Mette miettii

Valittelut ja uusi blogi

2007-12-05T14:05:00.000+02:00

Tämän blogin kirjoittaminen päättyi perheongelmien vuoksi - tarkoitus oli, että tilapäisesti - viime huhtikuussa.

Olen nyt piristynyt aloittamaan uudelleen blogin kirjoittamisen (kirjallisuusarvostelut ovat pyörineet koko ajan). Tuntui hullulta aloittaa noin vain, muitta mutkitta. Niinpä avasin uuden blogin, hiukan erilaisella formaatilla: Meten oma lehti. Jos ketä kiinnostaa, niin tervetuloa katsomaan!

Ja hyvää joulun valmistelua kaikille! Kaikille! toivoo Mette

Voiman ja vallan ikonit

2007-04-09T15:23:00.000+03:00

Kuvakavalkaadi alkaa varmaan jo kyllästyttää, mutta minulla on vielä yksi aihe: miten hallitsijan valtaa ja mahtia on kuvattu vanhimmista ajoista saakka. Egyptin ja Assyrian kuninkaat kuvauttivat itsensä ase koholla polkemassa vihollistaan. Vaikka korkokuvat edustavat sotaa ja surmaamista, ne ovat rituaalisia. Viha ja raivo, joka on nykyaikana vallannut vihollisen surmaamista esittävät kuvat (tässä Pohjois-Korea), puuttuu. Kuningas ei vihaa, hän osoittaa mahtiaan. Mahdollisesti propagandakuvassa näkyy myös pelko vastustajaa kohtaan; sen vuoksi häntä täytyy iskeä kaikella raivolla.

Kristinusko otti käyttöönsä tämän rituaalisen kuvatyylin. Tällainen mahdin osoitus oli kuitenkin varattu vain korkeammille voimille. Tässä arkkienkeli Mikael iskee voitettua demonia. Toisessa kuvassa on harvinainen hevoseton Pyhä Yrjö lohikäärmeineen. Pyhä Yrjö kuuluu nimittäin yleensä toiseen, uudempaan perinteeseen, jossa hallitsija on noussut ratsaille.

Muutos tapahtui vasta myöhään antiikin Roomassa. Keisarit kuvattiin tavallisesti majesteetillisesti seisomassa. Vain Marcus Aurelianuksesta on säilynyt yksi ratsastajapatsas. Tässä on kuitenkin norsunluukaiverrus, joka esittää Itä-Rooman keisari Justinianusta tallaamassa vihollisiaan. Barbaarinainen on hevosen kavioiden alla, mies näkyy keihään takana seisomassa. Juhlallisuus ja rituaalinen asento omaksuttiin Pyhää Yrjöä kuvaaviin ikoneihin ja maalauksiin. Renessanssi esitti usein taistelun lohikäärmettä vastaan dramaattisena, mutta vanhimmat hahmot huokuvat tyyneyttä ja rauhaa, jonka ei luulisi kuuluvan taisteluun. Tämä ei ole fyysinen koetus, vaan henkinen voitto. Justinianuskaan ei taistele, sivistyksen edustajana hän on voittanut barbaarit.

Hevosen ja ratsastajan dramaattiset mahdollisuudet tajuttiin jo antiikin Kreikassa, kuten tämä friisi osoittaa. Myöhemmissä ratsastajapatsaissa on käytetty kahta mallia: joko pystyyn karauttavaa hevosta tai tyynenä astelevaa.

Pystyyn karkaava ratsu symboloi eteenpäin pyrkivää, dynaamista voimaa, kuten Napoleon valtansa alkuaikoina (tässä Alppien solissa) tai Pietari Suuren patsas, tuttu Pietarin kävijöille. Sen antoi pystyttää Katariina II, ja kivinen aalto ratsastajan alla kuvaa Venäjän vastustamatonta hyökyä. Patsaan tekstihän on latinaa: "Petro Primo Catharina Secunda", jonka voi tulkita joko "Pietari Ensimmäiselle Katariina Toiselta" tai "Pietari ensimmäinen, Katariina toinen" - hyvin harkittu sanaleikki.

Valtansa päivinä Napoleon istui jo tasaisesti hevosen selässä kuin ainakin monarkki. Enää ei ole tarpeen eikä soveliasta karauttaa viitta liehuen, vaan askel on vakaa. Tämä on yleisin tapa esittää hallitsija. Helsingissä on oiva esimerkki tyylikkäästä ratsastajapatsaasta - Mannerheim.

Diktatuuri-ikonit

2007-04-08T10:18:00.000+03:00

Länsimaiset ikonikuvat ovat kristillistaustaisia ja tuovat esiin kärsimyksen voiton perusteena. Edellisessä blogissa korostin kaatunutta sotilasta, äitiä ja kuollutta lasta, yksinäistä marttyyria sotilaallisen joukon uhrina.

Millainen on sitten kuva niissä maissa, jotka eivät käytä pohjana kristillistä taidetta ja ajatusmaailmaa? Vertailin Kiinaa, Pohjois-Koreaa, Neuvostoliittoa ja Natsi-Saksaa, jolla muista poiketen on kristillinen ja länsimainen taide juurissaan.

Ensiksi sankarit, johtajat. Aasialaiset johtajat (kuvatyyliltään Neuvostoliitto horjui Aasian ja Euroopan välillä) näyttävät rauhallisen mietiskelyn perikuvilta tähyillessään yli laajan maiseman (tai pohtiessaan rauhassa karttaa, kuen Stalin).

Näihin hahmoihin verrattuna Hitler on kidutettu, uhrivalmis sankari, ristiretkeläinen joukkojensa kärjessä, kotkan siipien alla. Länsimaisen taiteen sankarihahmo marssilla kohti kuolemaa.

Suhteessa kansaansa Stalin on kansansa isä, nuorison lempeä opastaja.

Samoin Kim Il Jung ja Kim Jung Il kulkevat työläisten ja tiedemiesen parissa tutkien ja opettaen. Eniten pidän tästä kuvasta, jossa Mao on istahtanut tupakkatauolle kyläläisten pariin.

Tämän tapaisissa kiinalaisissa kuvissa käytetään erilaista kuvaperinnettä; kiinalaisia kuvia vanhoista viisaista maisemassa. Samanlainen maisemaperinne on tuottanut Pohjois-Koreasta hiukan epätavallisen kuvan naissotilaista:

Normaali Pohjois-Korean sotilaspropaganda on kovaluonteisempaa:

Natsi-Saksa halusi myös kuvata nuorukaisiaan sotaisissa asennoissa. Eräs omalaatuinen piirre on puhdasta natsi-ideologiaa: paljaat ylävartalot.

Tästä karun, paljaan miehisyyden ihailusta kirjoitti Olavi Paavolainenkin kirjassaan "Kolmannen valtakunnan vieraana"vuonna 1936:

Arbeitsdienst tekee työmaillaan työtä suorastaan määräysten perusteella yläruumiiltaan alastomana, ja sama tapa on levinnyt kaikkialle maalaisväestönkin keskuuteen. Täysin laillisetun hyväksymisen tämä tyyli sai Arbetsdienstin paljon puhutussa esiintymisessä Nürnbergin puoluepäivillä, mikä ei voinut olla vierasta ihmetyttämättä.

Kiinalainen propaganda keskittyy yllättävän usein kirjoihin ja lukemiseen. Liekö Maon opettajatausta vai Kiinan historiallinen oppineiden ihailu syynä.

Yleensä näissä kuvissa katse on suunattu yläviistoon, lähestyvään tulevaisuuteen. Usein myös ojennettu nyrkki. Tulevaisuuteen katsotaan myös kiinalaisessa perheessä; kuvassa on myös kirja ja Mao katselee lempeästi seinältä.

Sen sijaan oikeanpuoleinen, natsiperheen ideologinen kuva, on yllättävä. Se poikkeaa näistä ikonisista kuvista. Kun taiteilijan on sommiteltava perhe, hän tekee sen Saksassa 30-luvullakin tutun, länsimaisen "pyhän perheen" kaavan mukaan - luultavasti täysin huomaamattaan.

Näin siis länsimainen kuvaperinne on ryöminyt natsi-ideologian keskelle Hitlerin uhrivalmiudessa ja perheen kuvassa, kun taas itäiset diktatuurit ovat luoneet aivan oman kuvakielensä - tosin käyttäen hyväkseen myös tuttua aasialaista kulttuuria.

Kuvat ikoneina

2007-04-07T10:53:00.000+03:00

Francisco de Goya: Napoleonin sotilaat ampuvat espanjalaisia kapinallisia

Televisio-ohjelma sai minutkin miettimään, miten kuvaikonit toimivat. Valokuvaajat valtisevat kuvakulmansa ja rajaavat kuvansa tietoisesti tai puoliksi tietämättään voimakkaiden mielikuvien mukaisesti. Goyan maalaus on niin täynnä hurjaa voimaa, että se varmaan tulee kuvaajan mieleen, jos hän haluaa ilmentää mekaanisten joukkojen julmuutta idealistista yksilöä kohtaan. Kuten tässä kuvassa "Smash Asem" -mielenosoituksesta (vai oliko tämä nimenomainen kuva Makasiinien polttajaisista?)

Televisio-ohjelman (Ykkösdokumentti: Maailmaa muuttaneet kuvat) asiantuntijat viittasivat kuvaikonien kristilliseen sisältöön. Kiinalainen kuvakieli on aivan erilaista:

Pieta-kuvat ovat eräs esimerkki kristillisestä kuvastosta. Tunnetuin on Michelangelon tyynesti poikaansa sylissään pitävä Madonna, mutta useat klassiset kuvat tuovat esiin hurjemman surun.

Anibale Carracci: Pieta

Kun uutiskuvaajat haluavat esittää sodan kauhuja, he valitsevat kuvakulmansa näiden ikonien mukaan, vaikka jo aihe olisi riittävän hirvittävä. Tässä Halabiyan kaasumyrkytyksessä kuolleita kurdeja:

Irakilaisäiti lapsineen ja Escorialin Pieta.

Aihe on niin tuttu, että sitä voi käyttää ironisestikin. Vaateliike Kookain mainoskuva:

Selkeimpiä ja klassisimpia kuvaikoneja on sotilas kaatuneen toverin haudalla.

Hauta Gallipolissa

Amerikkalaista sentimentaalisuutta paljaimmillaan ensimmäisen maailmansodan ajalta. Amerikkalainen sotilas tuo lapsensa kunnioittamaan ranskalaista sotilasta. Kuvan teksti oli: "He auttoivat meitä vapautumaan 1789, me maksoimme velkamme vuonna 1917".

Sama asetelma toimii vielä Irakin sodan aikana.

Aihe on viety mauttomuuksiin, kun pihanurmikoille myydään käsintehtyjä rautasiluetteja "toveri kaatuneen haudalla" -aiheesta.

Kun aihe on riittävän tuttu, kuva tehoaa juuri siksi, että ikoni puuttuu. Tässäkin kuvassa mies on haudalla, mutta hän ei ole sotilas, eikä haudalla ole ristiä. Kuvassa on ugandalainen vanhus armeijan tappaman poikansa haudalla.

Luolaihmisten rock'n'roll

2007-04-06T15:16:00.000+03:00

Rokkaajia Saksassa

Osuipa silmiini "Aamulehti 50 v. sitten" -palstalta, miten vuonna 1957 Dimitri Shepilov, Neuvostoliiton entinen ulkoministeri, oli jyrähtänyt rock'n'rollia vastaan. Vuonna 1953-54 julkisuuteen putkahtanut tanssimusiikkityyli oli jo neljä vuotta myöhemmin vallannut Euroopan ja tavoittanut Neuvostoliiton. Näin oli lausahdellut Shepilov Neuvostoliiton muusikkojen kongressissa:

Boogie-woogie ja rock'n'roll tansseissa pääsevät irti ihmisen alhaiset vaistot ja seksuaalivietit. Näitä tansseja on pidettävä hermosairaiden ja mielenvikaisten luolaihmisten orgioina. Neuvostoliiton kaikkien säveltäjien, kirjailijoiden ja taiteilijoiden velvollisuutena on pelastaa sivistynyt maailma porvarilliselta turmelukselta, sekasorrolta ja rappetumiselta... Yhdysvaltain puistoissa, ravintoloissa ja tanssisaleissa kuullulla musiikilla on vähän yhteistä sen kanssa, mitä meillä on tapana sanoa musiikiksi. Kaikkinainen eleganssi, kauneus ja melodia on julistettu siellä pannaan.

Outoa, mutta totta: Shepilov oli aivan samoilla jäljillä kuin Amerikan huolestuneet porvarilliset kasvattajat. Taustalla oli Yhdysvaltojen rotuerottelu. Mustaa musiikkia levyttivät vain mustat levy-yhtiöt (Motown tunnetuimpana), levyjä myytiin vain mustien kaupunginosissa. Klubeille ei saanut päästää kuin joko mustia tai valkoisia asiakkaita. Eräs musta jazzmuusikko valitti, että valkoiset muusikot tulevat kuuntelemaan heidän soittoaan, oppivat siitä, ja kehittävät omaa tyyliään. Mustat eivät pääse edes kuuntelemaan, mitä he ovat oppineet. Kun televisio alkoi esittää musiikkiohjelmia, yksi ohjelma lakkautettiin, koska kamera sai näkyviinsä mustavalkoisen parin tanssimassa.

Sitten jysähti Elvis Presley, valkoinen poika, joka lauloi ja tanssi kuten mustat. Hän aiheutti skandaalin. Elvis ei juuri tyyliään puolustellut, mutta kerran hän valitti:

The colored folks been singing it and playing it just like I'm doin' now, man, for more years than I know. They played it like that in the shanties and in their juke joints, and nobody paid it no mind 'til I goosed it up. I got it from them.

Yhtäkkiä rock'n'roll oli vauhdissa kaikkialla. Nuoret ryntäsivät ostamaan mustien levyjä, kuuntelivat mustia radioasemia ja rokkasivat. Etelän kauppiaat levittivät lehtistä, jossa luki:

ÄLKÄÄ OSTAKO NEKRULEVYJÄ!
Kirkuvat idioottisanat ja villi musiikki turmelevat Amerikan valkoisen nuorison moraalin.

Asa Carter Pohjois-Alabaman Valkoisten Kansalaisten Neuvostosta aloitti ristiretken saadakseen rock'n'roll-levyt pois jukebokseista. Hänen mukaansa rokki "tuo esiin animalismin, vulgaarisuuden , raahaa valkoiset nekrujen tasolle ja johtaa lasten moraaliseen turmeltuneisuuteen ja rotujen integraatioon."

Tietenkään tämä ei toiminut. Rokin makuun päässeet nuoret ryntäsivät laumoina mustien kaupunginosiin. "Mustilla oli hauskempaa", sanoi eräs muistellessaan tätä aikaa. Tällä hetkellä on vaikeaa löytää Internetistä kuvia rock'n'roll -tanssijoista, elleivät kyseessä ole pyylevät keski-iän ylittäneet tanssikisoissa muistelemassa, miten jalka nuorena nousi.

Amerikassa rock'n'roll vaihtui pian lauluksi "We shall Overcome", kun kansalaisoikeustaistelu pääsi vauhtiin, mutta löysi tiensä Eurooppaan. Euroopassa rock'n'roll ei ollut rotukysymys. Siitä tuli yhteiskuntaluokkia erottava tekijä: rokki löysi paikkansa työläiskaupungeista. Englannissa perustettiin sellaisia yhtyeitä kuin The Beatles ("Mikä ihmeen The Bugs?" valitti eräs konserttisalin pitäjä, kun Beatlesit tulivat Amerikan-kiertueelle) ja The Rolling Stones.

Tuntuu oudolta näinä Lordin päivinä ajatella, että Beatlesien tukka oli skandaali ja musiikki kammotus. Ja neuvostosäveltäjätkin oppivat Shepilovin harmiksi "osoittamaan taipumusta jazzmusiikin jäljittelyyn".

Hakunilan ruppaista elämää

2007-03-25T16:50:00.000+03:00

Hakunilaa

Minulla on tietty kosketus Hakunilan lähiöön ja sen elämään. Äitini asui siellä 70-80-luvuilla. Hänellä oli työpaikka Helsingissä, josta ei silloinkaan saanut vuokra-asuntoja. Äitini ei ollut ainoa Hakunilan asukas, joka kulki työmatkojaan Hakunilan Liikenteen busseilla, vaikka monet työllistyivät lähempänäkin - esimerkiksi Valiolla.

Vantaan Hakunilan kaupunginosa rakennettiin 70-luvulla ankeasti keskelle peltoja 11 000 ihmisen makaamataajamaksi. Oli siellä kirkkokin, ja kirjasto, mutta useille asukkaille ainoa kodinomainen paikka oli nimeltään "Piilopaikka". Käydessäni viikonloppuisin äitini luona vierailulla en yleensä malttanut mennä nukkumaan, vaan istuin koko yön keittiön pöydällä. Siitä oli mainio näköala "Piilopaikan" etuovelle. Kaikkea tapahtui; kerran naisystäväänsä huonosti kohdellut mies talutettiin kapakan naisasiakkaiden voimin ulos ja piestiin puukengillä. Sen tapaisia juttuja.

Myöhemmin kapakka siirrettiin toiseen huoneistoon (siellä tapahtui puukotus - uhri kuoli), ja sen kilpailijaksi nousi "Kotipirtti", ja nykyään Hakunilassa on kai muutakin toimintaa, mutta silloin se oli ainoa.

Hakunilan kartano alkoi vielä ruppaisemmin kuin lähiö, kahdesta autiotilasta. Wikipedian mukaan kaupunginosa sai nimensä - Håkansböle - 1500-luvulla eläneestä Håkan Jönssonista, jolla oli näillä seuduin tila. Varsinaisesti Hakunilan kartanon alku oli seudulle eksynyt skotlantilaisen palkkasoturin palvelija Botved Hansson. Hän nai suomalaisen naisen, joka peri kaksi autiotaloa. Kustaa Vaasan kuoltua käytiin perintö- ja uskonsotia, jotka raunioittivat Suomen talouden ja tyhjensivät tiloja. Niinpä Botved Hansson sai yhdistää kaksi autiotilaansa yhdeksi ratsutilaksi, josta sitten tuli Hakunilan kartano. Hänen jälkeläisensä muuttivat nimen Botvedsson nimeksi Blylod.

Hakunilan lähiössä ei pahasti kartanoelämää ajateltu, mutta samalla tavoin se keräsi irtainta väkeä kuin 1600-luvun Uudenmaan ja Helsingin seudut. Hakunilaan ajauduttiin työn perässä, avioeron jälkeen, yleensä risaiseksi menneen elämän vuoksi. Niinpä "Piilopaikassa" pyörivät ihmiset, jotka pitivät yllä omaa saippuaoopperaansa. Nainen, jota jostakin syystä kutsuttiin nimellä "Mikko", tapasi jättää vauvansa jollekin naapurille ja unohtaa sen yöksi - kerran lapsesta huolehti kolmen vuorokauden ajan 12-vuotias tyttö. Äitini neuvo oli: "Katso aina ovisilmästä. Jos oven takana on lastenvaunut, älä avaa ovea." Mikon lapsen vei lopulta sosiaalihuolto. Kerran asukkaat kerääntyivät ikkunoihinsa huudon perusteella. Alueella on muutama tornitalo, ja yhden ikkunasta roikkui nuori mies. Hän oli kiusannut tyttöystäväänsä ja uhannut itsemurhalla. Sitten iski katumus. Tyttö ei pystynyt kiskomaan nuorta miestä sisään. Muutaman minuutin jännitysnäytelmän jälkeen tämä putosi jäiseen maahan (ja kuoli, tietysti). Pikkupojat keräilivät myöhemmin irronneita hampaita pihasta.

Hakunilan kartanon puiston istutti kauppias Johan Sederholm, kuningas Kustaa IV Aadolfin kummi ja huomattava liikemies.Hän omisti myös Herttoniemen kartanon, sahoja ja purjekangastehtaan. Sederholmin jälkeen Hakunilan kartanon omisti Anders Lorentz Munsterhjelm, joka kartanonherraksi ruvettuaan jäi eläkkeelle armeijasta - hän oli everstiluutnantti - ja perusti Tikkurilan maalitehtaan. Hän kehitti puistoa romanttisempaan tyyliin. Seuraava omistaja oli pankkiiri, ja 1900-luvun alussa Hakunilan kartanossa erikoistuttiin kasvihuoneviljelykseen ja kasvatettiin neilikoita.

Tällä hetkellä puisto on kaupungin ulkoilualueena. Siellä on tapahtunut ainakin kaksi pelottavaa tapausta. 70-luvulla juuri vankilasta vapautunut mies kuristi aamulenkille lähteneen naisen. Kerrottiin, että mies oli "saanut tunteen, että tänään on joku tapettava" ja surmasi ensimmäisen vastaan tulleen. Kun Hakunilaan alettiin sijoittaa somaleja, joku tuntemattomaksi jäänyt pahoinpiteli vakavasti 11-vuotiaan pojan, jola mm. murtui reisiluu. Ennen somaleja lähiöön sijoitettiin vietnamilaisia venepakolaisia, ja miesjoukko hakkasi yhden perheen oven sisään ja jätti lapun "Ei vinosilmiä." 2000-luvun alussa perustettiin Hakunila-projekti rauhoittamaan rotujen välisiä ristiriitoja. Tällöin äitini ei enää asunut Hakunilassa. (Hän muuten työskenteli jonkin aikaa Hakunilan Rautakirjan perävaunutyyppisessä kioskissa, jossa oli pyörät alla ja vetoaisa toisessa päässä. Yhtenä iltana koko kioski alkoi ankarasti keikkua. Hän kurkisti ovesta. Nuorisojoukko puuhasi asian kimpussa. Äitini kysyi, mitä he touhusivat. "Kaadetaan tää kioski", pojat vastasivat. "Siitä vaan", sanoi äitini ja pani oven taas kiinni. Eivät saaneet kioskia nurin.)

Toivottavasti Hakunila on muuttumassa vähemmän ankeaksi paikaksi; sinne taidetaan suunnitella jopa hiihtoputkea. Minä muistan sen samanlaisena kuin Jason Balck kuvaa viime vuonna:

Hakunila on kaukainen, rapistunut ja likainen pikku kaupunginosa Vantaan itälaidalla keskellä ei mitään. Niinpä onkin sopivaa mainita sen rapistunut ja erittäin likainen ostoskeskus. Rakennuskompleksi on arkkitehtuurista päätellen rakennettu 1970-luvulla, tosin edes sen omat Internet-sivut eivät mainitse rakennusten ikää mitenkään.

Hakunilan ostoskeskuksen merkittävyys syntyykin juuri tästä kaikesta. Ensinnäkin nimi ”ostoskeskus” on ehkä hieman liioiteltu. Ostoskeskuksella tarkoitetaan yleensä valtavia katettuja lukemattomien kauppojen ja muiden palveluiden yhteenliittymiä, jotka sijaitsevat kaukana keskustoista, mutta kuitenkin sopivan automatkan päässä. Hakunilan ostoskeskus on kuitenkin pieni, kattamaton tori, jossa on yksittäinen savusilakkakoju keskellä, ja ympärillä baareja ja halpoja pizzapaikkoja. Se ei myöskään sijaitse kaukana keskustasta, vaan se itsessään yhdessä sitä ympäröivien leveiden, mutta vain n. kymmenkerroksisten betonisten vuokra-asuntoloiden kanssa muodostaa Hakunilan keskustan. Hakunilan ostoskeskus on myös paikka, jonne ei välttämättä turvallisuussyistä kannata mennä pimeän aikaan.

Juuri tämän kaiken takia ostoskeskus onkin niin täydellinen Hakunilan nähtävyys, maamerkki ja tunnus. Siinä tiivistyy Hakunilan henki täydellisesti. Sitä paitsi, kaikki Vantaan esittelykelpoiset nähtävyydet, kuten kaikki kolme edellistä, sijaitsevat Tikkurilan historiallisemmassa ja rikkaammassa kaupunginosassa. Tämä rakennuskompleksi edustaa sitä toista Vantaata.

Jim Europe, Harlem Hellfighter

2007-03-15T18:49:00.000+02:00

Jim Europe orkesteria johtamassa ja univormussa

Jazzin alkuvaiheisiin kuuluu monta nykyään tuntematonta hahmoa (pyydän anteeksi jazziin perehtyneiltä, jotka varmasti tuntevat sellaiset nimet kuin Jim Europe). Jazz sai kuohuvan alun, kun Amerikan sisällissodan jälkeen etelän mustat kerääntyivät suurin joukoin New Orleansiin ns. Jim Crow -lakeja pakoon. Kaupungin pormestari pelkäsi kaupungin yöelämän saamaa huonoa mainetta ja määräsi, että tanssisalongit, bordellit ja muut vastaavat paikat oli keskitettävä tietylle alueelle kaupungista. Näin syntyi Storyville, missä tarvittiin runsaasti muusikkoja huvihuoneistoihin, ja huonommatkin musikantit keräsivät rahaa katusoittajina. Storyvillen kukoistus katkesi, kun parin viikon aikana neljä sotilasta murhattiin bordellialueella. Kaikki huvipaikat suljettiin, ja naisten lisäksi muusikot joutuivat tien päälle.

Tässä vaiheessa kuvioihin astui James Reese Europe, lahjakas muusikko ja säveltäjä. Hän perusti Harlemiin Cleft Clubin, jossa soitti jopa 150-jäseninen orkesteri. Kerrottiin, että monet eivät todellisuudessa osanneet edes soittaa; he pitelivät soittovälineitään ja yrittivät näyttää siltä. Palkan sai jokainen. Clef Club Orchestra oli ensimmäinen jazz-yhtye, joka soitti Carnegie Hallissa. Hän tapasi Vernon ja Irene Castlen, kuuluisan tanssiparin.

Heillä napsahti heti, ja Jim Europesta tuli heidän orkesterinjohtajansa. Hänen soittamansa "Memphis Blues" oli innoittajana, kun Castlet - niin kerrotaan - keksivät foxtrotin.

Kun Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan, Jim Europekin liittyi armeijaan. Hän päätyi luonnollisesti sotilassoittokuntaan - itse asiassa hän keräsi henkilökohaisesti muusikot 369. jalkaväkirykmentin soittokuntaan, joka tunnettiin nimellä "Harlem Hellfighters". Heidän sanotaan olleen maailman kaikkien aikojen paras sotilassoittokunta.

Mustien miesten jalkaväkirykmentti ei ollut amerikkalaisten mieleen. Heidät yritettiin panna kuorimaan perunoita. Sitten heidät lainattiin ranskalaisille, joten he taistelivat mm. Marnessa ja useilla muilla ensimmäisen maailmansodan kuolemankentillä amerikkalaisissa univormuissa, mutta ranskalaisissa kypärissä. Jim Europesta tuli luutnatti, ja hän oli ensimmäinen musta amerikkalainen, joka johti miehiä taisteluun. Hän sai kaasua, ja sotilassairaalassa sävelsi erään kuuluisimmista kappaleistaan, "On Patrol in No Man's Land". Kun sota loppui, Hellfighters johtivat sotilasparaatia New Yorkissa.

Ironisesti mustien urheus Euroopan taisteluissa aiheutti vain raivoa varsinkin etelävaltioissa. Vuoden 1919 aikana lynkattiin 70 mustaa, heistä kymmenen vielä univormuissaan. Jim Europe palasi johtamaan orkesteria, mutta toukokuun 14. päivänä 1919, kun hän johti viimeisiä harjoituksia ennen Bostonissa pidettävä konserttia, rumpali nimeltään Herbert Wright kimmastui ja työnsi kynäveitsen hänen kurkkuunsa. Jim antoi ohjeensa loppuun, meni paikallissairaalaan sidottavaksi ja menehtyi verenhukkaan; veitsi oli katkaissut kaulavaltimon.

Hän oli ensimmäinen musta mies, joka sai julksiet hautajaiset New Yorkissa. Hänet on haudattu Arlingtonin sotilashautausmaalle.

Jim Europe sai myös yhden Ranskan korkeimmista sotilaskunniamerkeistä, Croix de Guerren hopeatähdellä. Asiakirjassa sanotaan (American Legion Magazine -lehden mukaan):

"This officer (Lt. James Reese Europe), a member of the 369th Infantry Regiment of the 93rd Infantry Division, American Expeditionary Forces, was the first black American to lead United States troops in battle during World War I. The unit, under fire for the first time, captured some powerful and energetically defended enemy positions, took the village of Bechault by main force, and brought back six cannons, many machine guns and a number of prisoners."

Mary Stewartin intohimot

2007-03-11T13:52:00.000+02:00

Mary Stewart (Maria Stuart)

Mary Stewart tunnetaan paremmin nimellä Maria Stuart (1542-1587), mutta käytän nimen skotlantilaista muotoa, koska kyse tässä on hänen Skotlannin-vuosistaan. Häntä ei koskaan kutsuttu Skotlannin kuningattareksi, arvonimi oli "Queen of Scots", skottien kuningatar, koska Skotlanti ei ollut järin vakiintunut valtakunta, vaan paremminkin klaanien ja suurten lääninherrojen muodostama, epävakaa ja riitaisa yhteisö.

Marystä tuli kuningatar kuuden kuukauden iässä. Ennen kuin hän täytti kuusi, hänen äitinsä, Marie Guise, lähetti hänet Ranskaan, missä hänet kihlattiin Ranskan kruununprinssin kanssa. Ranska oli jo silloin päätymässä uskonnolliseen sisällissotaan, joka maassa raivosi lähimmät vuosikymmenet, ja katoliset Guiset olivat tärkeä tekijä. Mary oli suosittu; hän oli kaunis, hyvin käyttäytyvä, lahjakas kielissä ja korukirjailussa ja kohtelias kaikille. Hän jatkoi kauniina, hillittynä ja lahjakkaana koko elämänsä lukuunottamatta kahta outoa vuotta, joihin hän ilmeisesti mahdutti kaikki intohimot ja idioottimaisuudet, jotka muut ihmiset jakavat koko elämänsä matkalle.

Mary ja Ranskan Francis II vihittiin, kun Mary oli kuudentoista. Heti tämän jälkeen hänestä tuli Ranskan kuningatar. Kun hän täytti 18, hän oli jo leski. Francis oli häntä nuorempi, riisitautinen ja heikko, ja ainakin Stephan Zweig elämäkerrassaan "Maria Stuart" mainitsee, että avioliitto ei koskaan "saanut täyttymystään". Maryn äiti kuoli samana vuonna kuin hänen poika-aviomiehensä, ha Ranskan äitikuningatar Catarina de Medici, passitti Maryn takaisin Skotlantiin. Yleensä kohtelias Mary onnistui lausumaan hävyttömiä huomautuksia kahdesta naisesta julkisesti, juuri niistä naisista, joista ei olisi pitänyt; Catarina de Medicistä ja Englannin Elisabetista. Molemmat herjat maksettiin moninkertaisesti takaisin.

Skotlannissa Mary taiteili katolisten lordien ja kasvavan kalvinismin välillä. Oli ilmeisen selvää, että hänen piti mennä naimisiin. Hän halusi Espanjan kruununperijän Carloksen välittämättä siitä, että Carlos oli mielenvikainen. (Hänen isänsä murhautti hänet myöhemmin.) Elisabeth tarjosi omaa suosikkiaan, vaimonmurhaajaksi epäiltyä Robert Dudleytä. Hän lähetti myös Skotlannin hoviin serkun, lordi Darnleyn - Alison Plowden kirjassaan "Two Queens in One Isle" arvelee, että kyseessä oli Elisabethin ansa, johon Mary lankesi. Zweigin mukaan Elisabeth oli päinvastoin raivoissaan avioliiton vuoksi.

Darnley (yllä) oli aikakauden mittapuun mukaan kaunis (naisellisuuteen asti, sanovat ajan lähteet), imartelija ja ainakin esitti rakastunutta. Mary meni päästään pyörälle ja nai hänet 1564, 22-vuotiaana. Vaikuttaa siltä, että Mary tutustui ensi kerran elämässään seksiin ja piti kokemastaan. Paljon. Lordi Darnley oli kuitenkin väärä mies. Hän osoittautui juopoksi ja raakalaiseksi, pyrki sotkeutumaan politiikkaan ja kaiken huipuksi murhasi Maryn silmien edessä tämän italialaisen sihteerin Rizzion, koska oli mustasukkainen tälle, ilmeisesti aiheettomasti (ainakin seksuaaliselta kannalta). Pian murhan jälkeen Mary synnytti pojan, josta myöhemmin tuli sekä Skotlannin että Englannin kuningas.

Maryn elämässä oli jo uusi mies, James Hepburn, Bothwellin jaarli (kuva yllä). Bothwell oli keikauttanut jaloiltaan muitakin naisia kuin skottien kuningattaren. Hän oli merirosvo, hurjapää, ja lisäksi hän oli naimisissa, ehkä jopa kaksinnaimisissa ennen Maryäkin. Se ei ilmeisesti kumpaakaan osapuolta haitannut. Bothwell suunnitteli ja toteutti Darnleyn murhan mahdollisimman näyttävästi; ruudilla räjäytettiin kokonainen talo ja Darnley sen mukana. Hyvin pian koko Eurooppa kyseli murhasta, koska Mary - kaukana siitä, että olisi syyttänyt ja tuominnut edes jonkun - ei edes pukeutunut suruasuun eikä antanut Darnleylle virallisia hautajaisia. Lisäksi - kun kohu paisui - hän pakeni Bothwellin matkaan, vaikka se oltiin naamioivinaan ryöstöksi. Sitten hän meni tämän kanssa naimisiin (Bothwell ja hänen vaimonsa erosivat sopivasti). Seurasi taisteluja, Bothwell pakeni maasta ja Mary joutui vangiksi. Vankeudessa hän synnytti lapsen tai lapsia - Zweigin mukaan virallinen tarina koski kesken menneitä kaksosia, jotka haudattiin salaa, mutta puhuttiin myös täysaikaisesta lapsesta, mahdollisesti tytöstä, joka olisi salakuljetettu maasta. Zweigin mukaan lapsi tai lapset olisivat olleet Bothwellin ja saneet alkunsa ennen Darnleyn murhaa.

Bothwell ei koskaan palannut Skotlantiin. Hän oli aikaisempina vuosinaan nainut tanskattaren, hylännyt tämän Hollantiin ja pitänyt myötäjäiset itsellään. Nyt tanskalaiset pidättivät hänet ja hän kuoli vankilassa, mahdollisesti mielisairaana (häntä oli pidetty mm. Malmössä). Mary sen sijaan onnistui pakenemaan, keräsi vielä yhden kapinallisjoukon, hävisi taas taistelussa ja pakeni Englantiin.

Englanti oli niin väärä paikka Marylle, että sitä on selitetty jopa haaksirikolla. Hän tosin pakeni Skotlannista kalastajaveneellä, joten tuskin hän mihinkään kauas oli suuntaamassa. Maryn kannalta pakopaikat olivat vähissä; Catarina de Medici Ranskassa inhosi häntä yhä, Espanjan kuningas ei enää ollut kiinnostunut tapettuaan poikansa, ja protestanttiset maat eivät olisi ottaneet katolista kuningatarta vastaan. Mary ilmeisesti uskoi, että Elisabeth olisi ystävällisempi - parempina hetkinään he oliat kutsuneet toisiaan sisariksi, ja Darnleyn murhan aikaan Elisabeth lähetteli Marylle aidon huolestuneita kirjeitä. Elisabeth oli kuitenkin reaalipoliitikko. Hän ei voinut antaa valtaistuintaan hamuavan naisen juoksennella irrallaan. Kolme kuukautta Englantiin tulonsa jälkeen Mary jo lähetteli salaisia kirjeitä, joissa vannoi vuoden kuluttua olevansa Englannin kuningatar. Sen sijaan hän oli lähes kakikymmentä vuotta vankeudessa. Lopulta hän menetti päänsä fyysisestikin ja tuli Englannin katolisten pyhimykseksi.

Maryn kaksi vuotta avioiitosta Darnleyn kanssa pakoon Englantiin ovat niin uskomattoman täynnä typeryyksiä, että niitä ei ole pystytty selittämään. Stefan Zweig esittää romanttisesti, että Maryn intohimoinen luonne pääsi puhkeamaan kukkaan. Alison Plowden epäilee mielisairautta (Maryn isä ja isoisä olivat ilmeisesti epävakaita persoonallisuuksia, jopa mielenvikaisia). Katoliset pitävät kaiken syynä Elisabethin juonia. Minä epäilen syyksi seksiä ja pelkoa - Bothewell oli tumma, synkkä ja intohimoinen, ja kun Bothwell hylkäsi hänet (pako ikkunasta ilman jäähyväissuudelmaa), Mary joutui paniikkiin. Hänellä oli käsissään epätoivottu raskaus, paennut salaliittotoveri, murhasyyte eikä yhtään liittolaista. Englannissa hän toipui, lihoi ja alkoi taas harrastaa salaliittoja ja korukirjailua. Hän oli oikein taitava ompelija.

Esimerkki Maryn ristipistotöistä

Revontulten pelko

2007-03-04T19:00:00.000+02:00

Suomalaisilla on ainutlaatuinen tilaisuus ihailla revontulia melko säännöllisesti (ainakin Pohjois-Suomessa). Ne ovat vaikuttaneet koko kansanperinteeseemme; suosittelen Brita Polttilan kirjaa "Pohjan portit".

Muualla maailmassa ne eivät ole aian yhtä tuttu ilmiö. Kansainvälisellä fobialistalla on "aurorafobia", revontulten pelko. Tosin fobialistalla on melkoisia kummajaisia, jotka on lueteltu Internetissä. Sieltä löytyy clinophobia (vuoteeseen menemisen pelko), ideophobia (ideoiden pelko), mycrophobia (pienten asioiden pelko) ja pteronophobia (pelko tulla kutitetuksi höyhenellä). Keskustelusivu "mobile9Forum" kirjasi kerran keskustelijoiden pelkoja, ja auroraphobia oli joukossa. Aiheesta jutusteli myös The Phoenix.com otsikkonaan seuraava sitaatti:

The more time I spent looking at a list of phobias, the more things I found to be afraid of.
BY CHRIS BERDIK

Ainakin revontulten pelkoon löytyy onneksi hoito. Niin vakuuttaa ainakin The CTRN Phobia Clinic. Apua onkin syytä joutuisasti hakea; auroraphobia pilaa täysin elämän ja maksaa maltaita:

It can cause panic attacks and keep people apart from loved ones and business associates... For anyone earning a living, the financial toll of this phobia is incalculable. Living with fear means you can never concentrate fully and give your best. Lost opportunities. Poor performance or grades. Promotions that pass you by. aurora borealis phobia will likely cost you tens, even hundreds of thousands of dollars over the course of your lifetime, let alone the cost to your health and quality of life.

