Vähän seismografiaa

Lohikäärmeruukku

Ensimmäinen tunnettu maanjäristyksiä mittaava laite oli kiinalaisen Chang Hengin "lohikäärmeruukku" vuodelta 132 jKr. Pronssisessa ruukussa oli lohikäärmeenpäitä, jokaisella helmi suussaan. Kun maa tärisi, helmi tipahti alla odottavan sammakon ammottavaan suuhun.

Lohikäärmeruukku oli ensimmäinen laite, jota käytettiin. Yleensä maanjäristyksiä mitattiin ja arvioitiin silminnäkijähavaintojen perusteella. 1700-luvulla Euroopassa laadittiin asteikko maanjäristysten voimakkuuden arvioinniksi. Sekin perustui tuhojen luokitteluun. Tuskin tuntuva tärinä oli asteikolla numero 1, astioita pudotteleva numero 2 jne.


Seismografi

Parempaan tulokseen päästiin, kun kehitettiin seismografi, joka piirsi mitattavan käyrän. 1930-luvulla Charles Richter pyrki luomaan todellisen mitta-asteikon. Hän työskenteli Kaliforniassa ja valitsi mittausvälineekseen Etelä-Kaliforniassa käytetyn Wood-Andersonin seismografin. Richterin asteikko mittasi seismografin kynän piirtämää käyrää logaritmiperiaatteella: log A + B. A oli millimetreinä laskettu seismografin siksak-käyrän leveys paperilla ja B käytännön tuloksista laskettu etäisyystekijä. Logaritmimitta tekee Richterin asteikosta hankalan normaalille sanomalehden lukijalle. Esimerkiksi Richterin asteikon 7 on kymmenen kertaa voimakkaampi kuin asteikko 6 ja Richter 8 kymmenen kertaa 7:ää voimakkaampi.

Richterin asteikko toimi hyvin Kalifornian heikkojen ja keskinkertaisten maanjäristysten mittaajana, mutta sitä jouduttiin moneen kertaan tarkentamaan ja monimutkaistamaan, ennen kuin sillä voitiin arvioida yhtenäisesti koko maapallon mitalla sattuneita järistyksiä. Tässä vaiheessa mittausasteikko oli niin paljon muuttunut, että Richterin alkuperäinen asteikko on käytännössä hylätty. Media käyttää silti nimitystä "Richterin asteikko" yksinkertaisuuden vuoksi. Seismologit tapasivat tuskastua, mutta eivät viitsi enää.