tiistaina, tammikuuta 10, 2006

Flapper Girls


Louise Brooks

1920-luvulla nuoret tajusivat hämmästyksekseen selvinneensä hengissä ensimmäisestä maailmansodasta, jossa kokonainen sukupolvi niitettiin hautaan. Amerikassa vuosikymmen oli kieltolain aikaa ja gengsterien ylivaltaa. Mykkäfilmi ja autot valtasivat kulttuurin. Nuoriso pöllähti ilmoille kuin irti päässeet sukkanauhat. Tytöt herättivät eniten huomiota, koska heidän käytöksensä erosi eniten normista. 20-luvun tytöt saivat nimen "flapper-girls". Englannissa nimen katsottiin tarkoittavan räpytteleviä linnunpoikia, Amerikassa sanan katsottiin viittaavan tyttöjen tapaan pitää jaloissaan nauhoittamattomia kalosseja, jotka läpyttivät nilkkoja vasten. Kaikkialla flapper-tytöt tunnettiin polkkatukasta, lyhyistä hameista, meikistä, tavasta ryypätä ja ryntäillä poikien kanssa ympäriinsä autoilla ilman esiliinoja. Kuohuttavaa käytöstä. Oudoksuttavinta minun näkökulmastani oli heidän tapansa värjätä polvensa poskipunalla korostaakseen niiden näkymistä tanssiessa. Koskaan ennen ei muodin historiassa ollut nähty lyhyitä hameita ja lyhyttä tukkaa yhdessä. Ei ihme, että ihmiset olivat kuohuksissaan.

Englannin kirjallisuuden flapper-tytöistä tunnetuin on John Galsworthyn "Forsytein tarun" Fleur, jolle mikään ei ollut kyllin nopeaa. Alous Huxley kuvaa kirjassaan, joka suomennoksena on saanut nimen "Elämän kontrapunkti", naista, joka ei kaihtanut edes murhaan sekaantumista.

Flapper-tyttöjen esikuvia olivat mykän filmin tähdet, kuten Louise Brooks, jonka kuvat levisivät ensimmäisinä pin-up-kuvina. Onneksi yleiseen tietoon eivät tulleet mykän filmin muut hurjat tavat, kuten 14-16 tunnin työrupeamien sietämiseksi kehittynyt tapa vetää kokaiinia. (Tästä filmielämästä on Barbara Hambly saanut idean erinomaiseen fantasiakirjaansa "Bride of the Rat God".)Flapper-tytöt katosivat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin - lamakausi 30-luvulla ja Amerikan kieltolain loppuminen päättivät tämän ajanjakson. Jäljelle jäi vain muisto hurjista naisista, charleston-tanssi ja jotkut kirjat, kuten Scott Fitzgeraldin "Kultahattu" ja "Yö on hellä". Zelda Fitzgeraldin kohtalo (hän vietti viimeiset 18 vuottaan mielisairaalassa) tuo mieleen villien naisten elämän kääntöpuolen.


John Held kuvasi flapper-tyttöjä piirroksissaan

2 Comments:

Anonymous Hilpi said...

Muistanko väärin, vai viitattiinko Harry Martinsonin Aniarassa juuri charleston-tanssiin ja sen aikaisiin aikoihin?

Se tanssikohtauksen runo sisälsi asioita, joista minun on pitänyt ottaa selvää, mutta en ole vielä kerennyt...

11:29 ap.  
Blogger Mette said...

Tarkoitatko kohtaa

Jurg keinuu hilpeästi, hämmentää
ja murhe vaalimani kauas jää
kun ihnmislapsi juovuttama jurgin
tyhjyyden peittää slangiin Dorisburgin.

Hyvin mahdollista, vaikka en ole sitä tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Flapper-slangi oli olennainen osa 20-luvun kulttuuria ja Aniaran tanssijat on helpointa kuvitella juuri 20-luvun lyhyissä hamiessa.

4:13 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home