Pimeän pelko

Pimeän pelko on yksi alkuperäisistä peloista. Se on lapsuuden pelkoa, josta emme pääse aikuisinakaan eroon. Näin ainakin Kansanrunousarkiston keräys todistaa.

- On ollut yllättävää, että pimeys on ollut todellista säkkipimeyttä. On pitänyt polkupyörällä ajaa eikä ole nähnyt nenäänsä pidemmälle, Joku oli törmännyt johonkin karvaiseen ja lämpimään. Se oli ollut hevonen, kuvailee tutkija Kaarina Koski.

Useimmiten pimeällä pelätään kuitenkin jotain täysin järjenvastaista ja yliluonnollista. Pohjimmaltaan pimeän pelko on kuoleman pelkoa. Pimeän pelkääminen on yleisinhimillinen tunne, mutta siihen vaikuttaa myös ympäröivä kulttuuri. Pelon kohteet ovat muuttuneet ajan myötä.

Pimeän pelko on luonnollinen, koska näköaisti on pääaistimme. Kansanrunousarkiston keräämät tarinat kertovat useimmiten lapsuuden peloista. Kirjailija L.M.Montgomery on kuvannut kirjoissaan lapsen pimeän pelkoa usein ja niin hyvin, että hän on tiennyt, mistä kirjoitti. Lapsen pelkoja lisää hallitsematon mielikuvitus, vaikka ne saavat alkunsa kokemattomuudesta.

Aikuisen on helppo liikkua pimeässä tai huonosti valaistussa huoneessa etenkin silloin, kun hän tuntee olonsa turvalliseksi eli jos hän tuntee lähiympäristöään riittävästi ja hänellä on hyvä motoriikan hallinta. Lapsi ei vielä tunne ympäristöään eikä hallitse liikkeitään.

Suomi on todella pimeä maa puolet vuodesta. Totumme pimeyteen toisella tavalla kuin muut, niin ainakin vakuuttaa Hannu Niemen tutkimus.

Suomalaisten kuten muiden pohjoismaalaisten huolestuneisuus ulkona liikkumisesta yksin pimeän tultua on kansainvälisessä mittauksessa suhteellisen pieni muihin tutkimukseen osallistuneiden maiden kansalaisiin verrattuna.

Rikoksen ja väkivallan pelko pimeässä on lisääntynyt. Osittain tämä lienee aiheellistakin, mutta ahdistus ja pelko eivät ole suhteessa todelliseen vaaraan; tutkimuksen mukaan useimmat pelkäävät pimeitä puistoja, vaikka väkivaltaa tapahtuu enemmän valaistuilla kaduilla.

Suuri osa pimeän pelosta on kuitenkin alkukantaista; kummituksia kohdataan pimeässä. Milla Halttu ja Reetta Lalli pohtivat, pelkäsikö ihminen pimeää vähemmän ennen tulen keksimistä ja sähkön tuloa katukuvaan, koska ihmsiet olivat silloin osa ympäröivää pimeyttä ja tottuneet siihen. Epäilen. Kummitus- ja paholaisjutut olivat yleisempiä ennen sähkövaloa ja lapsia on kautta aikojen kasvatettu pimeällä pelottelemalla. Pelot ovat osa sisäistä rakennettamme. Kun lakataan pelkäämästä noitia, aletaan pelätä kuolonsyöjiä:

Siitä ei ole kuin pari vuotta, kun minusta oli aivan kamalaa nukkua pimeässä. Pimeisiin nurkkiin katsominen ei olekaan niin pelottavaa. Syksyllä kävin myös yksin illalla aivan pimeässä metsässä. Ajattelin kävellä aukiolle katselemaan tähtikuvioita. Ajattelin, ettei siellä niin kovin pelottavaa voisi olla ja otin taskulampun. Mutta siellä kyllä oli aivan kamalaa. Ihan pimeää ja melkein hiljaista. En viihtynyt siellä kovin kauaa.
Metsässä kävellessäkin ajattelin, että täällä voisi piileskellä kuolonsyöjiä tai muita vastaavia.

Ainakin suomalaiset kohtaavat pelkonsa ja keskustelevat niistä. Muualla pelot hoidetaan hilpeän kaupallisesti:

Though a variety of potent drugs are often prescribed for darkness fear, side effects and/or withdrawal symptoms can be severe. Moreover, drugs do not "cure" darkness fear or any other phobia. At best they temporarily suppress the symptoms through chemical interaction.

The good news is that the modern, fast, drug-free processes of The CTRN Phobia Clinic will train your mind to feel completely different about darkness or the dark, eliminating the fear so it never haunts you again.