torstaina, syyskuuta 29, 2005

Langenneiden enkelten kaupunki





John Berendt kirjoitti tosielämän henkilöitä käsittelevän kirjansa "Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa" toistakymmentä vuotta sitten. Kirjasta tuli menestys. Filmin ohjasi Clint Eastwood, ja kirjan Lady Chablista esitti Lady Chablis itse. Filmikin on hyvä. (Lady Chablis, jos joku ei ole lukenut kirjaa tai nähnyt elokuvaa, on Savannahin kaupungin tunnettu transvestiitti, ja hurmaava esiintyjä).

Sen jälkeen John Berendtillä oli ongelma. Miten kirjoittaa toinen kirja samalla menestyskaavalla - todellisesta kaupungista, todellisin henkilöin? Häneltä kului vuosia miettimiseen, mutta lopulta hän ratkaisi pulmansa. Hänen uusi kirjansa "Langenneiden enkelten kaupunki" kertoo Venetsiasta. Hän sai idean lukiessaan "La Fenice" -teatterin palosta. Kirjaa odotetaan kiinnostuksella (sen pitäisi ilmestyä lokakuussa); aihe on hyvä, yleisö rakasti Savannah-kirjaa, ja turismi tässä syvän etelän kaupungissa lisääntyi huomattavasti.

Venetsia on ongelma. Kaupunki on paljon vanhempi, paljon tottuneempi sekä turisteihin että innokkaisiin amerikkalaisiin kirjailijoihin, ja paljon parempi säilyttämään salaisuutensa. Kirja-arvosteluista maistuu tietynlainen pettymys. Se on epäreilua; mikä tahansa yritys kuvata Venetsiaa on parempi kuin luovuttaminen. Toivon, että kirja kustannetaan suomeksi. Venetsiaa se ei selitä - mikään ei selitä - mutta hyviä tarinoita ja henkilöhahmoja se varmaan sisältää. Odotan kiinnostuksella.