tiistaina, lokakuuta 04, 2005

Samuraimiekat ja ruuti



Samurait ratsailla

Sodankäynnin historiassa järjestelmällisesti tehokkaammat menetelmät voittavat huonommat. Erityisesti tuliaseet ovat kukistaneet miekat ja keihäät; joko miekankäyttäjät ovat alistuneet tai oppineet käyttämään uusia aseita. Mielenkiintoinen poikkeus on Japani.

Musketit tulivat Japaniin 1500-luvun puolivälissä portugalilaisten mukana. Portugalilaiset halusivat käydä kauppaa ja käännyttää japanilaiset kristityiksi. Aluksi he onnistuivat varsin hyvin kummassakin aikeessaan. Japani oli keskellä toisiaan vastaan sotivien linnanherrojen kautta. Maa oli valmis siirtomaaksi, kuten kävi Intialle. Oli kolmen miehen ansiota, että näin ei käynyt. Kolme hämmästyttävää miestä, jotka tunsivat toisensa ja seurasivat toisiaan hallitsijoina, yhdistivät Japanin ja palauttivat sen samalla samuraimiekkojen kauteen lähes kolmeksisadaksi vuodeksi.

Oda Nobunaga (1534 - 1582) opetteli länsimaisen sodankäynnin. Hän otti armottomasti käyttöön musketit ja löi kaikki vastustajansa rikkomalla ritarillisen samuraisäännöstön oppeja. Tuhannen muskettimiehen yhteislaukausta ei yksikään samurai kestänyt. Oda kukisti myös politiikassa siihen asti voimakkaasti mukana olleiden buddhalaismunkkien vallan. Lopulta Odan kukisti hänen oma kenraalinsa Mitsuhide, joka pakotti hänet tekemään seppukun.

Toyotomi Hideyosi (1537 - 1598) oli myös Odan kenraali. Hän kosti Odan kuoleman lyömällä taistelussa Mitsuhiden. Sen jälkeen hän omistautui tuhoamaan lääninherrojen vallan. Hän kukisti kaikki itsenäiset linnat ja vaati jokaista samuraita luovuttamaan aseensa hänelle. Linnanherrat saivat pitää linnansa ja osansa veroista, mutta heille ei jäänyt todellista valtaa. Hideyosin jälkeen ei myöskään yksikään alemman luokan jäsen voinut nousta samuraiksi. Yhteiskuntaluokat naulattiin lujasti paikoilleen. Hideyoshi kukisti myös Japanin kristityt ja karkotti länsimaiset kauppiaat. Hän jätti jälkeensä tiukasti paikoilleen lukitun maan.

Togukawa Ieyasu (1543 - 1616) täydensi edeltäjiensä työn rauhanomaisesti. Hän poisti musketit kuvioista. Ensin hän sääti, että ruutiaseita sai myydä vain hallitsijalle, sitten hän lakkasi ostamasta niitä. Hillityn eleganttia. Ieyasun jälkeen shogunit hallitsivat turvassa. Samurailuokka omistautui teeseremonioille, taidokkaille miekkaharjoituksille ja zen-uddhalaisuuden harjoittamiselle. Yhden pitkän sukupolven aikana ruuti tuli, voitti ja katosi Japanissa.

Elokuvista tuntemamme historiallinen Japani sijoittuu suurin piirtein näihin myrskyisiin vuosiin. Filmissä "Kalpean kuun tarínoita" mainitaan Oda Nobunaga. "Rykiu teemestari" kertoo tarinan historiallisesta teeseremonian kehittäjästä, jota Hideyosi ensin ylisti ja sitten kehotti itsemurhaan. Akira Kurosawan samuraifilmit sijoittuvat myös Nobunagan aikaan - filmissä "Ran" musketit kaatavat koko samuraiden ratsuarmeijan eräässä elokuvahistorian hurjimmista kohtauksista.

Kun japanilaiset uudelleen kohtasivat länsimaiset aseet, he valitsivat toisen tien.

7 Comments:

Blogger Megan Valish said...

Diwali Rangoli Designs
Happy Diwali 2016 Status
Happy Diwali 2016 Sale
Happy Diwali 2016 Wishes
Happy Diwali Messages
Happy Deepawali 2016 Sale
Happy Divali 2016 Pics
Happy dhanterash images
Happy dhanterash Wishes
Happy Diwali SMSes
Happy Diwali Quotes
Happy Diwali Status
Happy Diwali Crackers
Happy Diwali 2016 Photos
Happy Diwali 2016 images
Happy Diwali Gifts ideas
Happy Diwali 2016 Pictures
Happy Diwali 2016 Pictures Wishes
quotes on diwali
Happy Diwali 2016 Wallpapers
deepavali images Hd
Happy deepavali 2016 essay
Happy gowardhan puja 2016
Happy gowardhan puja 2016 images
Happy gowardhan puja 2016 Wishes
kalash decoration ideas
Happy Karwa Chauth 2016
Happy Karwa Chauth images 2016
Happy Karwa Chauth 2016 Wishes
Happy Diwali images Free Download
Happy Diwali 2016 Gifts
Happy Diwali 2016 Greetings
Happy Diwali 2016 Quotes
Happy Diwali 2016 Messages

8:52 ip.  
Blogger Megan Valish said...

Happy Halloween 2016 images
Happy Halloween 2016 Pictures
Happy Halloween 2016 Photos
Happy Halloween 2016 Wallpapers
Happy Halloween 2016 Graphics
Happy Halloween 2016 Screensavers
Happy Halloween wallpapers hd
creepy Halloween wallpapers 2016
Happy Halloween wallpapers screensavers
Happy Halloween wallpaper download
Happy Halloween bilder
imagens de Happy Halloween
Happy Halloween images with quotes
Happy Halloween images free download
Happy Halloween Facebook Pictures
Happy Halloween 2016 quotes
Happy Halloween 2016 wishes
Happy Halloween 2016 messages
Happy Halloween 2016 sayings
happy halloween 2016 greetings
Happy Halloween wishes sms
Happy Halloween funny quotes sayings
Happy Halloween quotes for facebook
halloween pumpkin ideas
Happy Halloween 2016 Messages
Happy Halloween 2016 sms
Happy Halloween 2016 Status
Happy Halloween 2016 Wishes
Happy Halloween 2016 quotes

9:01 ip.  
Blogger Techy nyx said...

akira movie 5thday collection
Mirzya movie review

11:27 ip.  
Blogger Techy nyx said...

diwali messages in english for greeting
diwali wallpapers for desktop

11:28 ip.  
Blogger Techy nyx said...

star war halloween costumes ideas
infant halloween costume ideas 0-3 months

3:33 ip.  
Blogger Techy nyx said...

disney halloween costume ideas for groups
male superhero halloween costume ideas

8:18 ip.  
Blogger sravan rao said...

To get all the information about CBSE UGC NET Exam notification, online application, syllabus, admit cards,results.
Click here

7:24 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home