Ajatella. Kuinkahan paljon maksaakaan pteronophobia noin liike-elämän kannalta?

Greyn sisarukset

2007-02-27T08:38:00.000+02:00

Jane ja Catherine Grey (Marystä ei ole kuvaa)

Henrik VIII:n avio-ongelmat ovat tiedossa. Niiden myrskyisät seuraukset ulottuivat laajalle. Pääpulma oli miespuolisen perijän puute. Henrik sai ensimmäisen vaimonsa Katariina Aragonialaisen kanssa tyttären, mutta kaikki pojat kuolivat vauvoina. Niinpä Henrik vaihtoi vaimoa - Anna Boleyn oli seuraava ehdokas. Hänkin sai tytön, Elisabeth I:n. Henrik vaihtoi taas vaimoa, ja Jane Seymour onnistui tuottamaan pojan, Edwardin. (Sen jälkeen Henrik hankki vielä kolme vaimoa, mutta he eivät saaneet yhtään lasta.)

Kun Henrik kuoli, vaikeudet alkoivat. Hän oli vaihtanut vaimojen ohella myös uskontoa, ja sen jälkeen Englannin historiaa hallitsi pitkään katolisten ja protestanttien kiista (tässä yhteydessä en lähde erottelemaan anglikaaneja puritaaneista, koska päätekijä oli katolisten ja muiden ero).

Edvard-poika oli luotettavasti ja tanakasti protestantti ja lisäksi poika. Suru vain, että hän kuoli keuhkotautiin. Henrikin aviokiistojen aikana kumpikin tytär oli vuorollaan julistettu aviottomaksi. Kuolinvuoteellaan Edvard nimesi perijäkseen serkkunsa, protestanttisen Jane Greyn, joka tuli tunnetuksi "yhdeksän päivän kuningattarena".

Henrik VIII:lla oli nimittäin kaksi sisarta. Vanhempi sisar Margaret oli naitettu Skotlantiin, ja hänen tyttärentyttärensä oli Mary Stuart (Skotlannissa Stewart), Skotlannin kuningatar. Margaretin toisen avioliiton oli jälkeläinen oli lordi Darnley (jonka Mary Stuart myöhemmin vahingokseen nai).

Toinen sisar Mary nai Suffolkin herttuan, ja hänen tyttärentyttärensä olivat Jane, Catherine ja Mary Grey. Greyn tytöt, Skotlannin Mary ja lordi Darnley olivat siis kaikki serkuksia (tai suomalaisittain pikkuserkkuja).

Skotlannin Mary oli katolinen, joten protestanttinen Jane Grey oli enemmän Edwardin mieleen. Henrikin Mary (valitan, Maryjä riittää) onnistui kuitenkin saamaan kansan suosion ja nousi kuningattareksi. Hän pani Jane Greyn ja hänen miehensä Toweriin. Kun Greyn tyttöjen isä sotkeutui avoimeen kapinaan, Jane Grey yhdessä miehensä, isänsä, appensa ja miehensä kanssa mestattiin. Jane Grey oli seitsemäntoista, oppinut, hurskas ja kiltti - niin kerrotaan.

Ennen mestaustaan Jane lähetti pikkusiskolleen Catherinelle lahjaksi kirjan seuraavan kirjeen saattelemana:

' I have sent you, good sister Catherine, a book, which although it be not outwardly trimmed with gold, yet inwardly it is more worthy than precious stones. It is the book, dear sister, of the laws of the lord: It is His Testament and Last Will, which He bequeathed unto us wretches, which shall lead you to the path of eternal joy, and if you, with a good mind read it, and with an earnest desire, follow it, it shall bring you to an immortal and everlasting life. It will teach you to live and learn you to die.... It shall win you more than you should have gained by the possession of your woeful father's lands, for as if God prospered him, you shall inherit his lands.... [it holds] such riches as neither the covetous shall withdraw from you, neither the thief shall steal, neither let the moth corrupt.... And as touching my death, rejoice as I do and consider that I shall be delivered of this corruption and put on incorruption, for as I am assured that I shall for losing of a mortal life, find an immortal felicity. Pray God grant you and send you his grace to live in the love...
Farewell good sister, put only your trust in God, who only must uphold you,
Your loving sister, Jane Duddley' [Dudley oli Jane Greyn aviomiehen nimi]

Catherine oli neljäntoista ja naitettu samalla kuin Janekin. Catherinen aviomies oli Pembroken jaarlin perijä. Pembroke kuitenkin pelkäsi tahraa maineessaan Jane Greyn vuoksi ja antoi julistaa avioliiton mitättömäksi. Kuningatar Mary - Maria Verinen - oli ystävällinen Catherinelle ja pikkusisko Marylle. Hän kuitenkin kuoli, ja Elisabeth julistettiin kuningattareksi.

Elisabethilla oli syytä pelätä Catherinea. Englannissa oli voimakas puolue, joka kannatti Catherinea kuningattareksi. Hänkin oli protestantti, ja toisin kuin Elisabeth, kiistatta aviolapsi. Espanja havitteli Catherinen kättä (ja valmistautui ryöstämään koko tytön, jos tarvetta ilmenisi). Toinen vallantavoittelija, Skotlannin Mary, oli Ranskan kruununperijän leski, joten Espanja halusi vastapainon. Elisabeth oli tuonut julki haluttomuutensa mennä naimisiin. Tähän aikaan pidettiin vielä selvänä, että kuningattaren aviomies oli se, joka hallitsi.

Sitten Catherine meni ja syyllistyi täydelliseen idioottimaisuuteen. Hän nai salaa Somersetin herttuan pojanpojan. He olivat jo Maryn aikaan salaa kihloissa, vaikkakin nuori Edward Seymour oli tiettävästi katsellut muualtakin sopivaa vaimoa. Somersetin herttua, Edward Seymour, oli ollut nuoren kuningas Edwardin holhooja ja vaarallisen kunnianhimoinen mies. Maria Verinen mestautti hänet. Hänen poikansa arvonimi oli Hertfordin jaarli, jonka pojan Catherine siis nai. Tämä yhdistelmä, Catherine Grey ja nuori Seymour, oli todella vaarallinen Elisabethille, joka näihin aikoihin osoitti Englannin tilanteen horjuvuuden sairastumalla isoonrokkoon, johon hän melkein kuoli.

Catherine Grey tuli raskaaksi eikä enää voinut salata tilaansa. Elisabeth passitti hänet ja aviomiehen Toweriin, missä Catherine synnytti terveen pojan. Avioliitto julistettiin kiireellä mitättömäksi (ainoa todistaja, Jane Seymour, sulhasen sisar, oli kuollut keuhkotautiin, eikä vihkimisen suorittanutta pappia löydetty mistään; viisas mies ilmoittautui vasta viisikymmentä vuotta myöhemmin).

Nuori pari onnistui tapaamaan toisiaan Towerissa ja tuottamaan toisenkin terveen pojan. Tässä vaiheessa Elisabeth passitti molemmat eri linnoihin mahdollisimman kauas toisistaan. Seitsemän vuoden vankeuden jälkeen Catherine kuoli keuhkotautiin 27-vuotiaana. Nuori aviomies vapautettiin, hän meni uusiin, lapsettomiin naimisiin ja lopulta, kuningatar Elisabethin kuoleman jälkeen, sai poikansa julistetuksi laillisiksi (se katoileva kirkonmies löytyi tässä vaiheessa).

Greyn perheen nuorin tytär Mary oli kyttyräselkäinen, mutta hänkin onnistui menemään salaiseen avioliittoon kuningattaren portinvartijan Thomas Keyesin kanssa (luonnollisesti hoviarvonimi, ei todellinen). Jos Keyesillä oli joitakin toiveita kruunusta, ne raukesivat; liitto oli lapseton ja Mary kuoli 33-vuotiaana.

Useasti väitetään, että Elisabeth oli mustasukkainen hovineidoistaan eikä halunnut antaa näiden mennä naimisiin. Kyse ei ollut siitä, vaan Elisabethin epävarmasta asemasta naimattomana kuningattarena miesten maailmassa. Mahtisuvut olivat kaikki potentiaalisesti vaarallisia; jokaisessa avioliitossa piili vallankaappauksen mahdollisuus. Tässä maailmassa romanttinen rakkaus ei ollut vain hassutusta; se oli rikollista.

Salaiset avioliitot kulkivat suvussa. Catherine Greyn pojanpoika Edward (kahlaamme myös Edwardeissa!)suututti Jaakko VI:n naimalla salaa Arbella Stuartin, joka myös oli suoraa linjaa Henrik VIII:n Margaret-sisaren jälkeläinen. Häntä jopa ajateltiin Elisaberth I:n seuraajaksi. Arbella ja Edward karkasivat yhdessä, Arbella pojaksi pukeutuneena, mutta heidät saatiin kiinni Ranskan rannikolla.

Tämä kaikki osoittaa, miksi Elisabeth päätti jäädä historiaan neitsytkuningattarena - voi kuvitella, mikä sotku hänen avioliitostaan olisi seurannut. Nyt potin vei lopulta Skotlannin Maryn poika Jaakko, joka yhdisti Brittein saaret yhden ja saman kruunun alaisuuteen.

Prtinssi Frederick von Anhalt

2007-02-15T14:58:00.000+02:00

Prinssi Frederick von Anhalt

Sarjamme hurmaavista saksalaisista huijareista jatkuu. Tämänkertainen tarina alkoi, kun Anna Nicole Smith kuoli. Lehtiä lukeva kansanosa ei ole voinut välttyä tiedolta, että Anna Nicole odottaa perintöä miljardööri Howard Marshallilta. Juttu on edelleen kesken, mutta jos Anna Nicolen kanne voittaa, hänet perii ilmeisesti syyskuussa syntynyt tytär Dannielynn. Niinpä Dannielynnille onkin ilmestynyt isiä enemmän kuin kohtuus on. Ensimmäisinä ehdokkaina olivat ex-poikaystävä Larry Birkhead ja lakimies Howard Stern, jonka kanssa Anna Nicole asui ja solmi leikkiavioliiton viime syksynä. Vähän aikaa Anna Nicolen sisarpuoli koetti väittää, että Marshalin spermaa oli pakastettu ja Dannielynn oli miljardöörin tytär, mutta väite ammuttiin alas. (Nyt peliin on liittynyt myös Anna Nicolen henkivartijakin.)

Juttu kävi kiinnostavaksi, kun kehiin astui prinssi Frederick von Anhalt, Zsa Zsa Gaborin yhdeksäs (vai oliko se kahdeksas?) aviomies. Zsa Zsa on nyt noin 90-vuotias ja osittain halvaantuneena pyörätuolissa. Avioliitto solmittiin kaksikymmentä vuotta sitten. Zsa Zsan avioliitoista sen verran, että hän oli vähän aikaa naimisissa myös Conrad Hiltonin, Hilton-hotelliketjun perustajan kanssa ("Hän oli hyvin antelias minulle. Hän jätti minulle 5000 Gideon-raamattua", on Zsa Zsa sanonut).

Frederick ei ole kuuluisaa ja vanhaa von Anhaltien hallitsijahuonetta. Hän syntyi Hans Robert Lichenbergina joskus 1945, saksalaisen poliisin poikana. Prinssi hänestä tuli, kun somistaja Hans Hermann Weyer ensin nimitti itsensä Bolivian kunniakonsuliksi ja sitten alkoi myydä tohtorinkirjoja ja välittää arvonimikauppoja. Itselleen Weyer hankki vaatimattoman kreivinarvon ja kulkee nykyään nimellä "konsuli Weyer, Yorckin kreivi". Hans Robertista tuli von Anhalt, kun Anhaltin prinsessa Marie Auguste adoptoi hänet 1980. Marie Auguste eli viimeiset kolme vuottaan adoptioilla. Näin Hans Robert Lichtenbergista tuli Frederick von Anhalt. Kauppa kannatti Amerikassa, missä ei ymmärretä, että kyseessä on kunnianimi, joka ei siirry. Zsa Zsa Gabor ei ole prinsessa von Anhalt, Saksin kreivitär, kuten häntä joskus kutsutaan.

Frederick on sanonut avioliitostaan Zsa Zsan kanssa:

"I have three Bentleys, two Rolls-Royces, eight golden watches, four dozen horses. Since the stroke, my wife uses four out of the 47 rooms in our villa. There is nothing here any more that interests me.
"I have everything; double of most things. All I do is push my wife around in a wheelchair and look after her. I am so terribly bored."

Hän on myös sanonut, että avioliitto Zsa Zsan kanssa oli sopimus: "Hän halusi prinssin, minä halusin Hollywood-tähden."

Ehkä hän on heittäytynyt Anna Nicole -juttuun ikävystymisestä. Tai ehkä - häntä pidetään suurena valehtelijana - koska ei ole varma perinnöstään; Zsa Zsan tytär odottaa myös äitinsä kuolemaa lakimiehet valmiina. Joka tapauksessa Frederick on levittänyt kaikkialle tarinaa, jonka mukaan Dannielynn on hänen tyttärensä, ja hän hakee lapsen Bahamalta ja kasvattaa tämän. Tosin Zsa Zsa on Frederickin väitteen mukaan sanonut, että jos taloon tulee vauva, hän ottaa eron.

Frederick on myös väittänyt, että Anna Nicole ihaili Zsa Zsaa ja halusi olla tämän kaltainen (toisten mukaan Marilyn Monroen) ja että Anna Nicole oli pyytänyt Frederickiä tekemään hänestä prinsessa von Anhaltin. Frederick väittää vastanneensa, että adoptio olisi ainoa keino, mutta Zsa Zsa ei siihen suostu. Prinssin isyys on vähintään epäiltävä; hänen kerrotaan vetäneen Viagraa valmistaneen yhtiön oikeuteen, koska "pilleri ei toimi". Zsa Zsan entinen PR-mies taas kommentoi: "Frederickin puheisiin tulee suhtautua varauksella. En usko hänen tavanneen Anna Nicolea kertaakaan."

Tässä on mies, joka nauttii itsestään, äänestään ja elämästään. Mutta ostaisitteko häneltä käytetyn auton?

Neandertal-huijari Reiner Protsch

2007-02-14T15:31:00.000+02:00

Ilmeisesti ainoa kuva professori Protschista, joka on sallittu julkisuudessa

Saksan mullistavat löydöt Neandertal-tutkimuksessa olivat kolmenkymmenen vuoden ajan yhden miehen ansiota: professori Reiner Protsch von Zietenin. Hän löysi Hahnhöfersandin miehen, joka todisti Neandertalin ihmisten eläneen niin pohjoisessa kuin Hampurin tienoilla 36 000 vuotta sitten; hän toi päivänvaloon Binshof-Speyerin naisen ja Paderbornin miehen, jota elivät yli 20 000 vuotta sitten ja olivat Neandertalin ja Cro Magnon -ihmisen välimuotoja todistaen, että nämä kaksi ihmisryhmää eivät vain eläneet samanaikaisesti, vaan jopa risteytyivät keskenään; hän jopa paljasti Sveitsistä löydetyn, 50 miljoonaa vanhan puoliapinan. Varsinainen sensaatio.

Opiskelijat Frankfurtin yliopistossa palvoivat tätä Porschella ajavaa meistä, joka oli sanut tohtorin arvon Kalifornian yliopistosta, tunsi kaikki kuuluisuudet Arnold Schwartzeneggeristä alkaen ja oli (kertomansa mukaan) henkilökohtaisesti tutkinut Adolf Hitlerin ja Eva Braunin luut.

Sitten hän jäi kiinni yrityksestä myydä Frankfurtin yliopiston 280 simpanssin kalloa pimeillä markkinoilla.

Skandaalia alettiin penkoa. Epäluuloiset kollegat olivat jo lähettäneet Protschin Neandertal-löydöt tutkittaviksi Oxfordiin. Niiden ajoitus oli - lievästi sanottuna - pielessä. Vielä 2004 professori, joka mainitaan "kuuluisan 18. vuosidadan preussilaiskenraali von Zietenin jälkeläiseksi", kiisti halveksivasti Oxfordin väitteet.

"The new data from Oxford is all wrong," he told Germany's Der Spiegel. He said that the university's scientists had failed to remove shellac preservative from the specimens. As a result, the remains appeared to be much younger.

Oxford oli ottanut näytteensä kallojen sisältä, eivät mistään simpukkakuorrutuksesta. Todellinen ikä Hahnhöfersandin miehellä ja Binshof-Speyerin naisella osoittautui olevan keskimäärin 3300 vuotta ja Paderbornin mies oli 1750-luvulla eläneen vanhan miehen kallo. Kallo tutkittiin halkaisemalla se, eikä se ollut edes kivettynyt, vaan haisi.

Sveitsin puoliapina oli todellisuudessa löydetty Ranskasta, mistä apinanäytteitä oli löydetty aikaisemminkin. "Neandertalin ihminen ei koskaan ole kävellyt Pohjois-Euroopassa", otsikoi Telegraph-lehti.

Saman tien osoittautui, että Frankfurtin varastoissa säilytetyt luurankonäytteet olivat kaikki ilman päätä; kallot oli professori myynyt. Mikä ilmeisesti selittää myös sen Porschen ja huoneiston Floridassa (jossa hän joidenkin tietojen mukaan jahtaa 13-vuotiaita tyttöjä nyt, kun hänen tieteellinen uransa on päättynyt). Hän ei edes osannut käyttää rdiohiililaitetta, jolla hän ajoituksensa oli tehnyt.

Ja kun vauhtiin on päästy, niin preussilainen Hans Joachim von Zieten, setisenvuotisen sodan kenraali, ei ole hänen esi-isiään. Sen sijaan Reiner on entisen SS-virkailija Wilhelm Protschin poika, mikä ilmeisesti selittää myös, miksi natsiajan dokumentit (jotka paljastivat yliopistossa natsiaikana tehdyt ihmiskokeet) ovat mystisesti hävinneet yliopiston arkistoista. Frankfurtin yliopisto yrittää keräillä arvokkuuttaan. Onneksi Protschin löytöihin on loppujen lopuksi kiinnitetty melko vähän huomiota, joten koko tieteenhaara selviää tästä vähäisin kolhuin, mutta saksalaisen antropologian maine on jonkin verran kärsinyt.

"A lot of people looked the other way," Rudolf Steinberg, the university's president, told Frankfurter Allgemeine Zeitung. He added that students and new university employees would be informed about the basics of appropriate scientific research behavior in the future.

Tohtoraatti UCLAsta kyllä on aito, mutta onhan UCLA myöntänyt sellaisen myös Carlos Castanedalle. Heillä on avara mieli.

Tsunameja Englannissa

2007-02-07T10:35:00.000+02:00

Tsunamien kaiketi otaksutaan olevan jotakin eksoottista, joka tapahtuu toisella puolella maailmaa. Eipä vainkaan, Englannissakin on raportoitu tsunamiaalloista, ja asiantuntijat varoittavat, että Englannin Kanaalissa maanjäristys on jo myöhässä.

Tällainen maanjäristys sattui 6. huhtikuuta 1580. Tsunamiaalto hyökyi Doveriin, Boulogneen ja Calaisiin. Kentiläiset kuulivat voimakkaan äänen Kanaalin suunnalta ja sitten seurasi maanjäristys ja sen kintereillä tulva-aalto. Kuten kronikoitsija kertoi:

There was heard from the southwest a marvellouse greate noyse, as in the twingling of an eye the same noyse was a thought yt had been round about the hearers; and therwith began a most fierce and terrible earthquake.

Kymmeniä aluksia upposi; eräs pelastunut matkustaja kertoi, että laiva koski merenpohjaan viisi-kuusi kertaa ja meri nousi 15 metriä alusta korkeammalle. Useat kirkot vahingoittuivat, muun muassa Westminster Abbey, ja kaksi ihmistä kuoli. William Shakespeare viittasi tähän maanjäristykseen näytelmässä "Romeo ja Julia". Eräs henkilö sanoi: "Se oli se suuri maanjäristys, joka sattui 11 vuotta sitten."

Tammikuussa 1606 tsunami iski Bristolin tienoille. Tällä kertaa maanjäristys sattui Englannin ja Irlannin välillä. Silminnäkijät kuvailevat lähestyvää aaltoa, joka näytti ensin sumuseinältä, mutta liikkui kohti "nopeammin kuin linnut lensivät" ja huuhtoi mukaansa satoja ihmisiä ja runsaasti karjaa. Uhrien joukossa oli John Goodin perhe; vaimo, viisi lasta ja yhdeksän palvelijaa kuoli, John Good itse pelastui tarrautumalla olkikattoon, joka kulki aallon mukana toista kilometriä.

23. huhtikuuta 1868 tsunami iski Lyme Regisiin ja löi yli Cobbin, josta Jane Austen on kirjoittanut kirjassaan "Viisasteleva sydän". Tämän tsunamin aiheuttanut manjäristys sattui jossakin Azorien tienoilla.

Tornadoja Brittein saarilla tapahtuu noin 40 vuodessa. Eräs varhaisimmista kuvauksista on vuodelta 1165. Kronikassa kuvataan, miten monet ihmiset näkivät paholaisen suuren mustan hevosen hahmossa kiitävän kohti merta myrskyn edellä; paholaista seurasivat ukkonen ja salamointi, pelottavat äänet ja tuhoisat rakeet. Hevosen kavioiden valtavat jäljet näkyivät koko seuraavan vuoden. Myrsky tuhosi myllyn kaikkine asukkaineen, "paitsi yhtä munkkia".

Monet muutkin tornadot on kuvattu paholaisen ratsastuksena. Debyshiressä 1545 kuvattiin, miten "Old Nick" kulki seudun halki ja repi taloja, kappelin ja suuren osan Bregen kaupungista. Mietityttää, vatko tarinat villistä metsästyksestä tornadoja? Cernunnos, Herne Metsämies ja muut (muun muassa Selma Lagerlöfin kirjassa "Jerusalem" kuvataan tällainen villi metsästys) hurjine koirineen, jotka kiitävät taivaalla ja jättävät tuhoa jälkeensä, voisivat olla tornadoja.

Hitlerin bunkkerin koirat

2007-02-03T13:49:00.000+02:00

Hitler ja Blondi Berghofissa

Niin historiankirjoitus kuin mediatkin ovat taipuvaisia unohtamaan eläimet. Minulla on ikävä tapa muistaa ne. Tulipalouutisissa haluan tietää, oliko kissoja ja koiria ja miten niiden kävi; kun historiassa vilahtaa eläin, olen samalla tavoin utelias. Nyt olen perin kummastunut Hitlerin bunkkerin viimeisistä päivistä ja siellä olleista koirista.

Yleistä tietoa on, että Hitlerillä oli suosikkikoira, saksanpaimenkoira nimeltään Blondi, ja että Hitler antoi myrkyttää koiran ennen omaa itsemurhaansa. Blondi oli lahja Martin Bormannilta vuonna 1941 ja viimeisinä päivinään Hitlerin kerrotaan sanoneen: "Kukaan muu ei ole minulle uskollinen paitsi Blondi ja Eva Braun."

Tästä eteenpäin tarina käy oudommaksi. Blondi sai viisi pentua bunkkerissa huhtikuussa. Eva Braun oli tullut junalla Berghofista 7. maaliskuuta. Hänellä oli kaksi Skotlannin terrieriä nimiltään Stasi ja Negus. Ne eivät voineet sietää Blondia, ja Angela Lambert, Eva Braunin elämäkerran kirjoittaja, kertoo Hitlerin aina Evan kanssa iltaa viettäessään sulkeneen Blondin käytävään, jotta ei syntyisi koiratappelua. Voisi siis olettaa, että Eva jätti koirat Berghofiin, jossa muutenkin oli ahdasta. Kukaan bunkkerissa olleista ei muista edes, koska Eva tuli, saati hänen koiriaan - naiset olivat merkityksettömiä sotilaspäämajassa.

Blondi pentuineen sai oman huonekomeron, ja Lambertin mukaan Hitler kävi leikkimässä pentujen kanssa ja Eva kirjoitti niistä lapsuudenystävälleen Härtalle ja sisarelleen Gretlille ja lupasi kummallekin "pikku makkaran" (hänen lempinimensä pennuille), "kunhan pääsemme täältä". Pentujen tarkkaa syntymäpäivää en ole saanut selville, mutta kovin varttuneita ne eivät voineet huhtikuun lopussa olla. Joka tapauksessa ne imivät vielä. Wikipedian tiedon mukaan yksi pennuista oli nimeltään Wolf.

Kun venäläiset valtasivat bunkkrin, he etsivät korkeita natsijohtajia ja tutkivat tarkkaan bunkkerin puutarhan ja luonnollisesti itse rakennussokkelon. KGB:n asiakirjoja on julkaistu nimellä "Adolf Hitlerin viimeinen taistelu".

SMERSH (Neuvostoliiton sotilaallinen vastavakoilujärjestö) laati raportin löydöistään. Sen mukaan etsintäryhmä löysi kranaattikuopasta "kaksi Hitlerin myrkytettyä koiraa". Koirat tutkittiin ja isommalle tehtiin ruumiinavaus. Isompi tunnistettiin Blondiksi. Se oli "narttu, suurikokoinen, kaulassa pienirenkainen ketjukaulapanta. Ruumiissa ei ole havaittavissa haavoja eikä verta." Toinen koira oli "pienikokoinen (uros), musta turkki, ei kaulapantaa, ei haavoja, yläleuan luu murtunut, suun alueella verta". Narttua tutkittaessa suusta löytyi lasiampullin siruja ja sisälmyksistä syanidia. Pienemmälle ei ruumiinavausta tehty.

Tämä on kummallista, jos pienempi koira oli urospentu Wolf, kuten Wikipedia ilmoittaa. Kuukauden ikäistä pentua tuskin määriteltäisiin "pienikokoiseksi urokseksi". Lisäksi koiran vammat viittaavat tiukkaan vastarintaan, mihin pentu ei olisi pystynyt.

Valtakunnankanslian lääkäri Helmut Kuntze mainitsi kuulustelussa puhuneensa Eva Braunin kanssa, joka sanoi "ei ole niin vaikea kuolla, koska myrkkyä on kokeiltu koiriin - kuolema tulee nopeasti." (on sanottava, että kuulusteltavat antoivat kaikki erilaisia lausuntoja muistakin kuin koirista - mm. kolmea eri henkilöä syytettiin Hitlerin murhaamisesta).

Mengeshausen-niminen SS-mies kertoi, että räjähdyskuoppaan oli haudattu Hitlerin koira, jonka koirienhoitaja Paul Fen oli hänelle sanonut tulleen myrkytetyksi. Muiden kuulusteltavien mukaan koiria hoiti vääpeli Tornow, joka yritti paeta bunkkerista Hitlerin kuoleman jälkeen. Häntä ei ole koskaan löydetty. Eräs todistaja kuuli Hitlerin kuolemasta Tornowilta, joka tuli keittiöön "hakemaan ruokaa pennuille". Hitlerin adjutantin mukaan juuri Tornow oli myrkyttänyt Blondin. Toinen todistaja väitti, että koiran oli myrkyttänyt kirurgi Haase samalla kun Tornow piteli koiraa kiinni. Toinenkin todistaja mainitsee Haasen Blondin myrkyttäjänä, ja "muut bunkkerin asukkaiden koirat ampui niitä hoitanut vääpeli". Vielä yhden lausunnon mukaan koiria hoitanut SS-mies ampui "kaksi muuta koiraa".

Mitä siis tapahtui pennuille? Mikä oli toinen myrkytetty koira - vain Eva Braunin väitetty lause todistaa, että useampia koiria myrkytettiin, mutta puutarhasta löytyi ehdottomasti kaksi (koirat olivat vielä mukana, kun Hitlerin, Evan ja Göbbelsin perheen ruumiit siirrettiin tilapäisestä haudasta, poltettiin ja tuhka heitettiin jokeen. Tämän lausunnon mukaan "Kuopan eteläpäässä oli myös kaksi koiran ruumista sisältävä kori. Toinen koirista kuului Hitlerille ja toinen Eva Braunille.")

Nyt minulla on siis kaksi ongelmaa. Mikä oli tämä myrkytetty musta, pieni uros, joka kenties kuului Eva Braunille? Ja mihin katosi viisi tai ainakin neljä koiranpentua?

KGB:n tiedoista käännyin Internetin puoleen. Sieltä löytyy vain lisää ongelmia. "Eva Braun" -sivu väittää, että "He [Hitler] supervised the poisoning of his beloved dog Blondi and her pups". Jos "supervised" tarkoittaa, että Hitler seurasi itse, miten Blondi ja sen pennut myrkytettiin, se on taatusti väärä tieto. Hitler nimenomaan ei kestänyt katsella koiransa kuolemaa, eikä kukaan muu niin väitä. Kukaan muu ei myöskään kerro pentujen myrkyttämisestä.

MI5 -sivu taas antaa seuraavan tiedon:

Elsewhere one of the doctors was instructed by Hitler to poison Blondi, his Alsatian dog, and Eva Braun's spaniel.

Evalla ei ollut spanielia eikä ikinä ollut ollutkaan. Se Englannin salaisesta palvelusta.

Kysymykset jäävät: mikä oli toinen myrkytetty koira? Kuka sen myrkytti? Jos se oli Blondin pentu, mitä tapahtui muille "pikku makkaroille"? Ammuttiinko ne, ammuttiinko vain kaksi niistä? Olisiko Eva sittenkin ottanut mukaansa toisen terrierinsä, oliko hän itse myrkyttänyt Stasin tai Neguksen? Kuka vei toisen koiran Blondin viereen räjähdyskuoppaan puutarhaan? Elivätkö Blondin pennut jonkin hellämielisen venäläisen sotilaan hoivissa, kuten salaa toivon, bunkkerihan ryöstettiin perusteellisesti kaikesta muustakin arvokkaasta? ("Bunkkeri"-kirja kertoo, millaisia juhlia venäläiset siellä järjestivät - samppanjaa virtasi, ja naissotilaat ryöstelivät Evan ja Magda Göbbelsin silkkisukkia.)

SS-miehen mahdollisesti ampumat koirat voivat olla muiden asukkaiden lemmikkejä, mutta vain tämä yksi uroskoira myrkytettiin ja vietiin hautaan puutarhaan. Kenen toimesta? Tornow haki ruokaa pennuille Hitlerin kuoleman jälkeen. Ottiko hän ne mukaansa pakomatkalleen?

Kysymyksiä, kysymyksiä. Vastauksia puuttuu.

Hitler ja Eva Braun Berghofissa koirineen

Joosef II, kreivi Falkenstein

2007-01-31T13:35:00.000+02:00

Kuvassa Joosef II poseeraamassa Pallas Athenen suojeluksessa

Venäjän ruhtinas Potemkinia syytetään "Potemkinin kulissien" pystyttämisestä. Hän teki niin vain kerran; kun Itävallan Joosef II tuli tapaamaan Katariina Suurta vuonna 1780.

Joosef oli valistunut itsevaltias. Sellaiset olivat muodissa ennen Ranskan vallankumousta, mutta Joosef oli kummallisin kaikista. Hänessä yhdityivät liberaali mielenlaatu ja mitä äärimmäisin byrokraattisuus. Niinpä hän joutui toteamaan, että mitä enemmän hyvää hän ihmisille teki, sitä enemmän he häntä inhosivat. Tätä hän ei voinut ymmärtää.

Joosef perusti Itävallan kansakoululaitoksen ja innostui siitä kovasti. Hän laati niin täsmälliset lukujärjestykset, että kerskui tietävänsä joka minuutti, mitä riviä koko laajassa keisarikunnassa jokainen oppilas lukee. (Epäilemättä hän antoi optimismin vähän viedä.) Hän kielsi ruumisarkut, koska ne kuluttivat puutavaraa ja aikaa ja veivät leskiltä varat. Hän ei käsittänyt, miksi edikti oli niin vihattu, mutta joutui peruuttamaan sen. Äitinsä Maria Teresan kuoleman jälkeen hän vapautti maaorjat ja määräsi maatyöläisille rahapalkan. Siitä eivät pitäneet työläiset eivätkä herrat; maassa ei ollut kylliksi rahaa, koska suurin osa taloudesta oli ollut vaihtotaloutta.

Katariina Suuri lähetti ruhtinas Potemkinin ottamaan Joosefin vastaan ennen hallitsijoiden historiallista kohtaamista. Joosef halusi pukeutua tunnuksettomaan harmaseen univormutakkiin, liikkua vain kahden seuralaien saattamana ja tulla kutsutuksi "kreivi Falkensteiniksi". Lisäksi hän halusi asustaa tavallisissa majataloissa ja nukkua olkipatjoilla. Venäjällä oli erittäin vähän majataloja, ja nekin vähät kirppuisia ajomiesten yösijoja. Ei sentään käynyt laatuun, että Itävallan keisari (silloin äitinsä kanssahallitsija) saisi kirppuja, luteenpuremia ja kenties vielä lavantaudinkin. Niinpä Potemkin lavasti kartanoita "majataloiksi", kartanon isännät majatalon isänniksi ja tyttäret tarjoilijoiksi. Joosef kehui Venäjän sivistynyttä ja sievästi käyttäytyvää kansaa.

Suurempi ongelma tuli siitä, että Joosef halusi tarkastaa kaiken - kaupungit, tehtaat, rykmentit - ja lisäksi lähteä liikkeelle auringonnousun aikaan. Potemkin halusi nukkua myöhään. Katariinalta tuli terävä käsky antaa Joosefin tarkastaa mitä ikinä halusi, joten murjottava Potemkin kiersi vaiteliaana mukana näillä tarkastuskierroksilla, ja hämmentynyt Joosef kirjoitti äidilleen: "Ruhtinas Potemkin ei ole vielä eisttänyt mitään merkittäviä näkemyksiä, mutta epäilemättä hän tulee matkalla esittämään, mikä hän on."

Katariinan ja Joosefin tapaamisesta Mogilevissa tuli myrskyisä menestys, pääasiassa siksi, että Katariina esiintyi hurmaavimmillaan. Itävallan ja Venäjän liiton ansiosta Venäjä onnistui myöhemmin valloittamaan Turkilta Krimin. Joosefin matka jatkui Pietariin, missä Potemkin järjesti kreivi Falkensteinille lopullisen majataloelämyksen. Hän pestasi englantilaisen puutarhurin rakentamaan engantilaisen puutarhan miellyttävän kartanon ympärille. Kartanon pääoven yläpuolelle ripustettiin kyltti "Majatalo Graf von Falkenstein". Puutarhuri ripusti kaulaansa kyltin "Majatalon isäntä" ja esitteli Joosefille rakennuksen ja puutarhan. Sen jälkeen Joosef sai aterian, johon kuului paistia, keittoa ja kinkkua - "mitä miellyttävimpiä ja silti tavallisia venäläisiä ruokia", kuten hän kirjoitti äidilleen.

Katariina ja Joosef pysyivät ystävinä loppuikänsä. Omassa maassaan Joosefin ei käynyt yhtä hyvin. Kun hän kuoli 1790, Unkari oli kapinan partaalla, Belgia todella kapinoi (maa oli silloin osa Itävaltaa) ja kansannousuja oli yli koko keisarikunnan. Joosefin terveys oli tuhoutunut hänen sotaretkellään Turkkia vastaan. Pääministeri Kaunitz kieltäytyi tulemasta Joosefin sairashuoneeseen eikä tavannut nimellistä herraansa kahteen vuoteen, Joosefin veli ja perijä asusteli Firenzessä. Joosef peruutti kaikki uudistuksensa ja kuoli murtuneena miehenä keskellä vallankumouksellista Eurooppaa, jota hän ei koskaan ollut ymmärtänyt.

Joosef kuolinvuoteellaan

Suuret silmät

2007-01-22T19:12:00.000+02:00

Tiedämme psykologiasta, että mitä voimakkaampi ärsyke on, sitä tehokkaampi. Ihmisen voimakkaimpia ärsykkeitä on katsekontakti. Viimeistään kolmen kuukauden iässä vauva reagoi katseeseen, ja äiteihin tehoavat vauvan suuret silmät. Itse asiassa kaikilla eläimillä on poikasina suuremmat silmät kuin varttuneina, ja ne tehoavat ihmisiin yhtä hyvin kuin omankin lajin lapset - ajatelkaa kissanpoikaa.

Tätä vaikutusta on käytetty hyväksi sentimentaalisessa taiteessa - yllä oleva kuva on Bartolome Esteban Murillon. Murillon kerjäläislapset ovat nykymaun mukaan sietämättömän sentimentaalisia, Yllä oleva kuva Jeesus-lapsesta (vai onko siinä nuori Johannes Kastaja?) karitsoineen on viattomuuden perikuva.

Toivottavasti animen harrastajat suovat anteeksi, että rinnastan nämä kaksi silmäparia. Vasemmalla oleva edustaa kitschiä, jota jokainen on varmaan nähnyt myytävän erilaisilla seinänvieruksilla. Oikein tehokkaassa kuvassa lapsi itkee (kuten alla oikealla). Anime (ja yleensäkin japanilainen tyyli) on omaksunut samat suuret, surulliset silmät.

Monet herkistyvät ajatellessaan hyviä alieneja, jotka tulevat ja pelastavat Maan. Olisiko erään tuntemattoman taiteilijan logoksi muuttama kuva (vasemmalla) syypää? Ensimmäisen kerran tämän tyyppinen alien esiintyi Whitley Strieberin kirjan "Communion" kannessa vuonna 1985, ja se ohitti heti suosiossa kaikki pienet vihreät miehet.

Vauvat, kissanpennut ja olennot tähtien takaa - kaikki he katsovat meitä. Ehkä ei ole mitään hävettävää siinä, että ostaa katumyyjältä itkevän orpolapsen ja ripustaa seinälleen? Se on meillä geeneissä.

