Maailman seitsemän perusjuonta, osa 7

Seitsemäs perusjuoni on uudelleensyntymä. Tämä vaikuttaa uskonnolliselta, ja se onkin monen uskonnon perustana. Se on myös satujen ja tarinoiden juoni. Sankari(tari) joutuu synkän voiman valtaan. Kaikki näyttää silti menevän hyvin, hän voi jopa tuntea menestyvänsä tai vapautuneensa siitä. Pimeys iskee kuitenkin uudelleen täydellä voimalla ja tuntuu voittavan. Lopulta tulee ihmeenomainen pelastus. Pelasta on usein sankarin hahmossa, jos synkkyys on voittamassa sankarittaren; jos sankari on pimeyden uhri, hänet pelastaa nuori nainen tai lapsi.

Tämä on tietysti useimpien uskonnollisten tarinoiden idea. Ben Hur kavallettiin ja joutui kaleeriorjaksi. Hän pääsi nousemaan, mutta hänet valtasi kaiken nielevä kostonhimo, joka ohitti jopa hänen rakkautensa nuoreen naiseen. Lopulta hän kuitenkin vapautui tästä synkästä kiihkosta - osaksi, koska hänen sisrensa vapautui spitaalista.

Kaunis ja klassinen uudelleensyntymätarina on Francis Hodgson Burnettin "Salainen puutarha". Siinä uhreja on kolme. Mary on joutunut orvoksi, ja hänet on lähetetty synkkään linnaan. Kaikki on linnassa kuollutta ja kylmää (on talvi). Pelastajaksi tulee ensin hänen palvelustyttönsä, jonka äiti, tarinoiden "viisas nainen", lähettää hänelle hyppynarun. Myös vanha puutarhatyöläinen "vanha viisas mies", auttaa. Punarinta näyttää hänelle salaisen oven kiellettyyn puutarhaan. Mary alkaa herättää puutarhaa eloon ja häntä auttaa palvelustytön veli, Maryn tarinan nuori sankari Dickon.

Tässä vaiheessa Mary kuulee itkua linnassa. Hän seuraa ääntä ja löytää toisen synkkien voimien uhrin, linnanherran pojan Colinin, jonka uskotaan olevan parantumattomasti rampa. Mary ja Dickon yhdessä vetävät Colinin parantavan puutarhan taikapiiriin. Kolmas uhri on Colinin isä, joka on ollut kauimmin synkän voiman uhri nuroen vaimonsa kuoltua. Hänet kutsuu eloon heränneeseen puutrhaan hänen poikansa nauru. Kaikki ovat heränneet yhdessä elämään - kolme ihmistä ja heidät yhteen kokoava neljäs - tarinoissa usein piiri on täydellinen neljännen henkilön liityttyä siihen. Tässä neljäs on tietenkin Dickon, jota eläimet seuraavat, eräänlainen elämän ja nuoruuuden jumala.

Elizabeth Goudge oli syvästi uskonnollinen kirjailija ja hänen kirjoissaan toistuu usein uudelleensyntymän ajatus. Kirjassa "Muisto on kuolematon" pahan valtaa edustaa tyttökoulu, jota pitää eräänlainen pimeä noita, itsekkyyteen vajonnut rouva Belling. Hän hallitsee sekä koulun opettajia että huostaansa uskottuja lapsia. Vanhapiikaopettajatar tuntuu kurjuuteen vajonneelta; hän on lapsille ilkeä, koska hänellä itsellään on jatkuvia kipuja. Sitten pappilan Margery pyytää häntä lukemaan ääneen "Salaista puutarhaa". Kuvaus puutarhan heräämisestä herättää eloon opettajankin. Samanaikaisesti paikkakunnalle on tullut vankilasta vapautunut mies, joka kokee tuhonneensa elämänsä. Hänet palauttaa uuteen elämään koulun nuori opettajatar ja lisäksi toinen lumottu puutarha, papin tädin omistama, johon hänet on palkattu apumieheksi. Nuori Margery on kokoava voima; kuten Salaisen puutarhan Mary hänkään ei ole kaunis lapsi, mutta hänessä on lujuutta ja voimaa uskoa hyvään.

Ursula LeGuinin "Atuanin holvihaudat" on esimerkki sankarittaresta, joka on kirjaimellisesti haudattu; hän on holvihautojen papitar. Kun Maameritrilogian nuori velho Varpushaukka tulee Atuaniin, hautojen synkät voimat tuntuvat voittavan, mutta lopulta sankari vapauttaa Arhan ja haudat sortuvat.

Missään näistä tarinoista (paitsi ehkä Ben Hurissa) jumaluus ei suoraan sekaannu asioihin, vaan ihmisissä itsessään oleva hyvä. Kuten kaikki perusjuonet, uudelleensyntymätarinatkin ovat kertomuksia kasvusta ja sisäisestä voimasta.