Keisari Neron huono maine

Keisari Nero

Keisari Nero muistetaan miehenä, joka soitti viulua Rooman palaessa ja murhasi kristittyjä. Nero parka. Viulua hän ei millään ole voinut soittaa, ja muutkin syytteet ovat hiukan epäiltäviä. Epäilemättä hänellä oli vikansa, kuten äidinmurha, mutta taiteilijalle on annettava jotakin anteeksi.

Vähemmän vitsikkäästi, Nero tuskin on syyllinen kaikkeen, mistä häntä syytetään. Hänet muistetaan Henryk Sienciewiczin kirjasta "Quo Vadis", jossa hän todella oli sydämetön tyranni, joka söi illallista soihtuina palavien kristittyjen valossa. Hänestä on kirjoitettu paljon muutakin, uusin romaanikäännös on Dezö Kosztolanyin "Nero, verinen runoilija". Kattava lähdeluettelo löytyy tästä linkistä.

Nero ei erityisesti halunnut keisariksi, mutta hänellä oli arkailematon ja kunnianhimoinen äiti, Agrippina, joka hankkiutui naimisiin keisari Claudiuksen kanssa. Claudius kuoli hiukan epäilyttävissä olosuhteissa ("Hän söi sieniä eikä sen jälkeen enää mitään", on aikalaisen vitsi), ja Claudiuksen poika Britannicus kuoli myös aika äkillisesti. Tästä on usein syytetty Neroa, mutta se sopisi hyvin Agrippinan tyyliin.

Agrippina oli järjestänyt Neron naimisiin Claudiuksen tyttären Octavian kanssa. Octavia ei kuitenkaan saanut lapsia, ja Nero rakastui Poppaeaan, jolla aikanaan juoruttiin olevan kaikki hyvät ominaisuudet, paitsi moraalia. Niinpä löytyi sopiva mies vannomaan, että Octavia oli syyllistynyt aviorikokseen orjan kanssa, ja hänet karkotettiin saarelle (rangaistus, jota keisariperheessä ahkeraan käytettiin). Saarella Octavialta katkaistiin valtimot, hänet tukehdutettiin kuumassa kylvyssä ja hänen irtileikattu päänsä lähetettiin Roomaan. Kohtuudella väitän, että Nero ei välttämättä määrännyt tätä ylitappoa, koska hänen tiedetään vastustaneen nuoruudessaan kuolemanrangaistuksia.

Octavian kuolemaa edelsi äidinmurha. Agrippina dominoi Neroa liikaa ja vastusti avioliittoa Poppean kanssa. Nero järjesti Agrippinaa kuljettavan huvilaivan haaksirikon. Valitettavasti Agrippina osoittautui hyväksi uimariksi, joten Neron kätyrin täytyi käyttää miekkaa. Kun Octavia ja Agrippina olivat poissa tieltä, Nero saattoi avioitua kauniin Poppean kanssa. Liitosta tuli lyhytikäinen. Poppea synnytti tyttären, joka kuoli vauvana. Seuraavan raskauden aikana Nero perheriidan kuumuudessa potkaisi Poppeaa, joka kuoli keskenmenoon. Nero suri häntä loppuikänsä, vaikka menikin vielä kerran naimisiin (tai kahdesti; Rooman juorut väittävät Neron käyneen vihkimenot läpi nuoren miesorjan kanssa).

Kun Rooma paloi, Nero ei ollut paikalla. Rooma oli kaupunki, joka oli tuomittu palamaan; liian ahtaasti rakennettu, liian paljon avotulta, ei järjestynyttä palokuntaa. Nero ryntäsi apuun ja järjesti ruoka-apua ja tilapäismajoitusta Rooman köyhille. On mahdollista, että Nero käytti dramaattista, palavaa kaupunkia taustana lausuessaan runoaan Troijan tuhosta, mutta mikään ei todista, että hän olisi käskenyt sytyttää kaupungin, eivätkä aikalaiset häntä siitä syyttäneetkään. Kristittyjen ensimmäinen vaino alkoi Neron aikana, mutta taas kerran aikalaiset eivät yhdistä sitä mitenkään Rooman paloon. Roomalaiset eivät yleisestikään pitäneet kristityistä, jotka helposti sekoitettiin muihin lahkoihin - Tiberius antoi ristiinnaulita kaikki Isiksen papit. Poppeaa pidetään osaltaan vastuullisena - hän kallistui juutalaisuuteen.

Neron pahin rikos roomalaisten silmissä oli, että hän ihaili kreikkalaisia ja uskoi olevansa taiteilija. Hänen kerrotaan kulkeneen Roomassa paljain jaloin, hän teki retken Kreikkaan ja esiintyi siellä sydämensä kyllyydestä teatterissa ja kilpa-ajajana ja hän jakoi rahaa avokätisesti ja joutui nostamaan veroja. Näistä rikoksista hänet tuomittiin. Jotakin vaikutusta voi olla sillä, että Neron ollessa kolmivuotias hänen äitinsä karkotettiin saarelle ja Nero jäi parturin ja tanssijan hoiviin. Ammateista päätellen kyseessä olivat orjat ja mahdollisesti kreikkalaiset orjat. Ei siis parasta stoalaista roomalaista kasvatusta. Sotilas Nero ei ollut; kun häntä vastaan nostettiin sotilaskapina, hän ei taistellut, vaan pakeni ja surmasi itsensä. Seuraava homoseksuelli, taidetta ihaileva keisari, Hadrianus, oli sotilas ja osasi puolustaa itseään. Nero ei osannut.

Neron paras hautakirjoitus on hänen omaksi viimeiseksi lauseekseen väitetty "Minkä taiteilijan maailma minussa menettääkään!" Hänen luonteestaan kertoo jotakin se, että hänen nuoruudenrakastettunsa, orjatar Acte, hautasi hänet. Turha hahmo hän ei ollut. Hän kuoli 30-vuotiaana, ja maailma muistaa hänet.