maanantaina, tammikuuta 23, 2006

Neitseelliset syntymät


Marian ilmestys ikonitaiteessa (ikonissa Maria nähdään kehräämässä. Länsimainen taide esitti hänet useimmiten lukemassa kirjaa).

Vuosisatojen aikana useat kirkolliskokoukset päättivät, että Maria, Jeesuksen äiti, oli ensin neitsyt, sitten elämänikäinen neitsyt, ja lopulta neitsyt sekä synnyttäessään että sen jälkeen. Varmemmaksi vakuudeksi päätettiin myös, että Marian äitikin oli synnyttäessään neitsyt ja joku kirkkoisä väitti jopa, että Joosefkaan ei ollut koskaan tuntenut naista.

Evankeliumeissa ei sanota mitään sinne päinkään. Tiedot Mariasta ovat vähäisiä ja ristiriitaisia; ainoa varma tieto on, että hänen kihlattunsa ei ollut kajonnut häneen ennen raskautta.

Marian täydellinen synnittömyys oli kuitenkin äärettömän tärkeä asia katoliselle kirkolle. Ongelma tuli perisynnistä. Jos kaikki ihmiset perivät Aatamin ja Eevan synnin, silloin myös Jeesus oli äitinsä kautta syntinen, mitä ei voinut ajatella. Jos taas - kuten kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina alettiin ajatella - jokainen ihminen perii synnin syntyessään, koska hänet on pantu alulle lihan himossa ja on siis synnin hedelmä, silloin Jeesuksen piti olla poikkeus. Katseet kääntyivät Mariaan.

Ensin todettiin, että enkeli hedelmöitti Marian suunsa sanalla, siis korvan kautta. Pyhää henkeä edustaa kyyhkynen, joka usein nähdään valonsäteenä laskeutumassa Marian päähän - joissakin kuvissa suoraan korvaan. Synnytys oli vaikeampi juttu. Ruotsalaisten Pyhä Birgitta kehitti ajatuksen, että Maria ei normaalisti synnyttänyt Jeesusta, vaan vauva ikäänkuin läpäisi hänet "kuten valonsäde läpäisee ikkunaruudun lasia rikkomatta". Se hoiti sen jutun.

Maria piti myös saada synnittömäksi, muuten Jeesus olisi perinyt äitinsä kautta ihmisten synnin. Apokryfievankeliumeissa kehitettiin tarina, jossa Marian äiti oli Anna, joka ei myöskään tuntenut miestä, niin naimisissa kuin olikin, ja tuli raskaaksi samalla tavoin kuin tyttärensä myöhemmin - enkelin sanasta.

Joosefin osuus oli epäselvempi, koska Raamatussa mainitaan Jeesuksen veljet ja sisaret. Suosittu tarina teki Joosefista vanhan leskimiehen, jonka huostaan Maria ja lapsi annettiin. Jeesuksella olisi siis ollut veli- ja sisarpuolia. Ne, jotka halusivat Joosefistakin synnittömän, tekivät sisaruksista serkuksia. Näin siis saatiin vahvistettua, että Jeesus oli synnitön, synnittömästä suvusta, vaikkakin ihmiseksi syntynyt.

Outoa kyllä, vuonna 1922 Lontoon oikeusasteissa kiisteltiin neitsyestä, joka synnytti lapsen. Uskonnosta tapauksen yhteydessä ei puhuttu mitään. John Russell vei vuonna 1922 vaimonsa Christabelin avioero-oikeuteen ja syytti tätä aviorikoksesta. Christabel oli raskaana. Molemmat puolisot vannoivat, että avioliitto ei niin sanoakseni ollut saavuttanut täyttymystään, mutta Christabel vannoi lisäksi lujasti, että hän oli neitsyt. Lukuisat arvostetut gynegologit vahvistivat tiedon. Oikeudenkäynnin aikana John syytti useitakin miehiä, mutta ketään ei saatu syytteeseen. John itse kuljeskeli mieluiten naiseksi pukeutuneena. Lopulta ylähuone päätti, että Christabel oli todella ollut neitsyt lapsen syntyessä. Aviopari oli harrastanut melko pitkälle meneviä hyväilyjä, vaikka teknisesti vaimo oli säilynyt "virgo intacta" tilassa. Oikeus päätti, että vauva Russell oli aviomiehen lapsi, ja myöhemmin Englannissa vahvistettiin laki, joka esti aviopuolisoita todistamassa oikeudessa, jos tarkoitus oli kiistää avioliitossa syntyneen lapsen asema.
Nykyään asiat käsitellään lujasti maalliselta pohjalta, ihmeisiin ei uskota. Christabelia ei palvottu, päinvastoiin hänen asemansa seurapiireissä tuhoutui.

Christabel Russell (1896 - 1976)

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Mielenkiintoista, että todella on ollut oikeudenkäynti jossa joku on vedonnut raskautensa neitseelliseen alkuperään. Herättää monia ajatuksia siitä, mistä on voinut olla kysymys. Mitähän sitten tapahtui äidille ja lapselle. Äiti ainakin eli vanhaksi.
Myös linkki Maria taiteessa -sivuille oli kiinnostava.
Luen blogiasi säännöllisesti. Sinulla on ollut monia kiinnostavia juttuja. Kiitos niistä.

11:46 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home