sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Hakunilan ruppaista elämää

Hakunilaa

Minulla on tietty kosketus Hakunilan lähiöön ja sen elämään. Äitini asui siellä 70-80-luvuilla. Hänellä oli työpaikka Helsingissä, josta ei silloinkaan saanut vuokra-asuntoja. Äitini ei ollut ainoa Hakunilan asukas, joka kulki työmatkojaan Hakunilan Liikenteen busseilla, vaikka monet työllistyivät lähempänäkin - esimerkiksi Valiolla.

Vantaan Hakunilan kaupunginosa rakennettiin 70-luvulla ankeasti keskelle peltoja 11 000 ihmisen makaamataajamaksi. Oli siellä kirkkokin, ja kirjasto, mutta useille asukkaille ainoa kodinomainen paikka oli nimeltään "Piilopaikka". Käydessäni viikonloppuisin äitini luona vierailulla en yleensä malttanut mennä nukkumaan, vaan istuin koko yön keittiön pöydällä. Siitä oli mainio näköala "Piilopaikan" etuovelle. Kaikkea tapahtui; kerran naisystäväänsä huonosti kohdellut mies talutettiin kapakan naisasiakkaiden voimin ulos ja piestiin puukengillä. Sen tapaisia juttuja.

Myöhemmin kapakka siirrettiin toiseen huoneistoon (siellä tapahtui puukotus - uhri kuoli), ja sen kilpailijaksi nousi "Kotipirtti", ja nykyään Hakunilassa on kai muutakin toimintaa, mutta silloin se oli ainoa.

Hakunilan kartano alkoi vielä ruppaisemmin kuin lähiö, kahdesta autiotilasta. Wikipedian mukaan kaupunginosa sai nimensä - Håkansböle - 1500-luvulla eläneestä Håkan Jönssonista, jolla oli näillä seuduin tila. Varsinaisesti Hakunilan kartanon alku oli seudulle eksynyt skotlantilaisen palkkasoturin palvelija Botved Hansson. Hän nai suomalaisen naisen, joka peri kaksi autiotaloa. Kustaa Vaasan kuoltua käytiin perintö- ja uskonsotia, jotka raunioittivat Suomen talouden ja tyhjensivät tiloja. Niinpä Botved Hansson sai yhdistää kaksi autiotilaansa yhdeksi ratsutilaksi, josta sitten tuli Hakunilan kartano. Hänen jälkeläisensä muuttivat nimen Botvedsson nimeksi Blylod.

Hakunilan lähiössä ei pahasti kartanoelämää ajateltu, mutta samalla tavoin se keräsi irtainta väkeä kuin 1600-luvun Uudenmaan ja Helsingin seudut. Hakunilaan ajauduttiin työn perässä, avioeron jälkeen, yleensä risaiseksi menneen elämän vuoksi. Niinpä "Piilopaikassa" pyörivät ihmiset, jotka pitivät yllä omaa saippuaoopperaansa. Nainen, jota jostakin syystä kutsuttiin nimellä "Mikko", tapasi jättää vauvansa jollekin naapurille ja unohtaa sen yöksi - kerran lapsesta huolehti kolmen vuorokauden ajan 12-vuotias tyttö. Äitini neuvo oli: "Katso aina ovisilmästä. Jos oven takana on lastenvaunut, älä avaa ovea." Mikon lapsen vei lopulta sosiaalihuolto. Kerran asukkaat kerääntyivät ikkunoihinsa huudon perusteella. Alueella on muutama tornitalo, ja yhden ikkunasta roikkui nuori mies. Hän oli kiusannut tyttöystäväänsä ja uhannut itsemurhalla. Sitten iski katumus. Tyttö ei pystynyt kiskomaan nuorta miestä sisään. Muutaman minuutin jännitysnäytelmän jälkeen tämä putosi jäiseen maahan (ja kuoli, tietysti). Pikkupojat keräilivät myöhemmin irronneita hampaita pihasta.

Hakunilan kartanon puiston istutti kauppias Johan Sederholm, kuningas Kustaa IV Aadolfin kummi ja huomattava liikemies.Hän omisti myös Herttoniemen kartanon, sahoja ja purjekangastehtaan. Sederholmin jälkeen Hakunilan kartanon omisti Anders Lorentz Munsterhjelm, joka kartanonherraksi ruvettuaan jäi eläkkeelle armeijasta - hän oli everstiluutnantti - ja perusti Tikkurilan maalitehtaan. Hän kehitti puistoa romanttisempaan tyyliin. Seuraava omistaja oli pankkiiri, ja 1900-luvun alussa Hakunilan kartanossa erikoistuttiin kasvihuoneviljelykseen ja kasvatettiin neilikoita.

