"Shakespearen" Vortigern

Shakespearen aave uhkaa väärentäjiä - aikakauden pilapiirros

1700-luvun lopulla Shakespearen maine oli Englannissa korkealla ja pyhäinjäännösten metsästäjät liikkeellä. Vuonna 1795 Samuel Ireland, bardin harras ihailija, ja hänen vähän hidasjärkisenä pidetty ja isänsä halveksima poikansa, 19-vuotias William Henry Ireland, vierailivat Stratford-on-Avonissa, jossa muuan muistoesineiden myyjä onnistui toisten tarinoiden mukaan myymään Samuelille Shakespearen "omistaman" tuolin, toisten mukaan maljan, joka oli tehty mulperipuusta, jonka Shakespeare oli omin käsin istuttanut. Samuel on tarinan mukaan sanonut antavansa mitä tahansa omistaakseen Shakespearen omakätisen tekstin - yhtään näytettä William Shakespearen käsialasta ei ole tähän päivään asti löydetty.

William Henry (kuva) päätti hankkia isänsä kunnioituksen. Hän opetteli salaa kirjoittamaan Tudorin aikaista käsialaa, hankki sopivaa paperia ja mustetta, ja lahjoitti ilahtuneelle isälleen Shakespearen allekirjoittaman dokumentin. Kun teko onnistui, ensimmäistä tekstiä seurasi muutaman kuukauden aikana tulva muita, niiden joukossa Shakespearen rakkauskirjeet Anne Hathawaylle ja kihara Shakespearen hiuksista. William Henryn mukaan hän oli saanut paperit haltuunsa nimettömänä pysyttelevän henkilön omistamasta vanhasta arkusta.

Samuel levitti luonnollisesti tietoa aarteestaan. Muun muassa James Boswell polvistui löytöjen eteen ja julisti kuolevansa onnellisena miehenä nähtyään nämä pyhäinjäännökset. Sen hän muutaman kuukauden kuluttua tekikin. Huomattavin "löytö" oli "Kuningas Learin" alkuperäinen teksti Shakespearen omalla käsialalla. Irelandit saattoivat tyydytyksellä todeta, että tästä versiosta puuttuivat kaikki säädyttömyydet, jotka tahrasivat yleisssti tunnettua näytelmää.

William Henry ei valitettavasti osannut pysähtyä ajoissa. 1700-luvulla ihailtiin suuresti Ossianin lauluja (joita Napoleon kuljetti mukanaan salkussa ja nukkui ne tyynynsä alla), jotka skotti James MacPherson oli väärentänyt. William Henry yritti samaa. Hän toimitti isälleen kokonaisen, ennen tuntemattoman Shakespearen näytelmän "Vortigern ja Rowena". Isä Samuel onnistui taivuttamaan John Kemblen ottamaan Vortigernin Covent Garden -teatterin ohjelmistoon. Tässä vaiheessa Shakespearen tutkijat pääsivät tutustumaan löytöihin ja kaksi päivää ennen esitystä Edmond Malone julkaisi tekstikriitikin löydöistä (joihin sisältyi tässä vaiheessa kuningatar Elisabethin ihailijakirje bardille). Tulos oli, että teatteri oli tupaten täynnä, mutta esityksestä tuli fiasko. Poloinen Samuel intti viimeiseen asti löytöjen aitoutta, mutta kuoli murtuneena miehenä maaseudulla. William Henry itse pakeni Ranskaan, missä hän kirjoitti runsaasti runoja ja näytelmiä. Hän oli onnistunut vakuuttumaan olevansa nero ja "toinen Shakespeare". Vortigern-näytelmää ei esitetty uudelleen, mutta siitä otettiin myöhemmin uusintapainos..

Kömpelö nuorukainen, John Henry Ireland, onnistui jäämään historiaan yhtenä kirjallisuuden kuuluisimmista väärentäjistä, ja vain muutaman kuukauden kuumeisen työn vuoksi. Voisi sanoa, että hän ei ollut aivan niin tomppelimainen kuin isä uskoi - saihan hän lyhyeksi ajaksi polvilleen koko Englannin silloisen sivistyneistön, vaikka kirjaimellisesti vain Boswell todella taivutti polvinivelensä alttarin eteen.