Nürnbergin haastattelut

Nürnbergin oikeudenkäynti

Gummerus on viime vuonna julkaissut mielenkiintoisen kirjan: Leon Goldensohnin "Nürnbergin haastattelut". Natseista on kirjoitettu tonneittain kirjoja, mutta Goldensohnin haastattelut ovat ainoita - tai hyvin harvoja - joissa osa johtavista natseista on saanut oman äänensä kuuluviin.

Goldensohn oli Yhdysvaltain armeijan palveluksessa oleva psykologi. Hän pääsi useita kertoja haastattelemaan Nürnbergissä oikeutta odottavia miehiä. Hänen oli tarkoitus tehdä haastatteluista kirja, mutta paperit löytyivät käsittelemättöminä hänen papereistaan hänen kuolemansa jälkeen. Esipuheessa kuvataan, miksi Goldensohn on kysellyt pitkään syytettyjen lapsuudesta, suvusta ja avioliitosta: hän yritti löytää todisteita epänormaalista luonteesta. Useimmat osoittautuivat kuitenkin "masentavan tavallisiksi".

Haastatteluissa on välähdyksiä natseista tavallisina ihmisinä. Göring esimerkiksi ei harrstanut kaunokirjallisuuden lukemista, paitsi "salapoliisiromaaneja junassa". Rudolf Mildner, Gestapon mies, joka toimi mm. Tanskassa, oli lapsena halunnut lääkäriksi, mutta luettuaan 9-vuotiaana Robinson Crusoen päätti lähteä merille. Merimieheksi hän ryhtyikin, mutta päätyi myöhemmin Itävaltaan poliisiksi ja sitten Gestapon riveihin.

Kaksi asiaa tulee masentavan selväksi: jokainen natsi väittää olleensa täydellisen tietämätön yleensä kaikesta, mutta erityisesti juutalaisten murhista. Jos he jotakin tietävät, kaikki on jonkun muun syytä. Ja toiseksi he yksimielisesti inhoavat, halveksivat ja panettelevat toisiaan - siis haastatteluvaiheessa omia vankitovereitaan. Esimerkiksi ainoa, joka arvosti Göringiä, oli Göring itse. Hän sanoi:

"Ainoat suositut ihmiset Saksassa olimme minä ja Hitler - ja lopussa vain minä."

Kenraalisotamarsalkka Erhard Milchiltä kysyttiin julmuuksista, mutta hän vain palasi koko ajan siihen, että englantilainen kenraali oli lyönyt häntä . Oli käsittämätöntä, että sotamarsalkkaa voitiin hakata. Liittoutuneiden sotarikokset olivat hänen mukaansa aivan yhtä pahoja kuin saksalaistenkin.

"Esimerkiksi hänen oma tapauksensa, sotamarsalkan pieksäminen! Se on vastoin Geneven sopimusta."

Einsatzgruppe D:n pällikkönä toiminut Otto Ohlendorf ammutti Venäjällä vuoden aikana 90 000 juutalaista. Hänen näkökantansa oli, että hän ei ole tehnyt mitään, mistä tuntea syyllisyyttä. Hän ei ampunut ketään, hän vain antoi käskyt. Sitäpaitsi kaikki sujui siististi ja kauniisti:

"Nuo juutalaiset nousivat seisomaan, heidät järjestettiin riviin ja ammuttiin kunnollisella sotilaallisella tavalla. "

Haastattelija kysyi, oliko hän puhunut työstään vaimonsa kanssa. Ohlendorf ei ollut:

"Mielestäni se ei ollut hyvä aihe naisen kanssa käytävään keskusteluun."

Rudolf Mildner vaikuttaa suorastaan sympaattiselta kertoessaan, mien hän yritti pitää Tanskan rauhallisena. On helppo unohtaa, että hän palveli jonkin aikaa Kattowitzissä ja ammutti siellä 1 500 puolalaista. Tanskassa hänellä oli ongelmana tanskalaisten järjestämät sabotaasiteot. Hitler ja Himmler käskivät vastata sabotaasiin vastasabotaasilla ja räjäytellä milloin mitäkin. Se sai Mildnerin kiihtymään:

"Pancke [Himmlerin alainen] antoi minulle käskyn räjäyttää Kööpenhaminassa oleva museo, jossa opiskelijat kokoontuivat, ja joitakin muita paikkoja. Kieltäydyin ja sanoin haluavani Himmlerin allekirjoittaman kirjallisen määräyksen. Pancke oli vihainen, mutta asiaa ei pantu toimeen. Toinen esimerkki: Valtionpoliisi oli vuokratuissa tiloissa. Niihin sisältyivät Bestin [Tanskan käskynhaltijan] toimisto, omani, Pancke ja järjestyspoliisin komissarion sekä heidän henkilöstönsä tilat. Lähellä oli iso turistihotelli. Pancke määräsi sen räjäytettäväksi vastasabotaasina. Kysyin syytä siihen. Peruste oli, että Pancken sihteerille ei kerran tuossa hotellissa tarjoiltu ateriaa seitsemän jälkeen illalla. Toisaalta voimassa oli poliisin tiukka määräys, että ravintoloissa ei saanut olla myyntiä seitsemän jälkeen illalla.
Kööpenhaminassa oli myös Bestin yhteistyökumppani Paul Barandon. Pancke pyysi minua panemaan räjähdyspanoksen Barandonin työpöytään tai taloon. Barandon oli saksalainen. Pancke ja Barandon olivat palvelleet samassa rykmentissä edellisessä sodassa; heillä oli vuosia sitten ollut jokin vanha riita, ja se
riitti Panckelle. Tätä ei tehty."

Tässä puhuu vanha järjestyspoliisi.

Kirjaa pitäisi lukea useaan kertaan, peilata haastatteluja toisiinsa ja Kolmannesta valtakunnasta ja II maailmansodasta kertoviin kirjoihin. Monenlaista aukeaisi.