Anarkistit ja Nestor Mahno

Mahnolaisia vuonna 1919

Viime päivien uutiset saivat minut tutkimaan Suomen anarkistien kotisivuja. Olisi kiinnostavaa tehdä juttua anarkistien yhteyksistä suomalaiseen työväenliikkeeseen, mutta jääköön tällä kertaa. Anarkistinen Musta Risti -liikkeen historiasivuilta löytyi yllättävä yhteys Ukrainan historiaan Venäjän vallankumouksen aikana:

Näihin aikoihin Ukrainassa AMR-aktiivit olivat osa Nestor Mahnon anarkistiarmeijaa, puolustusyksiköitä kasakoiden, valkokaartin ja puna-armeijan teurastuksia vastaan.

Mahnosta annetaan melko myönteinen kuva. Kirjailija Konstantin Paustovski oli kuitenkin kerran silmätysten Mahnon kanssa eikä hänen vaikutelmansa ollut yhtä myönteinen. Paustovski oli kokenut Kiovassa kaikki siellä pyörineet valloitusarmeijat, denikiniläiset, petljuralaiset, bolshevikit. Kun hän jätti sekasortoisen kaupungin ja lähti junalla Etelä-Venäjälle, juna pysäytettiin pikkukaupungin asemalle, koska mahnolaisten kolme junaa olivat tulossa. Päivystäjä seisoi asemalaiturilla junien ohikulun ajan jotteivät veturinkuljettajat pysäyttäisi junia. Paustovski ystävineen piiloutui asemarakennukseen kurkistelemaan.

Odottamatta juna hidasti vauhtia. Päivystäjä katsoi avuttomana taakseen, mutta rohkaisi äkkiä itsensä ja jäi paikalleen. Me heittäydyimme jo kauemmas ikkunasta valmiina pakenemaan.

Mutta juna ei pysähtynytkään. Se kulki sulavasti ja hitaasti aseman ohi ja me näimme taaskin avovaunun. Siinä ei ollut muuta kuin komeat, kiiltävät avovaunut, kullatut ruhtinaalliset vaakunat ovissa. Vaunujen väliaisa oli nostettu ylös, ja siinä hulmusi musta lippu jossa oli teksti: Anarkia on järjestyksen äiti!

Vaunujen punaisella sahviaaninahalla päällystetyllä istuimella lojui puolittain makaavassa asennossa hento pienikokoinen mies musta hattu päässään, yllään kasakkatakki napit avoinna, maankarvaiset kasvot vihreinä.

Hän oli nostanut jalkansa ajopukille, ja koko hänen asentonsa tulkitsi laiskuutta ja raukeaa yltäkylläistä lepoa. Kädessään mies piteli mauseria ja leikki sillä heittämällä sen hieman ylös ja tavoittaen lennosta.

Näin tuon miehen kasvot ja inhon kuvotus alkoi kohota kurkkuuni. Märkä tukka roikkui miehen kapealla rypistyneellä otsealla. Hänen silmissään - häijyissä ja samanaikaisesti ontoissa - hillerin ja vainohullun silmissä välähteli raivoisa viha. Hillitön vimma ei ilmeisesti talttunut tuossa ihmisessä milloinkaan, ei edes nythuolimatta hänen veltosta ja rauhallisesta asennostaan.

Hän oli Nestor Mahno.

Päivystäjä venyttäytyi luonnottomasti, asetti kauas eteenpäin vihreää lippua pitelevän kätensä, vasemman käden hän nosti lakin lippaan osoittaen Mahnolle kunniaa. Tällöin päivystäjä hymyili mielistelevästi. Oli vaikeaa ajatella mitään kolkompaa kuin tuo hymy. Se ei ollut hymy, se oli nöyrä pyyntö armosta, siinä oli pelkoa oman kurjan elämän puolesta, se oli avuton yritys herättää sääliä.

Mahno ojensi laiskasti mauserinsa ja katsomatta edes päivystäjään laukaisi lainkaan tähtäämättä. Minkä vuoksi - se oli käsittämätöntä. Kuinka voisi arvata, mitä pälkähtää villiintyneen julmurin päähän.

Päivystäjä heilautti kömpelösti käsiään, perääntyi, kaatui kyljelleen ja alkoi nytkähdellä laiturilla tarttuen kaulaansa ja ryvettäen itsensä verellä.

Mahno heilautti kättään. Samassa konekiväärisarja sivalsi laiturin asvalttia ja osui päivystäjään. Tämä nytkähti vielä muutaman kerran ja hiljeni.

Me kiiruhdimme aulan kautta laiturille. Ohitsemme kulki viimeinen härkävaunu. Polkkatukkainen, kiharapäinen, nykerönenäinen tyttö jolla oli kriminnahkainen jakku yllään ja saapashousut jalassa hymyili iloisesti ja tähtäsi meihin mauserilla.

Mahnolainen, jonka kasvoja peitti musta parransänki ja jolla oli päässään ranskalainen rautakypärä, tyrkkäsi hänet sivummalle. Luoti napsahti takanamme seinään.

Juoksimme päivystäjän luo. Hän oli jo kuollut. Hänen kasvoilleen oli jäykistynyt mielistelevä hymy.

Konstantin Paustovski: Kahleet katkaistaan (Gummerus 1969)
Suom. Juhani Konkka


Ari Vakkilainen on kuvannut Mahnon viimeisiä vuosia Ranskassa. Ei paljon säälitä.

Nestor Mahno parhaina päivinään