Koh-i-Noor

Koh-i-Noor

Maailmassa on kuusi suurta ja kuuluisaa timanttia, jotka ovat kooltaan yli 100 karaatin. Koh-i-Noor, "Valon vuori", on 102 karaatin jalokivi nykyisellä hionnallaan. Tällä hetkellä se on esillä Britannian kruununjalokivien joukossa kuningatar Elisabeth II:n kruunussa.

Koh-i Noor oli todennäköisesti alkuaan puolta suurempi, mutta se on hiottu useita kertoja uudelleen. Sen historia on pitkä ja mutkikas - osaksi sen vuoksi, etä se on joskus sekoitettu toiseen timanttiin nimeltään "Mogul". Koh-i-Noor kaivettiin esiin Golcondan timanttikaivoksista Intiasta. Legendan mukaan se on kolmetuhatta vuotta vanha. Melko varma historia jalokivellä on 1600-luvulta vuoteen 1850, jolloin brittien Itä-Intian Komppania valloitti Punjabin ja lähetti jalokiven lahjaksi kuningatar Viktorialle.

Koh-i-Noor on ollut vuoroon Intian suurmogulien, Persian shaahin ja Afganistanin kaanin omistuksessa ennen brittejä. Siihen liitetyt tarinat muistuttavat hämmästyttävästi toisiaan. Erään tarinan mukaan Punjabin hallitsija halusi sen Kabulin kaanilta ja tutkitutti tämän palatsin viimeistä nurkkaa myöten. Timantti löytyi, kun orjatar paljasti, että se oli kätketty lieden tuhkakasaan. Toinen tarina taas väittää, että Persian shaahi sai sen Punjabista, kun haareminainen kertoi mogulin käärineen sen turbaaniinsa.

Joka tapauksessa vuonna 1850 englantilainen upseeri kuljetti sen vyössään brittialus Medealle, jossa timantista ei kerrottu edes kapteenille. Medea oli vähällä tuhoutua kahdesti; Madagaskarilla kolera iski miehistöön ja paikalliset asukkaat kieltäytyivät antamasta ruokaa ja vettä; kun laiva pääsi Afrikan ohi, se joutui vakavaan myrskyyn.

Kun Koh-i-Noor (nimen antoi Persian shaahi) päätyi kuningatar Viktorialle, ongelmat eivät olleet ohi. Itä-Intian komppania oli valloitettuaan Punjabin antanut käännyttää viimeisen hallitsijan, nuoren Duleep Singhin, kristinuskoon ja toimitanut hänet Énglantiin. Siellä poika kiireesti naitettiin toisen pikkuvaltion, Coorgin prinsessalle Viktoria Gourammalle ja nuoripari sijoitettiin asumaan Englantiin. Kiitokseksi nuori rajah allekirjoitti paperin, jolla hän lahjoitti Koh-i-Noorin Englannille.

Kun Intia itsenäistyi, kiveä vaadittiin heti takaisin. Paitsi itsenäinen Intia, timantin omistajaksi ilmoittautui myös jumala Jaganath. 1976 Pakistanin Zulfikar Ali Bhutto vaati kiveä Pakistanille. Siinä vaiheessa Intia ja Pakistan alkoivat kiistellä Koh-iNoorista. Iranilainen sanomalehti liittyi otteluun ja kirjoitti, että kivi kuuluu Iranille Persian shaahin perintönä.

Tällä hetkellä kivi on näytteillä Towerissa, mutta sen tarina tuskin on ohi, ellei joku todella onnistu upottamaan sitä valtamereen.