Dick Turpin ja Black Bess

George Cruikshank: Dick Turpinin ratsastus

Englannin kuuluisimpia hevosia on maantierosvo Dick Turpinin Black Bess. Dick Turpin puolestaan on Englannin kuuluisin maantierosvo. Lukuisia ovat paikat, joihin Dick Turpinin nimi ylpeästi liitetään. Pikku pulma on, että Black Bessiä ei ole koskaan ollut olemassa, eikä Dick Turpiniakaan sellaisena, kuin hänet tarinoissa kuvataan.

Dick Turpin’s favourite Inn was said to be in Berkshire - the George in Wallingford. Here, he could sleep soundly in the small room overlooking the yard, because he knew he could make a quick getaway if the need arose. Black Bess was tied up in the entrance arch below, and he could jump from the window to her back and be away in a few seconds. The Dew Drop Inn at Burchetts Green was in his more usual stamping ground however. This pub had an underground room where Dick would hide Black Bess when in need of shelter after an escapade on Maidenhead Thicket.

Dick Turpinin kuuluisa ratsastus: hänen kerrottiin ratsastaneen vuorokaudessa Lontoosta Yorkiin tammallaan saadakseen alibin. Todellisuudessa toinen maantierosvo, John 'Swift Nick' Nevison, ratsasti Kentistä 190 mailia 15 tunnissa, kuten Daniel Defoe on kertonut. Dick Turpiniin ratsastuksen liitti William Harrison Ainsworth romaanissa "Rookwood". Ainsworth myös loi legendan Black Bessistä, hiilenmustasta tammasta, jota Dick Turpin rakasti kuin henkeään:

Her sire was a desert Arab, renowned in his day, and brought to to this country by a wealthy traveller; her dam was an English racer, coal-black as her child. Bess united all the fire and gentleness, the strength and hardihood, the abstinence and endurance of fatigue of the one, with the spirit and extraordinary fleetness of the other.

Legenda eli elämäänsä, kuten legendoilla on tapana. Balladissa Dick Turpin suree Black Bessiä, jonka hän ampui, jotta se ei joutuisi takaa-ajajien käsiin:

Hark! the bloodhounds are howling and bugles loud sound
But the likes of my noble will never be found.
To part with you now it does me oppress
But my hand shall not waver, my bonnie Black Bess.

As the ages roll onward, and I'm dead and gone
This tale will be told from father to son
And some they will pity, while others confess
Through friends I shot you, my bonnie Black Bess

Todellinen Dick Turpin ei ollut yksinäinen maantierosvo, vaan suurimman osan uraansa niin kutsutun Essexin joukon jäsen. Essexiläiset ryöstivät pääasiassa yksinäisiä maataloja, usein kiduttaen asukkaita. Kun poliisi sai kiinni pari joukon jäsentä, Turpin pakeni täpärästi ikkunasta. Ikkunan alla ei tosin odottanut uskollinen ratsu, vaan tavallinen pensaikko.

Turpinin oma paljastuminen tapahtui melko erikoisella tavalla. Hän oli vetäytynyt piiloon nimellä John Palmer. Eräänä päivänä hän palasi kiukkuisena majataloon ja ampui isännän kukon. Isäntä valitti asiasta, ja Dick Turpin sanoi: "Jos odotat, kunnes saan ladattua aseeni uudelleen, ammun sinutkin." Isäntä ei jäänyt odottamaan, vaan valitti viranomaisille. Nämä tutkivat asiaa ja löysivät riittävästi epäilyttäviä varkauksia Mr. Palmerin jäljiltä heittääkseen hänet vankilaan.

Dick Turpin kirjoitti veljelleen ja pyysi tätä hankkimaan hänelle todistuksia hyvästä käytöksestä. Veli oli kuitenkin saita eikä maksanut kuusipennystä, jonka kirjeen vastaanottaja siihen aikaan joutui maksamaan. Kirje palasi Yorkiin, missä sen sattui huomaamaan postitoimistossa muuan Mr. Smith, Dick Turpinin entinen opettaja. Hän totesi, että John Palmerin käsiala oli täsmälleen samanlainen kuin hänen oppilaansa Dick Turpinin, jota Lontoo kaipasi ryöstöistä. Dick Turpin tuomittiin hirtettäväksi.

Ennen hirttäjäisiä ja mestauslavalla Turpin osoitti sitä bravadoa, joka takasi hänelle kuolemanjälkeisen maineen.

An account in the York Courant 7 April 1739 of Turpin's execution, notes his brashness even at the end, "with undaunted courage looked about him, and after speaking a few words to the topsman, he threw himself off the ladder and expired in about five minutes." Thus in death at least, Turpin attained some of the gallantry that had eluded him in life.

Hän oli viikkojen ajan syönyt, juonut ja laulanut suuren joukon kanssa vankilassa. Nämä ihailijat ottivat hänen ruumiinsa ja hautasivat sen. Seuraavana aamuna huomattiin, että hauta oli avattu ja ruumis ryöstetty - 1700-luvulla ruumiinryöstäjät olivat usein asialla, koska lääketieteen opiskelijat maksoivat hyvin avattavista ruumiista.

Väkijoukko onnistui löytämään Dick Turpinin ruumiin, otti sen taas haltuunsa ja hautasi meluisasti uudelleen.

A mob gathered and reclaimed it, carrying it through the streets ‘in a sort of triumph’, and reburied it in a coffin filled with lime to ensure its rapid decomposition. Within a few days, a broadside ballad was published called ‘Turpin’s Rant’, a song which survived into the last century as a folksong, ‘Turpin Hero’, the chorus of which is: ‘For I’m the hero, the Turpin hero, I am the great Dick Turpin Ho.’ ‘Turpin Hero’ is the source of Joyce’s title for the forerunner to Portrait of the Artist as a Young Man, ‘Stephen Hero’.

Oudoin muisto, jonka Dick Turpin on jättänyt, on kirkkoherran valittava aave. Dick Turpinin sanotaan ampuneen Stubbingsin pikkukaupungin kirkkoherran - syytä ei tiedetä. Kirkkoherra vaeltaa vieläkin Stubbingsissa kokemansa vääryyden närkästyttämänä.

Dick Turpinin hautakivi