Lujatahtoiset naiset

Jerusalemin valloitus

Keskiajan Euroopassa naisilla oli sääntöjen mukaan toissijainen asema sotaisessa yhteiskunnassa. He olivat pelinappuloita, joilla lujitettiin liittoja, heidän kauttaan siirrettiin valta ja he synnyttivät sotureita. Se ei estänyt monia naisia olemasta lujatahtoisia ja haluamasta valtaa. Toiminnallaan he loivat mielenkiintoisia tilanteita itselleen ja ympäristölleen.

Toinen ristiretki alkoi, kun Edessan kaupunki sortui vuonna 1144. Ristiretki toi hetkellisesti yhteen Jerusalemissa kaksi tällaista lujatahtoista naista, Jerusalemin kuningattaren Melisenden ja Ranskan kuningattaren, Akvitanian Eleonoran. Heidän siihenastisessa historiassaan oli paljon yhteistä, mutta se ei saanut heitä pitämään toisistaan. On varmasti ollut vaikuttava hetki, kun nämä kaksi kookasta, vaaleaa naista ovat kipinöineet toisilleen.

Melisende oli Jerusalemin kuninkaan Baldwinin esikoinen. Nainen ei kuitenkaan voinut periä valtaa Jerusalemin kuningaskunnassa. Se oli sotainen valtakunta, jatkuvan uhan alainen, ja tarvitsi soturikuninkaan. Melisende halusi hallita, tunsi kykenevänsä hallitsemaan, mutta hänen ei sallittu hallita. Hänen isänsä lähetti Ranskaan kutsun Fulk- nimiselle kreiville, tunnetulle soturille, jonka katsottiin sopivan parhaiten tulevaksi kuninkaaksi. Melisendelle hän ei sopinut, mutta 17-vuotiaan prinsessan oli alistuttava avioliittoon.

Fulk oli kaksikymmentä vuotta vaimoaan vanhempi ja päätään lyhyempi, punatukkainen (jota siihen aikaan pidettiin erittäin rumana). Melisende suostui aviovuoteeseen sen verran, että sai pojan. Baldwinin kuoltua Fulk kruunattiin kuninkaaksi, mutta Melisende kaappasi vallasta niin paljon kuin kykeni. Hän rakastui kauniiseen, vaaleaan serkkuunsa Hughiin, jolla oli parempi oikeus kruunuun kuin Fulkilla. Jutusta tuli skandaali. Fulk hälyttyi sekä vaimonsa että valtaistuimensa menetyksen uhasta. Hugh joutui murhayrityksen kohteeksi ja menehtyi myöhemmin vammoihinsa. Melisende taipui hankkimaan miehensä kanssa vielä toisen pojan ja osoitti soveliasta surua, kun Fulk kuoli metsästysonnettomuudessa (jänis säikähdytti hänen hevosensa). Sen jälkeen Melisende asettui hallitsemaan poikansa, myös nimeltään Baldwin, holhoojana.

Akvitanian Eleonor oli isänsä silmäterä. Akvitanian hovissa hän osallistui yhteen ajan iloisimmista ja sivistyneimmistä hoveista. Isä kuitenkin kuoli, ja Eleanorin holhoojaksi tuli Ranskan kuningas. Tämä naitti kiireen vilkkaa 15-vuotiaan hertuattaren pojalleen. Samanikäinen Louis oli lähes valmis munkki, piti peseytymistä hurskauden puutteena, pukeutui jouhipaitaan ja rukoili tuntikausia joka päivä. Jotenkin he silti onnistuivat saamaan aikaan lapsen, joka kaikkien pettymykseksi oli tyttö.

