lauantaina, kesäkuuta 03, 2006

Maailman seitsemän perusjuonta, osa I

Uhrilampaat

L.M.Montgomeryn "Pienessä runotytössä" Emilia tapaa katolisen papin, isä Cassidyn, ja kuvaa hänelle suunnittelemaansa runoelmaa.

- Yksi maailman seitsemästä perusjuonesta, mutisi isä Cassidy.

Ihmettelin vuosia, mitkä ne seitsemän perusjuonta oikeastaan olivat. Sitten löysin Christopher Bookerin kirjan "The Seven Basic Plots" ja asia alkoi selvitä.

Christopher Bookerin mielestä ihmisen tärkein ominaisuus on kyky ja voittamaton pakko kertoa tarinoita. Meillä on mielikuvitus, joka aina, kun mainitaan jokin esine tai asia, loihtii siitä kuvan, olipa se todellinen tai ei; yhtä hyvin keittiön tuoli kuin tultasyöksevä lohikäärmekin muuttuu kuvaksi mielessämme. Lisäksi näillä kuvilla on taipumus muodostua tarinoiksi, joilla on alku, keskikohta ja loppu. Ei siinä kyllin; tarinat todella perustuvat seitsemään perusjuoneen. Ensimmäinen perusjuonista on "hirviön tuho". Hirviö voi olla mitä tahansa Beowulfin järven pedosta Hitleriin. Pääasia on, että sillä on epäinhimillisiä piirteitä, se on kauhistuttava, hirviömäinen, tuhoisa, lähes mahdoton voittaa. Lisäksi tarinassa on aina tietty kaava:

1) Alkuvaihe ja kutsu: sankari(tar) tulee tietoiseksi hirviöstä ikään kuin kaukaa; hänet kutsutaan vastustamaan sitä.
2) Haavevaihe: Valmistautuminen taisteluun; asiat näyttävät kehittyvän hyvin.
3) Frustraatiovaihe: sankari(tar) joutuu vastakkain hirviön kanssa; hän näyttää joutuvan sen valtaan.
4) Painajaisvaihe: Lopullinen kamppailu alkaa, kaikki näyttää olevan menetetty.
5) Jännittävä pelastuminen ja hirviön tuho: viime tingassa kaikki kääntyy, sankari(tar) voittaa ja hirviö kuolee. Maailma on pelastettu!

Tämä pääjuoni selitti minulle, miksi sarjamurhaajakirjat ovat niin muodissa. Sarjamurhaaja on täydellinen epäinhimillinen peto, jonka voittaminen pelastaa, jos ei maailmaa, niin ainakin useita viattomia. Voitte kokeilla kaavaa vaikkapa Patricia Cornwellin kirjoihin.

Jonathan Kellermanin "Vahvimman oikeus" noudattaa täysin kaavaa; tohtori Alex Delaware kutsutaan tutkimaan kehitysvammaisen tytön kuolemaa. Sitten hänelle valkenee, että kuolema on osa sarjasta. Alex tapaa järjestön, joka näyttää olevan murhien takana. Hän menee valepuvussa järjestön päämajaan. Hänet lähes murhataan, mutta viime tingassa hänen poliisiystävänsä saapuu paikalle ja pelastaa päivän.

Elokuva "Uhrilampaat" noudattaa kuviota myös, samoin esimerkiksi "Speed". Esimerkkejä löytyy lukuisia. Speedin murhaaja ei ole sarjamurhaaja, mutta epäinhimillinen; hänet erottaa muista myös fyysinen vajavuus, hänellä ei ole peukaloita. (Odysseuksen kykloopilla oli vain yksi silmä.) "Speed" noudattaa myös esimerkillisesti "kolmen sääntöä", joka on tuttu satuja lukeneille. Kaikki tärkeä kertaantuu kolmesti, hirviö tuhotaan vasta kolmannella kerralla; "Speedissä" hissi, bussi ja maanalaisen juna.

Tarinakaava paljastaa myös sen, miksi Viiltäjä-Jack on kiehtonut mieliä niin pitkään. Häntä ei ole paljastettu, tarina ei ole vielä päättynyt. Meidät on jätetty frustraatiovaiheeseen. Viiltäjä-Jack jää rauhaan vasta, kun hirviö on paljastettu ja siten lopullisesti "haudattu", tarinalla on loppu.

3 Comments:

Blogger anu said...

Mistä löysit moisen kirja-aarteen? Kirjastoista en hakemalla löytänyt The seven basic plotsia. Tein prosemman (ja ehkä teen gradunkin) monomyyttiin ja arkkityyppeihin liittyen, ja tämä kirja kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Olen vähän vastaavaan teoriaan törmännyt myös eräällä populaarikirjallisuuden kurssilla joka keskittyi kioskikirjallisuuteen. Kaikille "oikeaoppisille" kioski/rakkausromaaneille oli määriteltävissä yksi yhteinen juonikaava. Monomyyttikin on ikäänkuin arkkityyppisen kertomuksen rakennusohje (Joseph Campbell). Seitsemästä eri perusjuonesta en kuitenkaan vielä ole kuullut.

10:07 ip.  
Blogger Mette said...

Tampereen Metsostahan minä. Minulla on diili, että saan sähköpostitse tiedon kaikista tietyn alan kirjoista. Tämä on uusi, julkaistu 2004 ja ilmeisesti vasta tullut kirjastoon.

9:19 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Itse tilasin kyseisen kirjan Amazonilta, kun Amazon minulle sitä suositteli. Hinnaksi tuli vähän alle 20e.

9:25 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home