Peilien historiaa

Versaillesin peilisali

Versaillesin peilisali on vaikuttava näky, mutta nykyään on mahdoton tajuta, miten vaikuttava se oli aikalaisille. Peilit olivat vaikeita valmistaa ja hyvin kalliita. Kun Ranska halusi 1600-luvulla kehittää omaa teollisuuttaan, huomio kiinnitettiin mm. peileihin, joita valmistettiin Venetsiassa. Keskiajan peilit olivat useimmiten kuperia, koska peililasi tehtiin puhaltamalla. Sitten leikattiin pala, josta valmistettiin peili. Riittävän suuren suhteellisen tasaisen peilin tekotaito oli ankarasti varjeltu salaisuus. Kuvaava on seuraava Venetsian laki:

Mikäli käsityöläinen tai taiteilija vie taitonsa vieraaseen maahan eikä tottele palaamisesta annettua määräystä, kaikki hänen lähisukulaisensa teljetään vankilaan, ja mikäli hän omaistensa vankeudesta huolimatta itsepintaisesti tahtoo jäädä vieraaseen maahan, salainen lähettiläs saapuu surmaamaan hänet, minkä jälkeen omaiset päästetään takaisin vapauteen.

Vuonna 1664 alettiin juonitella lasinpuhaltajien houkuttelemiseksi Ranskaan. Kahden vuoden työn jälkeen saatiin suostutelluksi muutamia, jotka salakuljetettiin yöllä laivaan. Venetsia yritti seuraavat vuodet kaikkensa saadakseen miehet takaisin tai sabotoidakseen ranskalaista peilituotantoa. Levitettiin huhuja ranskalaisten peilien kehnoudesta, lasimestareita kuoli myrkytysoireisiin, salaiset agentit saivat peilintekijät riitoihin (yksi kahakka käytiin piilukkokiväärein, ja koko joukko joutui joksikin aikaa vankilaan).

Ranskalaiset päättivät, että Muranon lasintekijät viihtyvät paremmin, jos he saavat vaimonsakin Ranskaan. Venetsia keksi juonen ja toimitti väärennettyjä kirjeitä vaimojen nimissä. Niissä vaimot ilmoittivat, etteivät halua lähteä, tai pyysivät miehiään palaamaan Venetsiaan matkajärjestelyjen vuoksi. Lasityöläiset eivät uskoneet kirjeisiin, koska "kirjeiden kirjoittaja oli oppinut ja älykäs henkilö", mitä vaimot ilmeisesti eivät olleet.

Vaimot halusivat matkaan. Venetsian virkamiehet tekivät kaikkensa, järjestivät kotietsinnän, mutta löysivät jotkut vaimot kyynelissä kaipaamassa miehiään takaisin Muranoon, ja yhden korkeassa kuumeessa vuoteessa. Kun etsintä toistettiin, asunnot olivat tyhjiä, sairaat salaperäisesti parantuneet ja koko joukko matkalla Ranskaan.

Loppujen lopuksi Ranskan lasiteollisuutta eivät rakentaneet venetsialaiset, vaan ranskalaiset lasimestarit, jotka olivat oppineet heiltä taidon perusteet ja kehittivät sitä edelleen. Vuonna 1780 ranskalainen keksi valssata sulaa lasia ja tehdä tällä tavoin tasolasia, ja puhaltamalla tehty lasi jäi vähitellen historiaan. Versaillesin kuuluisa peilisali, joka esiteltiin yleisölle 1682, oli vielä tehty puhaltamalla ja koottu pienemmistä laseista. Vaikutus oli silti mykistävä.

Ihmiset, jotka olivat tottuneet korkeintaan pieneen piianpeiliin, järkyttyivät "tyhjyyden arkkitehtuurista", jonka ikkunoita vastapäätä olevat peilit loivat. Sanottiin, että on sopimatonta panna peilejä ikkunoiden väliin ja luoda tyhjyyttä siihen, missä pitäisi olla tukeva seinä. Vähitellen peileihin totuttiin, ihastuttiin ja niitä alettiin vaatia. Peileistä tuli välttämättömiä sisustuksen osia. Ne vaikuttivat myös kulttuuriin ja minäkuvan luomiseen. Sanoisin, että rokokoona tunnetun kulttuurivaiheen loivat ihmiset, jotka halusivat katsoa itseään peilistä. "Nauhat, pitsit ja peilit - siinä kolme asiaa, joita ilman ei voi elää", sanottiin 1700-luvun alussa.