torstaina, syyskuuta 01, 2005

Beslanin vuosipäivä



St.Petersburgin koulun aloituspäivä

Beslanin koulukaappauksesta on tasan vuosi. Tänään jälleen koko Venäjän koululaiset pukevat parhaat päälleen ja marssivat juhlallisesti aloittamaan uuden lukuvuoden. Juhlat eivät ole samanlaiset kuin viime vuonna, ehkä eivät tule olemaankaan moneen vuoteen. Turvatoimia on lisätty - tai ainakin yritetty. Kouluja on tutkittu pommien varalta. Moskovassa vain oppilaat ja opettajat pääsevät koulun alueelle, ja hekin erityisellä passilla. Kaikkiin kouluihin on ollut tarkoitus asentaa hälytysnappeja ennen syyskuun 1. päivää.

Pietarin kaupungissa (ottaakseni yhden esimerkin) vain 541 koulua kaupungin 758 koulun joukosta on varusettu hälytysnapilla. Maakunnassa 25% kouluista on saanut lisätyt turvatoimet. Sen sijaan koulujen aloituspäivää vartioi 3000 miliisiä.

Beslanin kaupungissa poliisien tuominen kouluun tuskin lisää turvallisuuden tunnetta. Uusi koulu on vailla monia välineitä, joita sen piti saada. Huolimatta "ympärivuorokautisesta valvonnasta" koulu ryöstettiin perusteellisesti heti valmistuttuaan 8. elokuuta. Asialla näyttää olleen nuorisojengi, vaikka vain yksi nuorisorikollinen on etsintäkuulutettu eikä ketään ole saatu kiinni.

Miliisiin ei suhtauduta epäluuloisesti vain epäpätevyyden vuoksi. Kaappauksesta selviytyneet sanovat, että miliisin univormuun pukeutuneet autoilijat auttoivat kaappaajia pakenemaan. Eräs äiti ja tytär erehtyivät nousemaan tällaiseen pakoautoon, mutta he hyppäsivät kyydistä huomatessaan, mitä oli tekeillä.

Putin ja Beslanin äidit ovat sopineet tapaamisesta. Siitä voi tulla mielenkiintoinen kohtaaminen. Torstaina Ekho Moskvy radioasema luki Beslanin uhrien omaisten kuulutuksen, jossa he anovat poliittista turvapaikkaa "missä tahansa maassa, jossa kansalaisten oikeuksia kunnioitetaan".


“We, parents and relatives of the terrorist act’s victims, have lost hope for a just investigation of the tragedy’s cause,” Ella Tetayeva, a Committee activist, was quoted by the Gazeta.ru website as saying.

“We shall not live in a country where a human life costs nothing. We are asking for political asylum in any country where human rights are respected,” Tetayeva said.

2 Comments:

Blogger Matti said...

Etelä-venäjällä muuten jaksetaan ihmetellä sitä, mihin koulusta pakoon muratutuneet terroristit ja heidän mukanaan olleet panttivangit joutuivat. Mutta Venäjän virallisen tiedotuslinjan mukaan mitään tällaista ei kai tapahtunutkaan. Suomesta käsin on vähän turha ottaa kantaa mihinkään suuntaan, paitsi että yksi asia on Jumalan määräämä ikuinen totuus: kaikki mitä venäläinen viranomainen sanoo, on valetta.

3:02 ap.  
Blogger Matti said...

Ps. anteeksi kirjoitusvirhe sanassa "murtautuneet".

3:03 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home