torstaina, maaliskuuta 24, 2005

Rosenthalin lapset


Vladimir Sorokin "Marssimme yhdessä"-nuorisojärjestön tunnusten uhkaamana

Moskovan kunnianarvoisa Bolshoi-teatteri on pitkästä aikaa kunnon kulttuuriskandaalin näyttämönä. Ensi kertaa 30 vuoteen Bolshoissa esitetään uutuusooppera. Säveltäjä, Leonid Desjanitkov, valitsi libreton kirjoittajaksi yhden Venäjän kirjallisuuden kuumimmista nuorista nimistä, Vladimir Sorokinin. Oopperan nimi on "Rosenthalin lapset".

Sorokin aiheutti skandaalin vuonna 2002 kirjallaan "Sinistä laardia", jossa Stalinin ja Hrutsevin kloonit mm. harrastavat seksiä - Stalin jopa homoseksiä. "Marssimme yhdessä" -nuorisojärjestö on erittäin puritaaninen, oikeistolainen ja Kreml-mielinen. Nuoret tapaavat marssia Kremlin edessä Putin-paidoissa ja tervehtiä käsivarsi ojennettuna kuin Hitler Jugend parhaina päivinään. Sorokinin kirja sai "Marssimme yhdessä"-järjestön ottamaan kirjasta kopioita, joita nuoret jakoivat ohikulkijoille ja pyysivät näitä vetämään kirjat keskelle kaupunkia hinatusta jättiläisvessasta alas. Tuomari päätti, että kyseessä ei ollut tekijänoikeuden loukkaus.

Nyt "Marssimme yhdessä" marssii Bolshoin edessä ja vaatii, että oopperan esittäminen on peruutettava jo ennen ensi-iltaa. "Rosenthalin lapset" on taas tarina klooneista. Tällä kertaa tiedemies Rosenthal kloonaa viisi säveltäjäneroa, Wagnerin, Tsaikovskin, Mussorgskin, Verdin and Mozartin. Rosenthal kuolee ja nerot joutuvat taivasalle. He vetelehtivät kadulla, soittavat maanalaisen asemalla ja seurustelevat kaikenlaisen väen kanssa, jota sellaisissa paikoissa voi odottaa tapaavansakin. 16-vuotias Mozart ystävystyy prostituoituun, jonka parittaja lopulta myrkyttää kaikki nerot.

Bolshoin edessä mielenosoittajat kantavat kylttejä, joissa lukee "Pelastakaa Venäjän päänäyttämö pornografialta". Neljä korkea-arvoista poliitikkoa tuli katsomaan kenraaliharjoitusta ja poistui närkästyksen pilvessä, koska teatteri sentään saa valtion tukea ja rohkaisee tällaista rienausta. Näytelmästä vastaavat henkilöt sanovat, että kappaleessa ei ole pornografiaa, kielenkäyttö on juuri sellaista, kuin se nykyaikana on, ja ooppera kuvaa nyky-Venäjän elämää aivan täsmälleen. Lisäksi musiikki on upeaa. Moskova kokee mielenkiintoisia aikoja, kunhan oopperan esitykset kunnolla alkavat.