maanantaina, helmikuuta 21, 2005

Seth on kuollut



Sethin ase kuvassa on käsin tehty Purdy-haulikko, englantilaisten klassisin ja kallein metsästysase; sarjassa Taten suvun perintöase lahjoitettiin metsänvartija Sethille






Todellisuudessa olen hiukan myöhässä. Emmerdalen verraton salametsästäjä Seth Armstrong, tosielämässä Stan Richards, kuoli 11/2-05. Hän syntyi Barnsleyssä Etelä-Yorkshiressä 1930 ja kuoli samassa kylässä keuholaajentumaan.

Stan oli varsinainen englantilainen luonne. Hän teki rooleja paitsi Emmerdalessa (25 vuotta Sethinä), myös "Kaikenkarvaiset ystävämme" -sarjassa ja Coronation Streetissä, toisessa englantilaisessa ikikestävässä. Vuonna 2002 hänet esiteltiin kuningattarelle.

Stanin vaimo kuoli 1994 ja nuorin pojista menehtyi auto-onnettomuudessa, mutta häneltä jäi kaksi poikaa ja kolme tytärtä.

Stan aloitti julkiset esiintymisensä 10-vuotiaana pianistina. Olutta hän ei juonut riippumatta siitä, miten paljon hän Emmerdalessa riipuskeli "Villapakassa". Hän oli viskimiehiä. Itse asiasta kuultuna hän huomautti, että joka kohtauksessa hänellä oli nenänsä alla joko tyhjennetty tai vasta täytetty olutlasi, mutta kukaan ei koskaan nähnyt hänen juovan.

Saavat tuoda sarjaan miten monta nuorta blondia tahansa, Sethin viiksiä he eivät korvaa.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hei Mette!
Tunnut olevan Sethin ihailija. Olen juuri kirjoittanut pitkän jutun Stan Rihardsista, hänen hautajaisistaan, sekä Sethin sarjakuolemasta ja hautajaisista. Toivottavasti jutut tulevat Maikkarin Emme-sivuille jo maanantaina 28.11.
Terkuin Kaarina

11:07 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home