Kamikaze ja kirsikankukat

Yasushi Tominaga lähdössä tokko-lennolle. Huomatkaa samuraimiekka. Kuvaa ympäröivät kirsikankukat.

Kamikaze-lentäjät ovat parhaiten tunnettu osa Japanin viime sodankäynnistä. (Japanilaiset käyttävät itse mieluummin sanaa tokko, erikoislentäjät). Sen sijaan kamikazelentäjien valmistautumista ja lähtöseremonioita on tunnettu vähemmän. Perinteet liittyivät voimakkaasti samuraiajatteluun. Jotkut lentäjät ottivat samuraimiekan mukaansa lennolleen. Useimmat kirjoittivat läksiäisrunon, jossa viitattiin kirsikankukkiin, Japanin perinteisesti lyhyttä ja loistavaa elämää edustavaan kukkaan.

Amiraali Onishi, joka oli toinen johtava kamikaze-hyökkäysten määrääjä (ja joka surmasi itsensä perinteisellä samuraitavalla, viiltämällä vatsansa halki samuraimiekalla, kun Japani antautui), kirjoitti lentäjilleen runon kauniilla kalligrafialla:

Kukassa tänään, sitten tuuleen,
elämä muistuttaa haurasta kukkaa.
Voiko kukaan odottaa sen tuoksuvan ikuisesti?

Lentäjien tukikohdissa koulutytöt työskentelivät valmistelemalla lentokoneita lähtöön. Kun tokko-lentue lähti, tytöt koristelivat ohjaamot kirsikankukilla. (Jo tuhannen vuoden ajan hyökkäykseen lähtevät samurait sitoivat kirsikankukkia haarniskaansa.) Erään koulutytön muistelmien mukaan

Tytöt ja perheenjäsenet samoin kuin ystävät ja kaupunkilaiset jäävät joksikin aikaa seisomaan koneiden hävittyä näkyvistä kohti etelää. Sitten korkealta taivaalta alkaa laskeutua kirsikankukkien terälehtiä, yksi kerrallaan, aivan kuin lumihiutaleita kevyessä lumisateessa. Terälehdet ovat lentäneet ulos ohjaamoista, jotka juuri pois lentänet lentäjät ovat avanneet.

Eräs muistelma kertoo nuoresta lentäjästä, joka vietti viimeisen viikkonsa majatalossa. Kun hän oli saanut lentomääräyksensä, hän sanoi majatalonpitäjälle ja tämän tyttärelle:

"Onpa paljon tulikärpäsiä. Huomenna palaan tänne tulikärpäsenä."
"Olet erittäin tervetullut", Tome vastasi.
"Kyllä. Huomenna, noin kello yhdeksän. Olkaa hyvä, jättäkää ovi raolleen niin että pääsen taloon sisälle, Miyagawa sanoi puoliksi leikillään.
"Lupaan tehdä niin", Tome sanoi.
"Jos näette minut, olkaa hyvä ja laulakaa minulle 'Doki no Sakura'.

Laulu kertoo kirsikankukista, joita käytetään sotakoulun luokkatoverusten vertauskuvana.
Tome ja hänen tyttärensä nyökkäsivät.

Seuraavana päivänä Reiko ja Miyako vilkuttivat Miyagawalle hyvästit, kun hänen koneensa nousi sateessa kentältä ilmaan. Ennen illan tuloa sade lakkasi. Miyako muisti heidän Miyagawalle antamansa lupauksen. Vaikka hän ei ottanutkaan sitä vakavasti, hän jätti oven raolleen. Tome vietti tyttärineen hetken kuistilla ja juuri ennen yhdeksää Reiko lähti sisarensa seuraamana ravaintolaan kuuntelemaan kello yhdeksän uutisia radiosta. Kun hän avasi oven, valojaan vilkuttava tulikärpänen tuli ovesta sisään. Reiko ja Miyako huudahtivat: "Äiti! Se on herra Miyagawa. Hän on palannut!"
Tulikärpänen oli lähellä kattoa, valoja vilkuttaen. Ravintolassa oli miehiä Chiranin lentotukikohdasta. Tomen johdolla kaiki alkoivat yhteen ääneen laulaa 'Doki no Sakuraa'.

Sinä ja minä olemme kirsikankukkia samalta luokalta.
Me kukimme samassa lentäjäkoulussa.
Täydessä kukassaan terälehdet ovat valmiit hajaantumaan.
Hajaantukaamme kauniisti isänmaamme hyväksi.

Sitaatit Bert Axellin ja Hideaki Kasen kirjasta "Kamikaze"