perjantaina, maaliskuuta 04, 2005

Saattoalus ja sukellusvene


Palava tankkeri

Vuonna 1952, vain seitsemän vuotta toisen maailmansodan loppumisesta, Nicholas Monsarratin "Julma meri" julkaistiin suomeksi. "Julma meri" on paras koskaan kirjoitettu merisotakirja, siinä yhtyvät taisteluihin osallistuneiden tuoreet muistot ja kypsä harkinta. Olin kahdeksan vuoden korkeassa iässä, kun isäni arvioi minut riittävän vanhaksi lukemaan kirjan. Siitä asti olen lukenut sitä uudelleen ja uudelleen.

Kirja kertoo korvetista nimeltä Compass Rose, ja miehistä, jotka sillä purjehtivat. Sota, meri ja laiva kasvavat eläviksi ja tunteviksi henkilöiksi yhtä hyvin, kuin miehet - ja jotkut naiset - joista kirja kertoo. Näin Compass Rose kuoli:

Tusinasta jännittyneestä kurkusta kuului yhtaikaa: "Nyt se uppoaa."

Kuului vaimennettu räjähdys, jonka he tunsivat kuin jättiläinen olisi sivellyt heidän vatsaansa ja Compass Rose alkoi vajota mereen. Nyt se meni nopeasti, kuin iloisena siitä, että pääsi kurjuudestaan. Masto napsahti poikki sen upotessa. Kun perä katosi pinnan alle, syöksyi vesi korkealle ilmaan. Sitten heitä kohti levisi öljyn haju paksuna ja voimakkaana. Se oli haju, johon he olivat tottuneet monissa saattueissa, mutta he eivät koskaan olleet ajatelleet että Compass Rosesta voisi päästä sama inhottava lemu.

Meri tyyntyi jälleen, öljy levisi sen pinnalle ja laiva oli yksinkertaisesti kadonnut. Vuosien asia oli kadonnut muutamissa minuuteissa. Nyt alkoi pureva kylmyys, jonka he onnettomuutensa keskellä olivat unohtaneet,palata. He jäivät yksin pimeyteen; viisikymmentä miestä, kaksi lauttaa, kurjuus,pelko ja meri.


Merisodasta on kirjoitettu lukuisia kirjoja - asiallisia, oppineita, päteviä. Näin kauan on saatu odottaa suomen kielelle henkilökohtaista kuvausta taistelun toisesta osapuolesta, saksalaisista sukellusveneistä, "harmaista susista". Nyt on Koala-Kustannus julkaissut sukellusvenekapteeni Herbert Wernerin muistelmat nimellä "Rauta-arkut". Wernerin ote on yhtä ravisteleva kuin Monsarratin. Tältä syvyyspommitus tuntui sukellusveneen miehistöstä:

Kello 20.00: Uusi vihollisryhmä aloitti ensimmäisen hyökkäyksen, sitten
toisen ja kolmannen. Kyyhötimme avuttomina 260 metrin syvyydessä. Hermot olivat katkeamispisteessä. Vartalot olivat kylmästä, stressistä ja pelosta jäykkinä. Odottamisen aiheuttama tuska sai meidät kadottamaan ajantajun ja nälän tunteen. Pilssit olivat täynnä vettä, öljyä ja virtsaa. Pesutilat olivat lukossa; niiden
käyttäminen olisi tarkoittanut välitöntä kuolemaa, sillä aluksen ulkopuolella vallitseva valtava paine olisi päästänyt vesimassat aluksen sisään sen sijaan, että pönttö olisi tyhjentynyt. Miehet käyttivät tyhjiä purkkeja helpottaakseen oloaan. Jätteiden, hien ja öljyn lemuun sekoittui akkuhappojen löyhkä. Lisääntyvä ilman kosteus tiivistyi vedeksi kylmän teräksen pinnalle, tippui pilsseihin, valui putkista ja kasteli vaatteet läpimäriksi. Keskiyöllä kapteeni tajusi, että britit eivät lopettaisi pommien pudottamista, ja käski jakaa kaliumkarbonaattikapselit hengittämisen helpottamiseksi. Pian kaikilla miehillä oli rintaan kiinnitettynä suuri metallinen laatikko, josta lähti kuminen putki suuhun ja puristin nenään. Odottaminen jatkui edelleen.


Nyt, kun sodan loppumisesta on kulunut 60 vuotta, voi nähdä, miten samanlaisia molemmat merisodan osapuolet olivat. Englantilaiskirjassa kirotaan "kavalia saksalaisia", saksalainen sättii "murhanhimoisia brittejä". Silti samat ammattimiehet taistelivat molemmilla puolilla. Kuten "Lili Marleen" levisi sekä saksalaisten että liittoutuneiden lauluksi, molemmat puolet olisivat voineet laulaa saksalaista laulua: "Merimiehen haudalla ei ruusuja kasva..."

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Olisikohan "Saattue Murmanskiin" ollut Alistair Macleanin eka ja paras kirja. Sehän kertoi mitä tapahtui saksalaisessa sukellusaluksessa Ulysses. Tottumaton miehistö kuoli mm. merisairauteen. Kirjahan on melko tosikuvaus, sensijaan hänen jännärinsä sen jälkeen olivat aika lajityypilliset kylmän sodan tuotteita.

Maasotakirjoista Alexander Bek'in "Volokolamskin Valtatie" on realistisuudessaan omaa luokkaansa. Suosittelen kaikille. JE aus rupurantanet.

10:03 ip.  
Blogger timo said...

hmmm. mistä kiinnostuksenne sotaisiin aluksiin ja ilmiöihin

panssarilaiva potemkin?

10:53 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home