Tällä hetkellä puisto on kaupungin ulkoilualueena. Siellä on tapahtunut ainakin kaksi pelottavaa tapausta. 70-luvulla juuri vankilasta vapautunut mies kuristi aamulenkille lähteneen naisen. Kerrottiin, että mies oli "saanut tunteen, että tänään on joku tapettava" ja surmasi ensimmäisen vastaan tulleen. Kun Hakunilaan alettiin sijoittaa somaleja, joku tuntemattomaksi jäänyt pahoinpiteli vakavasti 11-vuotiaan pojan, jola mm. murtui reisiluu. Ennen somaleja lähiöön sijoitettiin vietnamilaisia venepakolaisia, ja miesjoukko hakkasi yhden perheen oven sisään ja jätti lapun "Ei vinosilmiä." 2000-luvun alussa perustettiin Hakunila-projekti rauhoittamaan rotujen välisiä ristiriitoja. Tällöin äitini ei enää asunut Hakunilassa. (Hän muuten työskenteli jonkin aikaa Hakunilan Rautakirjan perävaunutyyppisessä kioskissa, jossa oli pyörät alla ja vetoaisa toisessa päässä. Yhtenä iltana koko kioski alkoi ankarasti keikkua. Hän kurkisti ovesta. Nuorisojoukko puuhasi asian kimpussa. Äitini kysyi, mitä he touhusivat. "Kaadetaan tää kioski", pojat vastasivat. "Siitä vaan", sanoi äitini ja pani oven taas kiinni. Eivät saaneet kioskia nurin.)

Toivottavasti Hakunila on muuttumassa vähemmän ankeaksi paikaksi; sinne taidetaan suunnitella jopa hiihtoputkea. Minä muistan sen samanlaisena kuin Jason Balck kuvaa viime vuonna:

Hakunila on kaukainen, rapistunut ja likainen pikku kaupunginosa Vantaan itälaidalla keskellä ei mitään. Niinpä onkin sopivaa mainita sen rapistunut ja erittäin likainen ostoskeskus. Rakennuskompleksi on arkkitehtuurista päätellen rakennettu 1970-luvulla, tosin edes sen omat Internet-sivut eivät mainitse rakennusten ikää mitenkään.

Hakunilan ostoskeskuksen merkittävyys syntyykin juuri tästä kaikesta. Ensinnäkin nimi ”ostoskeskus” on ehkä hieman liioiteltu. Ostoskeskuksella tarkoitetaan yleensä valtavia katettuja lukemattomien kauppojen ja muiden palveluiden yhteenliittymiä, jotka sijaitsevat kaukana keskustoista, mutta kuitenkin sopivan automatkan päässä. Hakunilan ostoskeskus on kuitenkin pieni, kattamaton tori, jossa on yksittäinen savusilakkakoju keskellä, ja ympärillä baareja ja halpoja pizzapaikkoja. Se ei myöskään sijaitse kaukana keskustasta, vaan se itsessään yhdessä sitä ympäröivien leveiden, mutta vain n. kymmenkerroksisten betonisten vuokra-asuntoloiden kanssa muodostaa Hakunilan keskustan. Hakunilan ostoskeskus on myös paikka, jonne ei välttämättä turvallisuussyistä kannata mennä pimeän aikaan.

Juuri tämän kaiken takia ostoskeskus onkin niin täydellinen Hakunilan nähtävyys, maamerkki ja tunnus. Siinä tiivistyy Hakunilan henki täydellisesti. Sitä paitsi, kaikki Vantaan esittelykelpoiset nähtävyydet, kuten kaikki kolme edellistä, sijaitsevat Tikkurilan historiallisemmassa ja rikkaammassa kaupunginosassa. Tämä rakennuskompleksi edustaa sitä toista Vantaata.

13 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Mielenkiintoista tietoa paikasta, joka on tullut tutuksi jo ennenkuin se edes oli olemassa. Aloitin Hakunilan yhteiskoulussa (nyk. Sotungin koulu) vuonna 1967, jolloin nykyisten kerrostalojen paikalla oli vielä korkeä mäki ja metsä. Suunnistimme siellä ja nykyisen Nissaksen asuinalueen metsissä liikuntatunneilla. Hakunilan uimahallin paikalla pelasimme pesäpalloa.

6:47 ap.  
Blogger Kriisi said...

