torstaina, heinäkuuta 28, 2005

Terveellinen suklaa




Suklaan terveellisyydestä keskustellaan taas uutisissa. Makeisvalmistaja Mars on julkistanut tutkimustulokset, joiden mukaan kaakaon sisältämät flavanolit auttavat diabeteksen, halvausten ja verisuonitautien hoidossa. Flavanolit ovatkin hyödyllisiä monen tutkimuksen mukaan, niitä on myös vihreässä teessä ja esimerkiksi punaviinissä. Pieni pulma on se, että kaakaon ne tekevät kitkeräksi, joten suklaan valmistuksessa ne suurin piirtein poistetaan.

Erityisesti tumman suklaan terveellisyydestä on keskusteltu jo ennen Mars-yhtymän paljastusta. "British Medical Journal" -lehti suositteli (sopivasti joulun alla) seitsemän aineen ihanneateriaa, johon pitäisi kuulua kalaa, viiniä, hedelmiä, vihanneksia, valkosipulia, manteleita ja tummaa suklaata.

Kuopion yliopiston kansanterveyden tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan tumma suklaa nostaa hyvän kolesterolin määrää. Naiset ovat jo kauan tienneet, että suklaa auttaa myös serotoniinin puutteeseen, joka taas aiheuttaa masennusta. Toisaalta Suomen Lääkärilehti pistää lujasti hanttiin, koska suklaassa on runsaasti rasvaa. Ollakseen terveellistä kaakaopuun hedelmää pitäisi nauttia kuten atsteekit tekivät.

Atsteekkien mielestä kaakaopavut olivat jumalien herkku. Quetzalcoatl-jumala toi kaakaopuun mukanaan paratiisista. Kaakaopapuja käytettiin rahayksikköinä, koska kaakaopuu ei kasva Meksikon ylängöllä, vaan Orinocon viidakoissa. Atsteekit saivat sitä veroina alistetuilta kansoilta.
Atsteekit nauttivat kaakaonsa kylmänä juomana. Se vatkattiin veden ja joidenkin mausteiden kanssa vaahdoksi ja maistui jotakuinkin kitkerältä, vaikka siihen lisättiinkin esimerkiksi vaniljaa ja hunajaa, joskus myös chilipippuria. Kaakaon uskottiin lisäävän viisautta, pidentävän ikää ja lisäävän lemmenkykyjä.

Kun Cortez toi kaakaon Espanjan hoviin, siitä tuli muoti. Siihen opittiin lisäämään sokeria, niin että kitkeryys väheni. Ranskan Ludwig XIV nai Espanjan Maria Teresian, joka opetti Ranskan hovin juomaan kaakaota. Hovi arvosti erityisesti sen oletettuja vaikutuksia lemmenlääkkeenä. Kun hovin juorujen mukaan Maria Teresia sai tumman tytön, joka kätkettiin luostariin ja sai lempinimen "pikku mauri", siitä syytettiin tumman kaakaon yletöntä juomista. (Kuningasperhe kävi usein katsomassa "pikku mauria", mutta koskaan ei ole todistettu, että hän olisi ollut hallitsijaparin jälkeläinen.)

Maitosuklaa kehítettiin vasta 1800-luvun lopulla Sveitsissä. Samoihin aikoihin suklaasta tuli makeinen juoman sijasta. Jos terveyssuklaan kehittelyyn kiinnitetään vakavaa huomiota, voimme taas palata atsteekkien kitkerään juomaan. Lemmenlääkeidea voisi edistää mainontaa, ellei muuta.


2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Flavoinoideista kaiketi on siis kyse, ja Mars ei taida olla valmistaja vaan tuotemerkki. Mutta mitäpä näistä, kunhan nyt mainitsin. Hyvä ja kiinnostava blogi muuten.

7:25 ip.  
Blogger Mette said...

Mars on tuotemerkki, mutta myös valmistavan yhtiön nimi, ainakin Helsingin Sanomien uutisen mukaan, josta alkuideani sain. "Kuluttajan muistilistan" mukaan se jopa on boikottilistalla, en saanut selville, minkä vuoksi. Flavanoidi on eräs flavonoideista, kummastelin minäkin ennen tarkistusta.

9:47 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home