maanantaina, heinäkuuta 25, 2005

Vettä Marsissa?



Härmää Marsissa

Marsin mahdollisesta elämästä on kiistelty siitä asti, kun Schiaparelli luuli nähneensä siellä kanavia. Elämää ei voi olla ilman vettä, joten kiista on kiteytynyt veden mahdolliseen esiintymiseen planeetalla. Tällä hetkellä Mars ei anna mitään merkkejä vedestä (kuvan härmä on hiilihappojäätä, niin kodikkaan pakkasaamuiselta kuin se näyttääkin), mutta jotkut sen pinnanmuodot näyttävät vapaana virtaavan veden aiheuttamilta.

Maasta on löydetty meteoriitteja, jotka ovat tulleet Marsista. Sikäli kuin ymmärrän, idean mukaan Marsiin osunut pommitus on irroittanut sen pinnasta kiviä, jotka taas ovat taivaallisen biljardipelin ajamina poukkoilleet Maan kiertoradalle ja päätyneet meidän tutkittaviksemme. Näitä Mars-meteoritteja kutsutaan nakhliiteiksi. Niiden tutkiminen aiheutti kymmenisen vuotta sitten sensaation, koska niistä julistettiin löydetyn bakteerien jälkiä. Tämä löytö on sittemmin kumottu. Nyt nakhliittien sisältämä argon-kaasu on johtanut teoriaan, jonka perusteella Mars on ollut kylmä ainakin 3,5 miljardia vuotta. Kun kivi lämpenee, sen sisältämät kaasut, myös argon, vuotavat ulos. Nakhliiteilla on kaikki argoninsa jäljellä. Se näyttäisi todistavan, että Mars on ollut sulana elämänsä ensimmäiset 100 miljoonaa vuotta, mutta seuraavat 3,5 miljardia syväjäätyneessä tilassa.

Edelleen ovat selitystä vailla pinnanmuodot, jotka vaikuttavat veden luomilta. Tällaisten kehittymiseksi Marsin olisi pitänyt omistaa virtaavaa vettä pitkiä aikoja, vaikka vesi nyt olisikin painunut jäisenä pinnan alle tai haihtunut. Vesi on tärkeää, koska useat tahot suunnittelevat miehitettyä lentoa Marsiin. Veden löytyminen,vaikka vaikeistakin paikoista, helpottaisi suuresti paluumatkaa.

Mars-kuvista on luettu monenlaisia asioita. Hyvä esimerkki on niin sanottu "Marsin kasvot". Kun villi mielikuvitus pääsee laukkaamaan, kuvasta saa irti melkoisesti.

Vaikka Marsissa ei olisikaan ollut elämää 3,5 miljardiin vuoteen, siellä voi olla tulevaisuudessa. Marsin miehitystä, siirtokuntien perustamista ja maankaltaistamista suunnitellaan paitsi useissa scifi-kirjoissa, myös aivan vakavasti esimerkiksi NASAssa. Hurjimmat ideat esittävät, että ihminen laskeutuisi Marsiin jo 20 vuoden päästä. Kun otetaan huomioon, ettei ihminen tunnu millään pääsevän edes omalle avaruusasemalleen, tämä on optimistista. Jokaisella on silti mahdollisuus käydä vilkaisemassa Mars-retkikunnan tulevia oloja Mars Base -sivulta.

Ja Tampereella on mies, joka kävelee parhaillaan kohti Olympus Mons-vuorta Akateemisen Kirjakaupan ja Stockmannin välissä. Valkopukuinen vaeltajamme alkaa olla puolimatkassa.