Musiikki ja mekaniikka

Posetiivi

Musiikin toistamisessa on kauan käytetty apuna mekaniikkaa. Vesiurut kehitettiin 1600-luvulla. Jesuiitta Athanasius Kircher kuvasi kirjassaan Musurgia Universalis renessanssin vesiurut. Vesi toimi käyttövoimana. Pyörivässä rummussa olevat sillat näpäyttelivät kieliä.

Sivuhuomautuksena: jesuiitan kiinnostuksessa musiikkiin ei ole mitään ihmeteltävää. Järjestö ymmärsi loistavasti musiikin arvon ihmisten houkuttelussa. Jesuiittojen lähetysasemilla toimi usein erinomaisia orkestereita ja kuoroja. Erityisesti intiaanit kerääntyivät asemille musiikin houkuttelemina, kunnes orjakauppiaat tekivät lopun näistä Paraguayn ja Uruguayn alueen jesuiittasiirtokunnissa.

Vesiurut olivat suuria, kalliita ja näyttäviä. Yhteisen kansan huviksi ne levisivät, kun vesi korvattiin pedaalilla tai kammella ja palkeilla. Syntyi posetiivi. Posetiivit ovat olleet katujen musiikkia ja köyhien huvia, mutta monet niistäkin olivat erittäin kauniita ja koristeellisia. Mieleeni muistuu tsekkiläinen lastenelokuva "Sinisten elefanttien hetki", jonka kohokohta oli ison posetiivin herääminen eloon. Se oli maaginen hetki.

Pari posetiivia on arasti palannut Suomen kaduille viime vuosina. Kokkolalainen posetiivari Alfred mainostaa Internetissäkin, ja Tampereellakin on posetiivari nähty.

Sirompia kapistuksia ovat soittorasiat. Niiden luonne on rokokootyylinen; hyvin soveliaasti soittorasian historia johdetaan vuoteen 1796 ja sveitsiläiseen kelloseppään Antoine Favreen. Sittemmin kehitettiin automaattipianot, sähkövirran kehityksen mukana sähköpianot, ja Kalliopet, joissa soittorasian pyörivän neuloilla varustetunrummun sijasta on reiällinen levy, joka muistuttaa gramofonilevyä, ja sen yli kulkeva metallinen "kampa". Soittorasioihin voi vaihtaa musiikin, mutta ne ovat helposti särkyviä jahuaraita kapineita. Kallipeihin oli helpompi vaihtaa levy, mutta nekään eivät olleet kestäviä eikä montaakaan taida olla jäljellä. Kaunis Kalliope on ainakin ollut Helsingin Kaupunginmuseossa. Olin eräänä päivänä lähes ainoa asiakas ja museovirkailija pani salaa musiikin soimaan. Herkkä elämys.

Soittorasiat ovat nykyään halpoja lasten leluja - klassinen korurasiamalli, jossa ballerina pyörii peilin edessä, on Tiimarin tavaraa. Gramofonit tappoivat kaikki mekaaniset soittimet, vaikka nostalgia tuo niitä välillä uudelleen esiin (kuten äsken mainitsemani posetiivit).

Yhä elävää perinnettä ovat carillonit, kellopelit ja kellotornit. Carillonissa ryhmä kelloja soi joko automaattisesti tai käsikoskettimilla, ja carillonsoittajat ovat ylpeä ja perinteitä vaaliva ryhmä. Tampereella kilkuttelee Finlaysonia vastapäätä oleva torni "Tammerkosken sillalla"-kappaletta automaattisesti, mutta "World Carillon Federation" ei sellaiseen pikkukalaan vilkaisekaan. Enimmät carillonit ja carillionerit löytyvät Yhdysvalloista, mutta järjestöllä on jäseniä kaikilla mantereilla lukuunottamatta Etelämannerta.