"Little Boy" ja "Fat Man"

USS Indianapolis

Hiroshiman ja Nagasakin pommit 60 vuotta sitten aloittivat ydinkauden. Nykyään, kun maailma pullistelee pommeista, unohtuu helposti, että kaksi pommia olivat uhkayritys Yhdysvalloille. Ne olivat ainoat kappaleet, mitä USA:lla oli, ja uusien saaminen olisi vienyt kuukausia. Alamogordossa tehtiin yksi koeräjäytys. Sen jälkeen "Little boy"-nimellä ristitty pommi oli ainoa uraanipommi. "Fat man" oli plutoniumpommi. Plutoniumia oli helpompi saada tarvittava määrä, mutta sen laukaiseminen oli vaikeampaa ja epävarmempaa. Vieläkin kiistellään, oliko USA:lla valmiina toinen plutoniumpommi vai ei.

Nämä kaksi pommia olivat ymmärrettävästi Yhdysvaltojen tarkimmin varjeltu salaisuus. On olemassa pikku tarina, joka kertoo FBI:n J.Edgar Hooverin vainoharhaisuudesta ja miten hän itse paljasti kansainvälisille vakoojille atomipommien olemassaolon.

"Astounding Science Fiction" oli uraauurtava science fiction -lehti. Siinä julkaistiin Cleve Cartmillin pikku tarina "Deadline". Tarinassa kerrottiin, miten uranium-235:stä voitiin valmistaa pommi. Idea oli ollut ilmassa jo jonkin aikaa, joten ei ollut ihme, että science fiction -kirjailija sepitti siitä tarinan. Hooverin mielestä kyseessä oli ilmiselvä vakoilu. Lehden toimistoon tehtiin isku, päätoimittaja Campbell ja Cleve Cartmill pidätettiin ja kaikkialla Yhdysvalloissa FBI:n agentit yrittivät ostaa jokaisen "Astounding Science Fiction" -lehden numeron. Tämä oli tietysti tuhoon tuomittu yritys ja lisäksi äärettömän silmiinpitävää. Ainakin Neuvostoliiton lähetystöön ostettiin tämä kiinnostava lehti ja luettiin se tarkkaan. Amerikkalaisten onneksi Stalin ei uskonut tarinaa, joka hänelle lähetystöstä kerrottiin. Huhu väittää, että lähetystö olisi vuotanut jutun japanilaisille, jotka eivät uskoneet atomipommiin myöskään, mutta ryhtyivät varmistustoimiin - tarkkailemaan erityisesti Yhdysvalloista lähtevää laivaliikennettä. Tämä olisi sitten koitunut USS Indianapolisin tuhoksi.

"Little Boy", Hiroshimaan pudotettu pommi, piti toimittaa mahdollisimman salaisesti Tinianiin, josta pommikone sen sitten lennättäisi Japaniin. Pommi keksittiin lähettää raskaalla risteilijällä USS Indianapolisilla, joka oli San Franciscossa telakalla. Indy oli osallistunut Okinawan taisteluun ja joutunut kamikaze-iskun kohteeksi. Nyt sen piti palata rintamalle.

Indy tukittiin tietysti täyteen salaisen palvelun miehiä. Näiden kerrotaan herättäneen jossakin määrin huomiota laivalla: heidän piti olla kokeneita täydennysjoukkoja, mutta he vaelsivat pitkin laivaa ja tekivät typeriä kysymyksiä kuin maakravut ainakin. Kaikesta viitta ja tikari -toiminnasta huolimatta Indy vei pommin turvallisesti Tinianiin. Sieltä alus ohjattiin Filippiineille laivsto-osastoon, joka valmistautui Leyten lahden taisteluun japanilaisten viimeisiä suuria aluksia vastaan.

Kohtalo ja byrokratia puuttuivat peliin. Indyn liittämisestä vasta koottavaan laivasto-osastoon meni kyllä tieto sen aikaisemmalle osastolle, mutta uusi laivasto-osasto ei tietoa saanut. Indy oli kadonnut laivaston kirjoista. Sitten sen tielle osui japanilainen sukellusvene.

Indy sai kaksi torpedo-osumaa ja upposi muutamassa minuutissa. Aluksen lähes 1200 miehestä 900 päätyi veden varaan. Myöhemmässä tutkimuksessa aluksen pelastunut radisti vannoi lähettäneensä hätäsanoman. Indyn tapausta tarkoin tutkinut kirjailija Jack Chalker uskoi, että joku "Little Boyn" mukana kulkenut, vainoharhainen FBI:n mies oli katkaissut kaapelin estääkseen ketään paljastamasta aluksen tehtävää radiolla. Se on yhtä uskottava selitys kuin virallinen, jonka mukaan hätäkutsu otettiin vastaan, mutta sitä pidettiin japanilaisten hämäyksenä.

Lopputulos oli, että kukaan ei kaivannut Indyä. Kolme vuorokautta haaksirikkoiset uivat meressä ja hait harvensivat heitä. Lopulta partioiva lentovene näki haaksirikkoiset ja hälytti ällityneenä: "Näen miehiä vedessä!" Aluksen miehistöstä pelastui hiukan yli 300. Indy oli viimeinen suuri alus, jonka amerikkalaiset menettivät. Japanilainen sukellusveneen kapteeni on antanut ymmärtää, että hänet lähetettiin harkitusti partioimaan reitille, jolla Indy oli kuljettanut "Little Boyn". Pommi päätyi "Enola Gayn" lastiruumaan ja Hiroshimaan, mutta japanilaiset saivat Indyn paluumatkalla.

"Fat Man", Nagasakin plutoniumpommi, koki omat seikkailunsa. Se oli huomattavasti isompi ja kömpelömpi kuin "Little Boy" (siitä sen lempinimi). Kun pommia oltiin lastaamassa "Bockscar"-nimiseen pommikoneeseen, tarkastava insinööri huomasi kauhukseen, että yksi johdoista oli kiinnitetty väärin. Pommi oli suutari. Täysin vastoin määräyksiä hän teki korjauksen itse. Pommin käyttäytymistä ei osattu täysin ennakoida, ja sen pelättiin koko ajan räjähtävän käsiin.

Sitten todettiin, että lentokoneessakin oli tekninen vika, joka esti sen käyttämästä kaikkea polttoainettaan. Sillä ei ollut mahdollisuutta kierrellä maalin päällä. Kone lähti silti matkaan. Sen päämaali oli Kokuran laivastoarsenaali, mutta maalin päällä oli paksu savuverho tuloksena hiukan aikaisemmin tapahtuneesta "normaalista" pommituksesta. Lentäjä suuntasi Nagasakiin. Huolimatta päinvastaisista sääennusteista Nagasaki oli pilvien peitossa. Koneen polttoaine oli vähissä, pudotuksella alkoi olla kiire. Silloin pilvien välistä pilkahti yksi kaupungin korkeista rakennuksista - kristillinen katedraali. Nagasaki oli Japanin kristittyjen keskus. Kone pudotti pommin napakymppiin.

Kolmas pommi oli tarkoitus pudottaa Tokioon. Muutamia plutoniumpommeja oli valmisteilla, mutta todennäköisesti yhtään ei ollut valmiina. Joka tapauksessa presidentti Truman kielsi käyttämästä useampia atomipommeja. Paradoksi on, että Tokiota pommitettiin useaan otteeseen palopommeilla ja seuranneissa tulimyrskyissä kuoli useampia ihmisiä kuin Hiroshimassa ja Nagasakissa. Tuhoon ei todellakaan tarvittu atomipommia.