Saira Shah - tarinankertojan tytär

Nainen burqassa ja Saira Shah afgaaninuorukaisen valeasussa

Olen etsinyt kirjoja, jotka kertoisivat Afganistanin elämästä, mieluiten naisten kannalta. Luin Åsen Seierstadin kirjan "Kabulin kirjakauppias", mutta aloin epäillä sen todenmukaisuutta. Hänen haastattelemansa naiset tuntuivat puhuvan sujuvaa ruotsia tai englantia, mikä ei voinut olla mahdollista.

Sitten löysin Saira Shahin kirjan "Tarinankertojan tytär". Saira on puoliksi afgaani, hän on saanut vuonna 2002 vuoden toimittaja -palkinnon dokumentistaan Afganistanin naisista ja hän on myös kiertänyt maailman ongelmakohtia Kosovosta Gazaan. Hänen viimeisin dokumenttifilminsä on "Kuolema Gazassa". Saira on oikea henkilö kertomaan, millaista on olla afgaani ja nainen.

Itse asiassa Saira Shah syntyi ja kasvoi Englannissa. Hänen tarinankertoja-isänsä ruokki häntä kertomuksilla sadunhohtoisesta Kabulista, kunnes Saira 21-vuotiaana lähti tutustumaan sukunsa perintöön. Hän työskenteli kolme vuotta vapaana toimittajana Neuvostoliiton Afganistanin-sodan aikana. Myöhemmin hän palasi Afganistaniin taliban-hallinnon aikaan. Hän on perinyt isänsä tarinankerronnan lahjat.

"Tarinankertojan tytär" on täynnä kiehtovia tarinoita ja tarkkoja yksityiskohtia mujahidin-sisseistä ja afgaanielämästä. Lainaan tarinaa siitä, miten Saira sattui saamaan afgaani-isoisän ja skotlantilaisen isoäidin. Isoisä opiskeli Englannissa. Hän tuli isoäidin kotiin teelle eräänä iltapäivänä, kun isoäiti oli 16-vuotias. Nuoret rakastuivat ja karkasivat yhdessä. Skotlantilainen suku ei puhunut hairahtuneelle tyttärelle enää koskaan. Afgaanisulhanen pyysi kotoa lupaa naida tyttö ja sai vastauksen: "Kääntyykö hän islamiin ja pystyy puolustamaan linnoitusta?" Molempiin kysymyksiin vastattiin myöntävästi ja niin skotlannitar vietti loppuelämänsä Kabulissa, joka silloin oli täynnä puutarhoja ja satakieliä - ainakin sukutarinoiden mukaan.

Tässä Kabulissa Saira siis halusi vierailla. Miten kävi, siitä kertoo kirja. (Tarinassa on mukana myös valkoinen ratsu ja ritari - nekään eivät olleet ihan sitä, mitä piti.)