tiistaina, huhtikuuta 19, 2005

Maailman unohdetut kolkat


Comoros Islands

Maapallolla on useita kolkkia, jotka ovat olleet tärkeitä ja kuuluisia aikoinaan, mutta ovat nyt kadonneet maailman tietoisuudesta. Comoros-saariryhmä Madagaskarin ja Mozambikin välissä on eräs näistä kolkista.

Aikoinaan Comoros oli tärkeä paikka. Intian valtamerellä liikkuvat merenkulkijat tunsiat sen hyvin. Valaanpyytäjät, kauppiaat ja merirosvot pysähtyivät saarilla ottamassa vettä ja ruokaa, lepuuttamassa miehistöään ja korjaamassa laivojaan. Siihen aikaan Anjouan oli saarista suosituin. Grande Comoren saarella on Karthalan tulivuori, maailman suurin aktiivinen tulivuori, mutta Anjouan oli tasainen ja matala. Suezin kanava lopetti tämän liikenteen, ja sen jälkeen Comorista tuli unohdettu saariryhmä.

Comorin saaret kuuluivat Ranskalle vuoteen 1975 asti. Silloin kiistojen jälkeen saaret lukuunottamatta Mayottea itsenäistyivät ensin, sitten muodostivat valtioliiton nimeltään "Union the Comoros". Jokaisella saarella on silti oma presidenttinsä ja taloutensa. Saarten yhteenlaskettu väkimäärä on 600 000 asukasta, joista noin puolet on alle 14-vuotiaita.

On ymmärrettävää, että saaret ovat epätoivoisen köyhiä. Asukkaat viljelevät riisiä ja kalastavat. Luonnontuotteita ovat vanilja, ylang-ylang ja mausteneilikka. Valtioliiton asukkaat pyrkivät keinolla millä hyvänsä ranskalaisten hallitsemaan Mayotteen. Esimerkiksi Anjouanista salakuljetetaan 40 asukasta päivässä, ja pienten moottoroitujen salakuljetusalusten, "kwaaza-kwaazan" kaatumiset ovat arkipäivää.

Tällä hetkellä lisäongelman muodostaa Grand Comoren tulivuorenpurkaus. Karthala purkautuu ja asukkaat yrittävät paeta kylästä toiseen. Viime kädessä vastassa on vain meri. Karthala on aikaisemmin sylkenyt tuhkan ja laavan lisäksi myrkkykaasuja.

Comoros on tiedemaailmassa tunnettu yhdestä asiasta: Coelacanthus, ennen nimeltään Latimeria, elää runsaana saaria ympäröivässä meressä. Täältä tavattiin ensimmäisenä tämä elävä fossiili, varsieväkala. Coelacanthuksen uskotaan olevan välivaihe matkalla merestä maalle.

Jos Karthala suvaitsee rauhoittua, Comoros voisi olla mukava turistikohde, mutta senkin liikenteen vie ranskalaisten Mayotte. Voimme olla varmoja, että tänäänkin kwaaza-kwaazat kuljettavat nälkäisiä ja toiveikkaita Comorosin asukkaita Mayotteen ja mahdollisesti päätyvät Intian valtameren syvyyksiin.


Mutsamudu,. Anjouanin pääkaupunki

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hei,

Kiitos hauskasta ja mielenkiintoisesta blogista.

Latimerian (Latimeria chalumnae) suomenkielinen nimi on edelleen latimeria, englanniksi näköjään tosiaan coelacanth.

Netistä löytyy kattava ja enimmäkseen erittäin hyvin ajan tasalla oleva kalatietokanta, http://www.fishbase.org/ Latimeria löytyy sieltä sivulta http://www.fishbase.org/Summary/SpeciesSummary.cfm?ID=2063&genusname=Latimeria&speciesname=chalumnae
Huomaa myös alareunassa olevat linkit, joiden taka löytyy paljon lisää tietoa!
terveisin Laura

1:40 ip.  
Blogger Mette said...

Kiitos täsmennyksestä. Tällaista tapahtuu, kun lukee juttuja englanniksi.
Sitä en anna nimeäjille anteeksi, että brontosaurusta ei enää ole, vaan on jokin tylsä apatosaurus.

2:46 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home