lauantaina, helmikuuta 12, 2005

Oksettava juttu



Katsoin tänään Dr.Phil -ohjelmaa. Philillä oli käsittelyssä kaksi bulimikkoa. Olen tiennyt anoreksiasta ja bulimiasta. Kauhistuin silti, erityisesti tautien ihannointia, jota toinen haastateltavista osoitti. Paljastui, että Internetissä on sivustoja anorektikoille ja bulimikoille. Näillä sivuilla syömishäiriöiset tukevat toisiaan, mikä on aivan oikein, jos pyrkii paranemaan, mutta he ihannoivat vaivaansa. He ovat täysin selvillä siitä, että häiriöt ovat tappavia. Sivustojen mukaan täydellisyyden puolesta kannattaa kuolla, ja äärimmäinen laihuus on täydellistä. Dr.Phil esitti nuorelle naiselle kuvia näiltä sivustoilta. Naisen mukaan kuvat olivat kauniita ja hän halusi itse näyttää samalta. Minusta (ja Dr.Philistä) kuvat olivat kuin keskitysleirivangeista.

Ryntäsin tietysti itse nettiin tutkimaan asiaa lisää. Paljastui mielenkiintoinen juttu. Paitsi, että näitä sivustoja todellakin on, ne siirtyilevät koko ajan pitkin nettiä, koska niitä suljetaan samaa vauhtia kuin perustetaankin. Eräs tänään toimivista linkkisivuista oli http://www.plagueangel.net/grotto/id5.html. Anoreksian lempinimi on "ana", bulimian "mia", ja kuvat anorektikoista kulkevat nimellä "thinspiration".

Oksettavaa oli mielestäni, että Dr.Philin ohjelmassa esiintynyt nuori nainen oli tehnyt itse kaksi ruokakulhoa. Toisesta hän söi, toiseen oksensi, ja tarkisti aina, että sisällöt olivat yhtä suuret. Oksennusmaljan nimi oli "Mia time" ja sen reunoissa oli kuvia oksentavista ihmisiä. Ikään kuin jonkin oudon uskonlahkon palvontameno. Maailmalla on useita tappavia alakulttuureja, mutta tällaista en odottanut.

3 Comments:

Blogger Minna Wilhelmiina said...

Voi ei... Aika kammottavaa. Niitä tyttö- ja poikaraukkoja. Luin jostakin että anoreksiassa ja bulimiassa aivojen kemiallinen tasapaino menee kohta niin sekaisin, että todellisuus ei enää näyttäydy ihan sellaisena niin kuin useimmille muille. Ehkäpä tällainen sairas ihannointi lähtee juuri siitä, kun ei enää kyetä näkemään omaa itseä ja ympäröivää maailmaa sellaisena kuin se on.

Ja kuvittelisin että jonkinlainen itsen-hävittämisvimma ja oman ruumiillisuuden vihaaminenkin on osaltaan kyseessä siinä, kun ihminen valitsee nälkään nääntymisen. Parppeilla on tuossa aika hyvä pointti: vain meillä, joilla ruokaa riittää, tulisi ikipäivänä mieleenkään hyljeksiä sitä.

4:29 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Esitänpä tässä oman mielipiteeni tästä asiasta. Oletteko ajatelleet, että painoindeksitaulukot ja muut ovat vain joittenkin ihmisten keksintöä ja että jotkut ihmiset todella rakastavat anailun / miailun kaikkia puolia, ei vain laihtumista ?

Ymmärrän, että ulkopuolisena sitä voi olla vaikea ymmärtää. Vähän sama juttu alkoholistien tai narkkareiden kanssa. Enkä kehota ketään ryhtymään siihen toimintaan, mutta kaikilla lienee vielä vapaus päättää omasta ruumiistaan.

Voin omista lähtökohdistani käsin todeta, että en kärsi tilanteesta ollenkaan. Eivät kaikki ylipainoisetkaan kärsi, vaikka tietävät elävänsä yhtä epäterveellä tavalla kuin anorektikot tai bulimikot. Ylipainoisuus on vain tabu meidän lihovassa yhteiskunnassamme, eikä siihen ongelmaan saisi edes tarttua. Mutta voi jessus, jos joku "nälkiinnyttää" itseään...

Mikä meidät ylipäätään velvoittaa syömään ? Sekö, että meillä on paljon ruokaa täällä "hyvinvointivaltioissa" ? Pitäisikö siitä vielä tuntea omantunnon tuskia ja syödä kaikki liikenevä ruoka, ja millä tavalla se auttaisi niitä, jotka näkevät nälkää ei-vapaaehtoisesti ?

Pointtini on siis se, että jokainen tehköön ruumiillaan ja mielellään mitä lystää. Niin kauan kun täällä on vielä voimassa laki, joka sallii jokaisen tehdä omat päätöksensä.

10:58 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Niin, nykyäänhän ei oo kellään enää mahdollisuutta päättää itse omasta ruumiistaan. Myös ylipainoisia painostetaan terveydenhuollon piiristä laihduttamaan, kokemusta löytyy omasta perheestä. Ja jos meillä olis oikeus päättää itse itsestämme, pitäis meillä olla oikeus myös kuolla silloin kun haluamme. Mutta ei! Onhan se ulkopuolisen aika vaikea ymmärtää sellaista, mikä poikkeaa pahasti "normaalista". Ja onhan se toki epäterveellistä. Mutta niin on moni muukin asia. Miettikääpä niinkin normaalia asiaa, kuin tupakointi!

Mä haluaisin mielenkiinnosta tsekata jonkun sellaisen syömishäiriöiden ihannointisivun, jos joku osaisi kertoa suomenkielisen linkin? En kyllä tosiaankaan ihannoi sellaista, mutta sairas uteliaisuus kai vaivaa... Thinspiration -sanalla googlettamalla löytyi kyllä aika karmeaa kuvamateriaalia, mutta suomenkielistä sivua en ainakaan vielä löytänyt. Siitähän oli justiin iltalehdessä juttu, mutta sivuston osoite, josta kertoivat, ei oltu mainittu.

9:38 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home