Kiinan Schindler

2007-01-21T14:27:00.000+02:00

John Rabe ja Nankingin verilöyly

Oskar Schindler tuli tunnetuksi elokuvasta. Hänen kaltaisiaan natseja löytyy muualtakin. Eräs heistä oli John Rabe, joka Nankingin verilöylyssä 1937 pelasti 200 000 kiinalaista.

John Rabe työskenteli japanilaisten hyökkäyksen aikaan Siemensin Nankingin konttorissa myymässä puhelimia Kiinan hallitukselle. Hän oli asunut Kiinassa vuodesta 1908 saakka ja mieltynyt maahan ja kansaan. Hän oli juurtunut lujasti Nankingiin ja piti saksalaista koulua maanmiestensä lapsille.

Hänestä tuli kansallissosialistien vankkumaton kannattaja, joka kertoi "seisovansa järjestelmän takana sataprosenttisesti". Tyttärentyttären Ursula Reinhardtin mukaan Rabe ei kuitenkaan koskaan tajunnut natsien todellista olemusta eikä tiennyt etnisten ryhmien vainoista Saksasta. Hän ilmaisi näkemyksensä näin:

"Me olemme työn sotilaita, me olemme työläisten hallitus, me olemme työläisten ystäviä, me emme koskaan hylkää työläisiä kriisin hetkellä."

Kun japanilaiset hyökkäsivät Kiinaan, Rabe toisin kuin suurin osa muista saksalaisista, jäi Nankingiin. Japanin armeijan majuri Oka kysyi häneltä: "Miksi pirussa te jäitte tänne? Miksi te haluatte sekaantua sotilaiden asioihin? Mitä tämä sota teitä liikuttaa? Ettehän te ole menettänyt täällä mitään!" Rabe vastasi: "Olen asunut tässä maassa yli kolmekymmentä vuotta. Lapseni ja lapsenlapseni ovat syntyneet täällä, minä olen ollut onnellinen täällä ja saavuttanut menestystä. Kiinalaiset ovat aina kohdelleet minua ystävällisesti, jopa sodan aikana. Jos olisin ollut kolemkymmentä vuotta Japanissa ja saanut yhtä hyvän kohtelun Japanin kansalta, voin vakuuttaa teille, että sellaisen hädän hetkellä, joka Kiinalla nyt on edessään, en Japanissakaan väistyisi kansan rinnalta." Majuri Oka mumisi jotakin samuraiden velvollisuudesta ja kumarsi syvään, kirjoittaa Rabe päiväkirjassaan.

Kun japanilaiset hyökkäsivät Nankingiin ja Kiinan armeija pakeni, länsimaalaiset perustivat turvavyöhykkeen. Rabe käytti hyväkseen natsitunnuksia, koska Japani oli liitossa Saksan kanssa. Hän kiersi kaupunkia ja puuttui henkilökohtaisesti raiskauksiin, murhiin ja julmuuksiin - kerran repimällä itse japanilaisen sotilaan nuoren tytön päältä. Raben turvana oli vain natsien käsivarsinauha. Turvavyöhykkeellä hän loi alueelle panneiden naisten kanssa raiskaushälytysjärjestelmän. Kun japanilaisia sotilaita kiipesi alueen muurin yli, naiset puhalsivat pilliin, ja Rabe ryntäsi paikalle ajamaan heidät pois. Rabe oli itsekin lujilla - hänelle oli jäänyt länsimaalaisten paetessa tavaroiden kanssa vain kaksi pukua. Niistäkin hän antoi toisen kiinalaiselle pakolaiselle "joka tarvitsi sitä kipeämmin kuin minä".

George Fitch, Nankingin NMKY:n sihteeri, kirjoitti että "aina kun joku sotilas esittää vastalauseensa, Rabe työntää käsivarsinauhansa hakaristin tämän nenän eteen, osoittaa natsien kunniamerkkiä rinnassaan, maan korkeinta, ja kysyy tietääkö kukaan mitä se tarkoittaa. Se toimii joka kerta!" (Iris Chang)

Hän lähetti myös viestejä suoraan Saksaan Hitlerille ja vaati tätä vetoamaan Japanin hallitukseen. Ainakin kerran se toimi - ilmahyökkäykset kaupungin siviiliosiin lopetettiin. Kun viikkojen jälkeen akuutti murha- ja raiskausaalto tasoittui, Rabe matkusti Saksaan vetoamaan henkilökohtaisesti Hitleriin. Seuraus oli, että Gestapo pidätti hänet ja kuulusteli häntä. Siemensin vaikutusvallan vuoksi hänet vapautettiin ja Siemens lähetti hänet turvaan Afganistaniin (!). Vuonna 1946 hänet vapautettiin natsisyytteistä, mutta hän eli köyhyydessä kuolemaansa asti 1950. Hän myi kiinalaisia taide-esineitään Hänen sanotaan myyneen Kuanjinin, kiinalaisen armon jumalattaren patsaan, kourallisesta perunoita. Kiinan hallitus tuki häntä maksamalla hänelle kuukausittaisen avustuksen. Raben hautapatsas siirrettiin Nanjingiin vuonna 1997, ja sille annettiin kunniapaikka joukkomurhan uhrien hautausmaalla.

Palvelijat seinällä

2007-01-15T14:13:00.000+02:00

Keskiajalla ja renessanssin aikaan maalausten tilaajat halusivat uskonnollisia kuvia, muotokuvia tai kuvia ylhäisön elämästä (tai antiikista, mikäli haluttiin paljasta pintaa). Tilaajat olivat varakkaita, joten he eivät rahvasta välittäneet nähdä - korkeintaan maiseman osana, kuten elonkorjaajina tai tarjottimen kantajina juhlakuvissa.

Tizian maalasi useasti alastoman Venuksen, kuten tämä "Uffizin Venus". Koska oikea yläneljännes taulusta jäi tyhjäksi, siihen piti sijoittaa jotakin, tässä kaksi palvelijatarta.

Yhtäkkiä alankomaalaisessa kuvataiteessa 1600-luvulla tauluihin ilmestyi runsaasti palvelijoita. Syy on selvä. Alankomaat olivat nuori, kalvinistinen tasavalta, jonka vaurastuva porvaristo halusi sijoittaa maalauksiin. He eivät kuitenkaan halunneet siveettömiä antiikin aiheisia kuvia, heidän uskontonsa ei sallinut pyhimyslegendoja eivätkä ylhäisöaiheet kiinnostaneet. Etiikka kielsi heitä ihailemasta itseään muotokuvissa.

Pyhimyskuvien tilalle tuli erikoinen maalausaihe, kirkkojen sisätilat.

Gerrit Berckheydenin "Grote Kerk"; kirkko on korostuneesti kalvinistinen. Pyhäinkuvien sijalla ovat muistotaulut, saarna on menossa ja kirkko täynnä sanankuulijoita. Etualalla on mies koiran kanssa - koira on uskollisuuden symboli.

Niinpä taiteilijat maalasivat tauluja porvariston omasta elämästä. Näissä maalauksissa palvelijat ovat koko ajan esillä. Tähän oli hyvä syy. Nykyään näitä maalauksia katsotaan viehättävinä ajankuvauksina. 1600-luvulla ne nähtiin voimakkaasti symbolisina saarnoina. Joka yksityiskohdalla oli merkityksensä, jonka aikalaiset täysin ymmärsivät. Niinpä palvelijat edustivat maailman järjestystä. Varoitussaarnoissa palvelijat olivat kurittomia ja maailma epäjärjestyksessä; näin kävi, jos ihmiset unohtivat velvollisuutensa ja Jumalan.

Kulkuri (paholaisen ruumiillistuma) on pujahtanut sisään ja houkutellut palvelijattaren unohtamaan velvollisuutensa. Valvovaa emännän silmää ei näy, joten työt ovat kesken ja palvelija ja vierailija syövät ja juovat olutta. Menossa on selvästi viettely ilmeistä ja eleistä päätellen.

Pieter de Hooch: Liinavaatekaappi

Tässä maalauksessa emäntä ja palvelijatar ovat yhdessä järjestämässä liinavaatekaappia. Puhtaat liinavaatteet symboloivat elämän ja mielen puhtautta, niiden laskeminen järjestystä. Maalauksessa on leikkivä lapsi - palloleikki merkitsi laiskuutta ja elämän turhuutta. Lapsen takana on ovi avoimena ulkomaailmaan. Lapsen yläpuolella, puoliksi hämärän kätkemänä, on outo taideteos. Se näyttää veistokselta taulun edessä. On kuin veistos astuisi taulusta ja heräisi eloon. Veistos esittää alastonta nuorukaista viinirypäleterttuineen (Bacchus). Kyseessä on voimakas varoitus; ellei lasta vartioida ja opasteta, hän saattaa langeta maailman viettelyksiin. Äidin ei pidä kääntää selkäänsä lapselleen, vaan ottaa tämä ajoissa mukaan naisten järjestäytyneeseen maailmaan.

Pieter de Hooch: Naisten piha

Tässä maalauksessa palvelijatar siivoaa pihaa ja emäntä opastaa häntä. Talon isäntä on saapumassa kotiin siivoon pikku maailmaansa, jossa vallitsee rauha ja järjestys.

Pieter de Hooch: Piha Delftissä

Äiti opastaa tytärtään kädestä pitäen naisten askareisiin. He ovat luultavasti olleet keräämässä munia kanalassa päätellen tavasta, jolla pikku tyttö pitää esiliinaansa. Palvelustyttö on pudottanut luutansa ja silmäilee portista ulkomaailmaa; epäjärjestys on aina vaanimassa, mutta oven yllä oleva hurskas raamatunlause varmistaa, että tässä talossa uhka pysyy kurissa.

Näemme, että taulut porvaristalojen seinillä korvasivat saarnan. Vastaavia maalauksia nähtiin myös Pohjoismaissa, toisessa protestanttisessa linnakkeessa. Ruotsisssa Pehr Hilleström maalasi 1700-luvulla vastaavia interiöörejä keittiöstä ja palvelijain tiloista. Suomessa palvelijat ilmestyivät maalauksiin vasta kansallisromanttisen ajan heinäntekijöinä ja muuna idyllisenä rahvaan väkenä.

Barbados - rommisaari

2007-01-14T15:09:00.000+02:00

Cockspur-rommin etiketti

Barbados on rommin syntymäsaari, vaikka Jamaikan rommi on Euroopassa tunnetumpi. Saari sai nimensä Los Barbados, Parrakas, viikunapuistaan. Niiden ilmajuuret saivat ne näyttämään parrakkailta Pedro Camposin, saaren löytäjän mielestä vuonna 1536.

Britit tulivat saarelle vuonna 1627. he yrittivät viljellä siellä tupakkaa, mutta se ei menestynyt. Vuotta myöhemmin saarelle tuli karkotettuja marranoja (kristinuskoon kääntyneitä juutalaisia, joita epäiltiin salajuutalaisuudesta) Portugalista ja Brasiliasta. Britit suosivat juutalaisia, jotka reippaasti palasivat isiensä uskoon. He toivat sokeriruo'on viljelyn. Barbados on vielä nykyäänkin sokeriruokosaari.

Saarella keksittiin nopesti ensin sokeriruo'on käyttö alkoholin valmistukseen ja sitten vieläkin taloudellisempi tapa; alkoholia valmistettiin melassista, sokeria tehdessä yli jääneestä tähteestä. Saarella vuonna 1647 käynyt englantilainen matkailija kirjoitti rommista (jota silloin ei vielä tunnettu tällä nimellä): "[juoma] on äärimmäisen vahvaa, mutta ei kovin miellyttävää maultaan. Ihmiset juovat sitä paljon, itse asiassa liian paljon, sillä se saa heidät usein käymään maahan nukkumaan." Tällöin juoma tunnettiin nimellä "paholaisentappaja". Vuonna 1651 rommin nimi oli syntynyt; eräs vierailija kirjoitti "rumbullion eli paholaisentappaja valmistetaan tislaamalla sokeriruokoa, tuima, helvetillinen ja kauhea juoma". [Sitaatit Tom Standagen kirjasta "Kuusi lasillista historiaa"]

Rumbullion oli slangisana, joka tarkoitti rähinää tai tappelua. Nimi lyheni pian rommiksi.

Barbadoksen plantaasinomistajat tuottivat maahan mustia orjia ja rikastuivat, kun Britannian laivasto alkoi jakaa merimiehilleen rommia oluen sijaan. Rommia myytiin myös Amerikkaan, vaikka amerikkalaiset ostivat mieluummin ranskalaisilta Karibian sarilta salakuljetettua rommia, kun sokeriruoko ja rommi valtasivat koko saariston.

Barbados on nykyään itsenäinen demokratia ja perustuslaillinen monarkia (Elisabeth II on kunnioitettu monarkki). Orjuuden aika näkyy saarella kuitenkin monella tavalla: väestö on lähes kokonaan mustaa, ja yleinen asumismuoto on chattel-talo, jonka voi purkaa, kantaa toiseen paikkaan ja koota uudelleen. Viljelysmaa oli liian kallista rahvaan rakennuksille; sen vuoksi Barbadoksen mustat rakensivat tällä tavoin. Joka kylässä on myös rommihuone, jossa paikalliset nauttivat tätä perinnejuomaa. Turistit juovat mieluummin rommipunssia, jossa rommiin sekoitetaan makeaa melassia.

Sokeriruokoparonien aika on ohi, heidän kartanoidensa paikalla on hotelleja. Jäljellä oli viime vuoteen asti Castle of Sam Lord; perinne väittää, että Sam Lord keräsi rikkautensa ripustamalla lyhtyjä kookospalmuihin ja huijaamalla näin laivoja haaksirikkoon. Nyt rakennus on purettu ja sen paikalle rakennetaan isompaa hotellia. Sääli. Se oli ainoa näkemäni rakennus, jossa naistenhuoneen ovessa luki "powder room".

Sam Lordin kookospalmut; valitettavasti vain legenda ei ole totta, mies rikastui salakuljetuksella eikä haaksirikoilla

Bizet: Carmen

2007-01-07T15:26:00.000+02:00

Beatrice Una-Monzon Carmenina

En ole kovin innostunut oopperan ystävä, joten minulle sopii hyvin Bizet'n Carmen, jonka musiikki on kuin suklaamakeisia söisi. Loppiaisena tuli YLE Teemalta Alfredo Ariasin ohjaama Carmen, jossa pääroolin lauloi Beatrice Una-Monzon. Valitettavasti en ilahtunut. Don Josena oli venäläinen Sergei Larin (mikä selitti ensikummastukseni; hän vaikutti suomalaiselta kyläpoliisilta, ja viattomat silmät toivat mieleen venäläispojan jostakin Tsehovin novellista - vaikkapa "Aro" sopisi hyvin). Itse asiassa hyvä Don Jose, mutta ohjaajan balettimaiseksi pelkistetty, synkkäsävyinen luonnehdinta oopperasta ei miellyttänyt minua yhtään. Jos laulun sanoissa korostetaan mustalaisnaisten punaisia ja oransseja asuja ja kyseiset typykät pukeutuvat synkän harmaaseen ja mustaan pitsiin, jotakin on vialla.

Itse asiassa Carmenia pidettiin kerta kaikkiaan alaikäisille sopimattomana, kun se ensi kerran esitettiin Pariisissa 1875. Vankiloita, salakuljettajia ("kun on kyseessä petos ja huijaus, naisia tarvitaan ehdottomasti mukaan") ja kevytkenkäisiä mustalaisia. Ensiesityksen Galli-Marié oli varmaan hyvä Carmen. Hänessä näyttäisi olevan juuri sopivaa julkeutta ja uhmakkuutta.

Galli-Marié

Carmen on nähty televisiossa jopa jäällä. Hirveää. Olen myös kerran nähnyt Ranskan televisiokanavalla Carmenin, joka painoi arviolta 150 kiloa. Ei ollut sopiva valinta, vaikka hänet olikin vyötetty jonkinlaisella teräsköyden näköisellä kainaloista lanteisiin. "Lihava leidi laulaa" voi olla teatterisanonta, mutta Carmenin pitää olla roolinsa mukainen.

Niinpä esittelenkin ainoan oikean Carmenin: Julia Migenes on samalla eroottinen ja lapsellinen, paljasjalkainen mustalaisletukka, joka taipuu miehen käsivarsille, mutta seuraavalla hetkellä sylkee tätä silmille. Valitettavasti elokuvasovituksessa Don Josena oli Placido Domingo, yhtä tylsä kuin puhelinkoppi.

Olisipa saanut nähdä Julian Carmenina ja Sergei Larinin hänen huijattavanaan!

Pieni miete niille, jotka ovat sattuneet näkemään tämän sovituksen: loppukohtauksessa hoikka Carmen on yllättävän pönäkkä. Voisiko hän olla raskaana? Ja sen vuoksi niin halukas tulemaan murhatuksi? Lasten saanti oli mustalaisnaisten elämän arkea, mutta miesten viettely loppui kyllä siihen. Jos Carmenin olisi pitänyt valita elämä mustalaisleirissä lapsi helmoissaan (Don Escamillo ei olisi kauan häntä lapsen kanssa katsellut, ja toreadorin elämä ja maine oli muutenkin horjuvaa) tai Don Josen varassa Galiciassa halveksuvan anopin ja katkeran Micaelan silmissä, kirkas rauta oli ehkä toivottavin vaihtoehto.

"Joku surmaa himossa nuoruuden,
joku vanhuutensa harmaan.
Joku surmaa himosta suunniltaan,
kädet kiertäin kaulaan armaan.
Mutta kivuttomimman kuoleman
tuo kirkas puukko varmaan.

Sillä rakkaimpansa surmaa mies
joka ainoa päällä maan.
Sen petturi tekee suudelmin,
mies uljas miekallaan."

(Oscar Wilde, siteerattu muistinvaraisesti Yrjö Jylhän käännöstä)

Muranon Segusot

2007-01-02T18:16:00.000+02:00

Archimede Seguson lasitöitä

Suomi on oikeutetusti ylpeä lasitaiteilijoistaan, mutta maailmalla Muranon lasi on tunnetuinta - ollut jo vuosisatojen ajan. Hyvä esimerkki Muranon lasitaiteilijoista on Seguson suku. Archimede Seguso (1909 - 1999) aloitti lasinpuhaltajana 14-vuotiaana. Hän oli poikkeuksellinen esimerkki taiteilijasta, joka suunnitteli lasityönsä ja puhalsi ne itse - hän työskenteli lasiuunin ääressä kuolinpäiväänsä saakka. Seguson suku oli puhaltanut lasia Muranossa 1500-luvulta asti.

Kun John Berendt haastatteli Archimedea vuonna 1996, tämä oli rikkonut välinsä poikansa Giampaolon kanssa. Giampaolo oli perustanut isänsä liikkeen Veteria Archimede Seguson kanssa kilpailevan yrityksen ja suvun välit olivat katkenneet niin pahasti, että Giampaolon äiti palautti pojalleen avaamattomina onnittelukortitkin. Tällaiset välirikot eivät ole Muranon suvuissa epätavallisia - kun Ranska 1600-luvulla värväsi Muranosta lasityöläisiä uusiin peilitehtaisiinsa, heidän peräänsä lähetettiin salamurhaajia.

Giampaoloa ei sentään yritetty murhata, ja hänen pyrkimyksensä välit rikkoessaan oli kehittää edelleen isänsä perinteistä lasitaidetta. Siinä hän onnistui - tällä hetkellä Giampaolo Seguso on maailman johtavia lasitaiteilijoita, jonka työt ovat näytteillä maailman taidegallerioissa.

Olen käynyt Muranossa ja myönnän, että turisteille myytävä tavara on pääosin mautonta, värikästä rihkamaa, jolla keritään uhrit nahkaa myöten (eräs amerikkalainen vertasi Muranon liikeitä lampaankeritsemisvajoihin). Parhaiden taiteilijoiden, kuten Segusojen, työt voittavat kuitenkin herkkyydessään kaiken muualla valmistetun.

Giampaolo Seguson lasimaljakko, jonka jakaa kahtia filigraaniverkko

Spontaani palaminen

2006-12-31T16:09:00.000+02:00

Krook "Kolean talon" TV-versiossa

Ne, jotka (minun laillani) ovat seuranneet televisiossa Charles Dickensin "Koleaa taloa" (Bleak House), ovat varmaan kiinnittäneet huomiota vuokraisäntä Krookin outoon kuolemaan. Hän joi giniä ja syttyi sisäpuolelta palaen nopeasti pelkäksi rsvaiseksi tuhaksi.

Kohtaus on herättänyt huomiota siitä asti, kun kirja julkaistiin. Dickens joutui julkisesti puolustamaan krijaansa. Hän lisäsi kappaleen, jossa ilmoitti tutkineensa ilmiötä huolellisesti:

"Some of these authorities (of course the wisest) held with indignation that the deceased had no business to die in the alleged manner; and being reminded by other authorities of a certain inquiry into the evidence for such deaths, reprinted in the sixth volume of the Philosophical Transactions; and also of a book not quite unknown, on English Medical jurisprudences; and likewise of the Italian case of the Countess Cornelia Baudi as set forth in detail by one Bianchini ... and also of the testimony of Messrs. Fodere and Mere, two pestilent Frenchmen who would investigate the subject; and further of the corroborative testimony of Monsieur Le Cat, a rather celebrated French surgeon ... Still they regard the late Mr. Krook's obstinacy, in going-out of the world by any such by-way, as wholly unjustifiable and personally offensive."

Ihmisen spontaani palaminen on eräs urbaaneista myyteistä, joista kerrotaan nykyaikanakin. Tarinoita on kolmensadan vuoden ajalta. Ensimmäiset kirjalliset väitteet löytyvät vuodelta 1673, Jonas Dupontin kirjasta
De Incendiis Corporis Humani Spontaneis. Vuonna 1999 BBC teki aiheesta dokumentin, jossa todettiin, että kyseessä on ns. kynttilänsydänefekti; vaatteet toimivat kynttilänsydämenä, ja ihmisen rasva palaa kuin kynttilä. Toiset taas haluavat uskoa todelliseen, sisältä alkaneeseen palamiseen. Tapauksia löytyy ainakin viime vuosikymmenelle asti.

Viktoriaanisena aikana uskottiin vakaasti, että yletön alkoholin käyttö (etenkin naisten - 80% uhreista on naisia) johtaa tähän tilaan. Näinhän Dickenskin sen kuvasi; voimakas gini pullon suusta juotuna johtaa tuhoon. Urbaanilegenda ei ota kantaa ilmiön syihin. Joka tapauksessa uskovia ja epäilijöitä löytyy jatkuvasti. Maailma on epävarma paikka ja täynnä kummallisuuksia.

Dickensin ajan kuvitusta "Bleak Houseen"

Christmas Carols

2006-12-25T12:20:00.000+02:00

Englannissa on laulettu joululauluja, "Christmas Carols", kirkon varhaisista ajoista asti. Sanan "carol" uskotaan muodostuneen latinankielisista sanoista "cantare", laulaa, ja "rola!", joka oli ilon ilmaus.

Ajan oloon erityisesti lapset kiersivät kaduilla, koputtivat oville ja lauloivat sekä jouluaattona että joulupäivänä. Ihmiset antoivat palkaksi makeisia ja kolikoita. Meillähän perinne on muuntunut Tiernapojiksi.

Kenneth Grahamen kirjassa "Wind in the Willows" ("Kaislikossa suhisee") köyhät peltohiiret tulevat laulamaan:

It was a pretty sight, and a seasonable one, that met their eyes when they flung the door open. In the fore-court, lit by the dim rays of a horn lantern, some eight or ten little fieldmice stood in a semicircle, red worsted comforters round their throats, their fore-paws thrust deep into their pockets, their feet jigging for warmth. With bright beady eyes they glanced shyly at each other, sniggering a little, sniffing and applying coat-sleeves a good deal. As the door opened, one of the elder ones that carried the lantern was just saying, 'Now then, one, two, three!' and forthwith their shrill little voices uprose on the air, singing one of the old-time carols that their forefathers composed in fields that were fallow and held by frost, or when snow-bound in chimney corners, and handed down to be sung in the miry street to lamp-lit windows at Yule-time.

Suosittu jouluballadi on laulu kelpo kuningas Wenceslasista, vaikka se oikeastaan liittyy Tapaninpäivään:

Good King Wenceslas looked out
On the feast of Stephen
When the snow lay round about
Deep and crisp and even
Brightly shone the moon that night
Though the frost was cruel
When a poor man came in sight
Gath'ring winter fuel

"Hither, page, and stand by me
If thou know'st it, telling
Yonder peasant, who is he?
Where and what his dwelling?"
"Sire, he lives a good league hence
Underneath the mountain
Right against the forest fence
By Saint Agnes' fountain."

"Bring me flesh and bring me wine
Bring me pine logs hither
Thou and I will see him dine
When we bear him thither."
Page and monarch forth they went
Forth they went together
Through the rude wind's wild lament
And the bitter weather

"Sire, the night is darker now
And the wind blows stronger
Fails my heart, I know not how,
I can go no longer."
"Mark my footsteps, my good page
Tread thou in them boldly
Thou shalt find the winter's rage
Freeze thy blood less coldly."

In his master's steps he trod
Where the snow lay dinted
Heat was in the very sod
Which the Saint had printed
Therefore, Christian men, be sure
Wealth or rank possessing
Ye who now will bless the poor
Shall yourselves find blessing

Laulun sanat kirjoitti ja julkaisi John Mason Neale vuonna 1853. Laulu liittyy oudosti Suomeen. Sävel on nimittäin kokoisin täältä (vaikka jotkut englantilaislähteet väittävät sen olevan ruotsalainen); "Kelpo kuningas Wenceslaus" lauletaan 1300-luvun "Tempus Adest Floridum" - säveleellä, joka julkaistiin Turun Katedraalikoulun kokoelmassa Piae Cantiones vuonna 1582.

Kelpo kuningas Wenceslas ja hänen paashinsa aika suomalaisen näköisinä

Jeesus Kashmirissa

2006-12-18T16:07:00.000+02:00

Tämä pitäisi oikeastaan kirjoittaa pääsiäisenä, mutta se ei taitaisi olla ihan sopivaa. Joka tapauksessa Intiassa elää sitkeä usko, että Jeesus ei kuollut ristillä, vaan käveli Intiaan, eli vanhaksi, meni naimisiin ja sai useita lapsia ja haudattiin lopulta Srinagariin, Kashmiriin. Hänet tunnetaan siellä nimellä Yuz Asaf.

Erityisesti tätä uskoa pitää yllä Ahmadi- tai Ahmadiyya-lahko. Vuonna 1889 Mirza Gulam Ahmad julistautui profeetaksi. Yksi hänen opetuksistaan koski Jeesusta. Ahmadilaiset vaikuttavat yhä Pakistanissa, mutta he ovat jakautuneet kahteen lahkoon. Pakistanin hallitus ei pidä heistä erityisemmin. Jeesuksen suhteen erimielisyyttä ei synny; islam ei usko Jeesuksen ylösnousemukseen, joten heille sopii uskoa vapaasti, että tämä vaelsi Intiaan kuolemaan.

Intiassa on yllättävä määrä Raamatun hahmoja. Sri Lankasta löytyvät Aatamin jalanjäljet, mutta Pohjois-Intia on vannonut nimiinsä suurimman määrän tärkeitä hahmoja:

Jesus is by no means alone among Biblical personalities to be connected with journeys to the East: Moses, Noah, Mary, Joseph, Aaron and even Jesus’s donkey all have ascribed burial places in the region. (Forteian Times)

Erikoisin tarina koskee Jeesuksen aasia. Kukaan ei ole maininnut, onko se sama aasi, joka vei Pyhän Perheen Egyptiin, vai se, joka kantoi Jeesusta palmusunnuntaina. Joka tapauksessa neitsyt Maria kulki Jeesuksen mukana Intiaan. Hän ratsasti kyseisellä aasilla, mutta Kashmirin vuoristossa aasiparka kupsahti uupumukseen. Se haudattiin juhlallisesti vuorelle ja paikallisten sanotaan palvoneen sen hautaa viime aikoihin asti.

Kashmir ei ole ainoa paikka Aasiassa, johon Jeesus liitetään. Hänen väitetään parantaneen kuninkaan Nisibisissä, Turkissa, ja Koillis-Afganistanissa on lahko, joka katsoo periytyvänsä Jeesuksesta.

In eastern Pakistan, next to Kashmir, there is further support for these traditions. There one may find the tomb of Mary on a hilltop just outside a small town called Murree or Mari. The grave is called Mai Mari da Asthan, which means "the final resting place of Mother Mary."31 Her tomb faces east-west, as in Jewish custom, rather than north-south as in Islamic custom. Thus some evidence does exist to indicate that Mary made it at least this far in their travels and had traversed with Jesus over much beautiful high country of Afghanistan and Pakistan, in support of the Quran verse that hints at this.

Pistäpä paremmaksi, Dan Brown!

Jeesuksen hauta Srinagarissa

Egyptin Stonehenge

2006-12-04T14:26:00.000+02:00

Nabtan pyramidimuodostelmia

Nabtan arkeologisten kaivausten tarina alkoi, kun ryhmä tiedemiehiä pysähtyi pissatauolle jossakin Libyan rajalla ja huomasi suihkuttavansa muinaisia ruukunsirpaleita.

"We were standing around, minding our own business, when we noticed potsherds and other artifacts," says Fred Wendorf, the Henderson-Morrison Professor of Prehistory at Southern Methodist University in Dallas, who has led the efforts to map and excavate Nabta. "We happened to be standing right on a site that was 9,000 years old."

Paikan ristivät Nabtaksi ("pikkupensaat") kaivauksilla avustavat beduiinit. Paikan historia osoittautui todella vanhaksi. Nabtan kohtaloita on säädellyt vaihtuva ilmasto, joka on siirrellyt monsuunisateita vuosituhansien aikana ensin pohjoiseen, sitten etelään, taas pohjoiseen ja tällä hetkellä jälleen etelään. Tämän vaihtelun mukana Nabtalla on ollut kaksi kukoistuskautta, niiden välissä kuiva jakso, ja nykyään se on taas erämaata.

12 000 vuotta sitten vuotuiset sateet synnyttivät paikalle järven. Paimentolaiset majoittuivat järven rannoille. Myöhemmin - 9000 vuotta sitten - he kaivoivat kaivoja, rakensivat pysyviä asumuksia ja aloittivat maanviljelyksen. Sitten sateet menivät muualle ja niin menivät asukkaatkin. 6 - 7 000 vuotta sitten sateet palasivat ja niin myös asukkaat. Tällä kertaa he rakensivat monimutkaisen kulttuurin, johon kuuluivat kalenterikivet 1000 vuotta ennen Stonehengeä. Paikalta on löydetty kivikehä, joka osoittaa kesäpäivänseisauksen paikan. Tämä on ollut erityisen tärkeää Nabtan asukkaille - pian sen jälkeen alkoivat elämää antavat sateet. Toisen kivikompleksin muodostavat kivikujat, jotka osoittavat pääilmansuunnat. Kivet on tuotu paikalle kauempaa.

Nabtasta on löydetty myös hautakumpurakennelmia, joiden sisällä on ollut nuoren lehmän luuranko ja lehmäveistos.

Surveys revealed 30 piles of stones scattered around the playa. Beneath one pile, researchers found a chamber containing the complete skeleton of a young adult cow. They then turned to a larger pile, which they hoped would contain the burial chamber of an important leader — a King Tut's tomb of the Sahara. "We were seeing sugarplums," says Wendorf. The site yielded a large statue that resembles a cow (although it could be a representation of a god or something else entirely) sitting atop a slab of carved bedrock, but no tomb.

Arkeologien teoria on, että Nabta oli uskonnollinen keskus, ympäristön paimentolaisten ja Niilin laakson asukkaiden yhteinen palvontapaikka.

4 800 vuotta sitten sateet siirtyivät taas ja Nabta hylättiin lopullisesti. Ihmisten arvellaan siirtyneen etelään (missä masait vieläkin palvovat karjaansa ja nauttivat lehmien maitoa ja verta, kuten on ajateltu nabtalaisen kulttuurin tehneen) tai Niilin laaksoon, jossa lehmien palvonta muodostui Egyptin kulttuurin peruskiveksi.

Horus was the son of Hathor who was depicted as either a cow or a strong bull. Another Egyptian god that is represented by a bull is the god of rain, a very important entity to the people of Nabta, considering that life or death could have been determined by the amount of rain they received.

Nämä hajanaiset kivet tasaisessa erämaassa voivat olla muinaisen Egyptin kulttuurin peruskivi.

Luolakarhun klaani

2006-11-30T15:46:00.000+02:00

Chauvetin leijonia

Kun Lascauxin luolamaalaukset löydettiin vuonna 1940, maailma olisi mennyt korvalleen ällistyksestä, jos se sodalta olisi ehtinyt. Kun luolaa alettiin tutkia, se todella ällistytti. Täydellistä taidetta 17 000 vuoden takaa!

Chauvetin luola löytyi vuonna 1994. Se ei ole herättänyt suurtakaan kohua, vaikka olisi aihetta. Chauvetin maalaukset ovat 35 000 vuotta vanhoja, ajalta ennen viimeisintä suurta jääkautta. Maalaukset ovat silti yhtä vaikuttavia kuin Lascauxin.

Chauvetin ajanmäärityksestä kiistellään, koska näin täydellisten töiden ei haluta uskoa olevan niin vanhoja. Radiohiiliajoitukset ovat epävarmoja; tarvittavia näytteitä on vaikea saada riittävässä määrin. Teoksia ei haluta turmella kaapimalla. Useimmat tutkijat hyväksyvät kuitenkin ajoituksen.

"Chagallin hevoset" Chauvetin luolasta

Eräs todiste on kuvien eläimistö. Chauvetissa on runsaasti luolaleijonia, joita jääkauden jälkeisissä maalauksissa ei enää esiinny. Yhdessä maalauksessa on leopardi - ainoa tunnettu Euroopan luolamaalauksissa.
Chauvetin syvimmässä luolassa on Chauvetin Venus:

It is on this hanging outcrop that the Venus and the Sorcerer are drawn in black charcoal. The black pubic triangle of the Venus is at eye level and seems to be the heart of the composition. It is shaded in with black pigment. The white vulva slit appears to have been done later with a pointed tool and is clearly indicated by a vertical line incised strongly enough to cut through both the black pigment and the yellow surface film of the rock. The legs, with plump thighs, finish in a point with the feet not shown.

Merkittävin piirre Chauvetin kalliopiirroksissa on kuitenkin riistaeläinten puute (paitsi hevosia) ja isojen ja vaarallisten eläinten esiintyminen. Luolassa on kaikkiaan 55 luolakarhun kalloa, joista ainakin yksi on asetettu kivikorokkeelle kuin alttarille. Erikoisia tekniikoita on kokeiltu. Kadessa työssä eläimen kuva on tehty kämmenen jäljillä.

The hand prints suggest the shape of a bison or rhino. Team members Dominique Baffier and Valérie Ferrugio determined that one person, standing about five feet ten inches tall and using just the right hand to apply pigment, painted the entire panel. A computer reconstruction confirms their hypothesis

Luolakarhut, leijonat, mammutit ja sarvikuonot esiintyvät 63% piirroksista - suurin määrä vaarallisia eläimiä tunnetuissa luolissa. Useimmat maalaukset on tehty 30 000 - 32 000 vuotta sitten. 25 000 - 27 000 vuotta myöhemmin luolassa on jälleen vierailtu. Kävijät ovat jättäneet soihdun jälkiä maalausten päälle. Luolasta löydetyt lapsen jalanjäljet voivat kuulua tälle myöhemmälle ajalle. Vierailu esi-isien pyhäkössä ennen kuin jää karkotti ihmiset? Luolakarhun klaanin temppeli?

Chauvetin maalarin kädenjälki

Yksi kultainen hius

2006-11-27T10:25:00.000+02:00

Galadriel - tai voisi olla Guinevere; Howen maalaus

J.R.R.Tolkienin luomisen lähteinä mainitaan yleensä Skandinavian mytologia ja Kalevala. Ainakin yhdessä "Sormusten Herran" kohdassa epäilen hänen nojanneen Chretien de Troyesiin. Vinkin sain Joanna Pitmanin kirjasta "Blondit", mistä kiitos hänelle.

Jo muinaiskelttiläisessä runoelmassa "Tristan ja Iseult" Tristanin vyöhön punottu Iseultin kultainen hius "antoi sankarille voimaa ja urheutta" (Joanna Pitman). Chretien de Troyes kuvaa kuningatar Guineveren ja ritari Lancelotin rakkautta. Lancelot löytää kamman, jossa on Guineveren hiuksia.

Hän pujottaa aarteen paidan ja ihon väliin povelleen, liki sydäntään. Sitä hän ei vaihtaisi vaunulastilliseen smaragdeja ja punaisia jalokiviä, sillä hän uskoo nyt, ettei mitään vastusta ja vaivaa voisi osaksensa tulla. (käännös Joanna Pitman).

"Taru sormusten herrasta" kertoo, miten valtiatar Galadriel hyvästelee vieraansa ja antaa jokaiselle lahjan. Hän kysyy kääpiö Gimliltä, mitä lahjaa "pyytäisi kääpiö haltioilta". Gimli vastaa:

"Ei mitään, ellei sitten - ellei ole luvatonta pyytää, ei, vaan mainita yhtä ainokaista hiusta tukassanne, joka voittaa maisen kullan niin kuin taivaan tähdet voittavat kaivosten jalokivet. En pyydä moista lahjaa. Mutta te pyysitte minua mainitsemaan toiveeni."

[...]

Silloin Valtiatar aukaisi yhden pitkistä palmikoistaan ja leikkasi irti kolme kultaista hiusta ja pani ne Gimlin käteen.

[...]

Gimli itki avoimesti. "Olen nähnyt viimeisen kerran sen mikä oli kauneinta", hän sanoi Legolasile, seuralaiselleen. "Tästälähin en kutsu kauniiksi mitään, paitsi jos se on lahja häneltä." Hän painoi käden rinnalleen.
(käännös Kersti Juva ja Eila Pennanen)

Palaan vielä Chretien de Troyesiin. Toinen ritari saa lemmityltään paidan, johon on kirjailtu kultalankojen joukkoon yksi hius.

