New Orleans

Huomenna tiedämme jo, jättikö Katrina New Orleansin rauhaan vai upposiko kaupunki tulvavesiin. Tämän päivän huoli on todellinen. Kaupungista suuri osa on meren pinnan alapuolella.




New Orleans on Mississipin suiston lapsi. Kaupunki on aina kärsinyt suon sairauksista; keltakuumeesta ja malariasta. Vainajat on haudattu maan päälle, koska maahan ei voinut iskeä lapiota niin, ettei kuoppa täyttynyt keltaisella vedellä. Jokireitit olivat kaupungin synnyn syy ja rikkauksien lähde. Kukaan ei halunnut omistaa tätä outoa paikkaa. Sen perustivat espanjalaiset, jotka luovuttivat sen ranskalaisille, jotka puolestaan myivät sen amerikkalaisille. Jopa saksalaiset siirtolaiset yrittivät parhaansa. New Orleansin synkistä puolista vastasivat osaltaan haitilaiset pakolaiset, jotka toivat voodoon. Sitten tuli öljy ja nykyaikaiset satamarakennelmat levisivät vuosi vuodelta laajemmalle, kun New Orleansista tehtiin kunnollista amerikkalaista kaupunkia. Nämä rakenteet lopulta tuhoavat kaupungin - elleivät nyt, niin lähiaikoina. Ne estävät Mississipin tuomaa mutaa ja liejua rakentamasta suistoa kaupungin suojaksi, ja niinpä se vajoaa joka vuosi enemmän meren pinnan alapuolelle. Patorakennelmat ja pumput pitävät veden aisoissa. Hurrikaanit ja myrskyt katkaisevat ensimmäisenä sähköt, jotka pitävät systeemin toiminnassa. Kaupunki kokee Jamaikan Port Royalin kohtalon - meri vie sen. Voodojumala, silinteripäinen Paroni Samedi irvistää luista hymyään silinteripäiselle Setä Samulille tämän usean kulttuurin kaupungin vetisellä haudalla.