Saniaistaika

Juhannusyönä saniainen kukkii, näin sanotaan. Jos löytää saniaisen kukan, saa onnen loppuelämäkseen.

Saniaisen mystiset, juhannusyönä tuoksuvat kukat ovat ihmeellinen ajatus. Vanha kansa ei ollut tippaakaan romanttista väkeä, joten tunnetaan melko inhorealistinen perinne siitä, miksi saniainen ei kuki:

Sananjalka on ollut aikoinaan loistavakukkainen kasvi. Mutta sitten eräs ämmä pyyhki niillä takapuoliaan, kun ne olivat kukassa. Siitä alkaen sananjalat eivät ole kehdanneet kukkia kuin joskus pimeänä sydänyönä ettei kukaan näe. Niin pahakseen se otti sen naisen häväistyksen. Siitä asti sitä on myös kutsuttu ämmän perseen pyyhkeeksi. (Nousiainen 1938)

Sananjalkoja kutsutaan myös kuolleenkouriksi. Olen aina luullut, että nimitys johtuu niiden syksyisestä ulkonäöstä, mutta se taitaakin johtua niiden keväisestä esiin noususta - kuin pienet nyrkit.



Paljon, paljon ihmistä vanhempina kasveina saniaiset ovat kukoistaneet, kun dinosaurukset maata hallitsivat. Kivihiili ja öljy ovat saniaisten kuollutta perintöä. Saniaisia on käytetty lääkekasveina, mutta ne eivät sovi hyvin yhteen ihmisten elimistön kanssa; ne ovat jossakin määrin myrkyllisiä.

Ehkä onnikin on myrkyllistä, jos sitä luvataan koko elämäksi. Voipi olla hyväkin, että saniaisen kukkia ei löydy, ei juhannusyönä eikä minään muunakaan yönä.