Kaiken yötä hän likistelee paitaa käsivarsillaan ja katsellessaan kultasuortuvaa hän tuntee itsensä koko maailman herraksi. Kas näin Rakkaus höynäyttää viisaankin miehen, niin että hän iloitsee yhdestä hiuskarvasta ja tyystin hullaantuu kun sen omistaa. (käännös Joanna Pitman)

Poikkeuksellista Tolkienin tarinassa on, että hius lumoaa Gimlin, kääpiön, jotka yleensä kuvataan ahneiksi vain kullalle ja jalokiville, eikä jotakin ritareista. Gimli olikin poikkeuksellinen kääpiö.

Ryszard Kapuscinski

2006-11-19T11:33:00.000+02:00

Ryszard Kapuscinski puhuvine käsineen

Puolalaiset eivät taida tällä hetkellä olla Euroopassa kovin suosittuja. Yksi puolalainen on kuitenkin suosiossa yli muiden: toimittaja ja kirjailija Ryszard Kapuscinski. Hän syntyi 1932 Pinskissä, Puolassa. Hänen ensimmäinen kosketuksensa suurvaltoihin tapahtui vuonna 1939; venäläiset ottivat Ryszardin isän sotavangiksi, mutta hän pakeni. Koko perhe pakeni Pinskistä hevosrattailla Varsovaan. Saksalaisten miehityksen ajan Ryszardin isä toimi vastarintaliikkeessä.

Pinskin pikkukaupunkia ja sen eteläpuolista maailmaa yhteen liittävä silta oli se paikka, jossa ensimmäisen kerran sain tehdä tuttavuutta Imperiumin kanssa. Oli syyskuun loppu vuonna 1939. Kaikkialla sodittiin. Kylät olivat liekeissä, ihmiset piiloutuivat ilmahyökkäyksiltä ojiin ja metsiin, minne vain saattoivat, etsivät suojaa. Edessämme tiellä lojui kuolleita hevosia. - Jos aiotte eteenpäin, joku mies neuvoi, - ei auta muu kuin siirtää ne syrjään. Aika kului ja hiki virtasi: kuolleet hevoset ovat hyvin painavia. (Kapuscinski: Imperiumi)

18-vuotiaana Kapusckinskistä tuli reportteri, koska hän osasi kirjoittaa ja koska Puolan koko älymystö oli surmattu tai maanpaossa. Ulkomaan reportteri hänestä tuli 24-vuotiaana, kun hänet lähetettiin Intiaan.

'I felt overwhelmed by it,' he says remembering, eyes shining. 'But when I arrived, I did not understand even when people were talking to me in English. And I started to cry, did not know what I would do, how I would work. I was walking down the street and there was a man selling books on the street, and I bought two: an old Penguin edition of Hemingway's For Whom the Bell Tolls and a small dictionary. And I went to my old hotel in Old Delhi and I opened the novel and I opened the dictionary and I started to go through it word by word, and slowly I learnt.' (haastattelu, Guardian Unlimited)

Nyt hänellä on takanaan hämmästyttävä toimittajan ura. Hän on todistanut henkilökohtaisesti 27 vallankumousta ja tuomittu neljä kertaa teloitettavaksi, puhumattakaan taudeista ("kaikki muut trooppiset taudit paitsi AIDS"), myrskyistä ja haaksirikoista.

Kolmannen maailman polttopisteissä Kapuscinski on neljä kertaa tuomittu teloitettavaksi. "The Soccer War" -kirjassa hän kuvaa kohtaamistaan tiesululla nigerialaisten kapinallisten kanssa. Hänen päälleen kaadettiin bensiiniä, joka valmistauduttiin sytyttämään, kunnes nousuhumalainen kapinallisjohtaja katsoi voimannäyttönsä riittävän ja vapautti kirjeenvaihtajan.

Kapuscinski kertoo myös miltä kaulan ympäri laitettavat autonrenkaat haisevat, kun niiden tuoksu yhtyy palavien ruumiiden hajuun. Hän maalaa eteemme tuhatpäisen iranilaisjoukon kollektiivisen raivon, joka voi koska tahansa purkautua myös tapahtumia seuraavaan ulkomaalaistoimittajaan. Hän kertoo harhailusta ei-kenenkään-maalla, rintamalinjojen välissä, El Salvadorin ja Hondurasin jalkapallosodaksi ristityn konfliktin keskellä. (Timo Saari: Kehitysyhteistyön palvelukeskus)

Paradoxically, he says, the worst situations were never 'shooting situations', when he has been on the front line of guerrilla conflicts. The real fear occurs 'when you are sick and dying and it is hot and hopeless and there is no hope of getting to a hospital. Often you are in places where if something happens to you, no one will ever know. And you are surrounded by people who have no thoughts of self-preservation, let alone any thoughts for you. How do you appeal to these desperate people for help or assistance? The question of life and death in our culture is very important. But there are places that those questions are not so important.These are not good places to get sick. I never met a man who is not afraid in such a place.' (haastattelu, Guardian Unlimited)

Kapuscinski on kirjoittanut kokemuksistaan useita kirjoja, ja häntä on käännetty kymmenille kielille. Suomeksi on ilmestynyt "Imperiumi", Venäjää käsittelevä kirja; "Eebenpuu" Kapuscinskin Afrikan-vuosista; ja "Keisari", kirja Etiopian Haile Selassiesta. Kaikki on kääntänyt Tapani Kärkkäinen.

"Keisari" (ja valitettavasti suomentamaton "Shah of Shahs") ovat Kapuscinskin Aisopos-tyylisiä kirjoja: ne kertovat Haile Selassiesta ja Persian shaahista, mutta toisessa kerroksessaan ne ovat kirjoja Puolasta, sen kommunistisesta hallinnosta ja kaikkialla läsnäolevasta salaisesta poliisista.

Wolfe:When did the idea of Aesopian writing enter into the genre, the idea of putting layers into official texts?

Kapuscinski: Well, this is not a new thing — it was a nineteenth-century Russian tradition. As for us, we were trying to use all the available possibilities, because there wasn't any underground. Underground literature only began in the 70s, when technical developments made it possible. Before that, we were involved in a game with the censors. That was our struggle. The Emperor is considered to be an Aesopian book in Poland and the Soviet Union. Of course it's not about Ethiopia or Haile Selassie — rather, it's about the Central Committee of the Communist Party. The First Secretary at the time was named Gierek, and he was very much the emperor with his court, and everybody read the book as being about him and the Central Committee. (haastattelu "The Journal of the International Institute")

Samoin kuin suomalaiset vievät Suomen mukanaan minne sitten menevätkin, puolalaiset vievät Puolan. Kapuscinski kertoo tulleensa hyvin toimeen afrikkalaisten kanssa, koska hän saattoi kertoa, että hänenkin kotimaansa on ollut toisten siirtomaana, hänenkin kansaansa on ryöstetty, hänenkin esi-isiensä selässä ovat näkyneet ruoskanjäljet.

Kirjailijana ja toimittajana Ryszard Kapuscinskin voimakkain piirre on syvä eläytymiskyky, jonka hän välittää lukijallekin. Tässä linkissä on hänen ensi vaikutelmansa Ghanasta, kaikkiin aisteihin vetoava tunkeutuminen lentokoneesta nousijan tajuntaan.

Shangain pyjamakutsut

2006-11-14T15:38:00.000+02:00

Shanghai on nyky-Kiinan modernein kaupunki. Siitä huolimatta siellä - ainoana Kiinan kaupungeista - esiintyy erikoinen villitys: shanghailaiset pukeutuvat pyjamaan julkisesti. Työpaikoilla, pankeissa ja kaduilla näkee pyjamia, usein yhdistettyina attasheasalkkuun.

Shanghailaiset pitävät pyjamamuotia yhtenä kaupunkinsa ärsyttävimpänä piirteenä, joka kilpailee purevien, haukkuvien ja ulostavien koirien kanssa. Koiriin voi tehota Kiinan uusi yhden koiran politiikka, mutta mitä tehdä pyjamille?

Toisten mukaan pyjaman käyttäjät haluavat osoittaa, että he asuvat Shanghain muodikkaassa ja kallissa keskustassa. Toisten mukaan ajatus on vanhempaa perua. Ennen Shanghaissa oli pieniä, suljettuja kortteliyhteisöjä, joissa voi pukeutua miten halusi. Sitä paitis pyjama muistuttaa vanhaa kiinalaista tunika ja väljät housut -asua, ja myös sinistä Mao-pukua. Säällä voi tietysti olla osuutensa - Shanghaissa on kesällä kuuma.

Joka tapauksessa shanghailaiset pitävät pyjamansa. Kyselyn mukaan joka neljäs kaupunkilainen myöntää liikkuneensa (tai jonkun perheenjäsenen liikkuneen) pyjamassa kaupungilla ainakin silloin tällöin.

Bussia odottamassa

Mustat, siniset ja valkoiset tiikerit

2006-11-10T15:10:00.000+02:00

Valkoisen tiikerin pentuja kiinalaisessa eläintarhassa

Tiikerin värimuunnoksista valkoinen tiikeri on yleinen eläintarhassa. Niitä on hankittu raskaalla sisäsiitoksella, koska tiikerin värimuunnokset ovat kaikki väistyvien geenien aiheuttamia. Kiinassa on kanta, jonka perimä on Amurin tiikeri. Myös Amerikan eläintarhojen tiikereissä on perimässä valkoista Amurin tiikeriä; kantaisä oli Tony, joka saattoi myös olla raidattomuuden aiheuttavan geenin kantaja. Tuloksena on, että jotkin valkoisista tiikereistä ovat täysin valkoisia, toisissa erottuu selvemmin tai huonommin raitoja.

Useimpien valkoisten tiikerien kantaisä on Bengalin tiikeri Mohan, joka vangittiin Intiassa pentuna vuonna 1951. Valkoisuus on saatu esiin ja säilymään siittämällä Mohanin jälkeläisiä keskenään. Sisäsiitos on aiheuttanut myös geneettisiä häiriöitä. Monilla valkoisilla tiikereillä on selkäranka- tai käpälävikoja, munuaisvikoja, kierosilmäisyyttä ja nykeröneniä.

Todellisia albinotiikereitä on joskus nähty luonnossa. Vuonna 1922 Intiassa nähtiin (ja ammuttiin) kaksi albinotiikeriä. Ne eroavat valkoisista tiikereistä punasilmäisyytensä perusteella. Kun tiikerit olivat yleisiä Aasiassa, valkoisia tiikereitä (albinoja tai valkoista värimuunnosta) esiintyi yleisesti. Niihin kohdistettiin erilaisia uskomuksia. Kiinassa valkoinen tiikeri oli jumala Baihun inkarnaatio. Jaavalla ylhäiset uskoivat olevansa valkoisten tiikereiden jälkeläisiä.

Mustia tiikereitä on pidetty taruna, mutta niistä on aitoja näköhavaintoja. C.T.Bucklandin kertomusta mustasta tiikeristä vuonna 1846 on epäilty - mustia leopardeja on usein väitetty mustiksi tiikereiksi, ja yhdessä tapauksessa kyläläisten ampuma musta tiikeri osoittautui karhuksi. Lontoon eläintarhassa 1700-luvulla ollut musta tiikeri ja toinen, Napoleonille lahjoitettu, olivat melko varmasti leopardeja. Vuonna 1913 ja 1915 Intiassa on kuitenkin ammuttu todellisia mustia tiikereitä. Eräs mustalta näyttävä värimuunnos on tiikeri, jolla on hyvin leveät mustat raidat ja tuskin yhtään vaaleaa väriä raitojen välissä. On nähty myös tummanruskea tiikeri, jolla oli mustat raidat. Musta värimuunnos esiintyy muissakin kissapedoissa; sen aiheuttaa melanismi, samanlainen ilmiö kuin albinismi.

Sinisiä tiikereitä on nähty Fujianissa, Kiinassa. Metodistilähetyssaarnaaja Harry Caldwell harrasti tiikerinmetsästystä. Hän kuvasi vuonna 1910 näkemänsä sinisen tiikerin. Tällä värimuunnoksella on tummat siniharmaat raidat ja vaalean siniharmaa vatsapuoli. Värit muistuttavat venäjänsinistä kissaa. Sinisiä tiikereitä on nähty erityisesti Fujianissa, jossa asukkaat pelkäsivät niitä ja pitivät niitä ihmissyöjinä.

Ei liene jäänyt lukijoilta huomaamatta, että lukuunottamatta valkoisia tiikereitä, joita eläintarhat suosivat (niistä saa kauniita julisteita), harvinaisista värimuunnoksista on raportoitu niitä ammuttaessa. Niinpä niitä ei todennäköisesti tavata enää vapaudessa; tiikereiden harvinaistuessa poikkeavat geenit ovat hävinneet. Toisaalta, niin häviävät meidän elinaikanamme normaalitkin tiikerit. Sanokaa edes hyvästi, kuten eräs luontofilmi sen ilmaisi.

Liger ja tigon

2006-11-08T14:27:00.000+02:00

Liger

Leijonat ja tiikerit pystyvät lisääntymään keskenään ja tuottamaan jälkeläisiä. Liger on urosleijonan ja naarastiikerin jälkeläinen, tigon urostiikerin ja naarasleijonan. Mitä ne sitten olisivat suomenkielellä - tiijona ja leikeri? Kumpiakin on jo kauan kasvatettu vankeudessa, erityisesti Intiassa. Molempien risteytysten uros on steriili, mutta naaras pystyy tuottamaan jälkeläisiä. Tämä todettiin Shambalan reservaatissa vuonna 1983. Shambala on Tippi Hedrenin ikioma eläinreservaatti lähellä Los Angelesia. Siellä syntyi 1978 naarastigon Noelle. Noellen uskottiin olevan steriili, joten se sijoitettiin samaan tarhaan Siperian tiikerin kanssa. Tuloksena syntyi ti-tigon Nathaniel (Tippi Hedrenin todellisen etunimen Nathalie mukaan).

Nathaniel ja Noelle

Luonnossa tigoneita syntyy joskus, vaikkakin harvoin, Girin metsässä Intiassa; ainoassa paikassa, missä nykyään tiikeri voi kohdata leijonia luonnossa. Ongelmana ovat leijonien ja tiikereiden erilaiset sosiaaliset viestit, joiden vuoksi niiden on vaikea ymmärtää toisiaan. Tigonit ja ligerit ovat onnettomia eläimiä. Tiikerit ovat yksineläjiä, leijonat laumaeläimiä. Ristisiitoksen jälkeläiset eivät oikein osaa käyttäytyä mitenkään. Ne haluavat laumaan, mutta käyttäytyvät siellä ärtyisästi. Edes kieli ei ole samaa; leijonat karjuvat, tiikerit eivät.

Syistä, joita ei täysin ymmärretä, tigonit ovat melko pieniä, mutta ligerit molempia vanhempiaan isompia; jotkut urosligerit ovat kaksi kertaa urosleijonan kokoisia.

Ensimmäisen länsimaissa tunnetun tigonin lahjoitti Jamnagarin prinsessa kuningatar Viktorialle vuonna 1837. Sen jälkeen Intiasta tuotettiin useita tigoneita sirkuksiin ja eläintarhoihin, muun muassa Lontoon eläintarhaan. Vuonna 1985 Intian hallitus kielsi leijonien ja tiikereiden risteytymät, mikä lopetti pitkän perinteen.

Ligerit näyttävät olevan paitsi isompia, myös pitkäikäisempiä kuin tigonit tai kumpikaan alkuperärotu. Salt Lake Cityn liger Shasta kuoli 24-vuotiaana. Amerikkalaisissa eläintarhoissa harjoitetaan vielä rotujen ristisiitoksia - viimeisin on ti-liger Lady Kali. Kiinnostavaa odottaa, mitä he seuraavaksi hankkivat - li-ti-ligerin vai ti-ti-ligerin?

Ligereillä ja tigoneilla ei ole leijonan harjaa. Niiden väritys voi olla kumman rodun mukaista tahansa - niissä voi jopa olla näkyviä täpliä, kuten leijonanpennuissa. Valkoisia muunnelmia on yritetty saada aikaan, mutta vielä ei ole onnistuttu.

Hyvän kokoinen liger

Araratista Nimushiin

2006-10-22T15:07:00.000+03:00

Ararat-vuori

Kirjoitin Nooan arkista viime vuonna, mutta aihe on koko ajan esillä Internetin keskustelupalstoilla, joten se jaksaa kiinnostaa minuakin.

Jätän sivuun kaikki mielenkiintoiset aiheet siitä, miten kaikki eläimet mahtuivat arkkiin, kuka loi lannan ja niin edelleen. Kummastelen vain sitä, miten arkin oletetaan päätyneen juuri Araratille?

Ararat on Euroopan korkein vuori (5165 metriä) ja Turkin, Armenian ja Iranin rajamaastossa. Se on toimiva tulivuori, joka purkautui viimeksi vuonna 1840. Ensimmäinen kysymys on siis, miten Nooan melko huonosti merikelpoinen rakennelma olisi päätynyt tänne, tavattoman kauas Kaksoisvirranmaasta? Ensimmäinen järkevä teoria on, että Nooa ei lainkaan purjehtinut Araratille. Varhaiset tekstit aiheesta kirjoitettiin pelkillä konsonanteilla. Ei siis "Ararat" vaan "rrt". Nimi voisi olla Urartu. Urartu oli valtakunta, joka syntyi Araratin tienoille heettien jälkeen, noin 900 eKr. Se on liian myöhään Nooaa ajatellen, mutta sana "urartu" tarkoittaa myös "pohjoista maata" tai "kaukaista paikkaa".

Milloin Nooa purjehti? Tulvaan kirjaimellisesti uskovista ei ole paljon apua. Yksi oppinut selittää, että tulva tapahtui tasan 6000 vuotta siitä, kun Aatami tuli täysi-ikäiseksi 20 vuoden iässä. Jos tähän liittää piispa James Ussherin laskelman maailman luomisesta vuonna 4004 eKr (23. lokakuuta kello 9 aamulla), saadaan tulokseksi, että tulva tulee tapahtumaan vuonna 2026 ja koko tarina on profeetallinen. Pidättäkää hengitystänne.

Toinen laskelma tuo tulvan päivämääräksi 2448 eKr. Nyt alamme päästä asiaan. Tietysti matkassa on pikku mutka. Jos tulva oli maailmanlaajuinen, sen piti peittää myös Mount Everest. Tähänkin on selitys, mutta se sotkee koko maantieteen ja tekee arkin maihinnousupaikasta aika akateemisen kysymyksen. Selityksen mukaan nimittäin Jumala otti asiakseen nostaa vuoret ja upottaa meret vasta tulvan jälkeen. Silloin olisi mahdotonta päätellä, mikä vuori arkin alta putkahti ilmoille.

Jos silti pidämme kiinni normaalista maantieteestä, laskelma ajasta noin 2500 eKr sijoittaa tulvan suunnilleen niihin aikoihin, jolloin Gilgamesh koki tulvan. Eli alamme puhua järkeä.

Sumerilaiset hallitsivat Mesopotamian eteläosaa 4000 - 3000 eKr. Heidän kuningasluettelossaan mainitaan seitsemän kuningasta "ennen tulvaa".

The ancient Sumerian king list recounts the early dynasties. Like many other archaic lists of rulers, it may include legendary names. It describes a series of 7 pre-diluvian kings, before getting to Ubar Tutu, king of Sharrupak, who according to later stories was the person on whom the tale of Noah was originally based.

The kinglist continues

"After the flood had swept over, and the kingship had descended from heaven, the kingship was in Kish."

Kish on aivan Irakin eteläosassa. Jos tulva tapahtui täällä (kuten on loogista; kahden ison joen yhtymäkohta on altis tulvavesille), matka johonkin Araratille on lähinnä mieletön. Gilgamesh-eepoksessa mainitaan arkin pysähtyneen Nimush- (tai Nisir-)vuorelle. Tällaista vuorta ei ole. Sanan selitys on joko vuori tai kukkula; se voi myös tarkoittaa "kätkettyä", "salaista" tai "saavuttamatonta". Sanan voi myös kääntää merkitsemään temppelivuorta, zikkuratia.

Jos kuitenkin haluaa hakea arkkia joltakin upealta vuorelta, niin Zagros-vuoret ovat ne, jotka näkyivät Sumeriin. Korkein huippu on Dena-vuori, 5098 metriä. Ei paljon häviä Araratille. Miksi retkikuntia ei voisi lähettää Denalle? Se ei ainakaan ole tulivuori.

Dena-kuh

Türkmenbashi ja Ruhnama

2006-10-21T17:48:00.000+03:00

"Vapaan luovuuden talo"

Helsingin Sanomat kertoi, että Turkmenistanissa on juhlittu itsenäistymisen 15-vuotispäivää rakentamalla "Vapaan luovuuden talo", kirjan muotoinen talo toimittajille. Talon sanotaan loistavan pimeässä.

"Vapaa luovuus" Turkmenistanissa tarvitsee lainausmerkit. Ainoa vapaasti luova henkilö maassa on presidentti Saparmurat Nijazov, Türkmenbashi eli "turkkilaisten johtaja". Epäilen, että tämäkin pimeässä loistava kirjatalo on hänen Ruhnamansa, pakollinen luettava koko Turmenistanissa alakouluista yliopistoihin saakka.

Turkmenistanin kohdalla on nykyään helppo unohtaa, että tämä kaukana kaikesta nököttävä entinen neuvostotasavalta on todella Turkin turkkilaisten alkukoti. Alp Arslan (1029-1072), turkkilaisten Seljuk-dynastian suuri nimi, valloitti Persian ja Bysantin. Kuten Türkmenbashi hehkuttaa Ruhnamassa:

Our fathers have spilled lots of blood on the way to independence. Oguz Han, Gorkut Ata, Alp Arslan...the heroes in the Gökdepe Castle.. all made the Türkmen known to the whole world. You are their descendants. Only patriotism and bravery will suit you. Be loyal to the country whose resources you make use of, and to your mother who feeds you with her milk.

Ruhnama on hiukan hämmentävää luettavaa; sen mukaan Turkmenistanin historia ulottuu profeetta Nooaan ja jatkuu ties mihin korkeuksiin:

In fact Allah the Almighty decreed an interesting fate for our nation. The Türkmen spirit rises at the beginning of each millennium. This was the same for the beginning of the third millennium. Allah the Almighty granted the return of historical creative inspiration to the Türkmen. This is the age of maturity for the Türkmen spirit.This spirit now takes the form of a horse.

Ruhnama itse on korkeimmalle kohonnut teksti maailmassa. Se on lähetetty satelliitissa kiertämään Maata. Voyager-luotaimet ovat matkalla Aurinkokunnan ulkopuolelle, mutta ne vievät mukanaan musiikkia, kuvia ja kielinäytteitä, eivät kokonaista kirjaa.

Türkmenbashi on muutenkin puuhakas henkilö. Hän on antanut määräyksen kasvattaa puita Turkmenistanin pahimmassa autiomaassa, tehdä keinotekoisen järven, koristaa kaikki moskeijoiden minareetit lauseilla Ruhnamasta (vastustanut korkea-arvoinen mullah sai 20 vuotta petoksesta), kielsi - saatuaan itse sydänkohtauksen - koko kansalta tupakanpolton ja rakennuttaa jääpalatsia Turkmenistanin kuumimpaan kohtaan.

Jostakin täytyy säästää. Niinpä hän on myös määrännyt suljettaviksi kaikki maan sairaalat pääkaupunkia lukuunottamatta ja jokaisen maaseudun kirjaston. Loppujen lopuksihan jokaisella on jo Ruhnama.

Oli vähällä, ettemme mekin saaneet suomenkielistä Ruhnamaa. Ensto-konsernin myöhemmin eronnut johtaja pyysi vuonna 2004 lupaa kääntää ja julkaista Suomessa tämä merkittävä kirja. Hanke ei toteutunut, joten opukseen on tutustuttava turkmeenin, turkin, venäjän tai englannin kielillä. (Koska en osaa mainituista kielistä kuin englantia, olen ottanut sitaatit englanninkielisestä versiosta.)

Türkmenbashi kultaisena. Patsaan sanotaan kääntyvän aina kohti aurinkoa.

Naisgladiaattorit

2006-10-16T16:09:00.000+03:00

Naisgladiaattorit Amazon ja Achillia

Rooman gladiaattoriareenoilla nähtiin - joskin harvoin - myös naisia. Todisteet ovat harvassa ja pääasiassa kirjallisia. Varhaisimpia on niin sanottu Larinum-teksti, senaatin päätös keisari Tiberiuksen ajalta vuodelta 19 jKr (vuodelta 11 jKr on laki, joka kieltää alle 20-vuotiaita naisia astumasta areenalle, mutta se voi koskea kaikkia esiintyjiä, ei varsinaisesti gladiaattoreita). Larinum-tekstissä kielletään senaattoreita, ritareita ja heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan taistelemasta gladiaattoreina areenalla tai lanistoja harjoittamasta kyseisessä asemassa olevia henkilöitä taiteluun. Teksti mainitsee pojat, tyttäret, pojanpojat ja pojantyttäret. Tästä voi nokkelasti päätellä, että ylhäisessä asemassa olevia miehiä ja naisia oli nähty gladiaattoreina riittävästi hermostuttamaan senaatin.

Keisari Neron juhlissa vuonna 63 jKr nähtiin ylhäisiä naisia yhtä hyvin kuin miehiäkin taistelemassa. Juvenalis pilkkasi gladiaattoreiksi pyrkiviä ylhäisiä naisia (hän kirjoittaa: "Miten voi nainen olla säädyllinen pistäessään päähänsä kypärän ja kieltäessään sukupuolensa?"). Kannattaa muistaa, että lainsäätäjien kauhistus ja Juvenaliksen pilkka ei kohdistu naisten taisteluun sinänsä, vaan ylhäisten naisten alhaisiin harrastuksiin. Alhaissäätyisiä naisia nähtiin sirkuksissa, ei vain gladiaattoreina vaan myös tanssijoina ja eläintenkesyttäjinä. Otsikkokuvan Amazon ja Achillia olivat ilmeisesti taistelleet Halicarnassoksessa ja saaneet vapautuksen; sen kunniaksi kivi pystytettiin. Tämä todistaisi, että he olivat orjia, mutta niin suosittuja, että heidät vapautettiin palkinnoksi.

Lontoon Guildhallista löydettiin 90-luvulla hauta, jonka epäillään kuuluneen naisgladiaattorille. Jäännökset kuuluvat arviolta 20-vuotiaalle naiselle. Hänelle on pidetty arvokkaat ja kalliit hautajaiset. Hautalahjat liittyvät kaikki tavalla tai toisella gladiaattorielämään. Hautapaikka on ollut virallisen hautausmaan ulkopuolella. Tämä on sanut tutkijat päättelemään, että hän oli "kunnioitettu, mutta ei kunniallinen" - mahdollisesti siis naistaistelija. Silloisessa Britanniassa se ei olisi varsin kummallista. Kelttien naiset liittyivät usein taisteluun, jopa johtivat niitä, kuten kuningattaret Boudicca ja Cartemandua.

Mikä sai vapaat Rooman naiset tarttumaan gladiaattorin miekkaan ja kolmikärkeen? (Orjien kohdalla kysymystä ei kannata esittää; köyhät ja alhaissyntyiset halusivat yksinkertaisesti rahaa; monet esiintyjät todennäköisesti kuuluivat sirkusperheisiin, kuten Bysantin ajalta keisarinna Theodora, joka aloitti sirkustanssijana ja oli karhunkesyttäjän tytär.)

Gladiaattorit yksinkertaisesti kiehtoivat naisia. He olivat aikansa seksisymboleja. Pompejista on löydetty seinäkirjoituksia, joissa sanotaan esimerkiksi: "Celadus Thraakialainen, kolminkertainen voittaja, kolmasti kruunattu, nuorten tyttöjen ihailema." ja "Crescens saa tyttöjä öisin." Tästä ei ole pitkä matka naisten haluta koettaa taistelua itse.

Vaikka tiedossa olevat taistelut olivat naisille helpompia kuin miehille - heidän on kerrottu taistelleen toisia naisia vastaan ja yhdessä kuuluisassa tapauksessa kääpiöiden kanssa, ei miehiä vstaan - gladiaattorivarusteet olivat molemmille sukupuolille samat, joten helppoja harjoitukset eivät ole olleet. Juvenalis pilkkasi erityisesti, miten harjoittelevat naiset puuskuttavat takoessaan raskaalla harjoitusmiekalla paalua ja sitten uupuneina kyykistyvät "kuin potalle".

Keisari Severus kielsi lopulta vuonna 200 jKr naisilta pääsyn areenalle. Tämän jälkeen naisille jäi tanssijan ja eläintenkesyttäjän rooli, mutta miekasta he joutuivat luopumaan (ainakin virallisesti).

Ramzan Kadyrov

2006-10-13T16:14:00.000+03:00

Ramzan Kadyrov vihreä baretti päässä, oikealla hänen turvamiestensä johtaja. Kuvasta on rajattu pois juuri tapettu tsetseenisissi.

Anna Politkovskajan murhalle on löytynyt oikein vahva ehdokas, Ramzan Kadyrov, Tsetsenian pääministeri. Ramzan täytti 30 vuotta kaksi päivää ennen Annan murhaa, ja Anna sanoi, että sopiva syntymäpäivälahja olisi rikollisoikeudenkäynti. Mosnews epäilee, että Ramzan hankki oman syntymäpäivälahjansa Annan asunnon hississä.

Ramzan nousi valtaan isänsä Akhmad Kadyrovin poikana. Akhmad oli entinen saarnaaja, josta tuli ensin tsetseenisissi, sitten takinkääntäjä ja Venäjän luottohenkilönä Tsetsenian presidentti, ja joka räjäytettiin vuonna 2004. Ramzan oli silloin liian nuori presidentiksi, mutta nyt hän on 30-vuotias ja laillisessa iässä virkaan. Hänen yksityinen armeijansa, Kadyrovtsy, on jo kahakoinut nykyisen presidentin Alu Alkhanovin armeijan kanssa. Kaksi miestä kuoli.

The Moskovskii Komsomolets newspaper reported that Alkhanov had banned Kadyrov from bringing more than two men of his private army with him into meetings; it reported that Kadyrov had rung Alkhanov and given him 30 minutes to flee the presidential administration as his men wanted to storm it. Another incident was also reported, in which members of an OMON unit based at the Grozny railway station exchanged fire with and then jailed a group of Kadyrovtsy. This incident outraged Kadyrov, who ordered his men to shoot to kill anyone who stood in their way and reportedly called Alkhanov to warn him that there would be a "war" if his men were further provoked. Both sides called for reinforcements and there was further shooting before the situation was defused.

Ramzan on tehnyt paljon kaunistaakseen Groznyä. Hän on perustanut sinne nyrkkeilyklubin, nimeltään luonnollisesti Ramzanin nyrkkeilyklubi. Siellä vieraili viime vuonna Mike Tyson Ramzanin kutsusta. Yleensä Ramzan tosin asustaa palatsissaan Tsentoroin kylässä, jossa hänellä on pihassaan oma vankila kidutushuoneineen ja oma eläintarha. Eläintarhassa on leijona, susi, karhu, Siperian tiikeri ja tappelukoiria.

Miten tuleekin Saddam Hussein mieleen?

Anna Politkovskaja saattoi olla Ramzanin epävirallinen syntymäpäivälahja. Virallinen on musta Ferrari, jonka rekisterilaatta on "K 030 RA" (eli Kadyrov 30 vuotta Ramzan Ahmatovich).

Ramzan said that the gift came from his friends and that he was planning on playing with it a little while before giving it to the children of Chechnya.

Ramzan ei ollut isänsä vanhin poika. Hänellä oli vanhempi veli Zelimkhan, joka käytti huumeita ja löytyi mystisesti kuolleena Tsentoroin palatsista vähän isänsä murhan jälkeen. Eläessään Zelimkhan piti yllä perheen perinteitä:

June 2003 police were answering a call that a woman was being raped in a Kislovodsk hotel room when Zelimkhan poked his head out the window and began firing. He then blindly hurled half-empty vodka bottles at the officers. After the Z-Man ran out of ammo (and empty bottles), police searched his room and came up with a fairly significant quantity of an unspecified narcotic. The story was reported by the Russian media, as was his scot-free release.

Ramzanilla on myös sisar Zulai. Zulai pidätettiin taannottain henkivartijoineen Dagestanissa, koska heillä ei ollut valtiossa aseenkantolupaa. Ramzan otti mukaansa 150 miestään, ryntäsi paikalle, vapautti sisarensa, pieksätti kaikki dagestanilaiset poliisit asemalla ja sitten koko joukko hoilaten ja ammuskellen karautti (vaikka he käyttivätkin autoja, mieleen tulee sissiretki Kiplingin tarinoista) Tsetsenian puolelle.

Saattaa olla, että Ramzanin parhaat päivät ovat ohi. Putin ei ehkä pidä hänen innokkaasta taipumisestaan fundamentalistiseen islamiin. Tsetseniassa on uusi määräys naisille peittää päänsä; alkoholi on kielletty; sharia-laki on astumassa voimaan. Lisäksi Ramzan vaatii suurempaa osuutta Tsetsenian öljytuloista. Häntä yritetään kyllä kovasti sivistää - Dmitri Kozak, Putinin henkilökohtainen edustaja, suositteli Ramzanille pukua ja salkkua maastopuvun sijaan.

Kadyrov seems to have taken Kozak's advice, arriving at a recent meeting of all the heads of the North Caucasus's regions in Rostov-on-Don wearing a smart suit and driving a late-model Bentley, with two jeeploads of armed guards following in Porsche Cayenne SUVs.

Jää nähtäväksi, kiilloitetaanko Ramzanista Saddam Hussein vai jääkö hän sotaherraksi Afganistanin tapaan - ja miten kauan Putin antaa hänen johtaa maata.

Cesare Lombroso ja atavistiset rikolliset

2006-10-10T15:51:00.000+03:00

Italialainen Cesare Lombroso (1835-1909) kehitti teorian synnynnäisestä rikollisuudesta, jonka tunnistaa ulkoisista piirteistä. Hänen kirjansa L'Uomo Delinquente (Rikollinen mies) ilmestyi 1876 ja La Donna Delinquente (Rikollinen nainen) 1893. 1870-luvulla tehtiin ensimmäiset Neandertal-löydöt ja Lombroso sai niistä vaikutteita. Hänen teoriansa mukaan jotkut yksilöt ovat perinnöllisesti taantuneet Neandertal- tai apinavaiheeseen. Rikolliset tunnistaa siis seuraavista piirteistä:

- suuret, eteenpäin työntyvät leuat
- luisu otsa
- korvat, jotka ovat joko suuret tai hyvin pienet ja ulkonevat
- haukkamainen nenä tai paksut huulet
- pitkät käsivarret
- kihara tai naisellinen tukka
- epäsymmetriset piirteet

Kun Lombroso muotoili teorioitaan, Italiassa oli kovat ajat. Erityisesti Etelä-Italian köyhyys tuotti rikollisuutta, joka kovasti huoletti varakkaampia. Teoria rikollisten atavistisesta perinnöstä osui ja upposi, varsinkin kun Lombroso pani samaan nippuun myös useita sairauksia. Hän luokitteli rikolliset rikollisesti mielenvikaisiksi, potentiaalisiksi rikollisiksi (sama tyyppi kuin synnynnäiset rikolliset, mutta aloittaa myöhemmin) ja synnynnäisiksi rikollisiksi. Rikollisesti mielenvikaisia olivat

those afflicted with general paralysis, melancholia, dementia, and pellagra, as well as idiots and imbeciles constitute the insane criminal. In addition to these, Lombroso makes exceptions for the special forms of criminal insanity to include those afflicted with alcoholism, epilepsy and hysteria.(Mehala Arjunan, 2000)

Synnynnäisten rikollisten fyysiset tuntomerkit on jo listattu. Lisänä ovat myös tunteettomuus kivulle, terävä näkö ja hajuaisti ja suurempi voima ruumiin vasemmalla puolella sekä vasenkätisyys. Atavistiset rikolliset tunnistaa myös halusta koristautua ja runsaista tatuoinneista. Näin siis Lombroso.

Rikolliset naiset ovat vielä pahempia. He ovat aktiivisempia ja julmempia kuin miehet. Yleisesti ottaen naisilla on vähemmän rikollista atavistisuutta, koska he jo sukupuolena ovat atavistisia; laiskoja, lapsen kaltaisia ja häilähteleviä. Lombroso jakoi kirjassaan La Donna Delinquente naiset tavallisiin, prostituoituihin ja rikollisiin. Ulkomuoto paljastaa tässäkin tapauksessa. Hän oli mm. havaitsevimaan, että prostituoiduilla oli levämpi väli isonvarpaan ja muiden varpaiden välissä kuin tavallisilla naisilla todisteena taantumisesta apinavaiheeseen. Rikollisilla taas oli uurteita kasvoissaan.

Luonnollisesti Lombroso myös luokitteli mustat ja keltaiset atavistisemmiksi kuin valkoiset, joilla ruumiin ja aivojen puoliskojen symmetria on kehittynyt täydellisyyteen.

Lombroso assumed that whites were superior to non-whites by heredity, and Africans were the first human beings that evolved upwards and positivly to yellow then white. Racial development was signified by social progress from primitive to modern, "only we white people have reached the ultimate symmetry of bodily form" Lombroso stated in 1871.

Lombroso sovelsi teorioitaan myös käytännössä. Esimerkin tarjoaa Stephen Jay Gouldin siteeraama tapaus, jossa rikas maanviljelijä murhattiin. Joku muisti nähneensä lähistöllä kulkurin; muuta todistetta ei ollut. Lombroso tutki miehen:

"Upom examination I found that this man had outstanding ears, great mxillaries and cheek bones, lemurine appendix, division of the frontal bone, premature wrinkles, sinister look, none twisted to the right - in short, physiognomy approaching the criminal type, pupils very slightly mobile... a large picture of a woman tattooed upon his breast... He had an epileptic aunt and an insane cousin, and investigation showed that he was a gambler and an idler. In every way, then, biology furnished in this case indications which, joined with the other evidence, would have been enough to convict him in a country less tender toward criminals. Notwithstanding this he was aquitted."

