Sfäärien musiikki

Titan (ja simpukka)

Aikoinaan eurooppalaiset uskoivat sfäärien musiikkiin. Auringon, Kuun ja planeettojen uskottiin kiertävän jokaisen omassa kristallikehässään. Näiden kehien suhteet olivat Pythagoraan oppien mukaisesti samat kuin kielisoittimien harmonia ja niinpä taivaankappaleiden liikkeet loivat taivaallista musiikkia, joka tosin ei ollut ihmiskorville kuultavaa.

Ajatusta vietiin pitemmällekin: planeetoilla oli kullakin oma luonteensa, ja nämä luonteet voitiin ilmaista musiikkina. Franz Werfel antaa kirjassaan "Syntymättömien tähti" sankarinsa vierailla avaruudessa ja kuulla omin korvin taivaankappaleiden musiikin:

Viimeiset rippeet [tajunnastani], jotka vielä miten kuten jaksoin pitää koossa, muodosti se raju, suunnaton, kuin leijonan karjuntana kaikuva patarumpujen pärinä ja urkujenpauhina, mikä jo äärettömän pitkien matkojen päästä ilmeni Jupiter-Pietarin avaruussoitoksi. Tuo soitto sai ihmisen tuntemaan kuin menettäisi henkensä ja tajuntansa, vaikkei sekään kaikesta kauheudestaan huolimatta koskaan paisunut kovin kovaääniseksi eikä milloinkaan kasvanut myllertävää mezzofortea voimakkaammaksi.

Nyt tämä ajatusleikki on osoittautunut todeksi. Kun Huygens-luotain laskeutui Saturnuksen Titan-kuuhun, sen mikrofoni tallensi Titanin äänen. Mitään harpunsoittoa se ei ole, paremminkin teknoa, kuten linkin ääninäytteistä voi kuulla. Sen sijaan Saturnus soi aavemaisen kauniisti. Saturnuksen soiton tallensi Cassini-luotain. Ääni tulee aurinkotuulen osuessa Saturnuksen magneettikenttään.

Uusin äänilöytö on vielä aavemaisempi, vaikka siitä ei musiikkinäytettä olekaan. Kun tähti kuolee, se laulaa.

Kun tähti on polttanut itsensä loppuun, sen ulompi kuori romahtaa sisäänpäin. Sitten tähti laajenee valtavasti ja leimahtaa uskomattoman kuumaksi: syntyy supernova, jonka valo voittaa kokonaisten galaksien valon. Supernova romahtaa lopullisesti kasaan valkoiseksi kääpiöksi. Ongelma on ollut, että mikään tietokonemalli ei ole antanut tulokseksi supernovaa. Sisemmän osan paine ei ole kyennyt malleissa voittamaan ulomman osan painetta. Sitten astronomit lisäsivät ääniaallot malliinsa, ja se toimi.

"Our simulations show that the inner core starts to execute pulsations," says Burrows.

"They show that after about 500 milliseconds [after the core collapses] the inner core begins to vibrate wildly. And after 600, 700 or 800 milliseconds, this oscillation becomes so vigorous that it sends out sound waves.

"In these computer runs, these sound waves actually cause the star to explode, not the neutrinos."

The researchers say typical sound frequencies in the inner core are about 200 to 400 hertz, in the audible range around middle C.

Tähti laulaa itsensä hengiltä.