Sattumanvaraiset vallankaappaukset

Katariina Suuri

Usein väitellään, ovatko historian suuret hetket riippuvaisia sattumasta vai ovatko ne kohtalon pakottamia. Minun kantani on, että sattuma määrää asioita melko tavalla. Viimeksi Kirgisian vallankaappaus toteutui, koska ikävä räntäsade sai vallasta syöstyn presidentin kannattajat pysymään kotona. Jos sää olisi pysynyt kauniina, hekin olisivat pystyttäneet telttaleirin päätorille, ja kuka tietää, mitä silloin olisi tapahtunut?

Venäjän kohtaloita käänteli kerran aamuvirkku kampaaja. Pieni kertaus: Pietari Suurta seurasi valtaistuimelle hänen tyttärensä Elisabeth. Elisabethillä ei ollut laillista lasta, joten hän tuotatti Saksasta - Holsteinista - etäisen sukulaispoikansa Pietarin Venäjän tsaariksi. Pietari oli perin epäonnistunut yksilö, joten Elisabeth hankki hänelle niin ikään Saksasta, Anhalt-Zerbstin pienestä ruhtinaskunnasta (vaikka mitä merkitystä sillä oikeastaan on?) 14-vuotiaan pikku ruhtinattaren nimeltä Sophia. Nuoret vihittiin ja Sophiasta tuli Jekaterina - Katariina. Elisabethin idea oli saada kruununperijä, jonka hän itse voisi kasvattaa sopivaksi.

Pietari vaikutti kyvyttömältä hankkimaan lapsia tai siis yleensäkin kykenemättömältä. Hän oli muutenkin ainakin puolihullu - piiskasi koiriaan, tuomitsi rottia hirtettäviksi suurin juhlamenoin ja pakotti nuoren vaimonsa seisomaan tuntikausia äksiisiä kivääri olalla. Elisabeth esitteli Katariinan hurmaavalle hovilaiselle ja kun Katariina tuli raskaaksi, Elisabeth lähetti hovilaisen ulkomaille. Vauva vietiin suoraan synnytyshuoneesta Elisabethin hoiviin.

Kun Elisabeth kuoli, Katariina oli vaikeassa tilanteessa. Pietari oli onnistunut hankkimaan rakastajattaren, ilmoitti julkisesti, ettei ole kruununperijän isä, ja halusi erota vaimostaan. Hovi ja upseerit olivat myös tyytymättömiä uuteen tsaariinsa, mutta monet kannattivat silti laillista tsaaria, joita Pietarin lisäksi oli kaksi muutakin; Elisabeth oli syrjäyttänyt Ivan-nimisen vauvan, joka oli jo julistettu tsaariksi ja joka oli viettänyt koko elämänsä vankeudessa. Ja sitten oli pikku Paavali, Katariinan poika. Katariinan ympärille oli muodostunut pieni ryhmä salaliittolaisia, mutta hän oli raskaana, ja mitään ei voitu tehdä, ennen kuin synnytys oli ohi. (Lapsen isä oli Grigori Orlov, myöhemmin toistakymmentä vuotta Katariinan puolivirallinen puoliso ja veljineen salaliiton sielu.)

Nyt tulemme kampaajaan. Pietari sai vihiä salaliitosta ja antoi vangita yhden sen jäsenistä. Muut tiesivät, että hän laulaisi, ja sen jälkeen kaikkien henki oli mennyttä. Katariina oli lähetetty Mon Plaisir -nimiseen huvilinnaan 12 kilometrin päähän Pietarin kaupungista - oli kesäkuu 1762. Grigori Orlov lähti pienen joukon kanssa päätäpahkaa hakemaan Katariinaa. He ehtivät perille kuudelta aamulla, herättivät tsaarittaren ja nakkasivat hänet vaunuihin yllään jonkun musta surupuku ja Orlovin sotilasviitta. Hänen tukkansa oli yön jäljiltä sekaisin ja hänellä oli vielä päässään pitsinen yömyssy.

Vastaan tulivat vaunut, joissa matkusti Katariinan aamuvirkku kampaaja tulossa Mon Plaisiriin. Kampaaja siirtyi nopeasti tsaarittaren vaunuihin ja kampasi ja kaunisti hänen hiuksensa ja kasvonsa. Pietarissa hänelle etsittiin Preobrazenskojen kaartin univormu ja hän vaati joukoilta uskollisuudenvalaa valkoisen hevosen selässä, miekka koholla. Pienen epäröinnin jälkeen hänelle hurrattiin ja upseerit tulivat antamaan uskollisuudenvalansa.

Tämä oli käännekohta. Uskooko kukaan, että joukot olisivat hurranneet, jos heille olisi esitelty pörröinen nainen palvelijattaren puvussa, upseerin viitassa ja päässään pitsinen yömyssy? Lähinnä he olisivat kysyneet, mistä Pietarin kapakasta Orlov tämän hutsun oli kaivanut. Katariina ei koskaan myöhemminkään unohtanut, miten tärkeä ulkoasu on naiselle, joka vaatii oikeutta hallita. Hänestä ei ole ainoatakaan muotokuvaa, jossa hän olisi ollut vähemmän kuin majesteetillinen.

Samaan tarinaa liittyy myös Katariinan vaikutusvaltaisin ja pitkäaikaisin rakastaja Potemkin, jonka jotkut uskovat olleen hänen salaisesti vihitty puolisonsa. Potemkin kuului salaliittoon. Kun Katariina Preobrazeskojen kentällä huomasi, että miekesta puuttui kannatin, Potemkin ratsasti hänen viereensä ja antoi hänelle omansa. Tämä oli hänen ensi kohtaamisensa. Miekankannatinkaan ei ollut pikku juttu. Katariinan pätevä esiintyminen olisi myös mennyt piloille, jos hän ammattisotilaiden keskellä olisi houtunut tumpuloimaan miekkansa kanssa, antamaan sen jollekulle toiselle (kuin antautuessa) tai pudottanut sen maahan. Pikkuseikat ratkaisevat suuria asioita.