Tatuoitujen vasenkätisten seuraa on siis syytä karttaa, varsinkin, jos he ovat harovarpaita.

Lombroson luonnostelemia vankilatatuointeja

Perun muinaiset koirat

2006-10-07T15:17:00.000+03:00

Chiribaya-koiran muumio

Perun Chiribaya-kulttuurin (vuosina 900 - 1350) hautausmailta on poikkeuksetta löydetty ihmishautojen välistä muumioituneiden koirien hautoja. Koirat ovat pentuja tai täysikasvuisia ja kuolleet luonnollisesti - niitä ei ole uhrattu. Monet on kääritty peitteisiin ja niiden mukana on haudattu ruokaa. Tähän mennessä on löydetty 82 koirahautaa.

Chiribaya-kulttuuri kukoisti ennen inkoja. Se oli maanviljelyskulttuuri, joka laidunsi laamoja. Löytyneitä koiria on alettu kutsua Chiribaya-paimenkoiriksi, koska niiden arvellaan paimentaneen laamalaumoja. Egyptiä lukuunottamatta maailmasta ei ole löydetty muumioituneita koiria, vaikka Chiribaya-koiria ei ole kääritty muumiositeisiin tai muuten käsitelty, ne ovat muumioituneet kuivassa erämaan hiekassa.

Perussa on monia koirarotuja, jotka on tuotu sinne espanjalaisten mukana tai myöhemmin. Chiribaya-paimenkoirilla saattaa olla eläviä jälkeläisiä. Perun eteläisissä laaksoissa on hyvin samankaltaisia koiria. Ne muistuttavat pientä kultaista noutajaa, niillä on pitkä, beigen värinen turkki ja lyhyt kuono. Tutkijat aikovat tehdä DNA-kokeita nähdäkseen, ovatko Abbdul ja sen rotutoverit Chiribaya-koirien jälkeläisiä.

Toinen Perun alkuperäisistä koirista on Perun karvaton koira. Inkaylimykset kasvattivat niitä ja arvostivat niitä suuresti. Suojellakseen koiria auringolta he kasvattivat niitä samoissa luolissa, joissa viljelivät orkideoja ja päästivät ne ulos vain yöksi. Sen vuoksi koiria kutsuttiin "Inkaorkideoiksi" tai "kuunkukkakoiriksi". Toisten tietojen mukaan kuunkukkakoiria käytettiin viestinviejinä, ksoka ne olivat tavattoman nopeita. Tätä rotua saa Suomestakin. Koirien alkuperästä on kiistelty, mutta ainakin Perun asiantuntijat ovat nyt hyväksyneet, että rotu on 2000 vuotta vanha - koirien esi-isät tulivat alkuperäisten asuttajien mukana Beringin salmen yli. Perun karvattomien koirien lähisukulaisia ovat Meksikon karvattomat koirat, Xoloitzcuintle, joita atsteekit rakastivat.

Abbdul, Chiribaya-paimenkoira?

Kiitokseni vinkistä Memoria Volatilis -blogille.

Aleister Crowley

2006-10-05T15:28:00.000+03:00

Maailman ilkein mies - vai oliko?

Eräs viktoriaanisen kauden huijareista on saanut maailmanlaajuista mainetta: Aleister Crowley, syntyään Edward Alexander Crowley (12.10.1875 - 1.12.1947). Crowley syntyi erittäin tukahduttavan protestanttiseurakunnan saarnaajan (alkuaan oluenpanijan) poikana, joten ei ole ihme, että hänestä tuli mitä tuli: okkultisti, mystikko, kaappihomo, seksuaalinen vallankumouksellinen ja julkisuuden kahmija.

Isän kuoltua Aleister kieltäytyi rukoussessioista äitinsä kanssa, ja tämä alkoi kutsua häntä Ilmestyskirjan Pedoksi, nimi, jonka Aleister omi itselleen. Poika meni Cambridgeen, missä hän jahtasi oluttupien tyttöjä ja antoi poikien jahdata itseään. 21-vuotiaana Aleister kiinnostui mystiikasta ja okkultismista. Hän liittyi "Golden Dawn" -nimiseen kulttiin ja alkoi harjoittaa magiaa (Crowleyltä on peräisin fantasiakirjoissa harrastettu tapa kirjoittaa sana muodossa 'magick', joka ilmeisesti tuntui hänestä juhlallisemmalta).

Golden Dawnin johdossa oli silloin Samuel Liddell Mathers, joka käytti sukunimenään nimeä MacGregor, vaikka hänen ei voida todistaa olleen Skotlannista päinkään. Koska Aleister alkoi silloin juuri julistaa olevansa itsekin aatelinen, heidän tapaamisensa olivat yhtä juhlaa.

Both these men were social climbers, and both claimed to be nobility. There is an amusing story of the Laird of Boleskine and the Comte de Glenstræ meeting, both in ceremonial Highland dress, although neither of them had a drop of Scots blood in them.

Aleister ja Samuel ratkoivat välinsä arkaaisilla maagisilla kaksintaisteluilla, jotka olisivat oleet hyvää katsottavaa, jos heidän kykynsä olisivat olleet todellisia. Kukaan ei tosin ollut näkemässä; taistelut käytiin kahden kesken kirjastossa.

After a series of petty melodramas, Crowley was expelled from the Golden Dawn after about two years. He engaged in a series of "magical battles" with Mathers, who left the order in disgrace after it was discovered (shockingly) that he had forged the "ancient" texts the sect was based on. The magical battles lacked the kind of Hollywood flair you'd like to see, with Crowley and Mathers being the only actual witnesses to the workings of the conflict, which apparently involved a lot of summoning and dispatching of demons and the like.

Tultuaan karkotetuksi Golden Dawnista Aleister perusti Thelema-uskontonsa. Hän oli vaimonsa Rosen kanssa Kairossa, kun Rose sai mystisen kokemuksen. Rosen johdolla Aleister kirjoitti kirjansa "The Book of the Law", joka julisti Thelema-opin peruskäsitteet. Tärkein niistä oli:

"Do what thou wilt shall be the whole of the law."

Myöhemmin Aleister perusti Thelema-luostarin Cefaluun, Sisiliaan. Mielikuvat siitä, mitä siellä puuhattiin, saivat ihmiset julistamaan hänet "maailman ilkeimmäksi mieheksi". Totuus oli masentavampi. Ilmeisesti paikassa harjoitettiin seksiä ja huonoa hygieniaa, kaikki haisi ulosteelta ja Aleister maalaili muureihin huonoja okkultisia maalauksia. Luostariajan jälkeen Aleister vuonna 1934 meni vararikkoon. Oikeudessa tuomari, joka uskoi kaiken Aleisterin kertoman, sanoi:

"I have been over forty years engaged in the administration of the law in one capacity or another. I thought that I knew of every conceivable form of wickedness. I thought that everything which was vicious and bad had been produced at one time or another before me. I have learnt in this case that we can always learn something more if we live long enough. I have never heard such dreadful, horrible, blasphemous and abominable stuff as that which has been produced by the man (Crowley) who describes himself to you as the greatest living poet."

Toivottavasti nämä sanat lohduttivat Aleisteria, joka kuoli 1947 täysihoitolassa keuhkokuumeeseen kiroten lääkäriä, joka ei suostunut kirjoittamaan hänelle lisää heroiinia.

Aleisterista voisi sanoa: "Paljon porua, vähän villoja". Porua on kyllä syntynyt. Aleisterin on väitetty kirjoittaneen saksalaismielistä propagandaa molempien maailmansotien aikana; yrittäneen käännyttää Hitlerin; harrastaneen menestyksellisesti mustaa magiaa. Tämä kaikki on epäiltävää. Hän oli rasisti parhaaseen viktoriaanisen Englannin tyyliin paheksuen jokaista, joka ei brittien yläluokkaan kuulunut. Hän oli myös sovinisti, jonka mielestä nainen kelpasi vain kenttäpatjaksi. Homoseksuaalisuuttaan hän pyrki piiloittamaan lukuisilla suhteillaan maksettuihin naisiin. Monet pop-artistit väittävät kuitenkin ihailevansa häntä - Marilyn Manson, Ozzy Osborne ja Beatlesit, joitakin mainitakseni. Fantasia- ja kauhukirjailijat mainitsevat usein hänen nimensä (voisin suositella Suzy McKee Charnasin vampyyrikirjaa "The Vampire Tapestry", jossa vampyyri joutuu Crowleyn vangiksi). Hänen Thelema-uskontonsa on myös jättänyt jälkeensä Thelemisten Ritarien järjestöjä, joiden jäsenet ovat pääasiassa amerikkalaisia. Pitkälle on menty Aleisterin hellimästä omakuvasta, kun lukee thelemisten ritarien hyveet:

Valor: Right action in the face of any challenge.
Nobility: Poise and elegance in both word and deed.
Discernment: Piercing all glamour to see the Truth in one's self and in others.
Pride: Having a true sense of one's worth.
Compassion: The vice of Kings!
Fidelity: Loyalty to one's self, one's comrades and to one's word.
Passion: To do all with love under will.
Strength: The body is the Temple of God.
Discipline: Perseverance, that the Work may be accomplished.
Self Reliance: Only a free man may walk our path.
Hospitality: To share what one has with others, especially those far from home.

Lauttaretkellä Filippiineillä

2006-09-28T18:47:00.000+03:00

Ystävällinen yhteydenotto eilen sai minut taas muistamaan Filippiinien pahimman laivaturman, Donna Pazin. Donna Paz törmäsi vuonna 1987 öljytankkeriin, syttyi tuleen ja upposi. 4341 ihmistä kuoli. Varustamo oli Sulpicio Lines, jolla on ollut muitakin onnettomuuksia. Dona Marilyn upposi myrskyssä vuotta myöhemmin ja vei mukanaan 250 ihmistä. Se on nyt sukelluskohde Malapascuan saarilla.

Kiinnostuin Sulpicio Lines -yhtiöstä. Sen perusti amoylainen kauppias veljineen ja sisarineen. He tulivat Filippiineille vuonna 1919 ja aloittivat 50 tonnin purjealuksella. Nyt Sulpicio Lines omistaa 16 matkustaja- ja 16 rahtialusta, hinaajia, konttisatamia ja paljon muuta. Ehkä ei kovin kauan. Donna Paz ei ollut varustamon vika, vaan alimiehitetyn tankkialuksen, jonka sivuvalot olivat rikki ja päällystö tutkimuksen mukaan hytissä pelaamassa korttia. Sen sijaan Dona Marilyn herätti epäilyksiä; sen ei olisi pitänyt upota sen suuruusluokan myrskyssä. Molemmat alukset olivat reippaasti ylikansoitettuja - Dona Paz olisi saanut kuljettaa puoltatoista tuhatta matkustajaa eikä yli neljää tuhatta.

Lisää seurasi. Princess of the Orient upposi vuonna 1998 alle tunnissa; ainakin 100 kuollutta ja kadonnutta. Miehistö pakeni varoittamatta matkustajia. Aluksen epäiltiin olleen raskaassa ylilastissa, ja sillä oli ollut tulipalo vuotta aikaisemmin. Paljon pienemmät alukset selvisivät samasta trooppisesta myrskystä.

Princess of the World syttyi tuleen vuonna 2005. Matkustajat pelastettiin toiseen alukseen. Tulipalon syyksi epäillään terrorismia; samoilla vesillä oli tehty terrori-iskuja matkustajalauttoja vastaan. Tämä keväänä Filipina Princess ajoi rantaan myskyssä. Yli 700 matkastajaa pelastettiin. Elokuussa rantaan ajoi "Princess of the Universe"; matkustajat pelastettiin. "Tacloban Princess" -lautan konehuoneessa räjähti vuonna 2002, kuusi miehistön jäsentä kuoli.

Samaan aikaan varustamolle alkoivat kiroukset palata yöpuulle. Filippiinien korkein oikeus on määrännyt varustamon maksamaan suuria korvauksia Dona Pazin matkustajien omaisille. Varustamon tankkilaivan omistajille esittämä vastakanne ei mennyt läpi, vaikka tankkerin todettiin olleen "kelluva uhka".

Sulpicio Linesin henkilökunta sai tarpeekseen kehnoista työoloista, vaarallisen huonokuntoisista laivoista ja maksamattomista ylitöistä ja perusti oman ammattiyhdistyksen. Heitä on sen jälkeen erotettu, uhkailtu aseella ja pidätetty. Tällä tavoin ei tehdä onnellisia laivoja. Turisteja onkin varoiteltu yleisesti Filippiinien autolautoista.

Sulpicio Lines ei ole ainoa varustamo, jolla on ongelmia. Esimerkkinä olkoon Maria Carmela, joka vuonna 2002 syttyi tuleen ja paloi kymmenessä minuutissa. Vain 23 kuollutta.

Filippiinien varustamot ostavat lauttansa pääosin käytettyinä Japanista ja ne ovat vähintään 20 vuotta vanhoja. Matkustajia ahdetaan niin paljon kuin alukseen sopii ja kapteenit lähtevät vaikka taifuunin keskelle, jos aikataulu niin määrää. Onnellista matkaa!

Maria Carmela palaa

Kangchenjungan suojelualue

2006-09-27T16:04:00.000+03:00

Kangchenjunga

Kangchenjungaa pidettiin pitkään maailman korkeimpana vuorena. Nykyään tiedetään, että sen korkein huippu (8586 metriä) on kolmanneksi korkein Mt. Everestin ja K2:n jälkeen. Kangchenjungassa on viisi huippua, joista kaksi Nepalin alueella.

Vuoren nimi tarkoittaa "lumen viittä aarretta". Korkeinta huippua pidetään pyhänä, ja monet retkikunnat ovat välttäneet aivan huipulle nousua. Aarteet ovat Jumalan viisi aarretta; kulta, hopea, jalokivet, vilja ja pyhät kirjat.
Vuori on ollut todella vaikea valloittaa. Ensimmäiset kiipeilijät - George Band ja Joe Brown - onnistuivat siinä vuonna 1955. Ainoa huipulle selviytynyt nainen on Ginette Harrison vuonna 1998. Suomen Veikka Gustafsson kiipesi Kangchenjungalle tänä keväänä.

Merkillisin Kangchenjungan valloitusta yrittänyt oli "maailman ilkein mies", okkultisti Aleister Crowley vuonna 1905. Hänen retkikuntansa pääsi 6500 metriin. Crowleyn retkikunta oli surullisen huonosti varustettu - jotkut kantajat kulkivat avojaloin. Kun leiri oli pystytetty 6500 metriin, Crowley vetäytyi telttaansa juomaan teetä. Kaksi jäsenistä ja useita kantajista oli palaamassa alempaan leiriin noutamaan tavaroita, kun lumivyöry pyyhkäisi heidät mukaansa ja tappoi neljä.

Crowley reportedly refuses to descend and help, remaining in his tent drinking tea. He is quoted in a newspaper as saying he was "not over-anxious in the circumstances...to render help. A mountain accident of this sort is one of the things for which I have no sympathy whatever".

Kangchenjungan suojelualueen lahjoitti Nepalin kuningas WWF:lle vuonna 1997. Alueella on korkea biodiversiteetti ja mm. punapandoja ja lumileopardeja. Varsinkin lumileopardit olivat erityisen suojelun tarpeessa, koska ne tapaavat saalistaa paikallisen väestön karjaa. Suojelualueprojekti keskittyikin perustamaan äitiryhmiä ja rahoittamaan lukutaitoa ja tyttöjen koulutusta. Alueen asukkaat saatiin voimakkaasti liikkeen ja ekoturismin taakse, ja 22. syyskuuta suojelualue luovutettiin paikallisten yhteisöjen johdettavaksi.

"This is a historic day for one of the world's most spectacular natural treasures," said Mingma Norbu Sherpa, Director of WWF's Eastern Himalayas Programme. "The decision shows the government's commitment to give power to local communities, especially with regard to natural resources and equitable sharing of benefits."

Tiedämme, että tämä tilaisuus päättyi murhenäytelmään. Kangchenjunga ei ole helppo jumaluus.

Paronitar Orczy

2006-09-19T15:17:00.000+03:00

Paronitar Emmuska Orczy (23.9.1865 - 12.10.1947) on ollut menestyvä saippuaoopperoiden kirjoittaja kauan ennen kuin saippuaoopperoista tiedettiin. Punainen Neilikka esiintyi viimeksi Tampereella suositussa musikaalissa. Elokuvaversioita on lukuisia. Suomeksi ensimmäinen Punainen Neilikka -kirja käännettiin jo vuonna 1916, kun kirja oli kirjoitettu vuonna 1905. (Luin Punaista Neilikkaa koulun kirjastosta ja olin lumoutunut. Tällä hetkellä lumous on haihtunut, mutta lapsuusrakkaudet kestävät kuolemaan.)

Paronitar Orczyn nimi oli mahtavasti Emma Magdalena Rosalia Maria Josefa Barbara Orczy. Valitettavasti on mainittava, että hän ei koskaan ollut paronitar, vaikka hänen äitinsä oli kreivitär ja perhetuttuja olivat mm. Frans Liszt ja Richard Wagner. Perhe pakeni Unkarista työläiskapinan pelossa ja päätyi Lontooseen vuonna 1880. Siellä Emma (perheen kesken Emmuska) tapasi ja nai Montague Maclean Barstowin vuonna 1894.

Perheellä oli hyvin vähän rahaa. Emmuska alkoi kirjoittaa. Lopulta menestys tuli näytelmän The Scarlet Pimpernel mukana. Ranskan vallankumoukseen sijoittuva juoni oli vetävä, näytelmä oli häpeämätöntä melodraamaa, ja todennäköisesti ensimmäisen kerran tuotiin esiin juoni kaksoisroolista, aatelisesta, joka on näköjään laiska, turhamainen ja tyhmä, mutta naamioituneena tekee uskomattomia urotekoja. Juonihan on sittemmin tullut tutuksi Zorrosta ja El Coyotesta Teräsmieheen tai aikoinaan suosittuun operettiin "Erämaan laulu".

Punainen Neilikka -kirjat tekivät Emmuskasta varakkaan naisen: hän päätyi asumaan Monte Carloon. Hän kirjoitti paljon muutakin, mm. ensimmäiset tarinat naispuolisesta etsivästä, Lady Mollysta.

Paronitar Orczyä löytyy Gaslight-sivuilta.

Purukumi

2006-09-17T14:29:00.000+03:00

Purukumilla on pitkä ja mutkikas historia. Pohjoismaissa on löydetty 9000 vuotta vanhoja purukumin jäännöksiä. Pohjoismainen purukumi tehtiin koivunmahlasta. Pohjois-Amerikan intiaanit pureskelivat kuusenpihkaa. Lähi-Idässä pureskellaan vieläkin mastiksia, jota saadaan Pistacia lentiscus -puusta. Turkissa mastiksin pureskelu oli sulttaanin yksinoikeus.

Väli- ja Etelä-Amerikassa pureskeltiin useiden puiden pihkaa, yleisimmin Sapodilla-puun, Chicklezapoten, pihkaa, chickleä.

Other trees also contribute or have contributed their latex to the chewing gum industry. Some of the latex used are leche, caspi and sorva, found in the Amazon Valley; nispero and tunu, from Central America; and jelutong, found in Indonesia, Malaya, and British Borneo. [Viimeksi mainittua ei tietenkään pureskeltu Amerikoissa!]

Ensimmäinen kaupallinen purukumi syntyi 23. syyskuuta 1848. John Curtis valmisti sitä kuusenpihkasta kotinsa uunissa Bangorissa, Mainessa. Hän markkinoi sitä nimellä 'The State of Maine Pure Spruce Gum'. Se ei ollut kaupallinen menestys, koska se myös maistui kuusenpihkalta, mutta Mainessa sitä myydään vieläkin.

Ensimmäisen kaupallisen purukumin kehitti Thomas Adams vuonna 1869. Meksikolainen kenraali Antonio Lopez de Santa Anna halusi korvikkeen kumille ja pyysi Adamsia kehittämään sellaisen. Adams ei saanut chickleä taipumaan kumiksi, mutta hän huomasi kenraalin intiaanien tapaan pureskelevan ainetta ja kehitti purukumin.

Ensimmäinen kaupallinen purukumi, Dubble Bubble, patentoitiin vuonna 1928. Kun purukumivillitys oli krokeimmillaan 1960-luvulla, suositussa TV-kisassa "What's My Line" kysyttiin purukumin keksijää. Sarjan vetäjä tiedusteli patntin omaavalta liikeyritykseltä. Oikea patentoija, Gilbert Mustin, oli jo kuollut, joten firma veti hatusta miehen nimeltä Walter Diemer, joka oli siinä vaiheessa seniili.

After interviewing the elderly Diemer, who at this point was consumed by senility, Smithsonian portrayed Walter Diemer as the undisputed hero of children across the world. To this day, Diemer is publicly acknowledged as the accountant who accidentally invented Dubble Bubble. So far, no publication has acknowledged the fact that Gilbert Mustin's name lies on the original 1928 patent for Dubble Bubble.

Purukumin pureskeluun on aina suhtauduttu kaksijakoisesti. Monissa Yhdysvaltojen kouluissa purukumi on kielletty, samoin Singaporessa. Purukumia paheksuttiin jo 1800-luvulla:

The New York Sun editorialized in 1890: "The habit has reached such a stage now that makes it impossible for a New Yorker to go to the theater or the church, or enter the street cars or the railway train, or walk on a fashionable promenade without meeting men and women whose jaws are working with the activity of the gum chewing victim. And the spectacle is maintained in the face of frequent reminders that gum-chewing, especially in public, is an essentially vulgar indulgence that not only shows bad breeding, but spoils a pretty countenance and detracts from the dignity of those who practice the habit." However, when it became clear that no definite link between gum chewing and white slavery could be established, the furor died down.

Toisaalta Suomessa kehitettiin Xylitol-purukumi yli kolmekymmentä vuotta sitten (vanha pohjoismainen koivunmahlaperinne?). Nikotiinipurukumeja kaupitellaan innokkaasti. Jenkki-purukumi rantautui tänne 60-luvulla eikä ole pois purjehtinut. Piirretyistä sensuroidaan tupakointikohtauksia, mutta vielä ei ole alettu poistaa kohtauksia, joissa piirretyt hahmot sotkeutuvat purkkaan eivätkä pysty liikkumaan.

For better or ill
I sat on a stump
And was stuck by a lump
Of gum on my rump
And am sitting there still.
-Julia Cunningham

__________________________________________________________

Enhän minä koskaan tee niin kuin sanotaan, mutta pyrin osittain toteuttamaan tämän meemin ideoita lähiaikoina:

Mene Wikipedian nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 9. tammikuuta). Etsi kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä kolme syntymää, kolme kuolemaa ja kaikki juhlapäivät. Tämän jälkeen vannota kaikkia olemaan lisäämättä näitä perkeleen "haasta sen jälkeen äksmäärä ihmisiä" -osuuksia näihin kiertokirjeisiin.

Anarkistit ja Nestor Mahno

2006-09-13T15:07:00.000+03:00

Mahnolaisia vuonna 1919

Viime päivien uutiset saivat minut tutkimaan Suomen anarkistien kotisivuja. Olisi kiinnostavaa tehdä juttua anarkistien yhteyksistä suomalaiseen työväenliikkeeseen, mutta jääköön tällä kertaa. Anarkistinen Musta Risti -liikkeen historiasivuilta löytyi yllättävä yhteys Ukrainan historiaan Venäjän vallankumouksen aikana:

Näihin aikoihin Ukrainassa AMR-aktiivit olivat osa Nestor Mahnon anarkistiarmeijaa, puolustusyksiköitä kasakoiden, valkokaartin ja puna-armeijan teurastuksia vastaan.

Mahnosta annetaan melko myönteinen kuva. Kirjailija Konstantin Paustovski oli kuitenkin kerran silmätysten Mahnon kanssa eikä hänen vaikutelmansa ollut yhtä myönteinen. Paustovski oli kokenut Kiovassa kaikki siellä pyörineet valloitusarmeijat, denikiniläiset, petljuralaiset, bolshevikit. Kun hän jätti sekasortoisen kaupungin ja lähti junalla Etelä-Venäjälle, juna pysäytettiin pikkukaupungin asemalle, koska mahnolaisten kolme junaa olivat tulossa. Päivystäjä seisoi asemalaiturilla junien ohikulun ajan jotteivät veturinkuljettajat pysäyttäisi junia. Paustovski ystävineen piiloutui asemarakennukseen kurkistelemaan.

Odottamatta juna hidasti vauhtia. Päivystäjä katsoi avuttomana taakseen, mutta rohkaisi äkkiä itsensä ja jäi paikalleen. Me heittäydyimme jo kauemmas ikkunasta valmiina pakenemaan.

Mutta juna ei pysähtynytkään. Se kulki sulavasti ja hitaasti aseman ohi ja me näimme taaskin avovaunun. Siinä ei ollut muuta kuin komeat, kiiltävät avovaunut, kullatut ruhtinaalliset vaakunat ovissa. Vaunujen väliaisa oli nostettu ylös, ja siinä hulmusi musta lippu jossa oli teksti: Anarkia on järjestyksen äiti!

Vaunujen punaisella sahviaaninahalla päällystetyllä istuimella lojui puolittain makaavassa asennossa hento pienikokoinen mies musta hattu päässään, yllään kasakkatakki napit avoinna, maankarvaiset kasvot vihreinä.

Hän oli nostanut jalkansa ajopukille, ja koko hänen asentonsa tulkitsi laiskuutta ja raukeaa yltäkylläistä lepoa. Kädessään mies piteli mauseria ja leikki sillä heittämällä sen hieman ylös ja tavoittaen lennosta.

Näin tuon miehen kasvot ja inhon kuvotus alkoi kohota kurkkuuni. Märkä tukka roikkui miehen kapealla rypistyneellä otsealla. Hänen silmissään - häijyissä ja samanaikaisesti ontoissa - hillerin ja vainohullun silmissä välähteli raivoisa viha. Hillitön vimma ei ilmeisesti talttunut tuossa ihmisessä milloinkaan, ei edes nythuolimatta hänen veltosta ja rauhallisesta asennostaan.

Hän oli Nestor Mahno.

Päivystäjä venyttäytyi luonnottomasti, asetti kauas eteenpäin vihreää lippua pitelevän kätensä, vasemman käden hän nosti lakin lippaan osoittaen Mahnolle kunniaa. Tällöin päivystäjä hymyili mielistelevästi. Oli vaikeaa ajatella mitään kolkompaa kuin tuo hymy. Se ei ollut hymy, se oli nöyrä pyyntö armosta, siinä oli pelkoa oman kurjan elämän puolesta, se oli avuton yritys herättää sääliä.

Mahno ojensi laiskasti mauserinsa ja katsomatta edes päivystäjään laukaisi lainkaan tähtäämättä. Minkä vuoksi - se oli käsittämätöntä. Kuinka voisi arvata, mitä pälkähtää villiintyneen julmurin päähän.

Päivystäjä heilautti kömpelösti käsiään, perääntyi, kaatui kyljelleen ja alkoi nytkähdellä laiturilla tarttuen kaulaansa ja ryvettäen itsensä verellä.

Mahno heilautti kättään. Samassa konekiväärisarja sivalsi laiturin asvalttia ja osui päivystäjään. Tämä nytkähti vielä muutaman kerran ja hiljeni.

Me kiiruhdimme aulan kautta laiturille. Ohitsemme kulki viimeinen härkävaunu. Polkkatukkainen, kiharapäinen, nykerönenäinen tyttö jolla oli kriminnahkainen jakku yllään ja saapashousut jalassa hymyili iloisesti ja tähtäsi meihin mauserilla.

Mahnolainen, jonka kasvoja peitti musta parransänki ja jolla oli päässään ranskalainen rautakypärä, tyrkkäsi hänet sivummalle. Luoti napsahti takanamme seinään.

Juoksimme päivystäjän luo. Hän oli jo kuollut. Hänen kasvoilleen oli jäykistynyt mielistelevä hymy.

Konstantin Paustovski: Kahleet katkaistaan (Gummerus 1969)
Suom. Juhani Konkka

Ari Vakkilainen on kuvannut Mahnon viimeisiä vuosia Ranskassa. Ei paljon säälitä.

Nestor Mahno parhaina päivinään

Vlad Tepesin askelissa

2006-09-10T17:39:00.000+03:00

Vlad III Tepes, Valakian ruhtinas

Vlad Tepes, Seivästäjä (1431-1476), oli melkoisen synkkä hahmo Romanian historiassa, vaikkakin häntä kunnioitetaan maassa isänmaallisena ruhtinaana, joka taisteli ottomaanien valtakuntaa vastaan koko ikänsä. Turkkilaiset muistavat hänet nimellä Kaziglu Bey, Seivästäjäruhtinas. Unkarin Sigismund otti Vladin salaiseen Lohikäärmeritarikuntaansa, ja sen jälkeen Vlad sai myös lisänimen Dracul, Lohikäärme.

Vlad joutui turkkilaisten panttivangiksi neljän vuoden ajaksi 13-vuotiaana. Jotkut arvelevat, että hänen luonteensa kieroutui sinä aikana ja hän kehitti mieltymyksen ihmisten seivästämiseen. Hänen väitettiin seivästäneen paitsi turkkilaisia myös omia alamaisiaan pelkästään huvin tuottamasta nautinnosta - jopa aterioineen uhriensa keskellä.

Aikakausi oli julma, eikä Vlad välttämättä ollut sen pahempi kuin muutkaan. Hän koki myös riittävästi vastoinkäymisiä. Hänen oma veljensä Radu meni kerran turkkilaisten puoelle ja hyökkäsi Vladin Poenarin linnaan. Vladin ensimmäinen vaimo heittäytyi linnan tornista, jottei olisi jäänyt turkkilaisten vangiksi. Kuningas Matias Corvinus vangitsi Vladin vuosiksi, mutta naitti hänelle myöhemmin oman sisarensa. Väitetään Vladin vankityrmässään huvitelleen seivästämällä hiiriä pieniin keihäisiin.

Poenarin rauniot

Pahimman häpäisynsä vanha sissi koki, kun kirjailija Bram Stoker päätti tehdä hänestä vampyyrikirjansa päähenkilön. Kiitos Stokerin Vladin nimeen liitetään useimmiten Branin linna - Draculan linna - jolla ei ole mitään tekemistä Vladin kanssa. Vladin tärkeät paikkakunnat ovat Poenarin lisäksi Sighisoaran kaupunki, jossa vielä on hänen synnyintalonsa ravintolaksi ja museoksi muutettuna. Sighisoara suunnitteli rakentaa Dracula-huvipuiston, mutta suunnitelma ei onneksi toteutunut. Karmivaa ajatella, mitä siitä olisi tullut - Dracula-kummitusjuna, punaiseksi värjättyä Dracula-jäätelöä ja niin edelleen.

Vladin syntymätalo Sighisoarassa

Snagovin luostari on paikka, johon Vlad on haudattu. Tarinoita Vladin kuolemasta on useita, mutta yhteistä niille on, että hän kuoli lähellä Snagovia ja munkit hautasivat hänet luostarikirkkoon. He olivat hänelle kiitollisia lusotarin laajentamisesta ja vahvistamisesta linnoitukseksi. Vlad myös luonteenomaiseen tapaansa lisäsi luostariin vankilan ja kidutuskammion. Snagov on toinen paikka, johon Romanian hallitus suunnittelee Dracula-huvipuistoaan. Vladin hauta on 1930-luvulla avattu. Siellä oli päättömän, kalliisti verhotun miehen jäännökset. Turkkilaiset katkaisivat Vladilta pään ja lähettivät sen Konstantinopoliin, jossa se pantiin näytteille.
Snagovin luostarikirkko

Viimeinen Vladin tärkeistä paikoista on Targoviste, jota hän piti hallintokaupunkinaan. Targoviste on tärkeä toisestakin syystä; siellä Ceausescut tuomittiin ja teloitettiin. Tällä tavoin Romanian historia kiertyy puremaan omaa lohikäärmeenhäntäänsä.

Targoviste, Curtea Domneasca - Vladin linna

Kenian Delameret

2006-09-06T14:44:00.000+03:00

Thomas Cholmondeley, tuleva kuudes paroni Delamere ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen

Karen Blixen kuvaa kirjassaan "Eurooppalaisena Afrikassa" lordi Delamerea, Kenian suurinta ja kuuluisinta brittiläistä maanomistajaa. Blixenin Delamere oli kolmas paroni, Hugh Cholmondeley, Onnellisen Laakson hurjapää, joka ratsasti hevosella hotelliin ja hyppyytti sen pöydän yli astioiden särkymättä ja ampui kattokruunuja alas. Hän harrasti leijonanmetsästystä Somaliassa ja ulotti kerran matkansa Keniaan asti. Hän mieltyi maahan, osti suuria alueita lukutaidottomilta masaipäälliköiltä ja kulutti kaiken Englannissa olevan omaisuutensa saadakseen maan tuottamaan.

Hugh tuli hyvin toimeen masaiden kanssa, mutta hänen eurooppalaiset tuontieläimensä eivät tulleet toimeen Afrikan kanssa. Lopulta Hugh alkoi kasvattaa lypsykarjaa ja solmi naapureidensa kanssa sopimuksen, joka antoi heille maitotuotteiden monopolin Kenian siirtomaavallan ajalle. Hän jätti silti kuollessaan 500 000 punnan velat pojalleen, Thomas Pittille, neljännelle paronille. Thomas Pitt Cholmondeley sai Onnellisen Laakson ajoilta toisenkin perinnön isänsä velkojen lisäksi - hän nai Diana Broughtonin, joka oli keskeinen tekijä Nairobin suurimmassa skandaalissa. Dianalla oli rakkausjuttu lordi Errollin kanssa, kun tämä löydettiin ammuttuna autostaan vuonna 1941. Dianan aviomiestä Sir Jock Delves Broughtonia epäiltiin, mutta ei tuomittu. Seurasi avioero ja Dianan avioliitto Delameren kanssa.

Viidennen paroni Delameren, Hugh Georgen, aikana vaaleanpunaisen samppanjan juonti on ohi. Kenian valkoiset ajavat vanhoilla jeepeillä ja pelkäävät lisääntyvästi masaita, jotka ovat katkeroituneet maan menetyksestä. Daniel Arap Moin hallinto on korruptoitunutta, poliisivoimat heikkoja, ja valkoisia murhataan. Vuonna 2005 kuivuus aiheutti nälänhädän, joka lisäsi poliittista levottomuutta. Tämä tausta selittää Honourable Thomas Cholmondeleyn, tulevan kuudennen paronin, nykyistä tilannetta.

Soysambu on Delamerein isoin maatila Keniassa (muitakin on). Tuleva perijä, Thomas, ei ole maatilan ympäristön asukkaiden suosiossa. Hänen sanotaan vuosia pahoinpidelleen ja peloitelleen ihmisiä, jotka keräävät polttopuita hänen mailtaan. Soysambu on 40 000 hehtaarin alue, jolla Cholmondeleyt ovat suojelleet villieläimiä. Masai-riistanvartija, Samson ole Sisina, oli kuullut huhuja Delameren henkilökunnan harrastamasta salametsästyksestä. Hän lähti maatilan alueelle tutkimaan asiaa kahden muun riistanvartijan kanssa. He löysivät joukon Soysambun maatyöläisiä teurastamasta puhvelia ja yrittivät pidättää nämä. Paikalle ratsasti Thomas Cholmondeley ja ampui Sisinan. Hänet pidätettiin ja häntä syytettiin murhasta.

Kenian yleinen syyttäjä peruutti syytteet ja ilmoitti vakuuttuneensa, että Hon. Thomas oli toiminut itsepuolustukseksi. Riistanvartijat olivat siviiliasuisia ja Thomas sanoi uskoneensa heidät aseellisiksi ryöstäjiksi. Ratkaisu nostatti raivoa ja katkeruutta masaiden parissa. Daniel arap Moi erotti myöhemmin yleisen syyttäjän - sen väitettiin johtuneen Cholmondeleyn jutun huonosta käsittelystä.

Kohu ei ehtinyt vaimeta, kun tänä keväänä Thomas ampui maatilallaan toisen mustan miehen. Robert Njoya Mbugua oli salametsästämässä Soysambun mailla kahden ystävänsä ja kuuden koiran kanssa. He olivat saaneet virittämästään ansasta impala-antiloopin, kun paikalle osui Hon. Thomas ystävänsä kanssa. Cholmondeley ampui Robert Njoyan.

“The Delameres were the ones who stole our land in the first place,” said William ole Ntimama, a Masai member of Parliament. “And now look at us. We’ve become part of the wildlife.”

HOn. Thomas Cholmondeley on ollut toukokuusta asti vankilassa. Tuomio luettaneen 25. syyskuuta. Thomas sanoo tämänkin olleen itsepuolustusta; salametsästäjät olivat laskeneet koiransa irti. Hän ampui kaksi koiraa ja Robert Njoyaa lantioon. Tämä kuoli ennen kuin hänet saatiin sairaalaan. Njoyan ystävät sanovat, että he eivät edes nähneet Cholmondeleytä ennen kuin tämä ampui. Vakava piirre jutussa on, että Cholmondeley käytti rynnäkkökivääriä - tosin jotkut valkoiset sanovat, että he eivt mene edes nukkumaan ilman norsupyssyä.

Oikeuden ratkaisulla on poliittista merkitystä. Salametsästäjä Njoyan hautajaisissa oli 1500 surijan lisäksi useita poliittisia hahmoja.

The case seems to be hitting many of Kenya’s sore spots — land, violence, corruption, the illegal game trade and, of course, race.

“It’s very sexy when a white man gets in trouble,” said Maina Kiai, chairman of Kenya’s human rights commission. “We still have this inferiority complex and get a thrill out of seeing a white man in a powerless position.”

Mielenosoittajat vaativat boikottia Delameren maitotuotteille

Krokotiilinmetsästäjä on kuollut

2006-09-04T16:56:00.000+03:00

Steve, Terry, Bindi ja krokotiili

Steve Irwin on kuollut. Tieto tuli yllätyksenä ja järkytyksenä kaikille australialaisille ja lisäksi 200 miljoonalle televisionkatsojalle ympäri maailmaa. Meidän perheemme katseli "Krokotiilinmetsästäjän päiväkirjaa" "Animal Planet" -kanavalta ja sitten kyllästyi, koska Steve oli yli-innostunut ja aktiivinen pikkupoika, joka hihkui jokaiselle vaaralliselle eläimelle, mitä maapallolta löytyi. Nyt, kun yksi näistä eläimistä otti häneltä hengen, olo tuntuu tyhjältä ja - niin - nololta. Steve oli yli-innostunut pikkupoika, mutta hän tiesi sen itse.

