Fred Vargas

Fred Vargas

Pariisissa ei ole helppo löytää jalkakäytäviltä kiveä jota potkia. Maalla löytää kyllä. Mutta maalla ei tarvitse potkia kiviä. Sen sijaan Pariisissa on joskus pakko löytää hyvä kivi jota voi potkia. Niin se vain on.

Kiven potkiminen johtaa Marcin aution talon luo Fred Vargasin kirjassa "Pystyyn, kuolleet!" Autiosta talosta tulee kolmen evankelistan, kolmen hiukan oudon historioitsijan asuinpaikka. Minut se sama kivi sai välittömästi koukkuun. Sen jälkeen on ollut pakko hankkia jokainen suomennos. Kirjoissa on lempeää kahjoutta, jota ei voi vastustaa.

Yllätyin tiedosta, että kirjoittaja on nainen. Frédérique (oikea sukunimi on tarkkaan varjeltu salaisuus) on ammatiltaan arkeozoologi, mitä nimitystä heistä nyt suomeksi käytetäänkään.

She is technically an archéozoologue, using animal bones to study medieval eating habits, commercial relations, hunting, husbandry and social structures.

"Archaeology is a sort of mythic profession," Fred Vargas explains on a visit to London, "and people think it must be fascinating, which it is in a way. But it's also very scientific and requires lots of facts and figures, statistics and studies - it's quite austere. Even as a student I thought it was a bit incomplete in terms of the emotional aspects of life. I used to play the accordion in order to relax from the job, but I wasn't good enough at music, so I decided to write a detective story for fun."

Fred Vargasin kirjoista on suomennettu neljä. Niiden viehätys on oudoissa, harhailevissa henkilökuvissa ja mystisissä tapahtumissa - nurmikolle ilmestyy yhdessä yössä puu, ihmissusi on valloillaan, taloihin piirretään nurinpäin olevia nelosia - vanha merimies herättää henkiin kaupunginhuutajan ammatin, paimen juttelee johtopässinsä kanssa puhelimessa. Ylättävää onkin, että tosielämässä Fred Vargas on tällä hetkellä Ranskan salaisen poliisin tiukassa seurannassa.

Emerging on to the street, she points at the drawn blinds of the first-floor flat opposite. "That's where they are," she says. "They rented it a couple of months ago and ever since the blinds have never been opened. It's ... disagreeable." She waves briefly. "Hi, guys."

Poliisi ei ole kiinnostunut arkeologiasta eikä jännityskirjoista. He yrittävät tavoittaa Fred Vargasin kautta italialaisen Cesare Battistin. Battisti osallistui Italiassa 70-luvun äärivasemmistolaiseen liikkeeseen. Hän pakeni Ranskaan, sai oleskeluluvan, meni naimisiin ja kehittyi menestyväksi jännityskirjailijaksi. Sitten Italian oikeuslaitos tuomitsi hänet poissa olevana neljästä 70-luvulla tehdystä murhasta. Ranska päätti karkottaa hänet. Battisti painui maan alle.

Ranskalaiset kirjailijat, Fred Vargas etunenässä, aloittivat julkisuuskampanjan saadakseen karkotustuomion peruutetuksi. Sen vuoksi salainen poliisi jahtaa Vargasia.

Vargas, and many other mainly left-leaning artists, writers, stars and intellectuals in France, believe him, pointing out that the only evidence against him is testimony from an informant who was himself offered immunity from prosecution.

"The whole thing stinks," says Vargas. "The word of the French state is without value, and will remain so for years. Not only is Battisti innocent - if you look at the evidence, he simply could not have committed these crimes - but he is non-extraditable. His case had already been tried here and couldn't be tried again; and he won't get a retrial as French law requires."

Tällä hetkellä Fred Vargas ei kirjoita, hänen koko huomionsa kohdistuu Battistin juttuun. Toivottavasti hän taas joskus voi soittaa haitaria ja potkiskella kiviä Pariisin kaduilla miettiessään uutta juonta hiukan viistoille henkilöilleen - tai edes lukea "Ammattilaisten työkalukuvastoa" kuten hänen henkilönsä Camille tekee, kun maailma käy liian monimutkaiseksi.