tiistaina, maaliskuuta 08, 2005

Anne McCaffrey - ärhäkkä muija


Anne McCaffrey

Erittäin tuottelias ja suosittu Anne McCaffrey täyttää ensi aprillipäivänä 79 vuotta. Häneltä on suomennettu muutama osa hänen kaikkein tunnetuinta sarjaansa Pernin lohikäärmeritareista. Anne on kirjoittanut hyvin paljon muutakin, lista löytyy parhaiten bibliografiasivustolta.

Olen antanut hänet tavanneiden tahojen kertoa itselleni, että Anne on todella ärhäkkä muija. Parikymmentä vuotta sitten scifi-tapaamisessa Anne oli muistelusten mukaan nainen, jolla oli lumivalkoinen tukka, hätkähdyttävän siniset silmät ja uskomaton kyky kiskoa olutta nahkaansa. Luin juuri uudelleen hänen kirjaansa "The Crystal Singer", jossa sankaritar tavallisesti aloittaa litran tuopilla olutta ja ottaa saman tien pöytään karahvin, ettei tarvitse koko ajan juoksennella edestakaisin. Sankarittaren, Killashandran, luojalla on ilmeisesti sama tapa.

Anne McCaffrey syntyi siis 1. huhtikuuta 1926. Hän opiskeli Ratcliffessa, meni naimisiin ja sai kolme lasta. 1970 hän otti eron Meksikossa, ja hänen aviomiehensä meni samana vuonna uudelleen naimisiin. Anne muutti lastensa kanssa Irlantiin ja perusti hevostallin. Hänellä oli monivuotinen ystävä, John Greene, joka murhattiin vuonna 1988. Sen jälkeen Anne on sijoittanut Greenen jokaiseen kirjaansa rooliin tai toiseen hiukan muunnetuilla nimillä.

Vuonna 1991 Anenlle tehtiin polvileikkaus ja 1996 lonkkaleikkaus arthritiksen vuoksi. Se ei ilmeisesti ole lopettanut hänen ratsastajanuraansa, vaikka hänen ensimmäinen hevosensa, Mr. Ed, kuoli kihtiin. Kaiken tämän lomassa Anne on jatkanut hämmästyttävää kirjoittamistaan - hämmästyttävää jo pelkästään laajuutensa vuoksi.

Annen kirjat ovat olleet monessa suhteessa vapaamielisiä ja aikaansa edellä mm. seksuaalisuhteiden kuvaajana. Samoin kuin Andre Nortonin, hänenkin nuoret sankarittarensa ovat toimineet roolimalleina rohkeutensa, aktiivisuutensa ja urasuuntautuneisuutensa vuoksi. Sekä fantasia että science fiction ovat naisten kannalta olleet yllättävän pitkään perin vanhakantaisia naismalleiltaan; joko ura tai rakkaus ja avioliitto. Anne McCaffreyn sankarittarien ei ole tarvinnut edes ajatella näitä valintoja. heille on ollut tarjolla sekä ura että rakkaus. Merkitsemäni linkin tekijä kertoo avoimesti Anne McCaffreyn merkityksestä elämässään (tästä linkistä löytyvät myös elämäkertatiedot vuosiluvun tarkkuudella).

Scifin ja fantasian suhteellisen pienissä piireissä Annella on ollut myös henkilökohtaista merkitystä aloittelijoiden opastajana ja rohkaisijana. R.A.McAvoyn "Book of Kells" kätkee sisäpiirin vitsin; siinä kirjan sankarittaren hevonen, Tinker, on Anne McCaffreyn tallissa hoidossa, ja Anne itsekin näyttäytyy kirjassa.