I get called an adrenaline junkie every other minute, and I'm just fine with that. (Steve Irwin)

Steve oli viime yönä (Suomen aikaa) tekemässä dokumenttifilmiä Australian Suurella Valliriutalla, kun rausku iski piikkipyrstönsä hänen sydämeensä ja hän menehtyi 44-vuotiaana sydänkohtaukseen. Australialaiset suhtautuivat häneen joskus hiukan kaksiarvoisesti, koska hän oli niin nolottavan australialainen, mutta hänen kuolemansa toi hänen todellisen arvonsa esiin. Kuten hän itse sanoi haastattelussa:

Absolutely. I'm very embarrassing to look at. You know why? Here's why I'm embarrassing. Because there's a little bit of me in everybody. There really is, you know? I'm like the boy that never grew up. Um, I'm very, very passionate about what I do. I mean, I love what I do. I'm so... I wake up in the morning on fire. And people are like, "God, give this guy a Valium or something," you know? "Can't he have a bad day?" And...and I'm not. And I'm not. And I guess people...especially Australians, you know, they're so "Yeah, yeah, yeah, Stevo. Yeah, yeah, whatever," you know? You know, Australians are like that. They're very "Yeah, take it or leave it, whatever" type thing. "No, he's too hypo. Bloke's on fire," you know? Yeah, so I guess, um, that little bit of me in everybody kind of must be embarrassing, yeah.

Steven vanhemmat - putkimies ja synnytysosaston hoitaja - innostuivat villieläimistä ja alkoivat pelastaa niitä ja toimittaa suojelualueelle, josta myöhemmin tuli "Australian Zoo".

Steve Irwin: (Laughs) Seriously, tourism, was, you know, it was in its infancy back then and it was so tough that Dad had to go fishing on the sideline, he had to grow strawberries and capsicums to actually support, um, his...his passion, which was his wildlife facility.

Andrew Denton: You grew up with the animals. They were your playmates.

Steve Irwin: Absolutely. Absolutely, Andrew. In my house, when I was growing up, Mum would have 12, uh, pouches, you know, make-believe kangaroo pouches set up on the backs of chairs, virtually everywhere. So we'd have 12 little joeys, ranging from little pinkies all the way up to one-year-olds. Um, you know, koalas hanging off the curtains, you know, with gumleaves stuck in there, sugar gliders gliding through. Like, you'd be walking down through the house... (To cameraman) Stay with me, mate. ..the next minute, clack, you know, on your bare back you'd be...a possum - arggh! - ripped into you. And, of course, inside the house was just snakesville.

Andrew Denton: Really?

Steve Irwin: Oh, crikey, mate! Chock-a-block full of snakes. Every wall that was spare had snakes in it. You know, starting a reptile park, which then became a fauna sanctuary, it was like, whatever you could jam in the house, mate, 'cause everything needed to be close to your heart.

Eniten hämminkiä Steve aiheutti esittelemällä kahden kuukauden ikäisen poikansa krokotiilille. Steve itse sanoi, että tilanne oli täysin hallinnassa. Filmauksessa Antarktiksella Steven väitettiin menneen liian lähelle suojeltuja lajeja - mm. ratsastaneen valaan selässä. Poliisi kutsuttiin tarkastamaan filmit, ja selvisi, että mitään laitonta ei ollut tapahtunut. Steve itse on lapsesta asti suhtatunut eläimiin täysin pelottomasti,, ja sama ominaisuus on hänen tyttärellään Bindyllä (sai nimesä suosikkikrokotiilin mukaan).

Andrew Denton: You have animals in the house, don't you?
Steve Irwin: Oh, yeah. My word.
Andrew Denton: She came close to a carpet snake once.
Steve Irwin: Yeah, bit her right on the face. Her first snakebite.
Andrew Denton: Oh, that must have been a proud moment.
Steve Irwin: It was a very proud moment. She's a snake... She's a snake maniac. My kid...my daughter's a snake freak. She loves snakes. Her favourite animal - the snake.

Tänään yritin katsoa jakson "Krokotiilinpyytäjän päiväkirjaa". *Yeah, niin kuin... umm... muistoksi, te tiedätte, jätkät.* Se oli vaihdettu toiseen ohjelmaan "Animal Planetilla". Olisin vielä kerran katsonut sitä innokasta 44-vuotiasta pikkupoikaa tekemässä sitä, mitä hän eniten rakasti - leikkimässä eläinten kanssa.

When I talk to the camera, mate, it's not like I'm talking to the camera, I'm talking to you because I want to whip you around and plunk you right there with me. (Steve Irwin)

Lontoon suuri palo

2006-09-02T17:35:00.000+03:00

Syyskuun 2. päivänä 1666, sunnuntaina, Lontoo oli toipumassa ruttovuodesta. Ilma oli kuuma ja kuiva, voimakas tuuli puhalsi idästä. Thomas Farynor, kuninkaan leipuri, oli mennyt nukkumaan liike- ja asuinrakennuksessaan Pudding Lanella ja ilmeisesti sammuttanut huonosti tulen leivinuunissaan. Tuli pääsi irti viereiseen puupinoon. Leipuri ja hänen perheensä olivat nukkuneet kolmisen tuntia, kun he heräsivät kello yksi yöllä siihen, että koko talo oli tulessa. Portaita oli mahdoton päästä pakoon. Leipuri, hänen vaimonsa, tyttärensä ja apulaisensa kiipesivät ikkunasta viereiselle katolle. Palvelustyttö pelkäsi kivietä ikkunasta ja oli tulipalon ensimmäinen uhri.

Lontoo oli vuonna 1666 suuresti samanlainen kaupunki kuin keskiajalla. kadut olivat kapeita, katot olkipeitteisiä. Tuli laajeni nopeasti, vaikka Lontoon pormestari sanoi: "Nainen kusee sen sammuksiin". Pormestari oli väärässä. Tuli saavutti nopeasti Thames Streetin, jossa oli rivi varastorakennuksia täynnä öljyä, talia, hiiliä ja viinoja. Nyt tulta oli jo mahdoton sammuttaa. Nopeasti kerätyt työläisjoukot repivät taloja, mutta palokujat aloitettiin liian lähellä tulta ja yritykset epäonnistuivat. Itätuuli lietsoi tulta lisää.

Paras tulipalon kuvaus saadaan Samuel Pepysin eloisasta päiväkirjasta. Pepysillä oli silmää suurten linjojen ohella pienille yksityiskohdille:

And among other things, the poor pigeons, I perceive, were loth to leave their houses, but hovered about the windows and balconies, till they some of them burned their wings and fell down.

Toinen tulipalon kuvaaja oli Mr. John Evelyn. Tulipalon toisena päivänä hän kertoo:

The conflagration was so universal, and the people so astonish'd, that from the beginning, I know not by what despondency or fate, they hardly stirr'd to quench it, so that there was nothing heard or scene but crying out and lamentation, running about like distracted creatures, without at all attempting to save even their goods, such a strange consternation there was upon them, so as it burned both in breadth and length, the Churches, Public Halls, Exchange, Hospitals, Monuments, and ornaments, leaping after a prodigious manner from house to home and streete to streete, at greate distances one from ye other; for ye heate with a long set of faire and warme weather, had even ignited the air, and prepaid the materials to conceive the fire, which devour'd after an incredible manner, houses, furniture, and every thing.

Kuningas Kaarle II antoi sammutustyön johdon veljelleen Yorkin herttualle, joka komensi miehiä räjäyttämään taloja ruudilla luodakseen palokäytävän. Tulipalo riehui kuitenkin viisi päivää ja tuhosi neljä viidesosaa kaupungista, ja sen sammumista auttoi yhtä paljon tuulen tyyntyminen kuin ihmisten ponnitukset. Tuli tuhosi 13 200 taloa ja 87 kirkkoa. Hyötypuolelle on kaiketi laskettava, että rutto lakkasi lähes kokonaan, kun rotat kuolivat tulipalossa. Arkkitehti Christopher Wren pääsi myös muovaamaan Lontoon kasvot - hän piirsi 49 uutta kirkkoa sekä St. Paulin katedraalin (edellinen paloi tulipalossa ja sen "kivet räjähtelivät kuin kranaatit ja katon lyijy valui sulana pitkin katuja", kuten aikalainen kuvasi).

Palosta on erinomainen interaktiivinen sivusto, jossa voi katsoa, miten tuli levisi.

Anousheh Ansari avaruuteen

2006-08-29T14:46:00.000+03:00

Anousheh Ansari lähtee avaruuteen avaruusturistina 14. syyskuuta 2006. Hän on ensimmäinen naissiviili, joka tällaisen matkan tekee. Hän tulee viettämään kahdeksan päivää kansainvälisellä avaruusasemalla. Anousheh valittiin varahenkilöstöksi japanilaiselle liikemiehelle, jonka matka peruutettiin sairauden vuoksi. Niinpä Anousheh pääsee toteuttamaan unelmansa käytännöllisesti katsoen syntymäpäivälahjana (hän on syntynyt 12.9.1966).

Anousheh on yksi Star Trek -sarjan avaruuteen houkuttelemia. Hän haaveili avaruusmatkoista jo tyttövuosinaan shaahin Teheranissa. Kun shaahi kukistui, Anoushehin opiskelumahdollisuudet Iranissa sortuivat. Onneksi hän pääsi Yhdysvaltoihin.

Despite her aptitude in mathematics and science, it would be next to impossible for her to study these subjects at an Iranian university because the new regime did not consider them suitable fields of study for women. Fortunately, the young girl had an aunt who lived in Northern Virginia, and her parents agreed to allow her to come to the United States in 1984, when she was 16 years old.

Pieni sivuhuomautus: naisen iän väitetään olevan vaikea määriteltävä. Ainakin Anoushehin Amerikkaan tulo tuottaa ongelmia. Opinahjon alumnissa mainitaan hänen tulleen maahan 16-vuotiaana. Shahram Yazdanpanazin artikkelissa mainitaan hänen iäkseen silloin neljätoista vuotta. Minun laskujeni mukaan hän olisi ollut 18-vuotias (syntynyt 1966, tullut Yhdysvaltoihin 1984).

Anousheh on epäilemättä erittäin lahjakas nainen. Mutta Yhdysvalloissakin avaruuteen pyrkivällä naisella on ongelmia. Niinpä Anousheh opiskeli sähköinsinööriksi ja lisäksi tietokonetekniikkaa.

But even in the United States, being a woman can be a barrier, especially in male-dominated professions. In addition, she was an Iranian national, making it highly unlikely that she would ever be accepted into a profession that demanded high security clearances. So instead of pursuing a space program, she enrolled at George Mason University, where she studied electrical engineering and computer science.

Hän meni naimisiin 1991. Vuonna 1993 hän ehdotti aviomiehelleen, että he ottaisivat lopputilin töistään ja perustaisivat oman yrityksen. Mies ei halunnut. Anousheh antoi hänelle kaksi vaihtoehtoa:

"Finally, I had to tell him: 'I'm going to start this business. You can either work with me or compete with me.' He decided to work with me," she says, smiling.

Samalla tavoin Anousheh meni avaruuteenkin. Ensin hänen yrityksensä osallistui kilpaan yksityisestä avaruuslentoyhtiöstä. He eivät voittaneet sitä kisaa. Anousheh ilmoittautui avaruusturistiksi. Siinä kisassa hän menestyi. Hänen yhtiönsä Prodea sponsoroi häntä - hän on puheenjohtaja ja hänen miehensä on hallituksen presidentti.

Anoushehillä on vieläkin ennakkoluuloja voitettavanaan. Vaikka avaruudessa on jo käynyt monta naista, jotkut artikkelit suhtautuvat häneen vieläkin kuin matkalle tulevaan lemmikkieläimeen.

"A woman's organism is different, that's why we need to modify some of the life systems in the capsule," Nikolai Sevastyanov, president and general designer of Rocket Space Corporation Energiya, Korolev, Russia, told Russian news agency ITAR-TASS Thursday.

Hänelle tehdään erilainen istuin, omat avaruuspuvut ja erillinen vessa. Tosin jokaiselle astronautille on tehty omat puvut ja istuinpehmusteet, koska kaikki ovat erilaisia vartaloltaan. Kuvittelisin kyllä Anoushehih kihisseen kiukusta lukiessaan seuraavan repliikin:

However, just like passengers of US-bound flights, Ansari won't be able to carry any make-up on board. "I believe she is ready to sacrifice more than that for the sake of fulfilling of her dream," the unidentified IMBP official told Interfax when commenting on the cosmetics ban.

Aron Helvetin Enkelit

2006-08-26T15:29:00.000+03:00

Ovatko skyyttien kultakorun aarnikotkat marihuanaunia?

Mongoliasta, Altailta 2 600 metrin korkeudelta, on löydetty kurgan, skyyttihauta, jossa lepäsi skyyttisoturi. Hänen ruumiinsa oli säilynyt hyvin ikiroudassa. Ruumiin yllä oli turkistakki ja kullattu päähine ja sen kanssa oli haudattu aseita, astioita ja kaksi hevosta. Hauta osoittaa, että skyyttien alue oli vieläkin laajempi kuin tähän asti on arveltu - tämä oli ensimmäinen skyytti, joka on löytynyt Altain itäiseltä puolelta.

Skyytit ovat niitä kansanheimoja, jotka ovat kiinnostavia juuri tuntemattomuutensa vuoksi. Heidät sekoitetaan helposti muihin arojen ratsastajakansoihin (sarmaatteihin, traakialaisiin). Eräs löytämäni lähde innostui väittämään, että skyytit valloittivat maita Egyptin rajoille asti, palvoivat äitijumalatarta ja kuohitsivat miehiä. Ei nyt sentään. Toinen lähde (joka osoittautui osaksi "Aryan Nations" -liikkeen sivustoja) luki skyytit arjalaisiksi ja omiksi esi-isikseen. Heiltä on peräisin idea skyyteistä arojen Helvetin Enkeleinä, tatuoituina, pitkä- ja vaaleatukkaisina miehinä, jotka kultakimalteisissa haarniskoissaan ratsastivat karjuen yli vähäisempien kuolevaisten.

Viimeksi löydetyllä muumiolla on vaaleat hiukset, mutta tiedemiesten mukaan hiukset ovat voineet menettää värinsä muumiovaiheessa. Vanhat lähteet eivät kirjoita juuri mitään skyyttien uskonnosta, paitsi että se oli eräänlaista shamanismia. Kiinnostava tieto on, että skyyttien shamaanit olivat mies-naisia kuten tasankojen intiaanien berdachet. Onko kaikilla ratsastavilla macho-kulttuureilla taipumus antaa jokin pääsytie miehille, jotka ovat hiukan "pehmeämpiä"?

The Scythians had no temples, or altars or religious images, and evidently no priests. It is known that the northern nomads including the Scythians practiced Shamanism in their religion: they used shamans to deal with the world of spirits and gave advice to the kings and chiefs. Being superstitious people, they believed in witchcraft, magic and the power of amulets. The most highly honoured of the Scythian shamans came from certain specific families. They are effeminate males called 'enarees' - meant 'men-women' or 'halfmen'. They spoke with high-pitched voices and wore women's clothes.

Skyyttisoturit ainakin olivat kovia veikkoja, vähän hunnien tapaan. Näin he suhtautuivat päänahkoihin:

The Scythian soldier scrapes the scalp clean of flesh and softening it by rubbing between the hands, uses it thenceforth as a napkin. The Scyth is proud of these scalps and hangs them from his bridle rein; the greater the number of such napkins that a man can show, the more highly is he esteemed among them. Many make themselves cloaks by sewing a quantity of these scalps together.....Such as the Scythian customs with respect to scalps." (Herodotos)

Sotaa he pitivät leikkinä ja urheiluna - Persian Darius ei ollut uskoa silmiään, kun kesken vakavamielisen taistelun jänis juoksi taistelukentän poikki, jolloin skyytit jättivät homman sikseen ja ratsastivat riemusta hihkuen sen perään.

Skyyttien shamaanit saattoivat polttaa hamppua - hautalöydöissä on tavattu palaneilla hampunsiemenillä täytettyjä kattiloita. Kattiloiden yleisyys ei silti merkitse, että niitä olisi käytetty vain hampun polttoon. Skyytit söivät lihamuhennosta ja vihanneksia tai juureksia. Skyyttimiehet tunsivat saunan (huopateltasta tehdyn). Naisten sanotaan puhdistautuneen sekoittamalla sypressiä, seetriä ja frankinceesia tahnaksi, jota he sivelivät iholleen. Se tuoksui hyvälle, ja kun he poistivat sen, iho oli kiiltävä ja puhdas. Näin väitti ainakin Herodotos.

Oletukset skyyttien naissotureista taitavat olla juuri sitä - myyttejä. Naapurikansoilla naiset saattoivat ratsastaa miesten rinnalla taisteluun, mutta skyyttinaiset seurasivat huopapeitteisillä vankkureillaan, joissa he elivät. Täyttä varmuutta tästäkään ei ole. On löydetty skyyttinaisten hautoja, joihin on pantu aseita.

Sen sijaan he kyllä tatuoivat itsensä. 40-luvulla löydettiin skyyttipäällikkö, jonka ihossa oli runsaasti tatuointeja, ja Mongoliasta löydetty soturi on ilmeisesti myös tatuoitu.

Parhaiten skyytit kuitenkin tunnetaan kullastaan. Heidän hautansa olivat varsinaisia aarreaittoja täynnä rikkaasti koristeltuja kultaesineitä; heidän hevostensa valjaat, haarniskansa ja aseensa olivat kullalla peitetyt. Suurin arvoitus skyyttien suhteen ei ole, polttivatko he marihuanaa, palvoivatko äitijumalatarta tai olivatko he arjalaisia - kysymys kuuluu: mistä hitosta he löysivät kaiken sen kullan?

Selvänäkijöitä palkataan

2006-08-22T16:33:00.000+03:00

Komsomolskaja Pravdan kirjeenvaihtajat ovat kertoneet saaneensa edesmenneeltä professori Aleksandr Spirkiniltä haastattelun (toivottavasti ennen hänen poismenoaan). Haastattelussa Spirkin kertoi, että KGB pyrki käyttämään selvänäkijöitä vakoillakseen muita valtioita. 60-luvulla telepatiasta kiinnostuneet kerääntyivät Moskovan Polytekniseen Museoon keskustelemaan aiheesta. Spirkin muisteli:

”Wolf Messing who possessed a true gift of clairvoyance and telepathy was a key figure at those gatherings. I had known him since university. His posters reading: “Experienced in reading thoughts at a distance!” were all over the country."

Kommunistipuolueen keskuskomitea tarjosi Spirkinille tehtävän koota vähintään 200 telepaattisia kykyjä omaavaa agenttia.

Each contender was to fill out a questionnaire containing such questions as: “Which extraordinary properties do you possess?”, “What kind of dreams do you have?”, “Are they of erotic nature?”, “Do you fly in your sleep?”, “Are you able to influence people?” and “Have you ever tried to heal?”

Laboratorio oli KGP:n tiukassa valvonnassa, koska CIAn ja Pentagonin uskottiin olevan erityisen kiinnostuneita selvänäkötutkimuksista. Lopulta Spirkin lakkasi työskentelemästä laboratoriossa eikä enää ollut perillä mahdollisista tuloksista. Hän uskoi kuitenkin tutkimuksiin:

“The Soviet intelligence used remote viewers in their activities, that’s a fact. A clairvoyant, for example, could determine the state of health of a top official watching his appearance on TV. They did that with the US president. Some Soviet remote viewers visited the USA as tourists and transmitted the information that they could obtain there to their Moscow-based colleagues by the power of mind, telepathy that is. The KGB was particularly interested if remote viewers could determine the locations of foreign submarines in the ocean,” Alexander Spirkin said.

CIA saattoi hyvinkin olla kiinnostunut venäläisten selvänäkijöistä. He tutkivat itse samaa asiaa ja jatkavat kokeitaan edelleen. Apollo-lentojen aikana telepatiaa yritettiin:

But it wasn’t just the USSR who were experimenting with telepathy and ESP. In February 1971, during the Apollo 14 flight to the moon, Edgar Mitchell who was one of the astronauts on board took part in no less than 150 separate experiments to telepathically project his thoughts to an individual on earth. Further more "astronauts are being taught through such mental conditioning to distort time and to offset boredom in outer space".

Venäläisiltä selvänäköehdokkailta kyseltiin heidän unistaan. CIA:n vastaavat työntekijät yrittivät nähdä unia Neuvostoliiton sukellusveneiden sijainnista. Joe McMoneagle -niminen mies väitti vuonna 1995 tehneensä 15 vuotta töitä CIAlle.

He said the reported cost of $20 million for the 20-year product was minuscule compared to its value, and estimated that remote viewers saved the government about $240 million by helping find lost Scud missiles in the Persian Gulf War.

Jon Ronson, Guardian-lehden kirjeenvaihtaja, on kirjoittanut Yhdysvaltojen projekteista kirjan nimeltä "The Men Who Stare at Goats". Hänen mukaansa psyykkinen vakoilu, joka kuoli kylmän sodan mukana, on aloitettu uudelleen WTC-terrorihyökkäyksen jälkeen.

Ronson meets one ex-Army employee who claims to have killed a goat and his pet hamster by staring at them for prolonged periods of time. Like Ronson's original source, this man also says he has been reactivated for deployment to the Middle East.

En tiedä, pitäisikö huvittua vai saada kylmänväreitä. Ajatus kenraalista, joka on perin turhautunut epäonnistuessaan kävelemään seinän läpi (Jon Ronsonin kirjassa) on hupaisa, ja kuvitelma ihmisistä näkemässä unia sukellusveneistä ja menemässä sitten operaatiohuoneeseen osoittelemaan skunkkien sijaintia (skunkki = tunnistamaton sukellusvene) vielä hupaisampi, mutta kokonaisuudessaan sitä rupeaa miettimään, miten nyrjällään maailma oikeastaan on? Entä jos pienet vihreät miehet todella jakelevat salaista informaatiota? Entä jos Kuun toisella puolella todella on kaupunki? Entä jos Marsissa on Elviksen patsas?

Kaspar Hauserin arvoitus

2006-08-17T15:27:00.000+03:00

Kaspar Hauserin tulo Nürnbergiin - piirros tapahtuma-ajalta

Kaspar Hauser on yksi Euroopan kuuluisista "susilapsista", vaikka häntä ei löydettykään metsästä. Hän ilmestyi Nürnbergin kaupunkiin toukokuussa 1828. Hänet havaitsi ensin suutari, joka kummasteli työläisvaatteisiin pukeutunutta poikaa, joka käveli oudosti. Poika ojensi hänelle kirjeen, joka oli osoitettu Nürnbergin kevyen ratsuväen kapteenille. Poika saatettiin kapteenin taloon ja kirje luettiin. Kirjeessä ilmoitettiin, että pojan äiti oli antanut hänet kirjeen kirjoittajan hoiviin, mutta koska tällä oli jo kymmenen lasta, hän ei voinut huolehtia pojasta. Kirje loppui sanoihin: "Jollette voi pitää häntä, teidän täytyy tappaa hänet tai ripustaa savupiippuun." Pojan mukana oli myös toinen kirje, joka oli päivätty vuonna 1812 ja oli pojan äidin kirjoittama. Siinä äiti ilmoitti olevansa naimaton ja pojan isä oli Nürnbergin kevyestä ratsuväestä. Äiti toivoi, että poika täytettyään seitsemäntoista liittyisi samaan joukko-osastoon, jossa hänen isänsä oli palvellut. Isän nimeä ei mainittu. Poika oli ristitty nimellä Kaspar.

Kaspar Hauser ei tuntunut osaavan kuin muutamia sanoja. Hän hoki lausetta "Minä olen Kaspar Hauser" ja "Haluan olla ratsastaja kuten isä." Hänellä oli vaikeuksia kävellä ja hän kavahti kirkasta valoa. Hän ei syönyt kuin karkeaa leipää ja joi vain vettä. Hän oppi nopeasti puhumaan ja kertoi oudon tarinan. Kaspar sanoi, että häntä oli aina pidetty pimeässä laatikossa, jossa hän ei mahtunut seisomaan eikä makaamaan suorana. Hän ei nähnyt, kuka häntä piti vankina; tämä työnsi hänelle leipää ja vettä, kun hän istui selin. Silloin tällöin hänet huumattiin oudon makuisella vedellä, ja silloin hänen vaatteensa vaihdettiin ja hänet pestiin. Hänen ainoat toverinsa olivat muutamat puiset lelut ja kirkasväriset nauhat, joilla hän leikki.

Kasparin outo tarina teki hänestä kuuluisan. Hänet annettiin yliopiston professori Georg Friedrich Daumerin huostaan.

By August 1828 Kaspar had adjusted somewhat, he could express himself and make himself understood, and he could now tell the difference between living and lifeless, organic and inorganic things. Under Daumer's guidance Kaspar developed into a healthy, intelligent, and in many ways normal young man, who quickly learned the German language, though he always spoke it with a foreign accent. He also developed a sense of humour and wrote letters and essays, and mastered the art of riding a horse within a few days, riding for hours without stopping, to the wonder of the local cavalry.

Sunnuntaina 1829 mustapukuinen muukalainen tuli rakennukseen, jossa Kaspar oli yksin, ja iski häntä puukolla. Poika sai haavan otsaansa. Muukalainen pakeni, mutta hänet nähtiin myöhemmin kaupungin kaivolla pesemässä verisiä käsiään. Salamurhayritys lisäsi kiinnostusta poikaa kohtaan. Alkoi levitä huhu, että hän oli ylhäistä syntyperää ja sen vuoksi vangittu kuin Ranskan "Rautanaamio". Englantilainen lordi Stanhope alkoi vierailla pojan luona. Lordi Stanhope uskoi pojan olevan unkarilainen aatelismies, koska hänen puheessaan kuului outo korostus. Hän hankki itselleen pojan huoltajuuden ja lähetti hänet 1831 Ansbachiin Meyer-nimisen miehen huostaan. Lordi Stanhope lupaili viedä pojan Englantiin.

Meyer oli ilkeä ja pikkumainen mies ja teki Kasparin onnettomaksi. Lordi Stanhope menetti kiinnostuksensa eikä enää ilmestynyt. Joulukuussa 1832 Kaspar oli kovin kiihtynyt. Hän liahti puistoon, missä hänen nähtiin puhelevan oudon, mustapukuisen muukalaisen kanssa. Pian hän syöksyi Meyerin kotiin ja selitti katkonaisesti, että vieras mies oli puukottanut häntä. Meyer ei uskonut poikaa, ja kesti pitkän aikaa, ennen kuin hän antoi hakea lääkärin. Tällöin huomattiin, että pojalla todella oli syvä puukonhaava kyljessään. Tähän vammaan hän kolme päivää myöhemmin kuoli.

Kasparin eristäminen ja elämä pimeässä, ahtaassa sellissä on vaikuttanut moniin ihmisiin. Leena Krohn vertaa häntä taiteilijaan, koska Kasparilla oli vaistomainen kauneuden taju ja "puhdas viaton sielu". Sven Laakso blogissaan Käymälä vertaa runoilijaa Kaspariin. "Susilapset" ovat keihtoneet ihmisiä, koska he ovat inhimillisiä, vaikka ovat kasvaneet erossa ihmisistä.

Kaspar Hauser kiehtoi aikalaisiaan paljon maallisemmasta syystä. Hänen epäiltiin olvan Badenin kruununprinssi, joka ensin vangittiin ja siten murhattiin, jotta Baden siirtyisi Hochbergin herttuattaren pojalle (kuten myös tapahtui). Badenin Stephaniella, Kasparin oletetulla äidillä, ei ollut kuin tyttäriä. Hän synnytti kaksi poikaa, joista toinen syntyi kuolleena ja toinen kuoli viikon ikäisenä. Epäiltiin, että prinssi olisi vaihdettu kuolleeseen lapseen ja piilotettu, mahdollisesti, jotta häntä voitaisiin myöhemmin käyttää hyväksi vallanperimysjuonitteluissa. Vanginvartija ei kuitenkaan säälistä tai pelosta halunnut jatkaa juonta, vaan toimitti pojan Nürnbergiin, josta murhaaja hänet löysi. Ensimmäinen murhayritys epäonnistui, toinen onnistui.

Vuonna 1996 Kaspar Hauserin vaatteista saatua DNA:ta verrattiin Badenin Stephanien elossa olevien jälkeläisten DNA:han. Tulos oli, että sukulaisuutta ei ollut. Myöhemmin yritettiin uudelleen eri näytteillä, ja vuonna 2002 saatiin positiivinen tulos. Näin ollen Kaspar olisi ollut Badenin kuninkaallista sukua.

Jan Bondeson on esittänyt toisen teorian, joka jokapäiväisyydessään tuntuu todennäköisemmältä. Sen mukaan Kaspar oli juuri sitä, mitä hänen mukanaan oleva kirje sanoi; naimattoman naisen ja ratsuväen sotilaan avioton lapsi. Hänen ulkomainen murteensa, joa lordi Stanhope luuli unkarilaiseksi, oli tirolin murretta. Kasparia oli pidetty piilossa ja mahdollisesti suljettuna pitkiä aikoja johonkin pieneen huoneeseen, mutta hän ei ollut voinut elää koko ikäänsä laatikossa vedellä ja leivällä; hänessä olisi ollut selviä aliravitsemuksen merkkejä.

Bondeson otaksuu, että Kasparin äiti oli lopulta löytänyt miehen, joka teki hänestä kunniallisen naisen. Kasparista tuli lopullinen taakka. Niinpä löydettiin kulkuri, joka otti tehtäväkseen toimittaa pojan isänsä rykmenttiin Nürnbergiin. Koska Kaspar oli todella kasvanut eristyneenä, hän vaikutti tylsämieliseltä. Hänellä oli myös löydettäessä taskuissaan useita esineitä, joita maalaislääkintä käytti kaatumatautiin, joten hän ehkä kärsi jonkinlaisista hermostohäiriöistä. Kulkuri keksi, että poika olisi hyödyllinen kerjäämisessä ja sepitti ja opetti pojalle murheellisen tarinan salaperäisestä vankeudesta. Kaspar oli kuitenkin liian hyväluontoinen huijariksi, joten kulkuri hylkäsi hänet kaupungissa. Kaspar hämmentyi ja kävi epätoivoiseksi. Hän ei keksinyt muuta kuin jatkaa hänelle opetettua roolia. (Hänellä mainittiin olleen löydettäessä väärän kokoiset kengät ja jalat, jotka olivat pehmeät kuin lapsen; ehkä hänen kävelyvaikeutensa johtuivat luonnollisesta syystä.)

Kun hänen kuuluisuutensa levisi, kulkuri palasi ja koetti hyötyä hänestä jotakin - ehkä houkutella hänet varastamaan rahaa. Kun Kaspar vastusti, kulkuri iski häntä puukolla ja pakeni. Toisen yrityksen hän teki Ansbachissa. Hän sai pojan puistoon uhkaamalla paljastaa koko jutun. Kaspar odotti koko ajan, että lordi Stanhope hakisi hänet Englantiin ja vastusteli edelleen. Silloin kulkuri puukotti pojan ja pakeni. Poika ei uskaltanut haavoittuneenakaan kertoa totuutta hyökkääjästä. Kuoleman aiheutti kömpelö lääkäri, joka työnsi likaisen sormensa haavaan kokeillakseen sen syvyyttä ja aiheutti tappavan tulehduksen.

Kasparin isän nimeä ei mainittu missään dokumentissa eikä ratsuväen kapteeni ilmeisesti yrittänyt löytää oletettua ratsusotilasta. Olisiko mahdollista, että molemmat versiot ovat totta sikäli, että joku Badenin suvun jäsen olisi ollut Kasparin tuntematon isä? Badenin suurhettuat olivat sukua puolelle Euroopalle, myös väärän koivun takaa.

Antonello daMessinan hymy

2006-08-15T18:49:00.000+03:00

Antonello da Messina: Marian ilmestys

Donald Sassoon mainitsee kirjassaan "Mona Lisa", että Leonardo da Vincin kuuluisa maalaus oli aikanaan poikkeuksellinen, koska renessanssiajan muotokuvat eivät yleensä hymyilleet eikä niissä näkynyt käsiä. Ainakin Leonardon aikalainen Antonello da Messina kuvasi useastikin mallinsa hymyilevinä.

Ainakin "hymyilevällä miehellä" on hyvinkin veikeä ja ilkikurinen ilme. Tämä mies olisi ollut kiinnostava tavata.

Antonello da Messina oli varsin tunnettu Etelä-Italiassa. Hän syntyi Messinassa ja siellä hän myös kuoli. Elämänsä aikana hän maalasi Napolissa, joka oli vilkas kulttuurikeskus 1400-luvun lopulla, ja Calabriassa. Antonello oppi muotokuviensa asettelun flaamilaisesta taiteesta. Italiassa profiilikuva oli 1400-luvulla yleisin.

Messinassa on hänen tunnetuin työnsä, "Marian ilmestys", jonka hymy ei jää jälkeen Mona Lisasta.

Maria kuuntelee enkelin puhetta mietteissään. Hän on kohottanut kätensä tervehdykseen, mutta hänen ajatuksensa ovat ehkä vielä kirjassa, joka on hänen edessään. Hän ei näytä hämmästyneeltä eikä säikähtäneeltä. Hänen silmänsä ovat mietteliäät, mutta suupielissä leikkii hymynkare. Mitä kauemmin kuvaa katselee, sitä enemmän haluaisi tietää: "Mitä hän ajattelee?" Tällä kohtaa evenkeliumeissa ei ole lausetta, joka kertoisi siitä, mutta Antonello on ehkä ajatellut toista kohtaa: "Maria kätki nämä sanat ja tutkiskeli niitä sydämessään."

Antonellon toisellakin madonnalla on ovela ilme. Lapsi riippuu hänen kaulassaan, mutta äiti ajattelee omiaan.

Myös hänen miehistä maalaamissaan kuvissa on usein tämä hienovarainen hymy, joka tuntuu viittaavan mallin yksityisiin ajatuksiin. Ehkä he pitkien maalausistuntojen aikana vajosivat mietteisiinsä ja taiteilija tavoitti ilmeen; ehkä Antonello antoi viihdyttää mallejaan musiikilla, kuten Leonardon kerrotaan tehneen.

Vaikka "Marian ilmestys" on ainoa Antonellon maalaus, jossa mallin kädet näkyvät, hymy ei suinkaan ollut Leonardon yksinoikeus.

Mississippi levee

2006-08-13T14:56:00.000+03:00

Levee-työläisiä muulivaljakkoineen; etualalla työnjohtajat hevosineen ja aseineen

Mississippi-joen valuma-alue on lähes kolme miljoonaa neliökilometriä ja Missouri-Mississippi on yhteensä 6270 km pitkä. Mississippi on mutkitellut ja vaihtanut reittiään jatkuvasti. Joki tulvii keskimäärin joka kolmas vuosi. Ongelmaa lisää alueen maanjäristysherkkyys. Niinpä 1700-luvulta asti jokea on yritetty kahlita rakentamalla tulvapenkereitä, levees. Sana tulee ranskankielestä, lever, nostaa.

Amerikkalaiset ovat muuten pitkään kummastelleet ns. kummunrakentajaintiaanien korkeita maavalleja, joita käytettiin myös hautausmaina. Minusta niissä ei ole mitään ihmeellistä. Joki tulvi myös intiaanien aikaan. 1800-luvulla, intiaanien kadottua, mustat perheet muuttivat näille kummuille tulvan aikaan asumaan.

Palatakseni leveeiden rakentamiseen niitä teetettiin orja- ja rangaistusvankityövoimalla. Amerikan sisällissota keskeytti työn, mutta sodan jälkeen penkereitä rakennettiin kiihtyvällä vauhdilla. Ensin suosituinta työvoimaa olivat irlantilaiset, jotka muuttivat Ydhysvaltoihin Irlannin nälänhätää pakoon. Kun pengerten korkeus nousi, alettiin tarvita muulivaljakoita (Mississippin leveet ovat paikka paikoin jopa 15 m korkeita). Irlantilaiset eivät tulleet muulien kanssa toimeen, mutta etelän mustat olivat käsitelleet näitä oikukkaita eläimiä lapsesta saakka. Leveen rakentaminen siirtyi mustille.

Työ oli kovaa, armotonta ja lain ulkopuolella. Levee-työmaille tulivat kovimmat miehet. Useimmat kulkivat aseistettuina.
Valkoista johtoa, musta luottomies aseineen

Valkoisen miehen tappamisesta joutui pakkolaitokseen tai tuli tapetuksi siihen paikkaan, hyvän työmiehen tappamisesta tuli ruoskituksi. Huonomman työläisen sai tappaa miten ja milloin vain. Sääntö oli: "Tapa nekru, palkkaa toinen. Tapa muuli, osta toinen." Väki pidettiin aisoissa siirtämällä palkkapäiviä - rahaa annettiin pieninä summina, mutta leirin kaupasta sai ottaa tavaroita tulevaa maksua vastan. Miehiä huiputettiin armottomasti, useimmat olivat luku- ja kirjoitustaidottomia.

Tulva-aikoina väkeä otettiin pakkotyöhön. Leveen murtuminen tiesi tuhoa laajoille alueille. Kansan muistiin jäi vuoden 1927 suuri tulva. Sen jälkeen hallitus otti leveen rakennuksen hallintaansa ja itsenäisten pomojen aika oli ohi. Vähitellen myös muulivaljakoiden ja käsikärrymiesten tilalle tulivat puskutraktorit.

Blues kuului olennaisena osana työmaiden elämään. Miehet lauloivat pitkistä työpäivistään:

Got up in the mornin, so doggone soon,
So doggone soon,
I couldn see nithin, good podner,
But the stars and moon -
Oh-oh-oh-oh-oh, but the stars and moon.