Louis ilmoittautui innokkaasti toiselle ristiretkelle. Mukaan lähti myös Eleonora 300 ylhäisönaisen kanssa. He pukeutuivat amatsoneiksi ja opettelivat jousimiestaitoja. Kuningas paheksui vaimonsa käytöstä niin, että he kulkivat kilometrien päässä toisistaan ristiretkisaattueessa. Kuningattaren väki oli edellä, kun saraseenit hyökkäsivät. Eleonoralla oli mukanaan 1000 akvitanialaisritaria, jotka halveksivat kuningasta ja hänen pohjoisranskalaisia joukkojaan. Hyökkäyksen aikana akvitanialaiset leiriytyivät hyvin puolustettavalle paikalle, jossa oli vain yksi vika; kuninkaan joukot eivät tienneet siitä. Saraseenit verottivat pohjoisranskalaisia, jotka syyttivät kuningatarta kuninkaan hylkäämisestä. Kun ristiretkeläiset tulivat Antiokiaan, osapuolet olivat tuskin puheväleissä.

Antiokiaa hallitsi Eleanorin setä, joka oli häntä vain muutaman vuoden vanhempi. Raymond ja Eleanor viihtyivät niin hyvin yhdessä, että seurasi skandaali. Eleanor ilmoitti ottavansa eron ja jäävänsä Antiokiaan. Louis pani miehensä vangitsemaan kuningattaren ja kuljettamaan häntät väkisin mukana, kun ristiretki jatkoi matkaansa Jerusalemiin. Tässä tilanteessa kuningattaret tapasivat. Molemmilla oli takanaan skandaali sukulaisensa kanssa, toinen oli päässyt eroon hiertävästä avioliitosta, toinen vasta suunnitteli pakoa.

Molempien tarina jatkuu: Melisende hallitsi poikansa puolesta, kunnes tämä 24-vuotiaana vaati kruununsa itselleen. Melisende kieltäytyi. Valtakunta hajosi kahtia, kunnes Baldwin ratsasti joukkoineen Jerusalemiin ja valloitti kuningaskuntansa äidiltään asevoimin. Melisende onnistui kuitenkin hallitsemaan kirkon avulla poikansa rinnalla Jerusalmin kuningaskuntaa kuolemaansa asti.

Eleanor taas palasi Lähi-Idästä eri aluksessa kuin kuningas Louis. Paavi sai aikaan vastahakoisen sovinnon, jonka tuloksena oli toinen tytär. Pari vuotta myöhemmin Louis kuitenkin otti eron Eleonorasta, joka kaksi kuukautta sen jälkeen meni salaa ja kiireellä naimisiin Normandian herttuan pojan, tulevan Englannin kuninkaan Henrikin, kanssa. Heidän esikoispoikansa syntyi viisi kuukautta häiden jälkeen. Pari joutui pakenemaan yöllä ratsastaen Ranskasta Louisin ritarit kannoillaan.

Eleanor joutui odottamaan itsenäistä hallintovaltaa vielä monta pitkää vuotta. Lopulta hän sen sai, kun hänen poikansa Richard Leijonamieli noustuaan Englannin kuninkaaksi jätti valtakuntansa äidilleen ja lähti ristiretkelle, jolta hän ei oikestaan koskaan Englantiin palannut - mutta se on toinen tarina.

Molempia naisia hallitsi biologia - kumpikin joutui naimaan miehen, jota halveksi, jotta valtakunta saisi pojan. Eleanor onnistui vaihtamaan aviomiestä, koska ensimmäisen liiton lapset olivat tyttäriä. Kumpikin onnistui ottamaan vallan omiin käsiinsä. Melisende ei osallistunut sotaretkiin; fyysisesti erittäin sitkeä ja rohkea Eleanor halusi myös taistella, ja kesti merkittävän paljon koettelemuksia. Kumpikaan ei antanut periksi missään vaiheessa.

Eleanor koki elämänsä vapaimman ajan 70-80-vuotiaana, jolloin hän matkusteli ympäri Eurooppaa ja järjesteli lapsenlapsiensa asioita. Vielä siinä iässä hän johti piiritetyn linnan puolustusta, kunnes hänen poikansa John tuli pelastamaan äitinsä pulasta. Melisende ei ole järin tunnettu, mutta Eleanor Akvitanialainen tunnustetaan yhdeksi Euroopan historian merkittävimmistä naisista.