perjantaina, helmikuuta 04, 2005

Peking Opera Blues



Mielistyin aikoinani hongkong-filmeihin Aavesoturin myötä, mutta kaikkien aikojen suosikkini on Peking Opera Blues. Siinä on kaikkea: huimaa vauhtia, draamaa ja tragediaa, naisnäyttelijöitä, ja niitä erityisesti hongkong-filmien absurdeja piirteitä, jotka aina lyövät minut ällikällä.

Siinä, missä länsimaisissa filmeissä sankarit hakkaavat ylivoimaisetkin vihollisensa, kiinalaiset filmit näyttävät heidät kärsimässä sietämättömästi. "Peking Opera Blues" -filmissä sankaritar ruoskitaan, muta se ei estä häntä ryhtymästä uskomattomiin fyysisiin ponnistuksiin. Toinen länsimaisille outo piirre on selvä viite lesbolaisuuteen, joka ei selvästi ole mitenkään korostunutta erilaisuuden seksuaalisuuden esittämistä, vaan kulttuuripiirre. Uskoakseni tämä naisten eroottinen viihtyminen keskenään on saanut alkunsa monivaimoisesta kulttuurista. Tässä filmissä yksi kolmesta sankarittaresta pukeutuu mieheksi isänsä täydellä suostumuksella. Toinen haluaa miesrooleihin isänsä voimakkaasta vastarinnasta huolimatta. Kolmas, kaikkein naisellisin, haluaa vain varastamansa aarrearkun, ettei hänen enää koskaan tarvitsisi kärsiä köyhyydestä.

Filmi korostaa nimenomaan Peking Operan seksuaalisesti moniarvoista ympäristöä. Oopperassa naista esittävä mies joutuu tarinan konnan kosiskelemaksi. Koko filmin ajan on epäselvää, tietääkö konna hänet mieheksi. Kyseinen mies pelastautuu harpunsoittajan aarrearkku mukanaan (vaikka hänelle selviää ilmeisesti vasta myöhemmin, että hän vei korut mennessään).

Hongkong-filmien monimutkainen ja vauhdikas juonenpunonta on tässä upeimmillaan. Riittänee kertoa, että tapahtumaympäristö on Kiinan sotaherrojen aika, yksi sankarittarista on sotaherran tytär, joka todellisuudessa on vallankumouksellistan puolella, toinen harpunsoittaja, joka varasti aarrearkun, ja kolmas Pekingin oopperaa esittävän teatteriseurueen johtajan tytär. Sotaherran tytär yrittää varastaa kirjeen, joka paljastaa länsimaiden juonittelun hänen isänsä kanssa. Samaan aikaan harpunsoittaja koettaa paeta varastamiensa korujen kanssa. Juonet sotkeutuvat toisiinsa. Sitten seuraakin henkeäsalpaavia takaa-ajoja, kiinni jäämisiä ja pakoja, ja lopussa ratsastetaan villisti kaukaisuuteen korviahivelevän pehmeiden kiinalaissävelten säestyksellä. Tällaisesta minä nautin.

1 Comments:

Blogger Anu said...

Itse pidin todella paljon Jäähyväiset jalkavaimolle -elokuvasta (Farewell My Concubine), sehän kertoi myös Pekingin oopperan maailmasta. Tuota Peking Opera Bluesia en olekaan nähnyt...vielä...

10:30 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home