Muulivaljakon ajajia kutsuttiin nimellä "muleskinners", muulinnylkijät, koska raskas työ jätti jälkensä eläimiinkin.

Well, I looked all over the whole corral,
The whole corral,
And I couldn find a mule, good podner,
With his shoulder well -
Oh-oh-oh-oh-oh, with his shoulder well.

Kim Jong Il, Elokuvan Nero

2006-08-11T15:49:00.000+03:00

Kim Jong Il Pohjois-Korealaisessa propagandaelokuvassa

Kim Jong Il pysyy maailman otsikoissa uhkailemalla ydinaseella. Pohjois-Koreassa hänestä mieluummin uutisoidaan elokuva-alan nerona. Viimeisin uroteko oli, kun hän huolimatta kiireistään armeijan tarkastajana, korjaili elokuvan "Diary of a Girl Student" käsikirjoitusta ja teki siitä hengästyttävän mestariteoksen. Niin ainakin Pohjois-Korean uutistoimisto ilmoittaa:

Pyongyang, August 10 (KCNA) -- The newly produced feature film "Diary of a Girl Student" is screened before full houses in Pyongyang every day, evoking lively response from people of all walks of life. The film, which embodies the Juche-oriented idea of aesthetics of leader Kim Jong Il, is a model one to which new unique methods of description are boldly introduced. Busy as he was with continuous inspection tour of frontline army units, he improved its script and guided its production to become a masterpiece of the times.

The film, truthfully picturing the life of an ordinary scientist family, gives perfect answers to the questions on where the people in the Songun era should get joy and happiness and on what is the real ideal of the young people.

The heroine and her younger sister make up to their parents devoting themselves to scientific research and grumble at them with misunderstanding. And then they come to understand their parents and their misunderstanding turns into trust and pride, love and happiness. At last the heroine follows her father in scientific research without hesitation. The film strikes deep impressions in the mind of the cinema-goers. Jon Mun Jin, an anti-Japanese revolutionary fighter, said that the film was a hit work representing the film art efflorescing in the new century under the guidance of the great leader.

Minister of Culture Kang Nung Su remarked that appreciating the film time and again, he felt the pride as if he looks down the world on the high eminence of the moviedom in the 21st century, adding that the film was the fine fruit borne under the wise leadership of Kim Jong Il, a great master in art.

Pyon Yong Rip, president of the State Academy of Sciences, emphasized that the film is a close companion of life and struggle, which powerfully calls the scientists to creation and innovation.

President of Kim Chaek University of Technology Hong So Hon had this to say: The film, a masterpiece in the Songun era, raises the importance of education of the younger generation as an important issue at present and impressively tells that only when the youth and children are brought up well, can the generation of the Korean revolution be carried forward with credit.

The viewers make up their mind to live as the heroines do, saying that they want to see the film again.

Ystävällistä Rakkaalta Johtajalta nähdä vaivaa filmin vuoksi, joka eroaa suuresti hänen tavallisesta elokuvamaustaan. Kim Jong Ilillä on arviolta 15 000 - 20 000 filmiä, ja hän pitää erityisesti Rambo- ja James Bond -filmeistä. Hänen suosikkinsa on myös Repe Sorsa. Hänellä väitetään olevan maailman suurin kokoelma Repe Sorsa -filmejä.

Kim Jong Il on tosin ennenkin osoittanut kiinnostusta elokuvan tekoon. Vuonna 1973 hän kirjoitti ja käännätti englanninkielelle kirjan "On the Art of the Cinema", joka opastaa muun muassa seuraavissa asioissa:

A screen portrayal demands first-class filming techniques"
"Make-up is a noble art"
"The assistant director is a creative worker"
"A song with unfailing appeal is a true masterpiece"

Hän myös tuki Pohjois-Korean filmituotantoa kaappaamalla Etelä-Korean suosituimman näyttelijättären ja hänen ohjaaja-aviomiehensä tekemään propagandafilmejä. He pakenivat yhdeksän vuoden jälkeen. Kim Jong Il ei suostunut uskomaan, että he olisivat karanneet vapaaehtoisesti, vaan lähetti kutsun palata takaisin Pyongjangiin. He kieltäytyivät. Ilmeisesti sen tapaisten filmien kuin "Johtaja on kansamme suuri isä", "Isällinen Johtaja japanilaisvastaisten vallankumoussoturien joukossa", ja "Isällinen Johtaja virkamiesten keskuudessa" (Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria) ei inspiroinut riittävästi.

Kim Jong Il filmikameran takana vuonna 1979

Terry Andersonin pitkä vankeus

2006-08-09T15:58:00.000+03:00

Terry Anderson kotonaan Ohiossa

Nyt, kun Libanon taas on liekeissä, mielessäni on edellisen sodan vastenmielinen piirre; islamilaisen Jihadin tekemät kidnappaukset. Jihad on Libanonissa myöhemmin liittynyt yhteen Hizbollahin kanssa. Tunnetuin ja kauimmin vangittuna ollut länsimaalainen Libanonissa oli Terry Anderson, joka silloin oli Associated Pressin johdossa.

Terry oli Vietnamin sodan veteraani, joka oli useita vuosia vastannut AP:n Lähi-Idän uutisoinnista. Työtoverit pitivät häntä täysin pelottomana ja "selviytyjänä". Selviytyjät olivat tärkeitä sodassa, jossa jokainen käännös tiessä saattoi olla väärä ja hymy oikealla tai väärällä hetkellä saattoi ratkaista hymyilijän kohtalon.

Libanon alkoi vuonna 1985 vaikuttaa hiukan rauhoittuvalta paikalta. Monikansalliset joukot olivat vetäytyneet, ja viimeiset amerikkalaiset olivat myös poistuneet. Maahan jääneet toimittajat uskoviat, että heitä uhannut vaara oli vähentynyt. Amerikkalaisten päämaja Beirutissa oli ollut Cornichella, sen talon edessä, jossa Terry vaimonsa ja tyttärensä kanssa asui, ja perheestä oli rauhoittavaa nähdä hiekkasäkkejä purettavan ja ilmatorjuntatykkien poistuvan heidän katoltaan. Ensimmäisen kerran 70-luvun jälkeen kaupungin keskustaan oli mahdollista ajaa autolla.

Tässä vaiheessa länsimaisia kirjeenvaihtajia huolestutti kidnappauksen mahdollisuus. Pari liikemiestä ja diplomaattia oli kaapattu, mutta vapautettu parin päivän päästä. The Timesin kirjeenvaihtaja Robert Fisk, Andersonien naapuri, muistaa heidän puhuneen kidnappauksen uhasta. Terry kertoi, että hänen autoaan oli seurannut toinen auto, jossa oli neljä miestä, mutta hän onnistui karistamaan heidät kannoiltaan. Hän ei ollut kertonut tapauksesta vaimolleen, jottei tämä suotta pelästyisi. Robert otti asian vakavasti ja varoitti Terryä menemästä kaupungille yksin, mutta Terry kieltäytyi huolestumasta. Hän oli seuraavana aamuna menossa toisen toimittajan kanssa pelaamaan tennistä ja aikoi pitää sopimuksen.

Toinen pelaaja, Mell nimeltään, ryntäsi aamulla AP:n toimistoon ja kertoi, että Terry oli kaapattu. Kaappaajat olivat pysäyttäneet molemmat miehet, kun he olivat lopettaneet tennispelinsä ja menossa autoonsa. Melliä oli pidetty seinää vasten pistoolilla uhaten, kun Terry oli sidottu, työnnetty auton tavaratilaan ja viety. Terry huusi Mellille: "Sano Madeleinelle [vaimolle] ettei huolestu, olen kotona parin päivän kuluttua." Hän oli panttivankina kuusi vuotta ja yhdeksän kuukautta.

Terryn vankeus oli aluksi hirvittävää. Häntä pidettiin kahleissa kellareissa, usein side silmillä, ja siirrettiin jatkuvasti paikasta toiseen. Myöhemmin vangitsijat päästivät useita panttivankejaan yhteen ja kohtelivat heitä muutenkin ystävällisemmin, vaikka toisinaan heitä uhattiin välittömällä kuolemalla. Terryn isä ja veli kuolivat hänen vankeutensa aikana; hän kuuli siitä vasta vapauduttuaan. Madeleine oli raskaana, kun Terry kaapattiin. Terry kertoi myöhemmin, että television uutisissa näkyivät hänen vaimonsa ja tytär edellisestä avioliitosta. Vangitsijat toivat television selliin myöhemmän uutisvälähdyksen ajaksi, jotta Terry saisi nähdä vilahduksen perheestään. Terry polvistui ja itki. Kun hän sai keskustella muiden vankien kanssa, hän ystävystyi roomalaiskatolisen papin kanssa. Terry oli kastettu, mutta ei harrastanut uskoaan ennen kuin vankeudessa. Hän piti yllä ystävyyttään isä Lawrence Jencon kanssa tämän kuolemaan asti.

Kun Terry lopulta vapautui (ja tapasi ensimmäistä kertaa tyttärensä Sulamen), hänelle myönnettiin usean miljoonan dollarin korvaus Iranin valtion jäädytetyistä varoista (islamilainen Jihad oli Iran-johtoinen järjestö). Hän muutti Ohioon ja hankki maatilan, perusti blues-kahvilan nimeltä "Blue Gator" ja lahjoitti suuria summia Vietnamin lapsille ja isä Jencon säätiölle, joka avustaa Appalakkien köyhiä. Hän on esiintynyt julkisuudessa aina, kun panttivankikysymys nousee esiin (kuten Daniel Pearlin kidnappaus 2002 - Daniel löydettiin myöhemmin murhattuna).

Hän pyrki Yhdysvaltain senaattiin vuonna 2004, mutta hävisi Joy Padgettille, joka väitti kampanjassaan, että Terry kannatti homoja ja terroristeja. Todisteena käytettiin kuvaa, jossa Terry - palattuaan Libanoniin CNN-kuvausryhmän mukana - puristi entisen vangitsijansa kättä. Terry ei ole pehmennyt kokemustensa myötä. Hän marssi ulos vaalitilaisuudesta sanottuaan ensin, mitä hän ajatteli vastapuolen menetelmistä.

"The picture," he continued, referring to the photo of himself shaking hands with the Hezbollah official, "is one of the guys who kidnapped me, who held me for seven years, who chained me and blindfolded me. I went back to Lebanon with a CNN news crew and looked him up and put him on camera and asked him, Why did you do this?

"She now says I am an apologist for terrorists.That's sheer nonsense. It's offensive. I've just about had enough."

Viljapiirit

2006-08-07T15:06:00.000+03:00

Ashburyn viljapiiri

Viljapiirit (crop circles) ovat joka vuosi mutkikkaampia ja epätavallisempia. Viimeisin uutuus on Ashburyn viljapiiri, jonka kuvio tavoittelee kolmiulotteisuutta - kuin pilvenpiirtäjiä ylhäältä katsottuina.

Viljapiirit ovat viljapeltoon painettuja lattean viljan alueita, jotka muodostavat kuvioita. Ensimmäiset ilmestyivät 70-luvulla ja herättivät suurta hämmästystä. Kymmenen vuotta myöhemmin kaksi miestä, Doug Bower ja Dave Chorley, tunnusti tehneensä piirit ja näytti, miten temppu tehdään.

Many other people around the world are also openly making crop circles, notably Circlemakers.org. Although the commonly accepted view today is that crop circles are a man-made phenomenon, paranormal explanations, often including UFOs, are still popular.

Piirejä tutkitaan innolla. Asialla ovat new age -ihmiset, monen alan tutkijat ja pelkästään asiasta innostuneet henkilöt, joita kutsutaan nimellä "croppies" (ja joista useat tekevät piirejä itsekin). Viljapiiritaitelijaksi on tunnustautunut mm. Peter Sörensen, joka aloitti vakaana yliluonnollisten selitysten uskojana ja päätyi taiteilijaksi.

Taidemuotona viljapiirit on ehkä vuosisatamme oudoin ja kiinnostavin sitten ajan, jolloin Englannissa kaiverrettiin valkoisia hevosia kukkuloiden rinteisiin. Tuntuu, kuin Wiltshiren alueen ihmisten geeneissä olisi halu tehdä maahan kuvioita - tai sitten joka puolella näkyvät monumentit olisivat herättäneet jonkinlaisen kilpailuhalun.

Wiltshire County is the acknowledged center of the phenomenon. The county is home to some of the most sacred Neolithic sites in Europe, built as far back as 4,600 years ago, including Stonehenge, Avebury, Silbury Hill, and burial grounds such as West Kennet Long Barrow.

John Lundberg on erään viljapiiritaitelijoiden ryhmän keskus. Hän kuvaa, miten kuvion muotoilu, diagrammien ja koordinaattien suunnittelu ja keskipisteiden etsintä vie vähintään viikon. Itse viljapiirin teko on yhden yön asia.

Lundberg estimates that there are three or four dedicated crop circle art groups operating in the United Kingdom today, and numerous other small groups that make one or two circles a year more or less as a lark.

Circlemakers now does quite a bit of commercial work; in early July, the group created a giant crop formation 140 feet (46 meters) in diameter for the History Channel. But they also still do covert work in the dead of night.

Taiteilijoiden mukaan nimettömyys ja salaperäisyys on osa heidän taidettaan. Se liittää mukaan myytit ja mystiikan, joiden puuttuessa kyseessä olisi vain graafisten kuvioiden teko, joka olisi helpompi hoitaa tietokoneella (vaikka suunnitelmat tehdäänkin nimenomaan tietokoneella).

Viljapiirejä valokuvataan ja kootaan kirjoiksi j gallerioiksi ja taiteilijat pyrkivät joka vuosi luomaan jotakin uutta. Kuvia viljapiireistä on täällä ja täällä.

Uffington Castlen viljapiiri

Ketunmetsästystä

2006-08-05T16:16:00.000+03:00

Ketunmetsästysseurue Dartmoorissa

Englannin uusi ketunmetsästystä rajoittava laki on tuonut ensimmäisen tuomion. Tony Wright on saanut 500£ sakon Exmoorissa kahden ketun metsästämisestä.

Mr Wright said: "I may have been found guilty but I do not feel like a criminal. I am still convinced that what we were doing that day was legal under the Hunting Act.

"The Hunting Act is a stupid law and a pointless law. We will keep our hunts going until it is repealed."

Tuomio on tärkeä, koska lain vastustajat ovat väittäneet, että todisteita ei voi saada eikä lakia panna täytäntöön.

Ketunmetsästys on ollut Englannin aatelisten päähuvia vuosisatojen ajan. Englantilaiset ovat myös vieneet harrastuksensa mukanaan - kettua metsästetään monilla brittiläisen imperiumin alueilla, kuten Kanadassa, USA:ssa ja Intiassa. Atlantin tuolla puolen tosin metsästetään usein coyotea. Australiassa yritettiin metsästää dingoa, mutta se ei oikein toiminut. Sitten maahan koetettiin tuoda kettuja, mutta sekään ei toiminut. Australiassa oli silti vuonna 1999 23 koiruetta (jos tämä on oikea sana?); luvussa ovat mukana "draghound"-ajueet.

Draghound-ajo on perua sisäoppilaitosten urheilusta, jossa osa pojista merkittiin koiriksi, osa metsästäjiksi, ja joku oli kettu, joka ripotteli paperilappuja jäljiksi. Draghound-metsästys käyttää oikeita koiria, ratsastajia ja niin edelleen, mutta kettuna ovat maratonjuoksijat. Harrastajat kertovat, että metsästettävä tutustuu ensin koiriin ja syöttää niille keksejä, joten koirat ovat vain mielissään saadessaan saaliin kiinni. Epäilen silti, että sydäntä kylmää, kun kannoilla on haukkuva koiralauma.

Oikeasta ketunmetsästyksestä on pitkään väännetty kättä. Puolustajat esittävät kiihkeästi, että maaseutu kärsii metsästyksen lopettamisesta, koska niin moni työpaikka, hotelli ja ravintola on riippuvainen tästä urheilulajista. He väittävät myös, että ketunmetsästys on humaanimpaa kuin muut ketuntappomenetelmät.

It has to be emphasised that other means of controlling foxes such as snaring, gassing, poisoning and in many instances shooting, are slow and painful, inhumane methods of killing the fox.

Kettuja on myös syytetty monista rikoksista, joita käsittääkseni kettu on kykenemätön tekemään - aikuisten lampaiden tappaminen, lasten surmaaminen ja niin edelleen. Vastustajat puolestaan osoittavat ruumiinavauksilla, että ketunajo on yhtä stressaavaa kuin ansapyynti:

One U.S. researcher autopsied foxes chased for five minutes by dogs, and foxes clenched for two to eight hours by excruciating body-gripping traps. Chasing causes foxes as much stress as trapping, the researcher found: both groups of foxes had heart and lung hemorrhages and the kind of muscle breakdown that's often followed by brain damage, paralysis and death. "Even if a hunted fox escapes. Her health could be severely damaged, even to the extent that she would die, " said Stewart. Gammon added, "Some foxes who are chased very hard collapse in cold drains and die slowly of pneumonia."

He kertovat myös, että hyvin vähäinen osa Englannin ketuista joutuu ketunmetsästäjien saaliiksi, joten kettupopulaatio ei tällä tavalla vähene.

Tällä hetkellä näyttää, että ketunmetsästys Englannissa on loppumassa. Tony Wrightin tapaus on kuitenkin menossa korkeampaan oikeuteen. Lopputulosta seurataan jännityksellä useissa metsästysseuroissa. Ketuilla on edelleen hyvä mahdollisuus kuolla koirien leuoissa.

Morland: Ketun kuolema

Mabel, Barney ja Sir Benjamin

2006-08-03T17:30:00.000+03:00

Mabel, Barney ja Greg West

Tämän tarinan kummassakin päässä on myöhäiskeski-ikäinen mies ja koira. Aloitan Barney-koirasta, vartija Greg Westistä ja hyvin iäkkäästä Mabel-karhusta, rauha hänen muistolleen - Mabel mestattiin repimällä siltä pää.

Wookey Hole Caves, lomakeskus Somersetissa, pani esille kuuluisien teddykarhujen näyttelyn. Näytteillä oli noin tuhat teddykarhua, jotka oli lainattu ympäri maailmaa. Koska näyttely on arvokas, vakuutusyhtiö vaati vartiointiliikkeen ja vartiokoirat paikalle. Kun vartija Greg West ja dobermanni Barney lähtivät kierrokselleen, Barney tuli yhtäkkiä hulluksi. Se riehui ja repi teddykarhuja noin kahdenkymmenen minuutin ajan ja enemmän tai vähemmän tuhosi satakunta karhua ennen kuin Greg West sai sen aloilleen.

Security guard Greg West, who was on duty at the time, is at a loss to explain what happened to make Barney go so "berserk". Mr West, 36, of Totterdown, Bristol, said: "Barney has been a model guard dog for over six years. I still can't believe what happened. "Either there was a rogue scent of some kind on Mabel which switched on Barney's deepest instincts, or it could have been jealousy - I was just stroking Mabel and saying what a nice little bear she was."

Ensimmäinen teddykarhu, jonka Barney tuhosi, oli Mabel, Elvis Presleyn rakastettu nuoruusajan lelu. Mabelin oli tehnyt Steiff, kuuluisa teddykarhujen tekijä, vuonna 1909. Elvis oli ilmeisen mieltynyt karhuunsa. Eräs hänen lauluistaankin oli "Teddy bear". Mabelin omisti Sir Benjamin Slade, paikallinen aristokraatti, joka oli ostanut karhun huutokaupasta ja maksanut siitä 40 000£.

Sir Benjamin is "hopping mad," confessed Medley [General Manager].

Barneyn ura vartiokoirana on lopussa, mutta sen sallitaan jatkaa elämäänsä vähemmän stressaavissa oloissa.

As for Barney, "he's going to be retired to a farm where he can chase chickens," Medley said. "We've told the security company we don't want anything nasty to happen to Barney, but we don't want him back."

Sir Benjamin Slade, Mabelin omistaja, on ollut aikaisemminkin uutisten aihe. Hän julkaisi ilmoituksen, jolla hän etsii lähintä perijää DNA-testien avulla kartanolleen Maunsel Houselle. Sir Benjamin on 60-vuotias eikä usko saavansa suoraa perillistä. Sitä paitsi hän on perin juurin kyllästynyt kartanoonsa. Hän on tunnustanut:

'

People living in council houses don't know what a hell it is living in a place like this. It's bloody hard work keeping a house like this going. I've got mice under the floorboards, the roof is leaking - it's terrible. And when I want to do anything, I have to call English Heritage and planning officers and a few months later I can mend a tile.'

Ei hän silti tajunnut, millainen into ihmisillä on periä englantilainen kartano. Sir Benjamin on saanut noin 15 000 vastausta, mm. intialaiselta mieheltä Delhin vankilasta ja kahdelta mustalta naiselta Yhdysvalloista (Ilmoituksen sanamuoto koski 'valkoista miestä, jonka nimi on Slade ja jonka DNA osoittaa hänet sukulaiseksi').

Kartanossa on 13 makuuhuonetta, 13 kylpyhuonetta, kaksi ullakkohuonetta, joihin on niin vaikea päästä, että niissä käydään kerran kahdessakymmenessä vuodessa lakaisemassa hiirenpapanat lattialta, ja kummitus. Kummitus on Sir Benjaminin täti, joka omisti paikan ennen häntä. Sir Benjaminin mukaan täti eli suklaapatukoilla ja sherryllä ja myi kaiken, mitä sai irti. Sen jälkeen hän yritti viidesti polttaa kartanon saadakseen vakuutusrahat, mutta rakennus on niin kostea, että tuli sammui kerran itsestään ennen kuin palokunta edes ehti paikalle. Nyt vieraat väittävät silloin tällöin näkevänsä kartanon kirjastossa Mars-patukkaa natustelevan naisen.

Sir Benjamin aikoo nyt verrata parhaiden ehdokkaiden DNA:ta varhaisimman tunnetun esi-isän, Walter Attle Sladen DNA:han. Walter kuoli vuonna 1120, mutta Sir Benjamin uskoo, että hänestä on jäljellä sen verran, että DNA-näyte saadaan. Hänellä on kyllä serkkuja, mutta heille hän ei kartanoa jätä.

They are too bloody rich and have houses of their own,' he said. 'If I left the place to them, they would sell it off.'

Niinpä hän kiertää tänä kesänä haastattelemassa perijäehdokkaita, joisa 20 parasta pääsee DNA-testiin. Mabel-karhu taisi tämän hässäkän keskellä olla vain pieni harminaihe lisää.

Sir Benjamin Slade koirineen kartanonsa edessä

Afrikan Tähti

2006-08-02T15:00:00.000+03:00

Kari Mannerla ja Afrikan Tähti

Afrikan Tähden luoja Kari Mannerla kuoli Helsingissä 12.7.2006. Hän on epäilemättä luonut hyvän ja kestävän uran mainostoimistossa, johon hän meni 17-vuotiaana töihin (ja jätti koulunkäynnin kesken). Ihmisten mieliin jää silti pysyvästi hänen yksi suuri keksintönsä, lautapeli Afrikan Tähti. Peli on käännetty kuudelletoista kielelle ja sitä on myyty 3 600 000 kappaletta Suomessa ja ulkomailla. Pelistä on monenlaisia versioita korttipelistä tietokoneversioon asti. Lautapelien pelaajat ovat usein vähätteleviä, kuten tällä keskustelupalstalla.

Olen pelannut Afrikan Tähteä lapsena vanhempieni ja sisareni kanssa ja sanon, että pelin viehätys ei ole sen säännöissä, monimutkaisuudessa, perheen kesken pelattavuudessa eikä lapsille sopivuudessa. Afrikan Tähti on romanttinen. Kuten Lautapeliseuran keskustelija huomautti:

Kyllä minäkin olen Nestorin kanssa samaa mieltä siitä, että Afrikan Tähdessä on sitä jotain. Jotain maagista, jonka saamisesta peliinsä moni suunnittelija unelmoi.

Minua ei kummastuta, että Kari Mannerla puuhaili ihmeiden ja ilotulitteiden parissa:

Helsinkiläinen Kari Mannerla perusti jo koulupoikana postimyyntifirman välittämään askartelutarvikkeita ja keksimiään monimutkaisia ihmerasioita. Myös ilotulitusraketteja oli myynnissä, kunnes yksi lähetys räjähti linja-autossa, ja poika joutui oikeuden eteen.

Ei myöskään se, että hän sai innoituksen peliin Humphrey Bogart -filmeistä ja Afrikan kartan oudoista nimistä. Ei yllätä sekään, että kun amerikkalaiset, joille hän peliä tarjosi, halusivat siirtää, sen Lähi-Itään, Mannerla ei suostunut: "Eihän Tarzankaan muuta pois Afrikasta". Nirppanokkaiset löytävät pelistä kaikenlaisia imperialistisia ideoita, mutta lapsen mieleen se jäi kuvana seikkailuista ja etäisistä taivaanrannoista. Täytyykö kaiken olla niin 'aikuisten oikeaa'?

Seikkailua ja valloittamisen riemua on tarjonnut myös suomalainen Afrikan tähti -peli, jota pelataan vieläkin. Peli tuli markkinoille vuonna 1952, samana vuonna kun Egypti vapautui brittihallinnosta ja monien Afrikan maiden itsenäistyminen pääsi alulleen.

Afrikan tähti -peli ei ole pelkkä viaton ajanviete, vaan uusintaa siirtomaakaudelta periytyviä myyttejä Afrikasta. Pelin idea, jalokiven etsiminen maa- meri- ja ilmateitse, on kuin siirtomaavallan historia pähkinänkuoressa", Löytty sanoo.

Pelilauta muistuttaa vanhoja karttoja siltä ajalta, kun Afrikkaa ei ollut kokonaan löydetty. Maanosa on kuvitettu eläinten, alkuasukkaiden ja villin luonnon kuvilla. Seikkailu alkaa mahdollisimman läheltä Eurooppaa Pohjois-Afrikan suurista kaupungeista, joihin sitten kiiruhdetaan äkkiä takaisin jalokiven löydyttyä.

Kaiketi totta, mutta tärkeimmät sanat ovat "seikkailua ja valloittamisen riemua". Eikö siitä voisi vain viattomasti nauttia? Väitän, että ilman Kari Mannerlan romanttista nuoren miehen mieltä elämä olisi köyhempää.

Immanuel Velikovsky

2006-07-31T17:10:00.000+03:00

Baabelin tornin tuho

Näinä Internetin aikoina katson usein ihmetellen, miten kummalliset teoriat tulevat hyväksytyiksi, koska ne monistuvat Internetissä ja vahvistavat toisiaan. Silloin tällöin putkahtelee esiin Immanuel Velikovskyn teorioita (ilman lähdetietoja tietysti). Velikovskyn ideat tosin saavuttivat lukevan yleisön jo painettujen kirjojen aikaan.

Velikovsky syntyi Valko-Venäjällä vuonna 1895. Hän opiskeli lääketiedettä Moskovan Yliopistossa ja asui Palestiinassa vuosina 1924-1939. Hänestä tuli innokas siionisti. Hän opiskeli myös psykoanalyysia Sigmund Freudin oppilaan alaisuudessa. II maailmansodan alkaessa Velikovsky muutti perheineen New Yorkiin. Hän oli jo julkaissut teoksensa "Oidipus & Akhnaton", jossa hän todistelee, että Oidipus-myytti on saanut alkunsa faarao Ekhnatonin elämästä.

Amerikassa Velikovsky alkoi kirjoittaa pääteostaan "Worlds in Collision". Hän oli myyttien tuntija ja katsoi maailmaa niiden näkökulmasta. Lyhyesti sanoen, hän otti myytit ja järjesteli maailman niiden mukaan. Jos jokin tosiseikka ei sopinut hänen teoriaansa, tosiseikka lensi ulos. Kirja julkaistiin vuonna 1950 kirjallisen skandaalin saattelemana - ja tästä alkoi Velikovskyn suosio.

When the book was ready for publication in 1950, a group of scientists whose work was distributed by the same publisher threatened to withdraw their work from the company's lists. As a result, Worlds in Collision was published by a subsidiary of the company and its author was correctly able to claim that the scientific establishment had sought to stifle his ideas.

Ilman tätä ilmaista mainosta Velikovskun kierosilmäiset teoriat olisivat kadonneet jälkeä jättämättä. Nyt niistä tuli suuren yleisön suosikkeja ja arvostetut tiedemiehet ovat joutuneet keihästämään niitä maahan. Velikovsky esitti, että joskus vuoden 1500eKr aikoihin Jupiter-planeetasta irtosi selvittämättömästä syystä Venus-planeetta pyrstötähtenä. Venus singahteli Maan ohi pariinkin kertaan ennen kuin rauhoittui ja asettui nykyiselle paikalleen (tiputtaen pyrstönsä). Myös Mars-planeetta teki vierailuja Maahan. Tämä taivaallinen biljardipallon peluu olisi aiheuttanut kaikki Raamatun tapahtumat - Egyptin vitsaukset, Baabelin tornin tuhon, vedenpaisumuksen ja sen, että Joosua "pysäytti auringon".

Not long ago, Venus emerged from Jupiter, like Athena from the brow of Zeus—literally! It then assumed the form and orbit of a comet. In 1500 B.C., at the time of the Jewish exodus from Egypt, the earth passed twice through Venus's tail, bringing both blessing and chaos; manna from heaven (or rather from hydrocarbons of a cometary tail) and the bloody rivers of the Mosaic plagues (iron from the same tail). Continuing its erratic course, Venus collided with (or nearly brushed) Mars, lost its tail, and hurtled to its present orbit. Mars then left its regular position and almost collided with the earth in about 700 B.C. So great were the terrors of these times, and so ardent our collective desire to forget them, that they have been erased from our conscious minds. Yet they lurk in our inherited and unconscious memory, causing fear, neurosis, aggression, and their social manifestations as war.

Velikvoskyn selitys Venuksen irtautumiseen Jupiterista on, että tarun mukaan jumalatar Athena putkahti Zeuksen päästä. Koska Venus on Athena (eikö sentään Aphrodite?) ja Jupiter on Zeus, asia on todistettu. Myös Atlantiksen hukkuminen selittyy saman tien. Venus ensin pysäytti Maan kierron akselinsa ympäri ja sitten käynnisti sen uudelleen, ja kaikki vesi läikkyi mannerten yli kuin vesi lasten kylpyammeessa. Ei ihme, että ihmiskunta on päättänyt kollektiivisesti unohtaa näin ikävän tapauksen - tietysti myyttejä lukuunottamatta. Velikovskyn omaa tekstiä:

If there is truth in the surmise, and nothing more it is than a surmise, that the Earth was once a satellite of Saturn, the latter must have revolved closer to the sun in order that the Earth should receive heat from it—Saturn exudes little heat(6)—and if the age of Kronos was a golden age, then it is also proper to assume that the conditions on the satellite Earth were not unfavorable for life.

Mihin Velikovsky pani painovoimalait, jotka säätelevät planeettojen kiertoliikettä? Vastaus: hän heitti ne menemään. Hänen mukaansa taivaankappaleiden liikkeitä ei säätele painovoima, vaan sähkömagneettiset voimat.

Velikovskyn teoriat eivät hämmästytä niin paljon kuin se, että niihin uskottiin 50-luvulla - ja monet uskovat vielä tänä päivänäkin.

Jackie Chan

2006-07-29T14:53:00.000+03:00

Jackie Chanin virallinen elämäkerta on tylsä koskeakseen niin hupaisaa miestä. Työtä, työtä, pelkkää työtä. Hän syntyi Hongkongissa 1954 kokin ja siivoojan poikana. Isä opetti hänelle kung fu -taistelua siitä asti, kun poika oppi kävelemään, koska se oli isän mielestä hyväksi luonteelle. Kun Jackie oli seitsemän, vanhemmat muuttiat työn perässä Australiaan. He jättivät Jackien Kiinan ooppera-akatemiaan kymmeneksi vuodeksi.

Koulutus Pekingin Oopperaa varten on mahdollisesti maailman rankinta.

During Jackie's time at the school, he learned martial arts, acrobatics, singing, and acting. The school was meant to prepare boys for a life in the Peking Opera. Chinese opera was very different from any other kind of opera. It included singing, tumbling, and acrobatics as well as martial arts skills and acting. Students at the school were severely disciplined and were beaten if they disobeyed or made mistakes. It was a very harsh and difficult life but Jackie had nowhere else to go, so he stayed. He rarely saw his parents for many years.

Jackie päätyi sijaisnäyttelijäksi ja stunt-mieheksi, kunnes hänelle lopulta tarjottiin filmiosia. Hän oppi ammattinsa, mutta todellinen Jackie Chan syntyi vasta, kun hän kehitti yhdistelmän kung fu -taitoa ja komiikkaa, joista hänet maailmanlaajuisesti tunnetaan.

Hongkongissa filmatut Jackie Chan -filmit ovat yhden miehen töitä; Jackie ohjaa, suunnittelee taistelukohtaukset ja näyttelee itse - hän tekee itse jopa kaikki stuntitkin, mitä usein on vaikea tajuta. Tietty varmistus ovat filmien perään liitetyt pätkät epäonnistumisista. Sanotaan Jackien katkaisseen jokaisen luunsa ainakin kerran, ja filmatessaan elokuvaansa "Jumalan aseet" hän putosi seitsemän metriä kivikkoon, sai kallonmurtuman ja makasi pitkään koomassa. Siitä huolimatta hän on edelleen "herra peloton" ja riippuu yhdellä kädellä helikopterin köydestä pilvenpiirtäjien yllä, jos hänestä tuntuu, että se näyttää hyvältä. Ja putoaa takamuksilleen junanvaunuun piikkisten hedelmien päälle, kuten filmissä "Supercop". Tämä yhdistelmä Bruce Leeta ja Marxin veljeksiä on sitä aitoa Jackie Chania. Taistelukohtaukset otetaan Hongkongissa vakavasti; seitsemän minuutin jaksoa on voitu suunnitella ja harjoitella neljäkin kuukautta.

Jackie lähti valloittamaan Amerikkaa filmillään "Rush Hour". Siinä hänen parinaan on musta Chris Tucker, joka on sanonut, että amerikkalaisia kutkuttaa nähdä kaksi vähemmistöedustajaa yhdessä. Jackien amerikkalaiselokuvat eivät ole niin onnistuneita kuin hongkongilaiset; erilainen elokuvamaailma ja kielivaikeudet jättävät jälkensä. Jackie on sanonut, että koko päivä taistelukohtauksia filmatessa on vähemmän rasittavaa kuin päivän mittainen englannin kielen puhuminen.

Tietty toimiva yhteistyö on kuitenkin saatu aikaan - kuten Jackie myös sanoo: "Käsikirjoituksen kirjoittaja hoitaa puhejaksot ja sen sellaiset. Minua varten hän vain kirjoittaa käsikirjoitukseen 'tappelu', sitten 'seuraava tappelu' ja lopulta 'suuri tappelu'."

Nyt Jackie haluaisi tehdä toisenlaisia elokuvia: "Kramer vastaan Kramer" -filmin tyyppisiä, hän väittää. Ehkä väite kuitenkin kannattaa ottaa suolan kanssa; Jackie on sisäistänyt roolinsa hilpeänä klovnina. Oli hupaisa kokemus nähdä Pierce Brosnan James Bond -flimissä "Huominen ei koskaan kuole" vastanäyttelijänään Michelle Yeh. Tiesipä Brosnan sitä tai ei, filmi on monessa kohtaa yksi yhteen Jackien "Supercop" -filmin kanssa - naisroolissa myös Michelle Yeh, joka varmasti muisti Jackie-filmin - ja Brosnan otti itsensä niin ylhäisen vakavasti Jackieen verrattuna.

"Shakespearen" Vortigern

2006-07-26T17:01:00.000+03:00

Shakespearen aave uhkaa väärentäjiä - aikakauden pilapiirros

1700-luvun lopulla Shakespearen maine oli Englannissa korkealla ja pyhäinjäännösten metsästäjät liikkeellä. Vuonna 1795 Samuel Ireland, bardin harras ihailija, ja hänen vähän hidasjärkisenä pidetty ja isänsä halveksima poikansa, 19-vuotias William Henry Ireland, vierailivat Stratford-on-Avonissa, jossa muuan muistoesineiden myyjä onnistui toisten tarinoiden mukaan myymään Samuelille Shakespearen "omistaman" tuolin, toisten mukaan maljan, joka oli tehty mulperipuusta, jonka Shakespeare oli omin käsin istuttanut. Samuel on tarinan mukaan sanonut antavansa mitä tahansa omistaakseen Shakespearen omakätisen tekstin - yhtään näytettä William Shakespearen käsialasta ei ole tähän päivään asti löydetty.

William Henry (kuva) päätti hankkia isänsä kunnioituksen. Hän opetteli salaa kirjoittamaan Tudorin aikaista käsialaa, hankki sopivaa paperia ja mustetta, ja lahjoitti ilahtuneelle isälleen Shakespearen allekirjoittaman dokumentin. Kun teko onnistui, ensimmäistä tekstiä seurasi muutaman kuukauden aikana tulva muita, niiden joukossa Shakespearen rakkauskirjeet Anne Hathawaylle ja kihara Shakespearen hiuksista. William Henryn mukaan hän oli saanut paperit haltuunsa nimettömänä pysyttelevän henkilön omistamasta vanhasta arkusta.

Samuel levitti luonnollisesti tietoa aarteestaan. Muun muassa James Boswell polvistui löytöjen eteen ja julisti kuolevansa onnellisena miehenä nähtyään nämä pyhäinjäännökset. Sen hän muutaman kuukauden kuluttua tekikin. Huomattavin "löytö" oli "Kuningas Learin" alkuperäinen teksti Shakespearen omalla käsialalla. Irelandit saattoivat tyydytyksellä todeta, että tästä versiosta puuttuivat kaikki säädyttömyydet, jotka tahrasivat yleisssti tunnettua näytelmää.