Ah, ihana Hakunila. :-)


Asuin siellä penskana 1977-1984. Kultaisella 70-luvulla ei ollut uimahallia eikä mitään ostaria, ja Piilopaikka oli Hiirakkotien päässä Hakunilan koulua vastapäätä :-)

Hakunila loppui käytännössä Jokiniementien ja Hakunilantien risteyksen jälkeen alkavaan metsikköön kuin seinään, ja Hakunilantie jatkui Sotungin suuntaan öljysoratienä.

Paikka on kyllä vuosien varrella siistiytynyt. Ajelin huvikseni pari vuotta sitten vanhoilla kotikulmilla, eikä tuttuja pihoja Heporinteen päässä ollut enää tunnistaa entisiksi. Harmi, että Heporinteen talojen ja Hakunilanrinteen koulun välinen metsikkö on raiskattu lähes puistoksi. Se oli lapsena jännä paikka, ja joku setä meidän talosta hirtti itsensä sinne.

Talvisin metsärinteen pystyi laskemaan pulkalla ylhäältä Heporinteen metsänreunan taloilta alas Myllytielle asti.

Ja siellä metsän takana Myllytien varressa oli villiintynyt omenapuutarha, ja niissä puissa oli hyvä kiipeillä.

Oli aikoja ne. Hakunila oli oikeasti aika kiva paikka. Ostariakin vastustettiin pitkään, kunnes vakuutettiin että sinne ei tule Alkoa.

4:27 ip.  
Blogger Mette said...

Se Hiirakkotien päässä ollut Piilopaikka oli juuri ikkunasta vahtimani. Paikan nimikin tuli siitä, että se piilotteli kadun päässä kellarissa (vaikka hakunilalaisten oman legendan mukaan se oli aviomiesten piilopaikka).

8:35 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Olin aikeissa ostaa ensimmäisen asuntoni Hakunilasta.Talon ulkoseinässä oli käytetty jotakin materiaalia, jonka käyttö oli kielletty Helsingin kaupungin alueella (tuttavan arkkitehdin mukaan). Niin jäi kauppa tekemättä.Luettuani kirjoituksesi olen iloinen, että niin kävi.

4:51 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Itse olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut ja kasvanut Hakunilassa (1972-1996) hiirakkotie 6:ssa, talon alakerrassa oli postipankki (ryöstettiin 1970-80 luvun taitteessa, mikä oli silloin vielä hyvin epätavallista) ja toisessa siivessä autokoulu Vauhti. Kakaroita oli joka pihassa valtava määrä. Hirvittävä määrä jäänyt hienoja muistoja Hakunilasta siltä ajalta. Esim. joka talvi oli suuri lumisota keltaset vastaan punaiset. Iltaisin palattiin purkkista ja muita pihaleikkejä kuka pelkää mustaamiestä yms. Käärmekalliolla lasketeltiin talvisin lättäreillä tuntitolkulla, ihme ettei kenellekkään sattunut mitään pahempaa. Kesäisin oli aina fudispelit 8-talon jätkiä vastaa, missä Mette on aikaa viettänyt. Hakunilaan 1970-luvun alussa muuttaneista iso-osa on tullut ympäri Pohjois-Karjalaa, tietenkin työ perässä "etelään". Muistatteko kun Hakunilan keskus (kauan ennen ostaria) oli Hakunilantien ja hiirakkokujan risteyksessä, vaunukioski, syp, spudari ja samassa kojussa taksi? Olenkohan nähnyt Meten pihamailla 6 tai 8. Olitko koskaan tekemissä muiden kanssa? Hakunila on mielestäni paljon mainettaan parempi paikka.



ex-hiirakkotie 6

12:35 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Itselläni ei ole mitään yhteistä Hakunilan "historiaan" joihin täällä on viitattu.
Satunpahan vain asumaan täällä.

Sattumalla eksyin sitelle kun olen As.yhtiömme Hiirakkotie 8Hallituksen puh.j. ja tulen juuri
kokouksesta missä kasittelimme julkisivu remonttia jossa Arkkitehti mainitsi "värin" hakunilan punainen?

Minä tietysti googlaamaan ja tässä sitä ollaan kirjoittamassa viestia...

Talo on muuten juuri tuo missä on ollut ravintola talon toisessa päässä..:) nain olen kuullut ja kavimme juuri tarkistamassa isännoitsijan kanssa liiketilan ulkopuolen tuulikaapin ja varaston mitkä puretaan remontin yhteydessä pois.(Catering yritys tiloissa nyk.)

Tuulikaappi todettiin jälkeenpain rakennetuksi ( ilmeisesti ollut narikka?)

