sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2006

Dalitit, Intian kastittomat

Dalit-pariskunta (vuoristoheimosta) Goan markkinoilla

Dalit on nimitys, jota yleisesti käytetään Intian kastittomista. Gandhi yritti korvata sen sanalla harijan, Jumalan lapsi, mutta ei onnistunut. Daliteihin kuuluvat eri heimoyhteiskunnat ja alhaisimpien töiden tekijät; dalitit eivät ole yhtenäinen ryhmä. Useat dalitit ovat luopuneet hindulaisuudesta ja kääntyneet buddhalaisuuteen tai kristinuskoon (ja monet heimot harrastavat animismia), koska kastijärjestelmä on nimenomaan hindulaisuuteen liittyvä systeemi.

Dalitit ovat olleet jo 3000 vuotta sorrettu ryhmä. Heitä on saanut vapaasti pahoinpidellä ja tappaa, ja jos dalit on onnistunut hankkimaan maata tai muuta omaisuutta, hänet on usein tapettu tai omaisuus tuhottu. Tilanne on edelleen paha; joissakin dalit-ryhmissä lukutaito on alle prosentin luokkaa. Eräs reportteri päätti tarkastaa itse poliitikkojen väitteet, joiden mukaan daliteille oli rakennettu kouluja. Hän tutki toistakymmentä koulua. Rakennuksista ei löytynyt ketään, ei opettajia eikä oppilaita, ei myöskään yhtään esinettä. Vain yhdessä koulussa oli jotakin elämää; siellä majaili vuohi.

Silti dalitit eivät anna periksi. He ovat perustaneet voimistuvia yhteenliittymiä. Martin Macwan johtaa Navsarjan-liittoa, johon kuuluu kolmetuhatta kylää. Dalit Freedom Network työskentelee Intian ulkopuolella kerätäkseen varoja dalit-lasten koulutukseen ja puolustaakseen ihmisoikeuksia.

DFN pitää tunnuksenaan savikuppia, ramapatraa. Kaikissa Intian maalaiskodeissa on oven ulkopuolella tällainen savikuppi. Kun alemman kastin jäsenelle tarjotaan teetä, hän juo sen ramapatrasta, joka sen jälkeen särjetään. Siten estetään ylemmän kastin jäsenten huulet koskettamasta samaa kuppia, josta alempi kasti on juonut.

Tunnettuja daliteja ovat tohtori Ambedkar, kastittomien vanhempien poika, joka onnistui opiskelemaan, vaikka hänen käskettiin istua luokan nurkassa ollakseen koskettamatta ketään. Hän pääsi Englantiin ja sai lakimiehen koulutuksen. Intiaan palattuaan hän ajoi dalitien asiaa kuolemaansa asti.

Sotaisampi ja Intian ulkopuolella tunnetumpi oli Phoolan Devi, rosvokuningatar, josta tuli Intian parlamentin jäsen. Phoolan Devi ammuttiin kotinsa portaille vuonna 2001.

Sotaisa dalitien vastarintaliike on Dalit Sena. Heidän ihanteisiinsa kuuluvat Yhdysvaltojen mustat pantterit. Puhuessaan daliteihin kohdistuneesta vainosta he käyttävät ylpeänä sanaa "holocaust". Ellei Intia onnistu ottamaan huomioon dalitien oikeuksia, Dalit Senaa on syytä vahtia.

1 Comments:

Anonymous Jeremias said...

Daliteja on noin 260 miljoonaa.
He saavat yleensä hygeniariski töitä esim. wc-tilojen siivous ja ruumiiden käsittely.

1:53 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home