William Henry ei valitettavasti osannut pysähtyä ajoissa. 1700-luvulla ihailtiin suuresti Ossianin lauluja (joita Napoleon kuljetti mukanaan salkussa ja nukkui ne tyynynsä alla), jotka skotti James MacPherson oli väärentänyt. William Henry yritti samaa. Hän toimitti isälleen kokonaisen, ennen tuntemattoman Shakespearen näytelmän "Vortigern ja Rowena". Isä Samuel onnistui taivuttamaan John Kemblen ottamaan Vortigernin Covent Garden -teatterin ohjelmistoon. Tässä vaiheessa Shakespearen tutkijat pääsivät tutustumaan löytöihin ja kaksi päivää ennen esitystä Edmond Malone julkaisi tekstikriitikin löydöistä (joihin sisältyi tässä vaiheessa kuningatar Elisabethin ihailijakirje bardille). Tulos oli, että teatteri oli tupaten täynnä, mutta esityksestä tuli fiasko. Poloinen Samuel intti viimeiseen asti löytöjen aitoutta, mutta kuoli murtuneena miehenä maaseudulla. William Henry itse pakeni Ranskaan, missä hän kirjoitti runsaasti runoja ja näytelmiä. Hän oli onnistunut vakuuttumaan olevansa nero ja "toinen Shakespeare". Vortigern-näytelmää ei esitetty uudelleen, mutta siitä otettiin myöhemmin uusintapainos..

Kömpelö nuorukainen, John Henry Ireland, onnistui jäämään historiaan yhtenä kirjallisuuden kuuluisimmista väärentäjistä, ja vain muutaman kuukauden kuumeisen työn vuoksi. Voisi sanoa, että hän ei ollut aivan niin tomppelimainen kuin isä uskoi - saihan hän lyhyeksi ajaksi polvilleen koko Englannin silloisen sivistyneistön, vaikka kirjaimellisesti vain Boswell todella taivutti polvinivelensä alttarin eteen.

Urhea "heikompi astia"

2006-07-25T10:52:00.000+03:00

Lady Mary Bankes

Naisia on usein nimitelty "heikommiksi astioiksi" ja Lady Antonia Fraser on kirjoittanut 1600-luvun englantilaisista naisista tämän nimisen kirjankin. Hän kertoo monen "heikomman astian tarinan" Englannin sisällissodan aikoina.

Eräs näistä oli Lady Mary Bankes, jonka hautakirjoitus kertoo hänellä olleen "constancy and courage above her sex". Hän puolusti Corfen linnaa kahdessa piirityksessä sisällissodan aikana ja linna sortui vain petoksella.

Ensimmäinen piiritys alkoi, kun Sir John Bankes lähti kuninkaan joukkoihin ja jätti linnaan vaimonsa ja kaksi tytärtään, naispuolisen palvelusväen ja viisi sotilasta. Parlamentin joukkoja oli 500-600 miestä. He aloittivat vaatimalla Lady Mary Bankesia luovuttamaan linnan isot tykit. Lady kävi sitkeitä neuvotteluja, mutta vaihtoi tykit lopulta ruokatarpeisiin. Neuvottelujen aikana hän sai yli 50 miehen vahvistuksen ympäröivistä kylistä. Kun piiritys lopulta alkoi 23. kesäkuuta 1643, linnaa pommitettiin armottomasti mm. läheisen kirkon tornista. Toisaalta ladyn miehissä oli hyviä ampujia - riistanvartijoita ja muuta aseisiin tottunutta väkeä. Piirittäjien päällikön Sir Walter Erlen kerrotaan pelänneen niin tarkka-ampujia, että hän pukeutui karhuntaljaan ja ryömi ympäriinsä nelinkontin. Kuuden viikon piirityksen aikana linnasta tehtiin useita iskuja ulos ruokatarpeita hankkimaan - kerrän piiritetyt toivat linnaan kahdeksan lehmää ja sonnin. Piirittäjien viimeisessä hyökkäyksessä linnan ylävarustuksia puolustivat lady itse, hänen tyttärensä ja muut naiset, jotka heittelivät hyökkääjien päälle kiviä ja palavia hiiliä sellaisella tarmolla, että rynnäkkötikkaita ei saatu pystytettyä. Piirittäjät menettivät 100 miestä ja häipyivät yön selkään.

Toinen piiritys alkoi vasta, kun Sir John oli kuollut ja rojalistit hävinneet Nasebyn taistelun. Tällä kertaa Lady Mary Bankes puolusti linnaansa kaksi kuukautta, kunnes eräs hänen puolustajistaan, eversti Pitman, päätti vaihtaa puolta. Hän lähti linnasta tekosyynään lunnasneuvottelut parlamentin joukkojen vangiksi joutuneesta veljestään ja toi mukanaan noin sata miestä "vahvistamaan puolustusta". Uudet puolustajat olivat parlamentin miehiä ja valtasivat linnan sisältä päin. Jonkin tarinan mukaan Lady Mary olisi vielä linnoittautunut tornihuoneeseensa, kunnes hänelle ja linnan naisille taattiin turvallinen lähtö ja Lady Marylle oikeus viedä mennessään myös linnan avaimet (joita hän muotokuvassaan voitonriemuisesti puristaa). Ajan sääntöjen mukaan piirityksen alettua naiset, lapset ja siviilit laskettiin vihollisiksi aikä heitä usein säästetty.

Linna räjäytettiin ruutipanoksilla sen jälkeen, kun se oli perusteellisesti ryöstetty. Sisällissodan päätyttyä Lady Mary ja hänen poikansa kävivät vuosikausien oikeustaistelua ryöstetyn omaisuuden palauttamiseksi ja onnistuivat osittain. Sir Walter Erle, karhuntaljamies, kirjoitti 1661 (ladyn kuolinvuonna) "olleensa tietonsa mukaan viaton kuin vastasyntynyt, kunnes hänen omasta talostaan sattui löytymään joitakin Lady Maryn tavaroita, jotka oli pantu sivuun vastaista käyttöä varten".

Corfen linnan rauniot

Kun järjestys murtuu

2006-07-19T16:27:00.000+03:00

Kolme naista samassa kuvassa. Heissä on jotakin yhteistä - ilme. Vaikeasti tulkittava - huolta, väsymystä, tunteettomuutta?. Kun yhteys paljastuu, ilmeet saavat heti merkityksen. Kuvassa on lääkäri ja kaksi sairaanhoitajaa, ja he ovat syytteessä neljän potilaan harkitusta murhasta Memorial Medical Centerissä New Orleansissa Katrina-tornadon eristettyä sairaalan.

“A decision had been made to administer lethal doses,” Dr. Pou told a witness, according to the affidavit, released by the office of the attorney general, Charles C. Foti. Then, the authorities said, a witness saw Dr. Pou and the nurses filling syringes.

Naisten ymmärtämiseksi on katsottava, missä tilanteessa he olivat. Memorial Medical Center, kuten useimmat New Orleansin sairaalat ja vanhainkodit, oli odottanut evakuointia viisi päivää yli 40 asteen helteessä. Kun evakuoijat lopulta tulivat, sairaalassa oli tehty päätös, että yhtään elävää potilasta ei jätetä. Kolme syytettyä sulkivat oven ja tekivät kohtalokkaan teon keskenään, vaikka ilmeisesti koko henkilökunta tiesi.

Muuallakin menetettiin potilaita. St.Ritan hoitokodista löydettiin 34 hukkunutta vanhusta. St. Rita on poikkeus kauhutarinoiden joukossa - se olisi voitu evakuoida ajoissa, mutta omistajat kieltäytyivät avusta. Monilla muilla ei ollut vaihtoehtoa.

The count does not stop there. Of the dead collected so far in the New Orleans area, more than a quarter of them, or at least 154, are those of patients, mostly elderly, who died in hospitals or nursing homes, according to interviews with officials from 8 area hospitals and 26 nursing homes. By the scores, people without choice of whether to leave or stay perished in New Orleans, trapped in health care facilities and in many cases abandoned by their would-be government rescuers.

Tarinat ovat pelottavia. Useimmilla sairaaloilla ja hoitokodeilla oli evakuointisuunnitelma, mutta kun ambulanssit ja bussit olivat tulossa, viranomaiset käännyttivät ne pelastamaan terveitä. Valtio evakuoi kaikki New Orleansin vangit, mutta unohti valtion sairaalat. Yksityisistä sairaaloista ja hoitokodeista monet saivat hankituiksi helikoptereita, mutta useat olivat tehneet sopimuksia samojen bussiyhtiöiden kanssa, joten kalustoa ei riittänyt. Usein busseihin ei saatu kuljettajia - miehet kieltäytyivät.

For days, individual evacuations by boat and helicopter dragged on, with patients spending up to 12 hours waiting in crowded stairwells and rooftops before being told they would have to wait another day. As military helicopters equipped with seats, not stretchers, ferried healthy adults to safety, patients awaiting evacuation died, hospital staff members said.

Kaupungin köyhässä osassa Charity and University Hospitals, köyhille potilaille, varautuivat tulvaan. He myös ottivat sisään terveitä tulvan uhreja. Neljäntenä päivänä nämä alkoivat uhkailla hoitajia ja ryöstivät potilaille tarkoitetun ruoan. Tulvaveden yllä kuului taukoamatta laukauksia. Ryöstäjät meloivat ohi saaliineen. Sairaalan henkilökunta repi irti pohjakerroksen metalliovet ja peitti niillä ikkunat.

Sairaalasta lähetettiin vastasyntyneitä äiteineen veneellä viereiseen Tulaneen, mutta Tulanen poliisit ajoivat aseella uhaten heidät takaisin. Lopulta Charityn potilaat saivat apua Tulanen Yliopistolliselta sairaalalta - vaikka Tulane pelasti ensin oman henkilökuntansa ja sitten vasta Charityn potilaat.

Dr. Thomas said he first put his neonatal babies in boats with their mothers and some doctors, "but they were turned around at gunpoint by Tulane police officers," he said. "They came back with the babies, with their mothers and fathers crying. Tulane was evacuating its staff first." He also charged that, when he got 20 to 30 critically ill patients to the garage Thursday night, they lay on the roof for two hours while Tulane staff members were evacuated, and two of them died. "That is reprehensible," he said, quietly furious. "To load able-bodied staff before you let patients off a roof is reprehensible."

Muita tarinoita kerrotaan esimerkiksi Lafonin hoitokodista, jota nunnat pitivät yllä. Lafonin johtajatar päätti, että hoitokoti kestää piirityksen. Vesi nousi kuitenkin liian korkealle ja ympäröi hoitokodin. Nunnat raahasivat liikuntakyvyttömät hoidokkinsa yläkerroksen käytävään ja viuhkoivat heitä kuumuudessa pahvilaatikoista repimillään palasilla. Lääkkeet olivat jääneet kellarikerroksen ja asukkaita alkoi kuolla. Kun vesi laski, henkilökunta yritti pysäyttää ohi ajavia autoja.

A National Guard truck kept rolling. Police and fire vehicles sped by. When a Wildlife and Fisheries vehicle eased over, Greenwood said she begged, "Please help us, we have 103 elderly people in a nursing home." The rescue workers said they were trying to get to submerged neighborhoods where people were stuck on rooftops.

At one point, two New Orleans cops did pull into the Lafon parking lot. But they were in search of gasoline. "You could have my gas -- I have gas in my car," Greenwood said. One of the officers called for backup, and when the additional officer arrived, they tried siphoning gas from Greenwood's tank. It was empty. Same with all the other employees' cars in the lot. Someone had stolen all the gas.

Lähes viikon kuluttua kaksi ratsupoliisia osui paikalle tutkimaan. He järkyttyivät löytäessään 14 ruumista kappelissa, kuivan parkkipaikan tien vierellä ja lähes sata vanhusta ja sairasta makaamassa hoitokodin käytävillä. He saivat lopulta helikopterit liikkeelle.

A few patients were carried out on hard plastic stretchers, but most grabbed sheets and bedding for a makeshift sling. "Don't drop me," one patient said. Carmelite Cogan, 91, was naked except for a diaper. She later told her daughter that she crossed her arms over her chest for dignity.

Kun syksy lähenee, tornadokausi alkaa. New Orleansissa ei ole vieläkään toimivia evakuointisuunnitelmia. Tosin asukkaita on paljon vähemmän kuin vuosi sitten.

(Linkittämättömät sitaatit ovat "The New York Times" -lehden artikkeleista.)

Kukkakeijuja Cicely Barkerin tapaan

2006-07-17T15:42:00.000+03:00

Cicely Mary Barker (1895-1973) on kuuluisa kukkakeijuistaan, joita julkaistaan jatkuvasti uusina painoksina. Hänen alkuperäiset työnsä eivät kuitenkaan ole pelkkää sentimentaalisuutta. Hän tutki huolella kukkia, joiden keijuja hän maalasi. Keijujen malleina toimivat oikeat lapset, joille Cicely ompeli puvut. Kun työ oli valmis, hän purki puvun ja käytti kankaat uudelleen.

Cicely sairasti lapsena epilepsiaa, jonka vuoksi perhe kohteli häntä vauvana. Samalla he olivat ylpeitä hänen taiteellisesta lahjakkuudestaan. Erityisesti hänen puuseppäisänsä oli ylepeä tyttärestään. Cicelylle hankittiin kotiopettaja, koska häntä pelättiin päästää kouluun. Kun Cicely täytti kolmetoista, hänen isänsä kuitenkin lähetti hänet taidekoulun iltaluokille. Cicely opiskeli siellä, kunnes hänestä vuorostaan tuli saman koulun opettaja.

Kun Cicely - isänsä mukaan 'Ciskin' - täytti seitsemäntoista, isä kuoli. Perheen vanhin tytär Dorothy auttoi perhettä selviytymään opettajan palkallaan. Cicely alkoi myydä kukkakeijupiirroksiaan ensin postikorteiksi ja sitten lastenkirjoiksi. Kannattaa muistaa, että siihen aikaan - ennen ensimmäistä maailmansotaa - keijut olivat muodissa ja niiden uskottiin olevan todellisia. Arthur Conan Doyle julkaisi keijuista valokuvia, jotka todettiin väärennöksiksi vasta kuusikymmentä vuotta myöhemmin.

Cicelyn esikuvia olivat prerafaeliitit ja Kate Greenawayn lastenkirjojen kuvitukset. Vaikka Cicelyn perhe-elämä vaikuttaa Alcottin tyttökirjalta ja hänen kuvituksistaan on tehty sentimentaalisia jäljennöksiä, hän on todellinen taiteilija siinä kuin vaikkapa Beatrix Potter tai Martta Wendelin.

Luolataiteen syvempi olemus

2006-07-15T18:07:00.000+03:00

Kivikauden huiluja ja Les Trois Freres -luolan huilua soittava shamaani

Iegor Reznikoff on tunnettu Suomessakin harmonisen laulun uranuurtajana. Hän teki jo vuonna 1988 oudon havainnon; kivikauden luolamaalaukset liittyvät lauluun. Reznikoffin havaintojen mukaan harmoniset lauluäänet resonoivat luolissa voimakkaimmin kohdissa, joissa maalauksia on eniten.

Luolamaalausten tutkijat ovat yrittäneet löytää selityksiä siihen, miksi maalauksia on useissa luolissa päällekkäin ja yhteen tungettuina. He ovat myös koettaneet löytää selityksiä siihen, miten maalarit ja heidän aikalaisensa ovat löytäneet tiensä luolien sokkeloissa. Resnikoff huomasi kokeissaan, että harmoniset ihmisäänet opastivat luolien sokkeloissa jopa ilman valoja - kaiut, äänen voimistuminen ja heikkeneminen johdattivat maalausten luo.

Paul Devereux alkoi tutkia äänen ominaisuuksia paleoliittisissä monumenteissa ja havaitsi, että useat hautakammiot ja Stonehengen kaltaiset monumentit on tehty äänivaikutus mielessä.

Devereux and a team of researchers began sonic testing of sites such as the Neolithic burial chamber Waylands Smithy on the Berkshire downs. Their research drew intriguing results. "We kept picking up this frequency, the chambers were resonating at 110 HZ which is the lower baritone range". This was echoed in sites such as Cornwall's Chun Quoit, a megalithic dolmen and Newgrange burial chamber in Ireland. This was to be one of only several discoveries made by the team.

Meidän näköön perustuva yhteiskuntamme unohtaa helposti, että satoja tuhansia vuosia ääni oli johtava aisti. Puhe, laulu, hyminä ja mahdollisesti resonoiva runonlausunta olivat hallitsevina. Itse asiassa musiikkia olisi pitänyt ajatella jo aikaisemmin. Vaikka useat musiikki-instrumentit valmistetaan materiaaleista, josita ei jää jälkiä, eräs varhaisimmista on Neandertal-ihmisten huilu, jonka iäksi on arvioitu 45 000 vuotta. Cro Magnon -esivanhempiemme norsunluu- ja joutsenenluuhuiluja on myös löydetty. 30 000 vuotta vanhaa huilua kuvataan todella sofistikoituneeksi. (Linkissä on huilulla soitettu ääninäyte.)

But it is the extraordinary sophistication of the newly discovered instrument that sets it apart from the swan-bone flutes. "This third flute is like a Rolls Royce compared with a Hyundai," says Conard. Its makers used mammoth ivory, the highest quality material available to them at the time, he says.

Carving a flute from solid ivory is much more demanding than making a flute from bird bones, which are already hollow. The crooked mammoth tusk had to be split and the two halves carefully hollowed out, then bound and glued together along a perfectly airtight seam.

Kun ajattelemme jääkauden ajan luolamaalauksia, meidän on ajateltava niitä gregoriaanisen kirkkomusiikin ja kirkkojen edeltäjinä - shamaani pukeutuneena eläimeksi, johtamassa palvojien joukkoa resonoimalla koko ruumiillaan, muut vastaamassa kuorona, ja pyhimmässä kohdassa shamaani soittaa, laulaa ja tanssii, ja muut säestävät ihmiskehon koko skaalalla. Sen on täytynyt olla vaikuttava, jopa pyhä kokemus.

Tanssiva hahmo Les Trois freres -luolasta - joko shamaani tai Eläinten Herra -hahmo, jota rituaalilla kutsuttiin

Metsäinen Etelämanner

2006-07-14T15:39:00.000+03:00

Theropodi sub-antarktisessa metsässä

Etelämantereelta on löydetty noin 70 miljoonaa vuotta vanhojen dinosaurusten jäänteitä. Löydetyt dinot ovat sekä lihan- että kasvinsyöjiä. Ne ovat eläneet mantereella vielä silloin, kun dinosaurukset muualla ovat hiipuneet.

After analysing the creature's lower body bones and teeth fossils, the researchers believed the animal had belonged to a population of dinosaurs that survived in Antarctica long after their kind had fallen by the evolutionary wayside elsewhere in the world.

"One of the surprising things is that animals with these more primitive characteristics generally haven't survived as long elsewhere as they have in Antarctica," said one of the researchers Professor Judd Case, from Saint Mary's College of California.

"But, for whatever reason, they were still hanging out on the Antarctic continent."

Dinosaurusten elinympäristö on ollut viileä, mutta metsäinen, tutkijat arvioivat. Fossiileista on aikaisemmin tunnisettu myös mosasauruksia, jotka elivät meressä. Dinosauruslöydöt todistavat, että Etelämanner on ollut lämmin ympäristö, vaikka manner on ollut suunnilleen nykyisellä paikallaan.

Martin [Dr. Jim Martin of the Museum of Geology in South Dakota] said the creatures probably came to Antarctica around 75 or 80 million years ago. The Antarctic climate at the time was ''probably subtropical in temperature.''

''This era is a perfect analogue for global warming,'' Martin said. ''It was much warmer worldwide then. That's the only way these reptiles could have swum around in the water. You don't see too many warm-blooded or semi-warm-blooded animals running round in the Antarctic.''

Etelämanner on taas lämpenemässä. Tohtori Robert Dunbar Stanfordin Yliopistosta on sanonut, että sadan vuoden kuluttua Etelämantereella saattaa kasvaa puita ja pensaita kuten 40 miljoonaa vuotta sitten. Läm,pötilan nousua on kummasteltu jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Kasvihuoneilmiö ei selitä tätä paikallista lämpenemistä.

"That could point to some mechanism of climate change we don't understand, a failing in these models, or just a result of natural climate variability," said John Turner, a climate scientist with the British Antarctic Survey in Cambridge, England.

Dinosaurukset eivät palaa vaeltamaan uudesti syntyneissä metsissä (mikäli ennuste toteutuu), mutta pingviinit saavat ihmeteltävää. South Georgiaan on tuotu poroja - ehkä niitä voidaan viedä Etelämantereellekin?

Pungon vasta-armahdettu noita

2006-07-12T15:46:00.000+03:00

Noidankaste

Virginian kuvernööri Timothy Kaine on joutunut uransa oudoimman tehtävän eteen; hän on virallisesti purkanut 300 vuotta vanhan tuomion ja julistanut Grace Sherwoodin syyttömäksi noituuteen.

Noidankaste on tuttu käsite historiaa harrastaville. Käytännössä seremonia on harvinainen. Pungossa, Virginiassa, noidankastetta käytettiin todisteena vuonna 1706. Grace Sherwood oli leski ja kolmen pojan äiti. Hän oli kaikkea, mitä noidan pitääkin - kätilö, yrteillä parantaja ja epäsovinnainen nainen. Hän käytti miehen housuja työskennellessään pelloilla ja riitaantui usein naapureidensa kanssa. Häntä vastaan nostettiin noituussyytteitä kahdeksan vuoden ajan - ja hän syytti naapureitaan herjauksesta ja voitti - kunnes kiista lopulta päätettiin ratkaista noidankasteella. Grace oli silloin 46-vuotias. Muodollinen syyte oli naapurin vaimon keskenmeno, epävirallisena syynä pidetään kiistaa lehmän hinnasta. Hänet pidätettiin, tutkittiin ja hänestä löytyi pari luomea. Oikeus ei pitänyt todisteita sitovina, joten asia ratkaistiin uittmalla. Vesi on perinteen mukaan puhdas elementti, joka ei hyväksy epäpuhtaita voimia, joten noidat eivät huku (epäreilua syyttömille, jotka hukkuvat).

Grace vietiin joelle, hänen vasen peukalonsa sidottiin oikeaan isovarpaaseen ja päinvastoin, ja koko naapuriston tarkkaillessa hänet heitettiin veteen. Hän onnistui vapautumaan siteistä ja ui rantaan. Syyte katsottiin todistetuksi ja Grace vietti seuraavat seitsemän vuotta vankilassa.

Perinne kertoo, että hän nostatti kiukuspäissään myrskyn:

One of the many tall tales that have been handed down from generation to generation has to do with the day of her ducking. When they led Grace Sherwood through the crowd that had turned out to see her put into the water she told them, "All right, all of you po' white trash, you've worn out your shoes traipsin' here to see me ducked, but before you'll get back home again you are goin' to get the duckin' of your life." When they put Grace into the water the sky was as bright blue as a bird's wing, but immediately afterward it grew pitch black, the thunder rolled and the lightning flashed all across the heavens. The terrified people started for home, only to be washed off the roads and into the ditches by a regular cloudburst.

Syyte myrskyn nostattamisesta olisi voinut olla vaarallinen, ellei Virginian oikeuslaitos olisi tarmokkaasti pyrkinyt tukahduttamaan noituusoikeudenkäynnit. Katherine Grady hirtettiin englantilaisella laivalla matkalla Virginiaan 1654, koska matkustajat syyttivät häntä myrskyn nostattamisesta.

Gracen vankeudesta ei ole papereita - oikeuden pöytäkirjat ovat tuhoutuneet tulipalossa - mutta vuonna 1714 hän kuului taas tilanomistajiin, kuten verokirjat osoittavat. Hän eli 80-vuotiaaksi ilman uusia syytteitä. Maine säilyi. Paikka, jossa häntä uitettiin, on nimeltään Witchduck Point, sinne johtava tie Witchduck Road. Pungon nykyinen noita, Belinda Nash, puuhaa hänelle patsasta, jossa Gracella on jaloissaan pesukarhu - hän piti eläimistä - ja kädessään rosmariininoksa. Erään kansantarinan mukaan hän purjehti munankuorella (vanha noitatemppu) Englantiin hakemaan rosmariinintaimia puutarhaansa.

Vastaus haasteeseen

2006-07-09T14:45:00.000+03:00

Hansaruusuni 9.7.2006

Vastauksena PopuLAARIn blogikehumeemihaasteeseen (eikö suomi ole ylevä kieli!) olen pulassa. En siksi, ettenkö löytäisi kahta hyvää blogia, vaan koska on niin vaikea rajata vain kahteen.

Koska pidän kovasti hyvistä valokuvista, valitsen kaksi blogia, joista usein pihistän kuvia omaan henkilökohtaiseen näytönsäästäjääni ja jotka ovat siis tehneet minut onnelliseksi kuukausien ajaksi. Olkaa hyvä:

Päivän kuvat
Rupuranta.net

Kuningas Jaakon lemmikit

2006-07-08T14:53:00.000+03:00

Kuningas Jaakko VI (Skotlanti) ja I (Englanti)

Maria Stuartin poika Jaakko oli kelvollinen Skotlannin kuningas, mutta ei tullut toimeen englantilaisten kanssa. Jumalaan hänellä oli erityinen suhde. Hänen kestävin perintönsä on Kuningas Jaakon Raamattu, englantilaisten rakastama raamatunkäännös.

Kuten monet, jotka eivät oikein tule ihmisten kanssa toimeen, Jaakkokin rakasti eläimiä, erityisesti harvinaisuuksia. Tämän kanssa ei tietenkään ole ristiriidassa se, että hän metsästi mielellään.

Kun Sir Thomas Dale toi Virginian siirtokunnasta eläimiä, mm. lento-oravia, kuningas kyseli neuvoston kokouksessa, miksi hän ei saanut ensimmäisenä valita parhaita eläimistä.

At the council-table, and in the circle of his courtiers, he recurs again and again to the subject, wondering that Sir Thomas had not given him the 'first pick' of his cargo of curiosities. He reminded them how the recently arrived Muscovite ambassador had brought him live sables, and, what he loved even better, splendid white gyrfalcons of Iceland; and when Buckingham suggested that, in the whole of her reign, Queen Elizabeth had never received live sables from the czar, James made special inquiries if such were really the case.

Espanjan kuningas lähetti Jaakolle vuonna 1629 norsun ja viisi kamelia. Kuningas kirjoitti omakätisesti, että "norsu on joka päivä pestävä, mutta kukaan ei saa nähdä sitä; samoin kamelien on annettava laiduntaa kuninkaallisessa puistossa, mutta katselijoita ei saa päästää lähelle". Eläimiä hoiti kaksi espanjalaista ja kaksi englantilaista. Lisäksi norsulle lähetettiin gallona viiniä päivässä, koska espanjalaiset väittivät, että tämä harvinainen eläin ei juo lainkaan vettä, vain viiniä...

Moniasta muista lemmikeistä on mainintoja ajan kirjeenvaihdossa, esimerkiksi kermanvärisestä hirvenvasasta on kirjoitettu seuraavasti:

Some one of his loving subjects, desirous of ministering to his favourite hobby, had presented him with a cream-coloured fawn. A nurse was immediately hired for it, and the Earl of Shrewsbury commissioned to write as follows to Miles Whytakers, signifying the royal pleasure as to future procedure: 'The king's majesty hath commissioned me to send this rare beast, a white hind calf, unto you, together with a woman, his nurse, that hath kept it, and bred it up. His majesty would have you see it be kept in every respect as this good woman cloth desire, and that the woman may be lodged and boarded by you, until his majesty come to Theobald's on Monday next, and then you shall know further of his pleasure. What account his majesty maketh of this fine beast you may guess, and no man can suppose it to be more rare than it is, therefore I know that your care of it will be accordingly. So in haste I bid you very heartily farewell. At Whitehall, this 6th Nov. 1611.

'P. S. The wagon and the men are to be sent home; only the woman is to stay with you, until his majesty's coming hither, and as long after as it shall please his majesty.'

Tämä kaikki aikana, jolloin kuninkaalla oli niin vähän rahaa arkuissaan, että kuninkaallinen rahastonhoitaja valitti eläinten maksavan yhtä paljon kuin kuninkaalliset linnoitukset.

Epävakaat sukkulat

2006-07-06T15:31:00.000+03:00

Sukkula lähdössä

Yhdysvaltojen avaruusohjelman helmi ja tukijalka, avaruussukkula, on kokemassa lähtölaskentaa - ei minkään tietyn sukkulan, vaan lopullisesti. Sen mukana sortuu myös kansainvälinen avaruusasema, koska ilman sukkulaa tarvikkeita ei asemalle saada.

Sukkuloiden draama alkoi vuonna 1986, kun Challenger tuhoutui nousussa. Siihen asti sukkulat olivat kuin Titanic - tuhoamattomia. Challengerista tuli myytti - jokainen muistaa, miten se hajosi ja järkytyksen, jonka näky aiheutti. (Hiukan kuin WTC-tornit ovat jääneet ikoneiksi mieleen.)

Seuraava oli Columbia vuonna 2003. Sen eristeestä irtosi lähdössä pala ja vahingoitti siipeä. Kun Columbia palasi ilmakehään, se räjähti.

Nyt meillä on Discovery. Sen lähtö on kohdannut esteitä ja viivytyksiä, jotka toivottavasti eivät ole enteitä. Eriste on taas ongelma - viime vuonna sukkulaan iski lintu, kun sitä valmisteltiin lähtöön, ja eristeestä irtosi pala. Tälläkin kertaa eriste lohkesi. Herkkää pintaa ei yksinkertaisesti saada varmistettua riittävästi.

Sitten sähköiset pilvet aiheuttivat lähtöön lisää viivästyksiä. Nyt Discovery on tutkittu kiertoradalla ja sen vannotaan olevan "hyvin puhdas". Jäljellä on kuitenkin paluu Maahan ja lisäksi epävarmuus joka kerran, kun sukkula tästä lähtien lentää. Siitä piti tulla avaruuden bussi, mutta siitä onkin tullut Yhdysvaltojen haavoittuvuuden näyte. Viime vuonna Pravda ehti jo ilmaista ilonsa USA:n epäonnesta.

There is only one way out of the critical situation to evacuate the American astronauts. It is an open secret that the crew of Discovery could be rescued with the help of the Russian Soyuz spacecraft.

Onko Venäjä lopulta voittanut pitkän kilpailun avaruudesta - ei oman pätevyytensä, vaan USA:n liian mutkikkaan teknologian vuoksi? Aika näyttää.

Intian Kalle Päätalo

2006-07-05T15:58:00.000+03:00

Laxman Rao

Jokaisessa maassa on kansankirjailijoita, jotka kärsivällisesti panevat paperille yksityiskohtaisia kuvauksia tuntemastaan elämästä. Harva on yhtä sinnikäs kuin Laxman Rao, delhiläinen chaiwala (eli teen myyjä).

Rao syntyi Maharastrassa ja hänen äidinkielensä oli marathi. Hän kiinnostui hindin kielestä ja opetteli sen koulussa. Nyt, 50-vuotiaana, hän on suorittanut Mumbain Yliopistosta kirjekurssina alemman yliopistotutkinnon. Kirjoittamisen hän aloitti, kun hänen kotikylässään 16-vuotias nuorukainen nimeltään Ramdas hukkui uidessaan joen yli. Tapaus aiheutti Raolle tuskaa ja hän kirjoitti pojasta romaanin.

“He was a very nice boy. Actually he used to be a wastrel but then he changed his ways. And then suddenly he died," said Rao, who was so moved by the death he wrote a novel named after the boy.
Rao soon decided that he would have to write in India's main official language Hindi, instead of his native language Marathi, and leave his village.

Rao päätti, että hänen luomisensa kärsi kotikylässä, ja hän lähti Delhiin. Siellä hän työskenteli monenlaisissa aputöissä. Hän pesi kuppeja teekauppiaalle ja avasi oman teekioskin. Eräänä päivänä tuli kauhakuormaaja ja ajoi hänen teemyymälänsä raunioiksi. Hänelle ilmoitettiin, että hänellä ei ollut laillista lupaa. Hän siirtyi jalkakäytävälle teekattilansa ja kuppiensa kanssa ja on myynyt teetä saman puun varjossa 30 vuotta. Sateen sattuessa hän kiirehtii pelastamaan krijansa; asiakkaat peittävät avuliaasti teekattilan ja kupit. Hänellä on vaimo ja kaksi poikaa, joista vanhempi auttaa nykyään isäänsä koulun jälkeen.

Rao on kirjoittanut 18 kirjaa ja julkaissut ne itse. Kaikki kirjoista saatu raha menee seuraavan kirjan paperiin ja painatukseen. Hän ajaa polkupyörällä ympäri Delhiä ja kauppaa kirjojaan kouluissa. Myynti on raskasta; hänet ajetaan usein pois, koska hän ei näytä kirjailijalta.

However, despite making a name for himself, he has not been able to earn so much that he could afford even little luxuries in life. For, whatever he earns from the sale of one book goes into publishing the next one.

"This is my daily earning and it is in no way related to my writings. But searching Hindi readers take time. There are one crore of Hindi readers in India who are real buyers but it takes time to locate them," says Laxman.

Asiakkaat ovat mieltyneet mieheen, joka myy heille teetä kaksi rupiaa kuppi ja keskustelee Shakespearen näytelmistä. Rao pitää erityisesti Macbethista, koska Lady Macbeth on hänen mielestään ihailtavan uskalias. "Sellaista ei näe joka naisessa", sanoo Rao. Hän ihailee myös Indira Gandhia, jonka hän kerran tapasi, ja on kirjoittanut hänestä näytelmän. Raon vaimo Rekha on miehen mielestä hänen paras kriitikkonsa ja tukijansa ja muistuttaa enemmän niitä naisia, joista Rao kirjoittaa.

My books are about people, their struggles and triumph. I try to portray my characters as realistically as possible, the way I imagine they will react to a certain situation," he says.

"I have been through a lot of trials myself and hopefully my books will be appreciated by those who are either undergoing or have undergone trying circumstances."

For instance, his novel Narmada is about a girl in rural Madhya Pradesh. It talks about her penury, her long struggle and ends when she is about to enter the bedroom on her wedding night.

Laxman Rao on yllättäen saanut Intiassa vaatimatonta mainetta. Hänen tarinansa on julkaistu useissa sanomalehdissä. Kaikki keskittyvät - jokseenkin alentuvasti - siihen, että hän edelleenkin myy teetä elannokseen. Taloudellista tukea hän luonnollisestikaan ei saa.

Mrinal Pande, editor of Dainik Hindustan and a writer herself, says she has browsed a few of his books. "His novels are average. What is important is that this man has struggled to write despite his background. You really don't find many such characters today. He deserves all encouragement and help," she says.

Laxman RaoVishnu Nagar, editor of the Hindi magazine Kadambini, has a similar opinion. "Laxman has tenacity. To have written all these books means he has something in him although you can't push them for outstanding quality. You marvel that our society can produce a hawker whose zest for penmanship outweighs greed," he says.

Hindi litterateur Rajendra Yadav says Laxman is an inspirational character.

"Had he been a fake, his tryst with his (literary) destiny wouldn't have lasted so long. Here is a person who elicits awe and admiration," he says.

Miten Janten laki oikein kuuluukaan? Laki on sama Suomessa, Norjassa ja Intiassa.

Tämä on Janten laki:

1. Älä luule, että sinä olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.

Elefantinmetsästystä Clacton-on-Seassa

2006-07-01T16:23:00.000+03:00

Homo heidelbergensis

Kun Kanaalin tunnelia ja sen liittymiä on rakennettu, arkeologit ovat olleet valppaina. He ovat rakennustyön vuoksi tehneet mielenkiintoisia löytöjä. Yksi suurimmista - kirjaimellisesti - on sukupuuttoon kuolleen elefantin - lajiltaan Palaeoloxodon antiquus, suorahampainen elefantti - luuranko. Löytöön liittyy vielä kiihdyttävmpi paljastus. Kyseessä on varhaisin tunnettu metsästyspaikka ja ainoa täydellinen 400 000 vuoden takaa. Metsästäjät ovat kaataneet saaliinsa puuvartisilla keihäillä, paloitelleet sen piikivisillä työkaluilla ja kantaneet lihat perusleiriin. He olivat Heidelbergin ihmisiä, Homo Heidelbergensis, Nenadertalin ihmisen edeltäjiä.

Elefantti löydettiin Clacton-on-Seasta, kun Ebbsfleetin rautatieasemaa rakennettiin vuonna 2004. Nyt kaivuupaikka on katettuna pysäköintialueen vieressä. Elefantin kuolinpaikka oli 400 000 vuotta sitten mutainen tai soinen järvenranta.

Dr Francis Wenban-Smith of the University of Southampton, who made the discovery, said: "Only a handful of other elephant remains have been found in Britain and none of these give any indication of human exploitation.

It is hard to imagine early humans successfully hunting a healthy specimen, but if it was already trapped in the bog, it could have been killed by early humans with wooden spears and then butchered for its meat with flint tools."

Palaeoloxodon antiquus oli kaksi kertaa nykyistä Afrikan norsua suurempi eläin. Heidelbergin ihmisten suoritus oli todella kunnioitettava, vaikka eläin olisikin juuttunut mutaan. Löytöjen perusteella nämä varhaiset ihmiset olivat harjaantuneet pyytämään suuria eläimiä - heidän leiripaikoiltaan on löydetty mm. sarvikuonon jäännöksiä.

"There does seem to be increasing evidence that they were focusing on hunting only the larger animals with more meat and suggestions that they were living in larger groups than we've generally thought," said Dr Wenban-Smith.

Puukeihäiden lisäksi he käyttivät Clactonin kivikirveitä, jotka olivat kehittyneempiä kuin varhaisimmat Olduvian kirveet. Clactonin menetelmässä ydinkivestä (kuva) iskettiin irti viiluja, joita käytettiin leikkaamiseen. Ydinkiveä voitiin käyttää vasarana. Työkaluissa on myös merkkejä varttamisesta.

Heidelbergin ihmiset olivat rotevaa väkeä - miehet noin 180 cm pitkiä - ja heillä arvellaan olleen primitiivinen kieli ja taito käyttää tulta, vaikka Clacton-on-Sean löytöpaikalta ei olekaan löydetty nuotion jäännöksiä.

Helen Glass of RLE (Rail Link Engineering) said: "During pre-construction investigations across the Ebbsfleet Valley we found an Anglo-Saxon mill, as well as the remains of a Roman town and villa complex.

We thought we had found everything, but it seems the best has been saved for last."