Maailman seitsemän perusjuonta, osa 6

Léon ja Mathilda

Kuudes maailman perusjuonista on tragedia. Yeinen mielikuva tragediasta on näytelmä, jossa kaikki kuolevat viidennessä näytöksessä. Itse asiassa tragedian perusrakenne on sama kuin komedian - tai minkä tarinan tahansa. Ensin on odotusvaihe, jossa sankari(tar) on jotenkin täyttymättömässä tilassa ja odottaa tulevaisuudelta jotakin suurta tyydytystä. Seuraavassa vaiheessa hän sitoutuu toimintaan, joka tuntuu lupaavan tämän täyttymyksen. Asiat alkavat kuitenkin mennä vikaan. Tässä vaiheessa kuvaan saattaa ilmestyä jokin varjohahmo tai vastustaja, joka uhkaa suunnitelman toteutumista. Tapahtumat muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla painajaiseksi, sankari(tar) kokee yhä voimakkaampaa epätoivoa. Tilanne on poissa hallinnasta. Lopulta seuraa väistämätön tuho.

Komediassa saattoi voimakas, hallitseva hahmo olla synkkä, toimintaa uhkaava henkilö, mutta hän koki mielenmuutoksen tai sai ansaitun palkkansa. Tragediassa juuri sankari(tar) on synkkä hahmo. Hänen luonteessaan on jokin ristiriita, joka estää häntä kokemasta "parantumista". Joskus tosin ulkopuolinen voima on synkkä uhka, jota sankari(tar) vastustaa turhaan ja tuhoutuu. Tragediankin lopussa kuitenkin elämä voittaa; jotkut näkevät valon pahan tuhoutuessa.

Luc Bessonin elokuva Leon on kertomus, jossa synkkä hahmo on tavallaan Leonin toinen minä. Leon on palkkamurhaaja, joka on turvassa elämässään, koska hän ei välitä kenestäkään eikä mistään - hänen ainoa ystävänsä on ruukkukasvi. Sitten hän näkee, miten paha poliisi Norman Stansfield surmaa 12-vuotiaan Mathildan perheen. Mathilda etsii turvaa Leonin luota. Säälin tunne on se halkeama Leonin haarniskassa, joka tuhoaa hänet. Hän suojaa Mathildaa ja tuhoaa lopullisessa Harmageddonissa pahuuden voimat Norman Stansfieldin hahmossa - ja tuhoutuu itse. Mathilda pelastuu ja loppukuvassa istuttaa Leonin kukan nurmikentälle. Elämä voittaa.

Toinen elokuva, jossa vastakkain ovat synkkä sankari ja hänen yhtä synkkä vastustajansa, on Heat. Tässä varaskoplan johtaja ja häntä fanaattisesti metsästävä poliisi käyvät kaksinkamppailua. Tässäkin rakkaus on se halkeama panssarissa, joka tuhoaa varas Neilin.

At a crucial moment in his life, Neil disobeys the dictum taught to him long ago by his criminal mentor--'Never have anything in your life that you can't walk out on in thirty seconds flat, if you spot the heat coming around the corner'--as he falls in love. Thus the stage is set for the suspenseful ending....

Joissakin tragedioissa traagiseen loppuun päätyvät suhteellisen normaalit, viattomat ihmiset, koska he eivät pysty hallitsemaan kohtalokasta impulssiaan. George Eliotin kirjassa "Rehdin miehen rakkaus" ("Adam Bede") kartanonherran tuleva perijä, nuori Arthur, on kaikkien rakastama ja ihailema. Hänen synnikseen koituu se, että hän tarkoittaa vain hyvää. Hän silmäilee kaunista Hettyä, joka on varakkaan alustalaisen sisarentytär. Hetty on kihloissa nuoren puusepän, Adamin kanssa. Arthur ei näe mitään pahaa siinä, että hän askel askeleelta viettelee Hettyn - hänhän tarkoittaa koko ajan vain hyvää. Kun Hetty tulee raskaaksi, Arthur on palannut lomaltaan rykmenttiinsä. Hetty on tarinan toinen henkilö, jonka luonteessa on vain vähäinen virhe - hän on turhamainen. Häntä kiehtoo ylhäisen miehen liehittely ja tämän antamat lahjat. Kun Hetty - maailmasta tietämätön, kauhuissaan, ilman ystäviä - pakenee etsimään Arthuria, synnyttää vieraassa majatalossa ja murhaa hädissään lapsensa, se on eräs kirjallisuuden vaikuttavimmista kohtauksista. Kukaan ei ole tarkoittanut pahaa, he ovat vain olleet heikkoja, ja tuho romahduttaa heidän ja heidän läheistensä elämän. Hetty tuomitaan lapsenmurhasta eikä Arthur voi enää koskaan palata yhteisöön, jossa häntä ihailtiin ja rakastettiin. Valoisa loppu on nuoren Adamin uusi rakkaus ja avioliitto Hettyä vankilassa tukeneen metodistisaarnaajan kanssa.

Tietoisemmin menee tuhoonsa Thomas Hardyn "Paluu nummelle" -kirjan Eustacia, jolle tavallinen elämä ei riitä. Hän haaveilee romantiikasta, loistosta ja suurkaupungeista. Kun hän nai miehen, jonka hän luulee vievän hänet Pariisiin ja tämä jääkin kotiseudulleen, Eustacia heittäytyy entisen rakastajansa, yhtä synkän hahmon käsivarsille. Eustacia on koko ajan kosiskellut tuhoa, ja hänen päätöksensä lähteä rakastajan mukaan on lopullinen teko. Pari pakenee yhdessä myrsky-yönä, ja pako päättyy tulvivaan myllypatoon. Jotkut arvostelijat ovat valittaneet, että kun Eustacian rakastajan leski menee naimisiin entisen ihailijansa kanssa, se on liian imelää, mutta kuten näemme, tragedian lopussa täytyy olla valon pilkahdus. "Paluu nummelle" on kuin antiikin tragedia, ja nummen kansanmiehet ja -naiset ovat tragedian kuoro.