sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2005

Kivisen kaupungin kronikoitsija


Ismail Kadaré

Booker-palkinto on ollut parhaita laadun takeita kirjallisuuden maailmassa. Tänä vuonna annettiin ensi kertaa "Booker International" -palkinto, joka tullaan myöntämään joka toinen vuosi kirjailijalle, jonka elämäntyö on tunnettu yli maailman ja joka on kirjoittanut tai käännetty englanniksi.

Ensimmäisen "Booker International" -palkinnon sai albanialainen Ismail Kadaré. Valintalautakunnan puheenjohtaja kommentoi hänen töitään seuraavasti:


"Ismail Kadaré is a writer who maps a whole culture - its history, its passion, its folklore, its politics, its disasters. He is a universal writer in a tradition of storytelling that goes back to Homer."


Kadare on myös osallitunut aktiivisesti Albanian kansanperinteen, kansanlaulujen ja näyttämöperinteen kerääiseen ja tallettamiseen. Hän on asunut Pariisissa vuodesta 1990, koska Hoxha ei ollut järin mieltynyt hänen töihinsä. Hän sai mm. kolmen vuoden julkaisukiellon ja senkin jälkeen hänen kirjojaan kiellettiin.

Suomeksi on ilmestynyt kaksi teosta, "Kuolleen armeijan kenraali" ja "Kivisen kaupungin kronikka". Jälkimmäisen "kivinen kaupunki" on Kadaren syntymäkaupunki, museokaupungiksi nimetty Gjirokastra. Hänen työnsä eivät ole herättäneet Suomessa suurtakaan huomiota, vaikka uskallan ennustaa, että tilanteessa tapahtuu muutos palkinnon myötä. Mikään ei ole niin menestyvää kuin menestys.

2 Comments:

Blogger Sven Laakso said...

Tulee tahattomasti mieleen Kauriamäen Boheemielämää jossa Albanialainen taiteilija (Matti Pellonpää) elää ja taiteilee Pariisissa kai tuosta tai jostain muusta syystä, palkintolautakuntien homeerisia makuhermoja ei kutkuttele.

12:17 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Olen lukenut Kaderen kaksi kirja, olivat mitä mainiommat.Suosittelen jokaiselle kuka lukee KIRJOJA

1:42 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home