perjantaina, toukokuuta 13, 2005

Moskova on mielentila


Luna 3 luotaimen lähettämä kuva Kuun nurjasta puolesta

Kylmän sodan aikaan USA ja Neuvostoliitto kävivät kovaa taistelua Kuun saavuttamisesta. Venäläiset keräsivät itselleen eräitä piseitä ennen kuin he hävisivät lopullisesti taistelun Kuusta, lähinnä rahapulan vuoksi.

2. tammikuuta 1959 venäläiset lähettivät Luna 1:n, josta piti tulla ensimmäinen Kuuhun osunut luotain. Se meni ohi 6000 km:n etäisyydeltä ja päätyi Aurinkoa kiertävälle radalle. Venäläiset antoivat sille uudeksi nimeksi Metsta, Unelma. Metsta on ensimmäinen keinotekoinen planeetta Aurinkokunnassa.

Luna 2 törmäsi suoraan Kuun pintaan kovalla vauhdilla. Sen piti pudottaa Kuuhun Neuvostoliiton tunnuksella varustettuja palloja, mutta törmäys oli liian kova ja koko juttu höyrystyi.

Luna 3 kiersi ensimmäisenä Kuun ja lähetti kuvaa sen Maahan näkymättömästä puolesta. Kuu kääntää aina saman puolensa Maahan, joten näitä maisemia kukaan ei ennen ollut nähnyt, vaikka kuvat olivatkin epäselviä. Ylpeät venäläiset tiedemiehet nimesivät useita kohteita, esimerkiksi selvästi erottuva merialue (Maahan tummina näkyvät laavakentät on kauan sitten nimetty meriksi, joita niiden aikoinaan kuviteltiin olleenkin) sai nimekseen "Mare Moscoviense", Moskovan meri.

Kansainvälinen Tähtitieteellinen Unioni, IAU, nimeää virallisesti kaikki tähtitieteelliset kohteet. Suraavassa kokouksessaan unioni oli ongelman edessä. Yleisen käytännön mukaan Kuun meret oli nimetty tunnetilojen mukaan: "Rauhallisuuden meri", "Surujen meri" jne. Toisaalta venäläisillä oli nimiinsä löytäjän oikeus. Pitkän ja kiihkeän keskustelun jälkeen ongelma ratkaistiin päättämällä, että Moskova on mielentila. Neuvostovaltuuskunnan kerrotaan olleen kovasti huvittunut.

Suraava erä, jonka amerikkalaiset hävisivät, oli pehmeä lasku Kuuhun 1966. Sen teki Luna 9. Kun Luna 9 alkoi lähettää kuvamateriaalia Maahan laskeutumisen jälkeen, englantilaisen Jordrell Bankin observatorion tiedemiehet sieppasivat outoa signaalia, jota he eivät pystyneet tulkitsemaan. Sitten joku keksi, että signaali vaikutti telefaksiyhteydeltä. Observatoriosta lähetettiin hakemaan faksilaite Daily Expressin toimituksesta ja faksilla saatiin ensimmäiset kuvat Kuun pinnalta. Daily Express julkaisi kuvat saman tien ja venäläiset olivat raivoissaan.

Tällä kohtaa vauhtiaan ja erityisesti rahoitustaan parantaneet amerikkalaiset lopulta ohittivat venäläisten saavutukset, ja loppu onkin jo Apollo-lentojen historiaa.