Olen itse syntynyt Kauhavalla tosin
en sitä muista (isäni oli sotilaslentäjä ja tuolloin lennonopettaja Kauhavan Ilmasotakoulussa) sieltä sitten kierrettiin "ilmavoimien" paikkakuntia,kuten seuraavat kohteet Tikkakoski -->Kuopio
-->Helsinki(Kruununhaka)jossa vietin villin nuoruuteni.

Lisaksi suomessa olen asunnut mm.Espoossa,Hämeenlinnassa,
Porvoossa,Turussa ja Lahdessa sekä
jonkin aikaa Suomesta pois 92-93
Rio de Janeirossa,Brasiliassa.

Joten vaikea on sanoa mista siis olen kotoisin...hmm?

Kuitenkin jossain vaiheessa elämää
tulin siihen tulokseen,että suomesta on päästävä lopullisesti pois ja oli vuosi 1995 kun pakkasin tavarat
silloisen tyttöystavani kanssa joka ei ollut suomalainen - ja muutimme Lontooseen.

Siella asuttiin ja elettiin ja oltiin tyytyvaisia elamaamme kunnes
levottomuus (minuun) iski jälleen ja pyrin uusiin "haasteisiin" USA:n
siellä tarkemmin Chicago nimiseen kaupunkiin tyoskentelemaan.

No, tyttöystävä jai ja muistan vain kerran kayneeni Lontoossa (viikonloppu reissulla) ja senkin varmaan siitä kun kaytiin katsomassa Prinsessa Dianan kukka puskia (joita oli paljon).

USA:ssa en pahemmin viihtynyt ja kun 1vuoden sopimukseni päättyi,
muutin maasta pois takaisn Englantiin ja heti sieltä Karibian
saarille Cayman Islandsille jossa
"hengailin" puoli vuotta ja tulin
takaisin Suomeen (Big mistake)..;)

Suomessa sitten tapasin uuden tyttöystävan(ei suomalainen) jonka kanssa saimme poikalapsen 9v sitten.
Asunto tuli hankittua Hakunilasta,
riittavan tilava ja joka oli kuin
pommin jäljiltä (alkup. kunnossa)
keittiössä kanarian keltaiset seinät ja punaiset kaakelit..:)
ja helvetin epäsiisti muutenkin..

Ostin ja ensitöikseni otin vasaran kateen ja rikoin kaiken irtonaisen
josta sitten rupesin remontoimaan mieleistani asuntoa.
Lopulta tuli valmista ja samalla
sitten asumuserokin, poika asuu
äitinsä kanssa Helsingissä ja minä
Hakunilassa 3-makuuhuoneen 100m2 asunnossa - no on ainakin tilaa kun
poikakin tulee aika usein minun luokseni.

Mitä Hakunilaan tulee,niin kun itselläni ei ole mitaan historian
"painolastia" (kuulin nimen Hakunila ensimmäisen kerran 1999 kun olin menossa katsomaan asuntoa)
en voi muuta sanoa kuin,että olen viihtynyt erittain hyvin ja paikkahan on sijainniltaan aivan loistava.
Tuskin tänäpäivänä rakennettaisiin
hienolle kukkulalle hyvien liikenneyhteyksien viereen betonilähiötä... vaan kun vastaavia
paikkoja katsoo hieman muusta perspektiivistä,niin Håkansbölessä
jos se tänään rakennettaisiin - olisi aivan toisenlainen asuntorakenne..:)

Mitä "ostoskeskukseen" tulee,en sitä juuri käytä ja toisekseen kun vertaa
sitä vaikkapa Kontulan vastaavaan,
niin aika rauhassa siellä on saanut
kulkea - sen vähän mitä on tarvinnut kaydä (Posti,Apteekki).

Täytyy myöntää,että Lähiöissä yleensäkin riippuu ilmeisesti erittäin paljon mihin kohtaan
ja sijaintiin sattuu talosi asettumaan.
En varmaan asuisi täällä enään jos
olisin ostanut asunnon läheltä ostaria ja vieläpä korkea kerrostalo - joissa yleensä piha-alueet käsittää vain ison asfaltti
parkkialueen täynnä autoja..?

Nykyiseen olotilaani olen tyytyväinen.!

