Everleighin sisarukset

- Toinen Everleighin sisaruksista, mahdollisesti Minna (ylh.vas.)
- Everleigh Cubin japanilainen salonki (ylh.oik.)
- Yksi klubin tytöistä (alh.vas.)
- Everleigh Clubin portaikko (alh.oik.)

Usein tavattu uskomus bordellin emännästä on entinen ilotyttö, joka vanhetessaan siirtyy johtamaan muita; todennäköisesti karkeatapainen, ylipainoinen ja liikaa meikattu nainen. Vaikuttavina poikkeuksina tästä mielikuvasta Yhdysvaltojen historiaan pääsivät Ada ja Minna Everleigh, jotka aloittivat ja lopettivat elämänsä yläluokan jäseninä ja pitivät kymmenen vuotta (1900-1910) Chicagon hämmästyttävintä bordellia nimeltään Everleigh Club.

Sisarukset syntyivät Kentuckyssä lakimiehen tyttäriksi. He kävivät hyvää koulua, saivat debytanttitanssiaisensa ja muun, mitä seurapiireihin kuuluu. Siten he erehtyivät menemään naimisiin veljesten kanssa, jotka olivat väkivaltaisia juoppuoja. Ada ja Minna karkasivat ja menivät teatteriin, 1800-luvun lopulla ainoa ammatti karanneille vaimoille.

Kun heidän isänsä kuoli, he - ilman mitään kokemusta alalta - sijoittivat perintörahansa bordelliin Omahassa rautatieryntäyksen aikana. Heillä oli hyvä liikejärki; he aloittivat heti paremman luokan laitoksella ja ansaitsivat nopeasti rahaa. Vuonna 1900 - vähän yli 20-vuotiaina - he muuttivat Chicagoon ja perustivat bordellin, josta tuli Amerikan ihme. Rakennus oli mahdollisimman ylellinen, jopa sylkykupit olivat täyttä kultaa. Huoneissa oli parfymoitua vettä suihkuttavat suihkulähteet, piano oli kultaa, musiikki soi jatkuvasti. Keittiö oli kuulu koko mantereella - 15-20 työntekijän henkilökunta ja huippuluokan kokki - viinit parasta laatua. Herrasmiehet tulivat usein vain syömään ja seurustelemaan. Tytöt oli valittu huolella. He olivat kauniita, hyvin pukeutuneita ja pystyivät keskustelemaan mistä aiheesta tahansa. Sisaruksilla oli laitoksessaan taidegalleria ja kirjasto ja tyttöjä painostettiin lukemaan runsaasti.

Laitoksen nuoret naiset kuljeskelivat saleissa kuin hienostoneidit ikään ja keskustelivat kohteliaasti. Kun asiakas kiinnostui jostakin neitosesta, joko Ada tai Minna tuli ja esitteli heidät kuin ainakin seurapiiritilaisuudessa. Eräs paikan erikoisuuksista olivat perhoset, joita sisarukset päästivät erikoistilaisuuksissa lentämään huoneissa. Vieraisiin kuuluivat mm. näyttelijä John Barrymore ja Preussin prinssi.

Madam Cleo Maitland, an old friend of the sisters, once remarked that "no man is going to forget he got his behind fanned by a butterfly at the Everleigh Club."

Vuonna 1910 Chicagon punaisten lyhtyjen alue kiinnitti siveyttä vaativien kansalaisjärjestöjen huomion. Juuri silloin Everleighin sisarukset olivat julkaisseet ja levittäneet yli Amerikan mainoslehtisensä, jossa ylistettiin heidän laitoksensa ylelisyyksiä, mm. lämmitystä talvella ja sähköviuhkoja kesällä pitämässä paikan lämpötilan aina miellyttävänä alastomille vartaloille. Tämä oli virhe; Everleigh Club suljettiin.

Minna responded philosophically, "If the Mayor says we must close, that settles it.... I'll close up shop and walk out with a smile on my face." And so they did.

Sisarukset ottivat taas tyttönimensä Lester (Everleigh-nimen he olivat omaksuneet isoäitinsä tavasta lopettaa kirjeensä "Everly Yours"). He matkustivat Euroopan kiertueelle ja sieltä palattuaan asettuivat asumaan New Yorkin Keskuspuiston reunalle mukanaan 1 000 000 $ rahaa, 200 000 $ korut ja kultainen pianonsa. Lopun elämäänsä he viettivät seurapiiriladyinä New Yorkissa ja pitivät runoiltoja. Minna kuoli vuonna 1948 ja Ada vuonna 1960. He jättivät jälkeensä kultaisen pianon, 100 000 $ timantit "and a legend that refuses to die".