Napoleonin henkilökohtaiset tavat

Napoleon ensimmäisenä konsulina

Herman Lindqvistin 2005 suomennetussa teoksessa "Napoleon" tulee esiin monia henkilökohtaisia seikkoja Napoleonista. Vanhastaan olen oppinut, että Napoleon ei tullut toimeen Josephinen (ensimmäisen vaimonsa) koiran kanssa. Koira puri häntä hääyönä. Napoleon ajeli hattukauppiaita takaa Malmaisonin puistossa (Josephine oli toivoton tuhluri). Hänen kanssaan oli hirvittävää ajella vaunuissa koska hän, samoin kuin Ranskan kuningas Ludwig XIV, ei ikinä pysähtynyt antaakseen kyytitovereidensa poiketa pissalle. Samoin olen ennenkin lukenut siitä, että Napoleon pilasi kaikki virallisetkin illalliset, koska hän söi noin kahdeksassa minuutissa ja hänen nosuessaan pöydästä kaikki muutkin nousivat.

Sen sijaan uutta on, että Napoleon söi mitä hänen eteensä pantiin lukuunottamatta punaista lihaa ja valkosipulia. Hän piti jälkiruuista, mutta joi hyvin vähän viiniä eikä koskaan polttanut tupakkaa. Hän rakasti musiikkia ja lauloi mielellään ja kovaa, mutta väärin. Hän rakasti kiehuvan kuumia kylpyjä ja vihasi kissoja.

Napoleon tapasi kaataa päähänsä niin paljon kölninvettä että se valui niskaan ja selkään. Hääyönään Itävallan varjellun prinsessan Marie Louisen kanssa (prinsessan läheisyyteen ei ollut päästetty edes urospuolisia eläimiä saati eläviä miehiä) Napoleon marssi makuuhuoneeseen yllään pelkkä edestä avoin aamutakki, kölninvettä valuen, ja "kävi heti toimeen". Onneksi Marie Louise piti siitä.

Hampaansa hän pesi hyvin ja käytti hopeista kielenraaputinta. Hänellä oli kipeät jalat. Palvelija joutui aina kävelemään kolme päivää hänen uusilla kengillään. Hänellä oli kahdet tohvelit, punaiset ja vihreät, joita hän käytti kunnes ne hajosivat. St. Helenalla hän innostui puutarhanhoidosta ja kaivoi maata leveälierinen olkihattu päässään.

Tällaiset yksityiskohdat eivät auta historian laajojen piirteiden ymmärtämisessä. Niistä ei ole apua, kun mietimme, miksi Napoleon voitti Austerlitzissa tai hävisi Waterloossa. Ainakin minä haluan silti saada tuntuman historian tärkeisiin henkilöihin. Haluan tietää, miltä he oikeasti näyttivät ja miten puhuivat; millaista olisi ollut tuntea heidät. Historiaankin on voinut vaikuttaa se, että Napoleon, joka pystyi tyynesti ratsastamaan tuhansien kuolleiden ja raadeltujen miesten ja hevosten peittämän taistelukentän poikki, ei kestänyt pyörtyviä naisia. Joka tapauksessa muodollisten mielikuvien, miltei pilakuvien kaltainen Napoleon - tuijottamassa kaukaisuuteen käsi takin nappien välissä - ei ole kiinnostava. Sen sijaan Napoleon ensimmäisenä konsulina, nuori mies kunnianhimonsa huiput miltei saavuttaneena, on kuva, jota voi tutkia pitkäänkin. Mitä hän mietti? Millainen hän oli? Kuvassa hänessä on jotakin - nykyaikaista.