Kaksi Pompejia

Seinämaalaus Pompejista

Olin nuorena perin ihastunut Edward Bulwer-Lyttonin kirjaan "Pompeijin viimeiset päivät" (WSOY 1954. 295s. Nuorisoa varten lyhennetty painos. Lyhentämättömän englanninkielisen teoksen löytää täältä, jos jotakuta kiinnostaa). Siinä oli kaikkea, mitä voi toivoa: demoninen egyptiläinen pappi, joka himoitsi ylvästä keikkalaista kaunotarta; jalo kreikkalaisnuorukainen, joka oli papin kilpakosija ja väärien syytösten vuoksi joutui arenalle (ja muistutti kovasti englantilaista herrasmiestä); sokea kukkaistyttö, joka salaa rakasti jaloa kreikkalaista; lisäksi gladiaattoreita, orjia, ylhäisiä naisia ja tavallista kansaa. Tarina huipentui upeaan kuvaukseen Vesuviuksen purkauksesta, joka sopivasti pelasti kreikkalaisparin ja surmasi niljakkaan egyptiläisen. Bulwer-Lyttonin kuvaus, kuten myöhemmin opin, seurasi yksityiskohdissaan Plinius vanhemman ja nuoremman kertomusta, mutta siinä oli myös suurenmoista dramatiikkaa ja paatosta, jota vain viktoriaanit pystyivät luomuksiinsa valamaan. Myöhemmillä sukupolvilla on paha tapa ruveta nauramaan kesken kaiken.

Syvimmän ja kestävimmän vaikutuksen viattomaan lapsenmieleeni teki kohtaus, jossa kaksi gladiaattoria kiisteli. Toinen puristi toisen sormia niin, että veri purskahti kynsien alta, mutta uhri kesti hymyillen. Mielikuva häiritsi jopa uniani.

Tänä syksynä on julkaistu suomeksi toisen aikakauden Pompeji-kuvaus, Robert Harrisin "Pompeji". Tässäkin kirjassa on konnansa, mutta hän on ahne liikemies. Sankari ei ole aatelinen, vaan ahkera insinööri. "Pompejin" kuvaus akveduktista - Aqua Augustasta - sai minut kiinnostumaan näistä insinööritaidon ihmeistä. Nuori vesi-insinööri Attilius on lähetetty Misenumiin, Rooman laivaston tukikohtaan, koska hänen edeltäjänsä on oudosti kadonnut. Saman tien katoaa vesi Misenumin akveduktista. Etsiessään vesijohdon vikaa insinööri joutuu Pompejiin, Vesuviuksen rinteille ennen purkausta, ja lopulta kokemaan Vesuviuksen raivon. Kuvaus on yhtä voimakas kuin Bulwer-Lyttonin, vaikka maanläheisempi kerronnaltaan. Kirjassa esitellään myös molemmat Pliniukset - vanhempi oli Misenumin laivaston amiraali. Parasta antia on hellän humoristinen, mutta kunnioittava kuvaus vanhasta, ylipainoisesta, sydänvikaisesta luonnontieteilijästä ja hänen viimeisistä hetkistään. Harrisin kertomus seurailee Plinius nuoremman kirjeitä.

Veden merkitys Rooman valtakunnalle ja sen sivistykselle on kirjan johtoteema. Tarinan konna varastaa vettä ilmaiseksi ja on valmis vaikka murhaamaan tämän tuottaman edun vuoksi. Lyhyet , ohi vilahtelevat kuvat kansasta vesipulan yllättäessä, tulivuoren hohkakivipilven alla ja sokeasti ryöstelemässä viisi minuuttia ennen kuolemaansa ovat tämän päivän kirjailijan näkökulmasta, elokuvamaisia tuokioita.

Liikuttavinta kirjassa on vanha rouva, jolla on korvaamattoman arvokas kirjasto. Hän kieltäytyy pelastumasta itse ennen kuin kirjat ovat turvassa. Kohtaus, jossa Pliniuksen laiva yrittää tavoittaa rannan, kirjoja henkensä kaupalla suojaan vievät orjat ja sen kaiken turhuus, koskettavat kirjojen rakastajaa.

Kummassakin kirjassa on taustana tietomme Pompejista nykyisessä tilassaan, hohkakiven alla säilyneenä rauniona, ja sen asukkaista, joiden kuolinkamppailu on ikuistunut onteloiksi hohkakivissä; kipsivalokset kertovat näiden ihmisten viimeisestä hetkestä.