keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005

Lentävät taksit


Jetpod-mallit

Yleisin science fiction -kuvitelma tulevaisuuden kaupungista on lentävillä autoilla hoidettu liikenne. Seuraavana tulevat sitten liikkuvat jalkakäytävät. Insinöörit ovat taas suunnittelemassa lentäviä autoja. Lontoolaisyhtiö Avcen suunnittelee "jetpod"-nimisiä lentäviä takseja, jotka pystyisivät nousemaan ilmaan 125 metrin tilassa (laskeutuminen tarvitsee enemmän tilaa), ovat äänettömiä ja ympäristöystävällisiä. Yhtiön mukaan koneet voisivat hoitaa Lontoon liikennettä jo vuoteen 2010 mennessä. Jetpod ottaisi 6-7 matkustajaa ja matkan hinta olisi n. 18€.

Muita suunniteltuja malleja olisivat yksityinen pikakone, armeijan käyttöön soveltuva laite, jonka voisi muuntaa ambulanssikoneeksi, ja kauko-ohjattava kone pelastustarkoituksiin. Avcenin jetpodit olisivat kahdella suihkumoottorilla varustettuja malleja, mutta osa suihkuvoimasta olisi suunnattu siiven läpi alaspäin, minkä vuoksi kone voisi nousta lyhyemmältä matkalta ja suuremmalla nopeudella kuin nykyiset suihkukoneet.

Tämä siis mainostekstistä. Asiantuntijat huomauttavat, että suunnitelmassa on yksi vakava vika: raha. Yhtiöllä on rahaa juuri ja juuri testilentoon. Ennen kuin toimivat mallit saataisiin liikenteeseen, rahoitusta on tultava lisää ja paljon. Toisaalta, jos laite todella toimii, se on juuri sitä, mitä suurkaupungit rukoilevat. Esimerkiksi Moskovan väitetään olevan hyvin kiinnostunut.

Joka tapauksessa jetpod on ylittänyt uutiskynnyksen. CNN on tehnyt siitä jutun, samoin monet alan tekniset Internet-sivut. Ehkä piankin näemme liikenteessä samanlaisen keltaisen, lentävän taksin, jolla Bruce Willis hommasi itsensä vaikeuksiin filmissä "The Fifth Element".

1 Comments:

Blogger edsel said...

Moller Skycar on ollut tuloillaan jo pitempäänkin. Matkustajamäärä on tosin pienempi.

http://www.moller.com/

3:21 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home