Maailman seitsemän perusjuonta, osa 5

Mitä hassua sattuikaan, kun olin matkalla Forumille

Viides maailman perusjuonista on komedia. Komedia on muuttanut muotoaan matkan varrella yksinkertaisista kreikkalaisista farsseista tämän päivän romaaneihin, mutta perusasiat ovat pysyneet tallella. Luettelen ne tässä:

1) Komedian maailma on hämmingin vallassa. Hämminki johtuu joko väärinkäsityksistä tai siitä, että joku hallitseva henkilö on ns. synkkä persoona, joka tekee kaikkien elämän vaikeaksi.

2) Tilanne vain pahenee, juoni käy sotkuisemmaksi ja kaikki tuntuu yhä painajaismaisemmalta.

3) Ennalta arvaamattoman juonenkäänteen vuoksi tilanne yhtäkkiä selvenee, kun väärinkäsitykset saadaan oikaistua, synkkä henkilö muuttuu valoisaksi tai saa oikeudenmukaisen rangaistuksensa, ja kaikki saadaan järjestykseen, minkä todisteena yleensä ainakin yksi pari saa toisensa.

Alkuperäisessä komediassa synkkä hahmo oli tavallisesti isä tai aviomies, joka esti nuorta paria saamasta toisiaan. Sitten joku tai jotkut alistetuista nokkeluudellaan yrittivät selvittää tilannetta, mutta vyyhti vain sotkeentui, kunnes paljastui, että toisella nuoresta parista olikin eri henkilöllisyys - hänet oli lapsena vaihdettu tms. Tällaisia tilanteita oli vanhoissa Suomi-filmeissä; komea tukkijätkä onkin nuori ylioppilas, joak kelpaa hyvin talontyttärelle, ja isä pyytelee anteeksi; kaikki loppuu häihin. Jos vaimon uskollisuutta epäillään, hänet todistetaan viattomaksi ja aviomies pyytää kyynelöiden anteeksi. Musikaali "Mitä hassua sattuikaan, kun olin matkalla Forumille"
(A Funny Thing Happened on the Way to the Forum) heitti näyttämölle kaiken tästä aiheesta; nuorukainen on rakastunut viereisessä porttolassa näkemäänsä tyttöön, joka on vielä neitsyt. Nokkela orja yrittää auttaa nuorta herraa ostamalla tytön, mutta tämä myydäänkin sotapäällikölle.Nuoren herran isä luulee saaneensa kauniin ja nuoren orjattaren, kun tyttö järjestetään naapuriin. Vaimo tulee yllättäen kotiin, sotapäällikkö uhkaa mestauttaa kaikki ja juttu menee uskomattoman sotkuiseksi. Tyttö jopa yritetään lopulta uhrata alttarilla, kunnes osoittautuu, että tyttö ja sotasankari ovat sisaruksia, molemmat löytölapsia. Nuori herra saa morsiamensa, orja vapautetaan ja kaikki ovat hyvin iloisia.

L.M.Montgomeryn "Runotyttö"-sarjassa neljä nuorta ovat kaikki väärinkäsitysten vallassa ja yrittävät naida väärät puolisot, kunnes joku saa suunsa auki, paljastaa todelliset tunteensa ja kaikki väärinkäsitykset selviävät. Tuloksena on kaksi onnellista paria. Diane Wynne Jonesin "Derkinhovin musta ruhtinas" esittää kokonaisen fantasiamaailman, jossa jokainen joutuu näyttelemään väärää roolia. Tarinan konna, Mr. Chesney, ansaitsee fantasiaturismilla, ja maailman asukkaat joutuvat esittämään vietelijättäriä, häijyjä tyranneja ja niin edelleen. Mr. Chesneyn salainen ase on voimakas demoni. Asioita mutkistaa toinen demoni, joka vahingossa loihditaan esiin lisäämään epäjärjestystä. Lopulta demonit huomaavat olevansa naimisissa(!), paha tulee rangaistuksi ja pikku maailma saavuttaa rauhan ja järjestyksen (suhteellisen, tietysti).

Vielä yksi esimerkki osoittamaan, miten taipuisa komediajuoni on. Agatha Christien kirjoissa komediajuoni on hallitseva. Otan esimerkiksi kirjan (ja TV-sarjan) "Ruumis kirjastossa". Mr. Bantry löytää aamulla kirjastostaan kuolleen tytön. Paikkakuntalaisten kielet laulavat, ja Bantryn perheen elämä on menossa kuiluun. Vainajaa epäillään lisäksi paikkakunnan nuoren hurjastelijan tyttöystäväksi ja nuorukaista murhaajaksi. Kun tytön henkilöllisyys selviää, tapahtumat siirtyvät merenrannan hotelliin. Taas epäillään vääriä henkilöitä. Miss Marple on se kantava voima. joka selvittelee kaikki henkilösotkut ja auttaa lisäksi useita lemmenpareja oikaisemaan asiansa. Bantryjen maine puhdistuu, samoin heidän hurjapäänaapurinsa (joka on kunniallisesti naimisissa ystävättärensä kanssa). Rampa miljonääri saa selville, ketkä hänen sukulaisistaan pitävät hänestä oikeasti. Paha saa palkkansa poliisin käsirautojen muodossa. Maailma on taas järjestyksessä.