Mustalaisvankkurit

Vardo

Mustalaiset (käytän sanaa tässä, koska se liittyy romanttisiin mielleyhtymiin suomalaisessa kansanperinteessä, vaikka se ei enää ole poliittisesti korrekti sana) yhdistetään varsinkin romanttisissa tarinoissa vankkureihin. Lotianun filmissä "Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen" venäläinen mustalaisheimo kavalsi osan joukostaan, kun poliisit alkoivat polttaa vankkurien pyöriä. Suomen romanit ovat tietääkseni ajaneet kärryillä, mutta erityisesti Englannissa "vardo", mustalaisvankkurit, koki kulta-aikansa noin 1850 - 1920. Eräs viktoriaanisen ajan vaeltajaelämän kuvaaja kertoi markkinoista, joilla alkoi tappelu kahden heimon välillä. Kun poliisit tulivat, kaikki vankkurit ajettiin liikkeelle ja kylästä lähtevällä teillä kiiti puolentoista mailin mittainen yhtämittainen jono koristeellisia vankkureita.

Evankelista "Gipsy" Smith kirjoitti omaelämäkerrassaan, että nuori aviopari aloitti liittonsa ostamalla vankkurit "gorgiolta", valkolaiselta. Englannin mustalaiset eivät koskaan rakentaneet omia vankkureitaan. Vankkurit maksoivat 40-150£. Ne saattoivat olla hyvinkin ylellisiä malliltaan ja koristelultaan. 1920-luvulla gypsies alkoivat siirtyä autoihin ja asuntovaunuihin. Nykyään Englannin mustalaiset käyttävät yksinomaan asuntovaunuja, perinteiset vardot ovat kadonneet.

Samanaikaisesti "new age" -väki on kiinnostunut vankkureista, joiden kauppa käy vilkkaana. Muotia ovat vauhdittaneet fantasiakirjailijat, jotka ovat perin mielistyneet vaeltavaan vankkurikansaan. Esimerkiksi Mercedes Lackeyn kirjoissa voi perehtyä vaunuissa asumisen riemuihin ja harmeihin.

Jopa hotellit tarjoavat vankkurimajoitusta. Muistelenpa, että 80-luvulla suomalainen matkatoimisto tarjosi vankkurilomaa Irlannissa, johon tietysti sisältyivät hevoset. Olisi saattanut olla mielenkiintoinen kokemus varomattomalle.