Musta surma

Rutto Marseillesissa vuonna 1720

Musta surma, rutto, on yleistä tietoa, samoin se, että vuonna 1346 Eurooppaan tullut tauti surmasi kolmanneksesta puoleen Euroopan väestöstä. Myöhemmät ruttoepidemiat ovat vähemmän tunnettuja. Lontoon ruttoepidemia vuonna 1665 on saanut kaksi mestarillista kuvaajaa. Daniel Defoen "Ruttovuoden päiväkirjaa" pidetään usein dokumenttina, vaikka Defoe kirjoitti sen kuulemiinsa tarinoihin nojautuen. Samuel Pepys kuvaa päiväkirjassaan sekä ruttoa että sitä seurannutta Lontoon paloa (vaikka eniten häntä kiinnostivat lonntoolaisnaiset).

Sen sijaan Marseillesin vuoden 1720 rutto oli unohtunut, kunnes arkeologit löysivät ruttoon kuolleiden joukkohaudan. Heidän huomiotaan kiinnitti ensin se, että useilla ruumiilla oli neula työnnettynä isovarpaan nivelien väliin. Kun kuvio paljastui, selvisi myös neulan tarkoitus. Ruumiit haudattiin niin nopeasti, että haudankaivajat pelkäsivät hautaavansa eläviäkin. He työnsivät varpaaseen neulan nähdäkseen, liikkuiko jalka. (Samasta syystä merellä kuolleille oli tapana pistää ruumissäkin viimeinen ommel nenän läpi.)

Marseillesissa ei ajateltu ruttoa vuonna 1720. Satamaan oli tullut kauppalaiva Grand Sainte Antoine, joka toi kankaita idästä. Laivalla oli sairaita, mutta kauppiaat halusivat kalliit kankaat myyntiin ja lahjoivat terveysviranomaiset. Parin päivän päästä alkoi ihmisiä kuolla.

Kuninkaallinen henkilääkäri uskoi masennuksen olevan kuolemien syy ja lähetti soittajia kaduille viihdyttämään kansaa. Kaikki soittajat kuolivat "huonotuulisuuteen", kuten kronikka kertoo. Ennen kuin ruttoepidemia talttui, 40% Marseillen asukkaista oli kuollut.

Musta surma -nimityksen alkuperää ei tiedetä. Ruttopotilaat eivät mustuneet. Keskiajalla tautia ei kutsuttu mustaksi surmaksi. Ranskassa se oli "morte bleue". Taudista käytettiin myös latinankielistä nimeä "pestis atra" tai "atra mors", "hirvittävä kuolema". Oletetaan käännösvirheen aiheuttaneen sen, että sana "atra" tulkittiin sanaksi "musta" "hirvittävän" sijaan.

Viimeisin suuri ruttoepidemia alkoi Kiinasta 1896. Se levisi mm. Yhdysvaltoihin, ja Australiassa tavattiin maan historian ainoa ruttotapaus vuonna 1905. Pariisiin rutto tuli vuonna 1920 jokiproomun mukana. 96 ihmistä sairastui, 34 kuoli. Hallitus pelkäsi taudin palajstumista niin, että se rekisteröitiin nimellä "tauti numero yhdeksän".

Rutto ei suinkaan ole kadonnut tauti. Yhdysvalloissa sairastuu kymmenkunta ihmistä vuodessa, pääasiassa preeriakoirista tai oravista saatuihin tartuntoihin. Hälytyksiä annetaan erityisesti lounaisosan valtioissa. Suurta huolta kannetaan ruton leviämisestä epidemiaksi. Rutto on saatu kuriin lähinnä hygienialla, mutta jos ruttobasillia leviäisi väestöön ja se muuttuisi keuhkorutto-muotoon, tuho olisi suurempi kuin 1300-luvulla. Tiedetään ainakin Neuvostoliiton laboratorioissa säilytetyn ruttobasillia (Yersinia pestis) biologisena aseena.

Kuten englantilainen lastenloru kuvaa:

Ring around the rosies
A pocket full of posies
A-tishoo a-tishoo
We all fall down

Ruusurengas tarkoittaa punaisia näppyjä, jotka ovat taudin ensimmäinen merkki. "Posies" ovat kukkakimppuja, joiden läpi ihmiset hengittivät torjuakseen tartuntaa. Taudin viimeisessä vaiheessa potilaat aivastelevat (Defoen mukaan monet sairaat tahallaan aivastelivat vielä terveinä säilyneitä kohti).

Vuoden 1346 mustasta surmasta on erinomainen fantasiakirja, Connie Willisin "Tuomiopäivän kirja". Suosittelen.