perjantaina, heinäkuuta 01, 2005

Vinetan kirkonkellot



Selma Lagerlöfin kirjassa "Peukaloisen retket villihanhien parissa" Nils Holgersson joutuu yöllä kaupunkiin, jossa asukkaat ovat äärettömän rikkaan, mutta myös äärettömän surullisen ja onnettoman näköisiä. He yrittävät tuskaisesti myydä Nilsille mitä tahansa kallista, koska pojalla on kädessään vääntynyt puolipenninen. Aamu koittaa, ja kaupunki vajoaa taas aaltoihin.

Selma Lagerlöf on lainannut parhaiten tunnettua legendaa Vinetan kaupungista. Kaupunki oli niin rikas, että sen asukkaat pukeutuivat silkkiin ja samettiin, ja sioillekin syötettiin kakkuja kultaisista kaukaloista. Lopulta kaupunkia rangaistiin ahneuden synnistään. Se hukutettiin aaltoihin ja asukkaat lähetettiin helvettiin. Kerran sadassa vuodessa kaupunki nousee yhdeksi yöksi merestä. Jos asukkaat silloin saavat edes yhden kaupan tehdyksi, rangaistus poistuu ja he voivat jatkaa elämäänsä kuten muutkin. Kaupungin kellot kaikuvat joka juhannus meren alta ja houkuttelevat merimiehiä haaksirikkoon.

Samaa legendaa on käytetty musikaalissa "Brigadoon", jossa skotlantilainen kylä on lumottu samalla tavalla. "Brigadoon" on jossakin määrin typerä tarina, siinä kylä on "pelastettu" noidilta nukkumistaialla ja sankari, amerikkalainen sotilas, päättää jäädä lumottuun kylään lemmittynsä kanssa. "Brigadoon" onkin amerikkalainen juttu ja unohtaa tärkeän osan tarinaa: kylän tai kaupungin pitää olla meren rannalla. Tarinat mereen uponneista kaupungeista kuuluvat Euroopan tarinaperinteeseen.

Ys on kelttiläinen uponnut kaupunki. Ysin hukutti synti kuten Vinetankin; Vinetan tapauksessa synti oli ahneus, Ysin hekuma. Prinsessa avasi Ysin portit päästäkseen tapaamaan rakastajaansa, ja meri tulvi sisään ja upotti Ysin. Prinsessa muutettiin merenneidoksi, joka ikuisesti valittaa syntisyyttään ja tuhoa, jonka se aiheutti.

Atlantis on vanhin näistä upotetuista kaupungeista. Atlantiksen synti oli ylpeys. Vinetaa kutsutaan usein "Pohjanmeren Atlantikseksi". Monet ihmiset eivät tajua tarujen - sanoisinko - moraalista opetusta, vaan he hakevat niitä tosimaailmasta. Atlantis on paikallistettu hiukan joka puolella maapalloa, myös Itämerellä.

Vineta saattaa perustua todelliseen kaupunkiin; matalilla rannikoilla myrsky voi huuhtoa mennessään asutuksia. Pohjois-Saksassa on matalassa merenpohjassa muinaisen asutuksen jälkiä. Ibrahim Ibn Jacub kirjoitti vuonna 970 tanskalaisesta Jomsborgin kaupungista, joka tunnettiin myös nimellä Jumne - se saattaa olla alkuperäinen Vineta. Jomsborgin kadottua (mahdollisesti juuri aaltojen alle) jomsviikingit tunnettiin laajalti sotaisena veljeskuntana.

Ysillä voi myös olla aivan proosallinen alkuperä. Irlannissa on useita taruja kadonneista kaupungeista ja meri on erityisen epäystävällinen Atlantin rannoilla. Tarujen kehtoa ei välttämättä tarvitse hakea arkeologisilla kaivauksilla. Ajatus syntisistä, jotka tuhoavat kaupunkinsa, on lähtöisin Raamatusta ja Sodoman ja Gomorran tuhosta. Irlantilaisilla hukutetuilla kaupungeilla on toinen perinne: pakanalliset kaupungit hukutetaan puhdistavaan veteen. Meren alta kaikuvat kirkonkellot antavat ristiriitaisen silauksen tarulle. Kellot muistuttavat kristinuskosta, mutta ne kutsuvat merimiehet tuhoon kuten seireenit. Edustavatko merimiehet syntisiä tai pakanoita, vai onko taruun päässyt vivahdus kristinuskon vaarallisuudesta?