11:56 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

ex-Hiirakkotie 6:n kirjoitushan oli ku meikäläisen kynästä, itsekin asuin Hakunilassa vuodet 1972-1996, mutta Heporinteellä ja sitten Hepokujalla. Meillä lumisodat olivat juurikin vastaan kuja-rinne, rajana keskellä kulkeva Hakunilantie. Ei ole pahaa sanaa sanottavana paikasta, ja jollain perverssillä tavalla pidän noista betonilähiöistä, vaikken sellaisessa enää asukaan. 70-luvun arkkitehtuuri rocks!
Hakunilan maine on paljolti urbaanilegendaa. Toki siellä paljon tapahtui kaikenlaista, mitä täälläkin kuvattu, mutta pitää ottaa huomioon että Hakunilan väkimäärä on alkuajoista asti ollut isompi kuin monen suomalaisen kaupungin. Toisaalta, sieläl kun on kasvanut ja vähän kaikkea nähnyt, niin sen jälkeen pärjää missä vaan, enkä tarkoita tällä sitä että Hakunila olisi ollut jotenkin ikävä tai paha paikka. Hakunila ei myöskään ollut/ole mikään betoniviidakko, sehän on itseasiassa erittäinkin vihreä ja vehreä, ja lisää luontoa löytyy 'purtsin' alueelta, jossa kakarana seikkailtiin. Ostaria ei tosiaan rakennettu 70-luvulla, vaan 80-luvun alussa, muistan kuinka pikkupoikana käytiin katsomassa aamulla ennen kouluun menoa kuinka ensin metsää kaadettiin ja sitten isoja betonipylväitä juntattiin maahan ostarin perustuksia varten. Tuoloin Hakunila päättyi siihen, ei ollut mitään uimahalleja tai Nissaksen asuinalueita, ei mitään sen ostarin jälkeen, ainoastaan tie Tikkurilaan. Shellinkin paikalla oli aikoinaan kiva niitty metsän keskellä. Käärmekaltseilla seikkailtiin myös, olen jopa kakarana kiivennyt niihin kolmeen isoon vihreään piippuun, tosin niitä on sittemmin pidennetty hieman mutta silti osastoa 'huhhuh!'. Myöhemmin, nuorina aikuisina, kaltseilla vietettiin vappuja, kesäkauden avajaisia ja siellä istuttiin viikonloppuisin iltaa. Poliisitkin sanoivat että menkää sinne, siellä ette häiritse ketään emmekä mekään teitä ahdistele.
Muistan myös tämän aiemman 'keskuksen', taksiasema, ärrä perävaunussa ja mitä muuta olikaan, vappuisin siinä aina myytiin kojusta vappukrääsää. Kirkkoherran virastokin naapurissa. Sen Kotipirtin tilalla oli pitkään HOK, siis ruokakauppa. ja 'Piipari' tosiaan oli siellä koulun lähellä. aijai kultaisia muistoja...

4:08 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Asuin Hååkkanissa vai miten ne Tiksiläiset sanoi sen, vuodet 1972 - 1988 Raudikkokujalla. Pisti hymyn suupieleen kun luin kommentteja ja noita paikan nimiä jotka on jo unohtuneet. Hakunila oli mielestäni kaunis...vihreä...keltainen..jääkiekkoa jaa jaa lumisotia ja perhosia jaa minisuxia...talotkin oli niin korkeita että sieltä katolta kun kusi alas niin rakko oli tyhjä ennenkuin ensimmäinen pisara oli alhaalla. Lapsilleni muistelen joskus nuoruuteni kaupunkia ''se oli kuin new joorki!'' Lumisodat muistan myös että Hakunilantie oli rajana, tien toisella puolen oli isot lumikasat joiden takaa kurkki vihollinen. Joskus se naapurin kuja hyökkäs että piti juosta kotia karkuun niin että rappuset jytisi, hissiä kun ei viitsinyt siinä tilanteessa odotella =) Ensimmäiset Thaimaalaiset muistan, jo oli ihmeellinen näky. Mukavat muistot on Hakunilasta en yhtään hauku sitä betoniviidakkoa. Nykyään asun kaukana ja pysyn kaukana betoniviidakoista. Täällä missä asun puhutaan vielä suomea.

6:35 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Ihmettelen,miten pystyit ikkunasta kyttää ovelle kun ovi oli kentälle päin? T: 40 Hakunilassa

2:46 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Kirjoitat asiaa ex-hiirakkotie 6 T:ex hiirakkotie 3 vm. 1972-2015

5:07 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Harmokuja Hakunilantie 58 Harmotie Hiirakkotie Hiirakkokuja, muutama osoite missä on tullut asuttua.

10:56 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

<3

12:06 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Heheh, no joo. Hepiksen kirjoitus jatkui kuin olis jatkanut omaani.
Tosiaan missä nykyään Shell on, oli viikonloppuisin oiva paikka käydä kerätä pulloja 70-80-luvun taitteessa.
Rauhassa sai juopotella ihan poliisin luvalla ja välillä ne kävikin jutusilla esim. liskisellä.
Samat mestat on kuljettu vaput ym.

1:00 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home