perjantaina, kesäkuuta 17, 2005

Apua, meitä vahditaan!



UFO-kulttuuri elää ja kukoistaa keskuudessamme. Olemme herkeämättömän tarkkailun kohteina, meitä ryöstetään, leikellään ja palautetaan vuoteisiimme vuodekumppanimme huomaamatta, kuten on Rauni-Leena Luukasen lisäksi tapahtunut niin monelle muulle. Jopa lapset tietävät, miltä alien näyttää.

Kuu on kaiken aikaa silmiemme edessä. Vuosisatojen ajan sitä on tähyilty, piirretty ja valokuvattu. Silti se on suuri tuntematon. Erityisesti ihmisiä närästää, että Kuu kääntää vain toisen puolensa meitä kohti. Venäläiset saivat suuren propagandavoiton valokuvaamalla ensimmäisinä Kuun nurjaa puolta. Kuussa kuvitellaan silti olevan monenlaista mystistä - kätkettynä suoraan silmiemme eteen on esimerkiksi suuria kaupunkeja. Kiinnostavaa on, että tarkkailevien muukalaisten läsnäolo Kuussa on tullut esiin käännöksenä venäjästä - astronauttien keskustelut NASAn kanssa, jotka on huolellisesti kätketty meiltä, ovat olleet Pravdan tiedossa.



NASA: What's there? Mission Control calling Apollo 11...
Apollo 11: These "Babies" are huge, Sir! Enormous! OH MY GOD! You wouldn't believe it! I'm telling you there are other spacecraft out there, Lined up on the far side of the crater edge! They're on the Moon watching us!

Harmillista, että samanaikaisesti kuulennot ovat silkkaa huijausta, mikä seikka on saatu selville kuukuvien pikkutarkan tutkimuksen jälkeen. Voimme tietenkin kysyä, miksi näin suuri huijaus on paljastunut kuvavirheistä - eikö niitä olisi voitu karsia? Vastaus on, että tyytymättömät ovat tahallaan jättäneet virheet kuviin paljastaakseen yleisölle, miten heitä huiputettiin.

Palaan näihin muukalaisiin, jotka kuulentojen aikana (jos siis Kuussa käytiin) leijuivat vahtimassa tapahtumia ja jotka kaappaavat miljoonia ihmisiä vuoteistaan joka vuosi. Miltä he näyttävät? Kuvia riittää. Sen jälkeen, kun Whitley Schrieberin kirjan "Communion", suomennettuna "Ne ovat täällä", kansikuvan tekijä piirsi kanteen suurisilmäisen alienin, tästä kuvasta tuli ikoni, yhtä tunnettu kuin kuva Kristuksesta tummatukkaisena, laihaposkisena miehenä. Aikaisemmin alienit esiintyivät monenlaisissa hahmoissa, joita myöhemmin on selitetty useilla alienroduilla. Schriebenin muukalaiset tunnetaan UFO-tarustossa "harmaina".

Vastarintaankin on ryhdytty. Erinomaisena keinona kaappauksia vastaan esitellään ajatussuojahattua(hinta vain 35$). Koska alienien kerrotaan myös tekevän kamaluuksia lehmille, Teksasin kodinturvajoukot nousevat aseisiin. Hyvä heille, näin on toimittava.

The dang cattle rustlin' varmints.
Texans say "Hang 'em dead."

Uskonnollisesta näkökulmasta UFOt ja alienit muodostavat erikoisen pulman. Miten ne sopivat kristilliseen (tai sen puoleen islamilaiseen) näkemykseen? "Watcher"-sivusto Internetissä pohtii muun muassa tätä ongelmaa. Tätä sivustoa ei voi kuvailla, se täytyy kokea.